Olen tutustunut paljon pelkoihini. Monilta eri kanteilta. Olen pakottanut itseni joskus toimimaan pelkojani vastaan ja olen oppinut menemään niiden kanssa myötävirtaan. Olen vuosien myötä oppinut elämään myös pelkojani kuunnellen ja kohdaten.
Monthly Archives
maaliskuu 2018
Endometrioosi on yleisempi sairaus kuin ajatellaan ja usein siitä kärsitään hiljaa. Joko apua ei saa, omat kärsimykset terveydenhoitohenkilökunnan toimesta helposti mitätöidään tai siihen ei osata hakea apua. Itsekin endometrioosileikkauksessa olleena tiedän taudin aiheuttamat kivut ja vaivat. Kivut ovat niin valtavia, että niiden aikana toivoisi ihan mitä tahansa helpotusta. Olin onnekas kuin sain avun ensimmäisellä leikkauksella. Aina ei näin ole.
On sanomattakin selvää, että on aivan eri asia asua Helsingin ydinkeskustassa kuin luonnonsuojelualueen vieressä. Minulla on molemmista kokemusta. Vielä 4 vuotta sitten asuin aivan Helsingin ytimessä. Aikaisemmin en olisi voinut kuvitellakaan asuvani minkään kaupungin keskustassa saati Kampissa, Helsingissä. Valitsin asuinpaikkani aina niin, että metsään oi lyhyt matka. Minulla on aina ollut koira joten lenkitykset ovat olleet jo vuosia jokapäiväisiä. Metsä oli siis tärkeä itselleni mutta myös koiran kannalta.
Moni ihminen kokee niin sanottuja yliluonnollisia kokemuksia mutta vaikenee niistä tai puhuu vain harvoille. Erityisesti meidän kulttuurissamme pelätään leimautumista ”huuhaaksi” tai ”hörhöksi” näiden aiheiden kanssa avautumisesta. Jos uskot viiden aistin ulkopuolella olevaan maailmaan se syö heposti muiden silmissä uskottavuuttasi. Tämä kaikki tuntuu itsestäni nykyään aika hölmön rajoittuneelta. Olen päässyt pois omista peloistani ja uskallan puhua kokemuksistani ääneen vaikka tiedänkin, että ehkä noin 90% tai enemmänkin, suomalaisista ei koe maailmaa samoin.
Monilla ihmisillä on haave esiintyä ja olla näkyvillä. Tuo kaipuu on monissa suuri koska kaipuu yhteyteen muiden ihmisten pariin on luontaisestikin vahva. Esiintyvät taiteilijat saavat usein yhteyden yleisöönsä. Tuo kokemus on maagista, järisyttävää ja lähes tainomaista. Siinä saamme kokemuksen siitä mitä on elää ykseydessä, yhteydessä toisiin.
Kun muut ihmiset samaistuvat vaikka artistin sanoittamaan kappaleeseen ja laulavat tuhatpäisenä mukana niin mitä muuta se on kuin kollektiivisesti asioiden jakamista, yhteyden kokemista. Useat kappaleet ovat syntyneet ihmisen henkilökohtaisista kokemuksista, onnesta tai kipuilusta, joskus hyvinkin yksinäisistä hetkistä. Yleisön kanssa he tulevat tunteidensa kanssa näkyviin. Myös jokainen yleisöstä tulee samalla omien tunteidensa kanssa kohdatuksi.
Paljon puhutaan sisäisestä lapsesta ja sen kuuntelemisesta. Siitä kuinka annetaan tilaa ja ymmärrystä omalle sisäiselle lapselle, mutta mistä tuo ymmärrys ja sen luoma turva haetaan tai saadaan? Itseymmärrystä ei välttämättä löydy pelkästään itsekseen ajatuksiaan pyörittelemällä. Itse sain kehää kiertävien kysymysten tilalle hyviä oivalluksia tähän jutellessani Vihatyötä tekevän Jari Koposen kanssa.
HÄPEÄTUTKIJA BRENE BROWNIN MUKAAN ILO ON KAIKKEIN HAAVOITTUVAISIN TUNTEEMME – KATSO VIDEO
by miaumai
Häpeätutkija Brene Brown puhuu oivaltavasti siitä, että ilo on haavoittuvaisin tunne mitä meillä on. Ilo on vilpitön, avoin kohta meissä, joka on kaikkein haavoittuvaisin. Negatiiviset tunteet naamioivat meidät ikäänkuin turvaan, ilossa olemme aukinaisia ja vastaanottavaisia.
Eläinten olemus on aito ja vilpitön. Eläimet ovat aina läsnä tässä hetkessä ja avoimena sille, siksipä niiden läheisyyskin on usein niin terapeuttista. Tuollaista läsnäoloa ja aitoutta me kaipaamme itsekin. Palaan aina uudelleen ja uudelleen siihen miten upea ja maaginen asia läsnäolo on. Itselleni se on kaikista tärkein taito. Läsnäolo saa kaikki elämän värit esiin. Eläimet opettavat meitä siihen.
Eläimet reagoivat epämukavuuteen heti jos se vain on mahdollista. Ihminen usein kärsii vapaaehtoisesti huonoissa oloissa. Samaa me teemme eläimille. Joskus aivan tahtomattamme ja vahingossa mutta valitettavan usein myös tahallaan. Viattomimmat joutuvat kärsimään usein toisten huonosta olosta. Niin lapset ja eläimetkin.
Olen miettinyt viime aikoina diagnoosien merkitystä. Vasta viime aikoina olen tajunnut kärsineeni nuoresta asti dissosiaatioista ja traumaperäisestä stressihäiriöstä. Näistä ei kuitenkaan ole koskaan tehty minulle diagnoosia. Tietoisuus näistä asioista on lisääntynyt yleisestikin vasta lähiaikoina. Moni dissosiaatioista kärsinyt on diagnosoitu kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi tai joksikin muuksi täysin virheellisesti. Trauman merkitystä mielenterveyteen ei ole täysin t tunnistettu ja siihen on lyöty leimoja joiden alle se ei kuulu.
Luin Jenni Haukion kirjoittaman kolumnin siitä että positiivisuus saattaa olla joillekin ihmisille suojamekanismi. Allekirjoitan sen täysin. Voin vilpittömästi sanoa että 30-vuotiaaksi asti positiviisuuteni säilyi lähes rikkomattomana. Kaikista vaikeuksista, – niitä on riittänyt, huolimatta asenteeni ei horjunut. Jossain vaiheessa olin asunnoton ja rahaton. Tuolloin eräs ihminen soitti minulle puhelun jossa hän valitti kovasti asioistaan, hän valitteli myös muiden asioita. Kuunneltuani aikani jouduin vastaamaan siihen, että minulla ei ole varaa nyt tuohon. Mitä tiukemmassa paikassa olen ollut sen vähemmän on ollut varaa valittaa tai sortua negatiivisuuteen. Minulle luontainen tapa nousta vaikeuksista ei ole yhtyä toisten valituskuoroon vaan kerätä luuni ja koota itseni uuteen nousuun.
Newer Posts