Olen miettinyt viime päivinä erityisen paljon aidon rakkauden olemusta. Rupesin pohtimaan rajojen merkitystä rakkaudessa. Kasvatamme lapsia sanomalla ”Rajat on rakkautta.” Haluamme siis piirtää lapselle turvallisen kasvuympäristön. Aikuisina parhain tahtomme on ohjata lapset aidosti onnellisiksi, mutta monet vanhemmat eivät itsekään ole onnellisia. Harva elää omien rajojensa sisällä rakkaudessa. Siksi rajojen miettiminen on tärkeää myös aikuisten omassa elämässä, jotta ymmärrämme miten opetamme lapsemme aitoon vastuullisuuteen omista rajoistaan ja mitä varten rajat on olemassa.
Monthly Archives
elokuu 2019
Kun rakastumme saamme rakkaudelta muistutuksen: Älä hylkää itseäsi. Älä hylkää maailmaa unohtamalla tehtävääsi. Tehtävämme on herätä rakkauteen. Mutta rakastuessamme luemme tuon viestin usein väärin. Kiinnitämme huomiomme epäolennaiseen ja tartumme rakkauden voimasta esiin tuleviin kipuihimme. Ja jäämme vaalimaan niitä. Sillä tavalla hylkäämme itsemme ja tehtävämme. Tehtävämme on avautua rakkaudelle ja rakastaa myös kipuamme. Kipujemme kautta kasvamme tehtäväämme.
En ole juuri kuulunut siihen ihmistyyppiin joka syö tunteisiin. Pikemminkin päinvastoin, minulla on mennyt ruokahalu vaikeiden tunteiden aikana. Syöminen ei ole ollut intohimoni. Syön silloin kun on nälkä. Moni ihmettelee hoikkuuttani ja ehkä siinä on siihen syy.
Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota parina kertana sihen kun on tehnyt mieli alkaa syödä ”oloihin.” Ensimmäinen oli se kun muutimme ex-mieheni kanssa asumuseroon. Lapseni oli silloin kaksi vuotias. Hän kävi isänsä luona joskus yökylässä ja oli korkeintaan kaksi päivää poissa. Mutta hänen lähdön jälkeen minut valtasi tyhjiömäinen olo. Olo oli ontto, tyhjä. Aloin hapuilemaan kaapista makeaa suuhuni. Minulla ei useinkaan ole mitään makeaa kaapissa, koska en juurikaan sellaisia syö. Mutta söin vaikka kaurapuurolla itseni ähkyyn jos se oli ainoa makea mitä löytyi. Opin ennakoimaan tuota tarvetta ja ostinkin keksejä ym valmiiksi kaappiin. Söin tyhjään tunteeseen kun pieni poikani oli poissa.