Ihmisestä jää energia siihen paikkaan jossa hän on ollut. Kuin eläimet jotka jättävät hajujälkiä myös ihmisestä jää energeettinen jälki, jonka herkimmät voi aistia. Herkimmillä aisteilla varustetut pystyvät todella aistimaan jälkeen jääneen energian. Yleensä ne jotka eivät pysty aistimaan näitä jälkiä pitävät tälläistä mahdollisuutta melko hulluna.
lokakuu 2019
Olen kokenut joskus sairaaksi sen mikä on minussa tervettä ja terveeksi sen mikä on oikeastaan sairautta. Kun yhteiskunta perustuu epäinhimillisten arvojen ihannointiin ja elämme kaukana luonnosta mitä muuta voikaan tapahtua ihmisen sopeutuessa tähän järjestelmään. Silloin luonnolliset reaktiot diagnosoidaan koska ne eivät palvele tuottavuuden etua. Kun luonnolliset reaktiot ihmisyydessä tuomitaan järjestelmän menoeriksi inhimillisyydestä tulee kapula rattaisiin. Ihmisestä tulee numeroita ja maalaisjärki katoaa byrokratian pyörteisiin.
Tänä päivänä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja siitä aiheutuvasta ilmastoahdistuksesta. Ottamatta kantaa onko nykyinen ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa, luonnolliseen sykliin kuuluvaa vai molempia, koen että yksilöinä voimme vaikuttaa enemmän tunneilmastoomme. Se koskettaa meitä jokaista arjessamme juuri nyt. Näen, että nimenomaan tunneilmaston muuttamisella voimme vaikuttaa eniten myös ulkoisiin asioihin. Muutos lähtee aina sisältäkäsin. Oivallukset ovat sisäsyntyisiä, joten kohtaava keskustelukulttuuri ja toisiltamme oppiminen tuo aina pysyvimmät muutokset ulkoisiinkin rakenteisiin. Kun tarpeeksi suuri massa ihmisiä alkaa tiedostaa asioita sisimmässään muuttuu myös vallitsevat lait, normit, käytännöt ja ilmapiirit.
Kun tyytymättömyyden tunne ja turhautuminen alkaa olla vallitseva olotila niin silloin oman kokemukseni mukaan ainoa mikä auttaa selkeyttämään tilannetta on rehellisyys. On tultava todeksi itselleen ja kysyttävä mitä nuo olotilat haluavat ihan todella kertoa itselle. Mistä ne kumpuavat.
Maailma tarvitsee meidän rohkeuttamme mutta rohkeus ei synny tyhjästä. Ollaksemme rohkeita meillä tarvitsee olla myös turvaa. Joskus tuo turva syntyy paradoksaalisesti silloin kun ei ole mitään menetettävää, vain voitettavaa. Laitamme itsemme likoon kun ei ole muita vaihtoehtoja. Jos meille jää vaihtoehdoksi valita pelko, useimmat valitsevat sen.