Lapsena olemme vapaita ja puhtaita. Kasvaessamme sopeudumme useisiin valheisiin. Valheisiin jotka saattavat tuntua aluksi aivan epätodellisilta ja vääriltä. Mutta me sopeudumme. Me sopeudumme erityisesti siihen, että valheita on tärkeämpää ylläpitää kuin totuutta. Ehkä opimme, että on tärkeämpää miettiä mitä muut ovat mieltä asioistamme, kuin miltä ne itsestämme tuntuu. Että, on tärkempää pyrkiä olemaan miellyttävä ja olla herättämättä ristiriitoja kuin olla autenttinen, koska totuus tuntuu useimmista hyvin epämukavalta. Sopeutuessamme noihin toisten valheita palveleviin valheisiin me menetämme samalla yhteyden itsemme. Totuus ja yhteys itseen ovat kumppanit. Valhe ja menetetty yhteys palvelevat nekin toisiaan. Saadaksemme yhteyden takaisin itseemme meidän tulee alkaa jälleen totuudellisiksi. Ja uskaltaa rikkoa valheiden illuusiot.
syyskuu 2020
Koteloitunut trauma on hyvin usein vaikeampi parantaa kuin jokin selkeä fyysinen vamma. Jotkut fyysiset sairaudet ovat kyllä osittain parantumattomia nykyläääketieteellekin, tai niitä ymmärrettään vasta vähän. Mutta esimerkiksi katkennut jalka on helpompi laittaa kuntoon kuin elimistössä salakavalasti piilotteleva trauma. Vaikka joissain tilanteissa trauman kanssa eläminen on kuin omaisi jonkin fyysiseen rajoitteeseen verrattavan haasteen siitä ei ole helppo puhua. Traumasta on vaikeampi puhua koska sitä ei voi näyttää todeksi tai osoittaa.
Trauma voi olla reagoimatta vuosiin, kun ihminen oppii elämään uomissaan. Ehkä lapsuudesta asti opitut selviytymismekanismit palvelevat pitkälle aikuiseksi asti, eikä omaa ahdistustakaan välttämättä edes huomaa koska omiin vaikeisiinkin olotiloihin voi tottua täysin normaaleina. Ne on oppinut ohittamaan, koska syvällä on uskomus, että on vain pärjättävä. Omille oloille ei voi mitään.