Äänihoito paransi synnytyksessä kipeytyneen häntäluuni

19.10.2017 | Hoidot | 0 Kommenttia

Kävin Merja Valveen äänihoidossa alkusyksystä kolme kertaa. Se oli kokemus jollaista en ole ennen saanut kokea. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta äänihoidosta enkä oikein tiennyt edes millaista se on. Alkuun ajattelin sen liittyvän oman äänen käyttöön ja laulamiseen ja kynnys oli hoitoon menemiseen iso mutta ennakkokäsitykseni olivatkin täysin vääriä. Luulin myös että kyse on pelkästään rentoutumisesta mutta sekin käsitys osoittautui hyvin pinnalliseksi. Äänihoito on kuin energiahoito mutta se tehdään eri soittimien avulla. Hoidossa maataan mukavasti peittojen alla ja äänihoitaja  hoitaa asiakasta äänien ja niiden värähtelyjen avulla.

Ensimmäinen hoito oli jo hyvin syvälle vievä ihmeellisen rentouttava kokemus. Hoidon aikana minulle tuli olo että  Merja on kuin äänishamaani. Hän on työskennellyt pitkään musiikin, erilaisten soittimien ja oman äänensä parissa. Hän on musiikin maisteri joka yhdistää musiikin tekemisen parantamisen lahjaansa. Hänen käsittelyssään parantavina toimivat äänen värähtelyt jotka menevät syvälle kehoon ja alitajuiseen mieleen vapauttaen ja tuoden asioita pintaan käsiteltävksi.

Jokainen äänihoitokerta oli hiukan erilainen. En juurikaan kokenut mitään tuntemuksia tai saanut isoja oivalluksia hoidon aikana niinkuin joskus energiahoidon aikana käy.  Koin äänet kauniina ja harmonisena ja nautin niistä. Viimeisimmässä äänihoidossa menin kuin transsiin. Olin jossain valveen ja unen rajamailla jossain hyvin syvässä rentoutuneessa tilassa johon Merja minut ohjasi äänikulhojen korkeilla värähtelyillä. Äänien avulla pääsin ikäänkuin kohtaamaan sisimpääni painettuja kerroksia ja puoliani joista en ole edes ollut tietoinen. Kokemusta ei kuitenkaan ollut tarkoitus sanoittaa vaan sen kokeminen ja tunteminen oli olennaista.

Äänihoitojen aikana pääsin hyvin syvään rentoon tilaan kuin parhaassa hieronnassa mutta erona se että tässä toimi vain musiikki. Ääniaallot vaikuttavat meissä sellaisilla tasoilla johon sanat ja kosketus ei pääse.  En oikeastaan kokenut asioita edes kuvina. Olin pelkästään vastaanottavassa tilassa jossa erilaisten soittimien ja Merjan oma ääni puhui ja merkitsi. Hän on aivan maaginen ylä-äänilaulun taitaja ja sen kuunteleminen oli todella rentouttavaa. Laulu kuulosti hiukan samalta kuin taidokas kurkkulaulu.

Oman äänensä ja tiibetiläisten kulhojen lisäksi Merja käytti hoidossa mm. äänirautoja, kanteleen oloista soitinta ja Koshia (kirjoitan tästä ihanasta soittimesta jutun myöhemmin.) Jokainen hoitokerta on erilainen ja Merja kuuntelee vahvasti omaa intuitiotaan ja parantajan lahjaansa tehdessään hoitoa. Hän välittää hoidon aikana myös parantavaa energiaa käsistään. Hoito tapahtuu aina Merjan oman intuition johdatuksella asiakkaan parhaaksi.

bowl

En mennyt äänihoitoon minkään tietyn syyn takia vaan yleisesti kokemaan se koska aikaisempaa kokemusta minulla ei tästä ollut. Minulla oli kuitenkin ollut ikävä vaiva jo reilu puolitoista vuotta. Vaiva oli ilmaantunut häiritsemään jokapäiväistä  elämää poikani synnytyksen jälkeen. Lääkärin mukaan häntäluuni oli vauriotunut synnytyksessä. Kun kävin hakemassa diagnoosia terveyskeskuksesta niin ymmärisn lääkärin puheiden mukaan että tämä on hyvin yleinen synnytyksen jälkeinen vaiva. Yleisyydestä huolimatta hoitoa ei juurikaan ole virallisella puolella tarjolla.

Minulle ehdotettiin röntgenkuvien jälkeen hoidoksi fysioterapiaa, vaikka lääkärin mukaan se ei kuulemma tässä vaivassa autakaan. Outoa että sitä kuitenkin määrättiin… Muutakaan kun ei ollut tarjolla. Toinen lääkärin ehdottama ”hoito” olisi ollut hankkia istuin jossa on reikä, ja kuljettaa sitä sitten mukana ja käyttää istuessa. Reikä olisi estänyt paineen muodostumista häntäluuhun koska häntäluu oli tarkoitus asettaa istuessa reiän päälle niin ettei häntäluun päällä joutuisi istumaan. Erittäin pahassa tapauksessa hoitona olisi ollut leikkaus. Se oli omassa mielessäni kuitenkin heti pois suljettu vaihtoehto. Leikkaukseen en missään nimessä lähtisi vaan etsisin jonkin muun hoitokeinon.

Pahin kipu minulla oli kun istuin pitkään tai kun nousin ylös istumasta. Mieheni todisti lukuisat irvistykset kivusta päivittäin tämän vaivani vuoksi. Saunanlauteilla en pystynyt istumaan juuri ollenkaan, enkä muillakaan kovilla penkeillä suorassa. Häntäluu törötti ikävästi ja paras asento istumiseen oli istua hieman vinossa. Mikään istuma-asento ei kuitenkaan juurikaan auttanut välttymään kivulta joka tuntui kun nousin ylös. Myös sohvalla oleminen ja muulta pehmeältä tuolilta ylös nouseminen oli kivuliasta. Kipu alko olla niin paha että jostain oli saatava apua. Ajattelin itse että saisin avun vaivaani osteopaatilta.

Kun kerroin vaivastani Merjalle hän sanoi täydeksi yllätyksekseni äänihoidon alussa että äänihoito voisi auttaa asiaan. Kun Merja puhui tästä ajattelin mielessäni ”yeah, right, niin varmaan.” En siis uskonut siihen yhtään että niin fyysinen vaiva ja kauhea kipu voisi parantua äänen värähteillä, niin ettei minuun edes kosketa ollenkaan. Otin vain hoidon vastaan ja annoin Merjan ”parannella” omiaan. Omassa päässäni ajattelin saavani helpotuksen ehkä muihin asioihin mutta en häntäluuhuni, mutta niinkuin kaikilla vaivoilla myös tällä oli syvemmät juuret. Merja totesi että ”sinun historiallasi tämä vaiva on todella ilmeinen.” Hän tarkoitti että lapsuudessa perusturvallisuuteni on saanut niin kovan kolauksen että se näkyy näin fyysisellä tasolla vielä aikuisenakin. Mikä pitää kyllä ihan järjellä ajatellenkin täysin paikkansa. Näin todella varmasti olikin.

Häntäluu edustaa juurichakraa eli perusturvallisuuden tunnetta. Perusturvallisuuden tunne on ollut elämässäni olematon, sen tunnistan varsinkin nyt kun hoito on vaikuttanut minussa pidemmän ajan. Olen saanut erilaista pohjaa kohdata asioita itsessäni joihin en aiemmin vahvojen oman mieleni suojamekanismieni takia päässyt käsiksi. Äänet johdattelivat minut erittäin lempeästi näiden oivallusten äärelle. Lähes huomaamatta. Kipukin on kadonnut kuin huomaamatta. En osaa sanoa päivää jolloin se katosi. Yksi päivä vain yllätyksekseni huomasin sen olevan kokonaan poissa. Pystyn taas istumaan normaalisti pitkiäkin aikoja ilman kipua.

niraudat.jpg

Olen elämässäni usein kokenut miten fyysiset vaivat ilmentävät henkistä ja psyykkistä puolta, tämä ei kuitenkaan ollut käynyt häntäluuni kohdalla ollenkaan mielessä. Ajattelin sen puhtaasti fyysisenä vaivana joka johtui pelkästään synnytyksestä. Merjan sanat jäi kuitenkin elämään mielessäni ja nyt kun viimeisimmästä äänihoidosta on kulunut reilu kuukausi niin olen tältä osin päässyt huimasti eteenpäin, niin oivallusten kuin fyysisen puolen kipujenikin katoamisen myötä. En olisi koskaan uskonut että juuri äänihoito vaikuttaisi näin. En uskonut vaikka Merja siitä aikaisemmin mainitsikin. Olin vain ja ainoastaan skeptinen. Olin omassa mielessäni menossa osteopaatille hoitamaan tätä vaivaani. En kuitenkaan ole ehtinyt vielä varata aikaa siihen ja fysioterapia aikakin on vasta ensi viikolla jonka aion nyt perua.

Tämä oli todellakin täysin odottamaton paraneminen. Ihmeellinen äänihoito menee niin syvälle ja pistää näköjään hommat järjestykseen henkisellä ja fyysisellä tasolla kehossa. En tiedä lempeämpää hoitoa kuin tämä. Mitään fyysistä manipulaatiota ei tarvittu. Ei edes omaa uskoani näköjään. Ei voi kuin ihmetellä ja arvostaa Merjan työtä entistä enemmän. Äänihoito on joka solua hellivä kaunis ja rentouttava hoito jota suosittelen lämpimästi.

Ääntä käytetään myös vanhoissa kulttuureissa mm. puhdistamaan tiloja. Tiibetiläisissä seremonioissa   luodaan pyhä tila äänen avulla meditaatioihin ja seremonioihin. Esimerkiksi tingsha-kellot ja äänimaljat kuuluvat olennaisena osana näihin rituaaleihin. Kulhojen ja kellojen äänet värähtelevät niin matalilla ja korkeilla taajuuksilla mitä ihminen ei  edes kuule. Kun ihminen lakkaa kuulemasta niiden ääntä ne vaikuttavat ja soivat silti edelleen ja menevät jollekin hyvin syvälle tasolle mihin ei muilla keinoilla pääsekään. Äänistä ja niiden vaikutuksista  tuskin tiedetään vielä edes kovin paljoa. Niiden maailma on todella kiehtova. Merja Valveen blogista voit lukea äänten ihmeellisestä maailmasta lisää. Hänellä on valtavasti arvokasta tietoa ja kokemusta asiasta.

Äänihoito ei lupaa parantaa mitään mutta oman kokemukseni mukaan se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen myös ihan yllättävissä fyysisissäkin vaivoissa. Varsinkin jos käypää hoitoa ei ole muuten saatavilla niin miksi kärsiä kivuista joihin äänihoito voi tuoda hepotuksen. Ainakaan kokeilemalla ei menetä mitään koska mitään riskejä ei ole. Äänihoito on hellävarainen hoito joka tehdään täysin sinun ehdoillasi Merjan asiantuntevissa käsissä.

Merja Valveen hoitotila sijaitsee Helsingissä Kampissa. Hän ottaa vastaan asiakkaita aina keskiviikkoisin joogasali Manipuran yhteydessä. Voit tilata ajan Merjalta suoraan sähköpostitse merja@valvewellness.fi tai puhelimitse 0505604028.

ValveWellness sivut täällä.

0 kommenttia

Trackbacks/Pingbacks-linkit

  1. Lievitä stressiä äänen avulla - Kultainen sulka - […] erittäin skeptinen asian suhteen. Kirjoitin siitä erillisen blogipostauksen ja voit lukea sen tästä. Laulaminen ja rentouttavat äänet ovatkin tulleet…

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *