miaumai

En koe juurikaan muuttuneeni henkisesti siitä kun olin lapsi. Olen aina pohtinut elämää syvemmin. Jo ennen kouluikää muistan ihmetelleeni äidilleni ääneen, että elämässä täytyy olla muutakin kuin syntymä, opiskelu, työelämä, eläke ja kuolema. Se tuntui liian yksinkertaistetulta, ikään kuin jotain puuttuisi. Janosin toisenlaista elämää ja jotain sellaista mihin muut eivät tuntuneet kovin paljoa uskovan. Luin nuorena paljon filosofiaa ja kirjoja kuoleman jälkeisistä kokemuksista.

Lapsena minua pidettiin ehkä pikkuvanhana ja koin halua kasvaa nopeasti ikäni puolesta vanhemmaksi jotta minua kuunneltaisiin. Nuorena se, että ulkonäkööni kiinnitettiin huomiota tuntui täysin ylimääräiseltä, vaivaannuttavalta. En samaistunut kehooni tai ulkoisiin asioihin vaan syvempään osaan itsessäni. En ole koskaan pystynyt elämään mitään muuta totuutta kuin sitä mikä sisimmästäni kumpuaa ja se on tehnyt elämästäni joskus haastavaa ja pirstaleisen tuntuista. Elämässäni on ollut paljon erilaisen kasvun jaksoja. Jälkeen päin kun katson näitä kokemuksia ne kaikki ovat olleet kuitenkin olennainen osa matkaa.

En ole aina tuntenut kuuluvani joukkoon kun asiat joilla on muille suuri merkitys eivät tunnu antavan mitään minulle, tai toisin päin. Olen kyllä aina saanut jonkinlaista arvostusta syvällisistä mietteistäni mutta ne ovat näyttäneet myös häiritsevän ihmisiä. Aivan kuten olen itse vaivaantunut ulkonäköön liittyvistä puheista ihmiset ovat vaivaautuneet minun syvällisistä mietteistäni. Ymmärrän sen nykyisin paremmin. Ne saavat monet tuntemaan olonsa epämukavaksi. Ehkä se nostaa esiin jotain mikä olisi mieluummin hyvä olla piilossa.

Huomasin tämän jo teininä kun eräs ystävä tokaisi minulle kertoessani omista oivalluksistani, että ”Sinä olet aina tuollainen tyhmä.” Ymmärsin heti siinä hetkessä, että kyse ei ollut siitä mitä minä puhuin vaan siitä mitä keskustelu herätti hänessä. Tälläisiä karikoita on ollut paljon. Jotain mitä sanon, herättää toisessa puolustus tai hylkimisreaktion. Pintaa syvemmälle menevät ajatukset herättävät toisissa epämukvauutta ja tuo epämukavuus halutaan vierittää jonkun niskaan. Yleensä se joka onnistuu herättämään nukkuvan leijonan joutuu sen hyökäyksen kohteeksi ensimmäisenä.

Minulla oli näistä kokemuksistanikin johtuen kirjoittamisen esteenä kauan sellainen ajatus, että kirjoitan liian tylsiä ja vakavia asioita, että ihmiset haluavat viihdettä, huumoria ja keveyttä. Ihmiset haluavat lomalle omasta elämästään, he eivät halua katsoa ongelmiaan lähemmin.

Vaikka tämä tuntui olevan henkilökohtainen ongelmani, olla liian syvällinen, olla siksi niin tylsä, niin nyt olen oppinut ymmärtämään asian syvemmin. Ja huomaan, että ongelma on itseasiassa yhteiskunnan tasolla. Meitä ei olla opetettu kohtaamaan ongelman ydintä josta käsin asioita voisi ratkaista. Meitä on opetettu menemään pois päin ongelmasta, kohti unohdusta, kohti hetken helpotusta. Ehkä meillä on alitajunnassa uskomus, että asiat eivät voi muuttua paremmiksi. Siksi niitä tuntuu olevan helpompi väistää. Jokin osa meissä ihmisissä on luovuttanut, siksi emme enää taistele, edes itsemme puolesta. Yleisesti ottaen kansakuntana piilotamme vihamme tuopin taakse, emmekä lähde barrikadeille sen voiman siivittämänä.

Puhutaan viihdekulttuurista mutta hyvin vähän on tarjolla kaltaiselleni ydintotuuden rakastajalle sitä sielua ruokkivaa viihdettä jota minunkaltaiset ihmiset kaipaavat. Kaipaamme totuudellista näkökulmaa ja sisältöä emmekä pintaraapaisua asioista. Kaipaamme nähdä alastomia totuuksia erityisesti toisissamme jotta pääsemme kiinni niihin itsekin.

Olen nyt päässyt pois siitä pelosta, että olisin jonkun mielestä liian syvällinen, liian tylsä, että asiat menisi liian raskaiksi tai diipiksi jonkun makuun. En itse juurikaan välitä viihteestä joten salllin itseni täyttää oman maailmani sellaisilla syvyyksillä joista itse saan jotakin irti. Huomaan, että juuri ne ytimeen menevät kirjoitukseni puhuttelevat monia muitakin. Uskon, että on paljon muitakin jotka ovat kyllästyneet pintapuolisuuteen ja janoavat yhteyttä itseensä sen kautta, että huomaavat toisissa saman. Sallia itsensä elää juuri siitä syvyydestä käsin kun minulle on luontevinta.

Mietin päihdeaddiktoituneita ihmisiä ja tulin siihen tulokseen, että heissä on keskimääräistä enemmän todella fiksuja ihmisiä. En sano, että päihteiden käyttäminen on milläänlailla fiksua, mutta tässä yhteiskunnassa voi olla vaikea löytää ymmärrystä syvälliselle kriisille ihmisyydessä mihin pinnallinen ja ulkoaohjautuva yhteiskunta monet suistaa. Tuo kriisi ja siitä johtuva kärsimys voi johtaa päihteiden pariin lievittämään sisäistä tuskaa. Yhteiskunnassa ei tunnu olevan tarpeeksi avoimia paikkoja syvälliselle näkyvälle viisaudelle joka meitä sisimmästä ohjaa. Kun ympärillä on vain aivotonta viihdettä niin moni tulee väkisinkin ajatelleeksi, että itsessä täytyy olla jotain vikaa kun ei pysty nauramaan sille. Tuollainen täytehuumori ja asioiden viihteellistäminen tyhjien arvojen päälle saa ihmisen tuntemaan olonsa yksinäiseksi, irralliseksi. Yhteyttä itseen ja muihin on vaikea rakentaa valheellisuudessa.

Aidon voimaaantumisen kautta löytyy myös aito ilo.

Asiassa on kuitenkin sekin puoli, että kun eletään vaikeita aikoja viihteen merkitys korostuu. Ymmärrän sen silloin kun ympärillä on paljon vakavia ja traagisiakin asioita joihin emme todella voi vaikuttaa. Viihde ja nauru on ehkä korkeinta parasta mitä sellaisesa tilanteessa voimme saada. Huumori ja nauru antaa toivoa ja mahdollistaa hetken unohduksen. Sota ja lama nostavat viihteen arvon aina korkealle. Mutta kun viihteestä tulee tyhjyyden täytettä se johtaa meidät kriisiin ihmisyydessä. Itse kaipaan enemmän henkisiä ankkureita arkielämässä.

Tälläisinä materialistisen hyvinvoinnin aikoina meillä on varaa alkaa pohtia syvimpiä arvojamme ja henkistä hyvinvointia. Kun energia ei enää mene selviämiseen perustarpeiden täyttämiseksi, jää tilaa henkiselle kehitykselle. Eikä meillä pelkästään ole varaa siihen vaan mielestäni se on tämän kehitysportaan jos ei velvollisuus niin oikeus.

Kun syvempi merkityksellisyys ei löydykään ulkoisista asioista on aika kääntää katse sisimpään. Vastaukset löytyvät sieltä kun uskallamme kuunnella. Ilman turhaa viihdettä ja hälyä. Ammennamme yhdessä samasta alitajuisesta kollektiivisesta paikasta totuuksiamme. Jokainen resonoi niihin omana aikanaan, omalla vahvuudellaan mutta uskon, että henkinen evoluutio on tuomassa ainakin osan meistä paikkaan jossa on asiat ulkoisesti niin hyvin että voimme alkaa heräillä unesta ja lunastaa sisäistä voimaamme näkyviin.