Rajojen opettelu ei välttämättä ole kovin helppoa koska se nostaa esille paljon pelkoja. Hylätyksi tulemisen pelko on ehkäpä ensimmäinen ja suurin pelko joka useimmilla nousee omien rajojen opettelun myötä. Saatamme pelätä myös konflikteja ja riita tilanteita. Ihminen venyttää yleensä rajojaan niin kauan näiden pelkojen varjolla kunnes se käy sietämättömäksi ja sitä kautta yleensä näiden pelkojen kohtaamisestakin tulee ainoa vaihtoehto.
Muistan kun saimme kuudennella luokalla opettajalta kotitehtäväksi pitää päiväkirjaa viikon ajan joka päivä. Meidän piti itse ostaa muistikirja sitä varten. Hain omani Tiimarista. Kirja oli kovakantinen pieni muistivihko. Innostuin tehtävästä valtavasti.
Olen kuullut monilta naisilta, että heillä on miespelkoa. Vaikka itselläni on syvä trauma ja väkivaltaa taustalla miesten osalta ei ole lainkaan tavatona, että hyvästä perheessä ja näennäisesti turvallisessa isäsuhteessa kasvanut nainen pelkää myös miehiä tai kokee miehet hyvin vieraina, kuin jonakin aivan toisena lajina. Minua on kiinnostanut tämä ilmiö jo pidempään. Olen pohtinut asiaa ja avaan itselleni syntyneitä oivalluksia tässä kirjoituksessa.
Yksi ihmiselämän ja tietoisen mielen mukana tulevista erikoisimmista ilmiöistä on mielestäni se, että useimpien mielestä asioiden olisi kuulunut mennä jotenkin toisin kuin ne ovat menneet. Menneisyys tapahtui nykyhetken näkökulmasta ”väärin.” Useimpien mielestä asioiden pitäisi myös tässä kuluvassa hetkessä olla jotenkin toisin kuin ne juuri nyt on. Sää on väärä, vanhempamme ovat vääränlaisia, ihmiset käyttäytyvät toisin kuin haluaisimme, yhteiskunnan pitäisi toimia toisella tavalla, ihmisen itsensä pitäisi olla jotenkin toisenlainen… Tuo asenne on inhmillinen ja hyvin ymmärrettävä. Olen itsekin sortunut siihen monet kerrat. Mutta siinä on se huono puoli, että se tulee elämämme ja itsemme väliin. Elämä menee ohi kun kaikki on aina ”väärin.” Se estää myös muutoksen tekemisen tässä hetkessä.
Olen edistynyt viime aikoina paljon työssäni. Teen nykyään sitä mistä niin monien vuosien ajan vain haaveilin. Saan kirjoittaa työkseni, saan ilmentää itseäni vapaasti. Ja saan omasta työstäni myös tarpeeksi toimeentuloa. Tai ainakin se on pyrkimykseni näin yrittäjänä.
Olen lähiaikoina saanut suuresti arvostamiltani ihmisiltä yhteistyöehdotuksia ja kannustavaa palautetta. Kaikki viestit siitä miten kirjoitukseni koskettavat monia lukijoita on myös täysin korvaamatonta palautetta. En voisi kuvitella tekeväni merkityksellisempää työtä. Se on minulle suurenmoinen saavutus siksikin, että työni ei pohjaa oikeastaan mihinkään ulkoa opittuun tai ulkoaohjautuvaan vaan autenttisuuteen. Laitan itseni tässä työssä likoon ja opin koko ajan tekemällä. Olen varmasti itsepäinen ja oppinut monet asiat kantapään kautta tällä ihmisyyden matkalla. Minulla ei ole kummoisia tutkintoja tai meriittejä. Siksi kärsinkin varmasti huijarisyndroomasta aina aika ajoin. Luulin itse asiassa selättäneeni sen, mutta huomasin eilen sen palanneen. Ja tässä tekstissä puran mitä tuo tunne haluaa minulle viestittää.
Herkkä ihminen lukee toisten tarpeita kuin avointa kirjaa, mutta tunnistaako hän omia tarpeitaan? Onko herkkä yhtä herkkänä sille mitä hän itse tarvitsee ja kaipaa? Osaako hän säännöllisesti hakeutua itsekin sellaisten ihmisten seuraan jossa hänkin on tarpeineen olemassa? Mihin oikeastaan perustuu toisten tarpeiden lukeminen? Aitoon rakkauteen, selviytymiseen vai alitajuiseen yritykseen turvata omat tarpeensa?
Se tapahtuu yleensä aina ihan vahingossa. Sitä haluaa levätä hetken ja rentoutua mutta puhelin onkin taas kädessä. Somen selaamisesta on tullut monelle ns. rentoutumishetki. Mutta rentouttaako se todella? Ei todellakaan. Somen selaaminen saa pikemminkin aivot ylivireystilaan. Ajatus pomppii asiasta toiseen eikä tarvitse keskittyä mihinkään tiettyyn. Saa mennä niin sanotusti ”vapaalla vaihteella” kun feedissä vaihtuu söpöt eläinvideot kavereiden kuulumisiin. Sitä voi niin kätevästi siirtyä silmääkään räpäyttämättä maailman politiikasta kivoihin kissavideoihin. Ja väsymys pysyy kivasti loitolla, vaikka siihen somesta ei saakaan apua. Päinvastoin. Mutta sitä luulee hämäävänsä itseään.
Monet elää tunteet ajatuksensa kautta. Niin tein minäkin. Ajattelin, eli olin. Tunteakseen elämää pitää uskaltaa kuitenkin heittäytyä pois ajatusten kontrollissa ja se on mielelle pelottavaa. Ensimmäisiä ajatuksia tuossa uskallukseen opettelussa on ehkä monelle muullekin kuin itselleni ”hulluksi tulemisen” pelko. Niin tiukassa kontrollissa kuin me tässä kulttuurissa olemme tunteinemme joutuneet ja oppineet elämään niin se on ihan luonnollinen reaktio. Meillä on pitkä historia siitä miten on ollut tuomittavaa ja kiellettyä tuntea. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Vieläkin määrittelemme todellisuuden silti sen kautta mikä on niin kauan ollut vallitseva totuus.
Kuulutko sinäkin heihin jotka eivät tunnu löytävän elämässä paikkaansa? Kuulutko etsijöiden heimoon?
Kuulutko sinäkin siihen ihmistyyppiin joka etsii itseään erilaisten opintojen ja tekemisten kautta? Oletko kasvanut siinä ajatuksessa, ettet ehkä koskaan saa selville mikä sinusta tulee isona? Onneksi olkoon, olet perillä! Sinua on vain johdettu harhaan. Ei sinun tarvitsekaan tietää. Minusta koko ajatus, että meidän pitäisi tietää mikä meistä tulee, on aika älytön. Eihän ihmisestä koskaan tule valmista. Olemme kaikki sielultamme etsijöitä mutta jotkut ovat siinä kiinni enemmän kuin toiset. Toiset samaistuvat ihmisyyteensä mutta sielumme on jotain suurempaa. Annetaan sen täällä elämässäkin tavoitella äärettömyyksiään! Etsijät sen taidon taitaa.
Itse olen kokenut, että turvan kokemuksen saaminen on erittäin oleellista eheytymiselle ja toipumiselle traumasta. Jossain vaiheessa turvan tunteen toivat epäterveet ja jopa itsetuhoiset käytösmallit. Mitä tietoisemmaksi olen tullut omasta turvattomuuden tunteesta sen paremmin ymmärrän minkälaiset kokemukset ja ihmissuhteet luovat aidosti turvaa ja minkälaiset tilanteet taas pitää minut vanhassa ja tutussa turvattomuudessa. Ja koska se on tuttu tila se saattaa valheellisesti tuntua turvalta mutta oikeasti se on pelon ylläpitämistä ja suojaamista.
Mietin tänään millaisissa ihmissuhteissa koen olevani turvassa ja millaiset kokemukset rakentavat turvan tunnetta maailmassa. Kirjoitin ne ylös tähän postaukseen.