Suuri osa meistä on kasvanut lapsena olosuhteissa tai tilanteissa joissa opimme selviytymään. Vaikka meillä on vuosikymmeniä ollut asiat materiaalisella tasolla melko hyvin, henkisellä tasolla useimpien elämässä on ollut paljon kohtaamattomuutta joka on pakottanut rakentamaan selviytymismekanismeja henkisellä tasolla. Noiden selviytymismekanismien taakse saattaa kätkeytyä suuri osa omasta potentiaalista mitä ei vielä milloinkaan ole päässyt ilmentämään. Kun vapaudumme selviytymismekanismeista, saamme jälleen ehkä vuosikymmenien jälkeen kosketuksen siihen aitoon minuuteen, josta käsin elimme kun olimme vielä pieniä lapsia. Siihen osaan joka on aina ehjä ja yhteydessä elämänlähteeseen.
Viime vuosina on alettu puhua enemmän sydämenkutsumuksesta ja sisäisestä ohjauksesta. Käsitteinä nämä ovat kauniita ja voimallisen kuuloisia, mutta enemmän tukea tarvitsemme siihen miten päästä kiinni miten tuota konkreettisesti eletään todeksi. Tarvitaan myös paljon tiedostamista ja itseensä tutustumista, jotta pääsisimme selville mikä toiminta kumpuaa pelosta, mikä tottumuksesta ja mitä kautta lähteä toteuttamaan itseään. Kun lapsesta asti systeemi ohjaa hakeutumaan asioiden pariin ulkoaohjautuvasti sisäiset tarpeemme saattavat jäädä arvoitukseksi. Saatamme myös heijastaa sisäisiä tarpeitamme ulkoisesti aivan vääriin kohteisiin. Kuten vaikkapa tarvettamme toteuttaa omaa henkistä kutsumustamme saatamme lähteä täyttämään tiedostamattamme parisuhteen kautta.
… alkaa pyytää apua, koska ymmärtää, että kaiken sen hyvän jonka toisille mielellämme soisimme, voimme suoda helposti myös itsellemme. Olemme tuen ja kannattelemisen arvoisia. Ihmissuhteet muuttuvat rakastavammaksi ja välittävimmiksi, kun muutumme sellaisiksi itseämme kohtaan.
….alkaa sanoa kaikille kivuilleen kyllä ja tarjota niille lempeän sylin parantua.
… alkaa tehdä hyvää, värikästä, terveellistä ruokaa ihan vain itselleen, itseään varten. Kun rakastaa itseään haluaa pitää hyvää huolta kehostaa myös ravinnon avulla.
… alkaa helliä ja hoivata itseään. Itseään kannattaa halata, silittää ja rakastella. Kun alkaa aidosti rakastaa itseään tästä tulee luonnollinen asia, ei suoritus.
… alkaa sanoa ei jotta voisi sanoa hyvinvoinnilleen kyllä. Vetää rajat, koska rajat ovat rakkautta myös omassa jaksamisessa.
…sallii itsensä tuntea kaikki tunteensa, koska ymmärtää, että ne ovat vain ohikulkumatkalla eivätkä määritä sitä kuka todellisuudessa on. Tunteet ovat tärkeitä viestejä hetkessä ja niitä kuunnellen oppii paljon, myös rakastamaan itseään lisää
… alkaa toteuttaa itseään, ihan vain itsensä vuoksi. Ei kiitoksen, suorituksen tai pakon vuoksi. Vaan siksi, että nauttii tietynlaisesta tekemisestä ja voi sen parissa hyvin. Kun alamme tehdä asioita joita rakastamme, maailmakin alkaa rakastaa asioita joita teemme. On rakkautta itseään kohtaan nauttia luovasta ja mieltä kohottavasta tekemisestä. Inspiraatio ja luovuus vain kasvaa tälläisen sallimisen myötä.
… omanarvontunto ei ole kiinni siitä mitä ulkopuoliset ovat itsestä mieltä. Rakastaessaan rakastaa keskeneräisyyksiäänkin ja tietää olevansa arvokas vaikka kaikki eivät sitä aina näe.
… alkaa kuunnella kehoaan, tunteitaan ja ajatuksiaan ei moittien vaan myötätunnolla. Lauseesta: ”olet itsesi paras ystävä” muuttuu luonnollinen olotila, irrallisen metaforan sijaan.
…mikään häpeä , vaillejääminen tai ikävä tunne ole enää syy hylätä itseään saadakseen kokea rakkautta toiselta.
… ymmärtää, että antamisen ja vastaanottamisen tasapaino on yhtä tärkeä kuin ulos – ja sisäänhengityksellä. Tyhjästä kaivosta ei ole mitä ammentaa. Ja yhtälailla antaessaan saa. Emme ole erillisiä toisistamme ja balanssin säilymisen kannalta itsensä arvostaminen on tärkeää, jotta voi myös vastaanottaa kaikkea sitä hyvää mitä elämällä ja muilla ihmisillä on tarjottavanaan.
…tuntee, että on rakkaudessa täysi. On kaunista ja ihanaa kokea rakkautta myös muilta, mutta se ei ole enää tyhjyyden täytettä omalle rakkaudettomuudelleen.
… huomaa edistysaskelia pikkuhiljaa matkan varrella. Itsensä rakastaminen ei ole suoritus eikä pakkopullaa vaan sitä, että alamme nähdä itsemme arvokkaina ja yhtä tärkeänä kuin mikä tahansa osa luomakuntaa. Olemme samanarvoisia, emme enempää emmekä piiruakaan yhtään vähempää.
Olen kulkenut pitkän tien omalla eheytymismatkallani ja niin halutessasi voin toimia rinnallakulkijanasi.
Voit ostaa henkilökohtaista konsultointia ja tulkintoja verkkokaupastani.
Lue myös artikkelini:
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Sabotoiko varjominä onneasi?
Itsensä rakastaminen ei ole vaahtokylpyjä vaan autenttisuutta
Parantavaan peiliin katsominen sattuu
Anteeksi antaminen on lahja
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Koti on tärkeä turvasatama ja hengähdys paikka. Tai niin sen ainakin olisi hyvä olla. Jos koti ei tunnu paikalta jossa saamme latautua asialle kannattaa tehdä jotain. Olipa syy mikä tahansa siihen on tärkeä koittaa vaikuttaa sillä kotiasiat vaikuttavat meihin joka osa-alueelle elämässä. Sillä koemmeko olomme hyväksi kotona on iso merkitys. Yksi asia joka meihin vaikuttaa kokonaisvaltaisesti on se minkälainen energia asunnossamme on. Kaikki ajatukset ja tunne-energia vaikuttaa kodin ilmapiiriin. Koska useimmat meistä viettävät kodissaan eniten aikaansa, sitä on hyvä välillä siivota muutenkin kuin konkreettisesti. Aivan samoin kuin imuroimme näkyvät villakoirat nurkista voimme puhdistaa näkymättömät raskaat energiat energiapuhdistuksen avulla. Huomaan aina selkeän eron tunnelmaan kodissani energiapuhdistuksen jälkeen. Siellä on silloin helpompi olla neutraalissa energiassa.
Jos ihmisessä on paljon vaille jäämistä hän ei uskalla antautua rakkauden syliin. Rakkaudensyli on niin valaiseva, että kaikki kipumme tulevat näkyviin. Joskus noiden kipujen kokeminen saattaa tuntua kuin pahoinpitelyltä – meillä ei ole kapasiteettia ottaa niitä kaikkia, vuosia alaspainettuja, vastaan kerralla. Niitä ei kannata yrittääkään kohdata yhdessä yössä. Rakkauden suurin voima piilee hyväksynnässä. Hyväksyntä vapauttaa paranemiselle.
Mielestäni meitä ei ole ohjattu oikealle polulle siitä mitä on oikea aikuisuus. Yleisen käsityksen mukaan aikuisuus tuntuu olevan vastuun ottamista töistä, taloudesta ja muista arjen velvollisuuksista. Tuo on mielestäni se terveen aikuisuuden konkreettisesti näkyvä lopputulema mutta yksittäisenä tavoitteena vain hyvin pinnallinen näkemys siitä mitä aikuisuus on.
Jos aikuisuus käsitetään vain ulkoisen kautta ja sitä toteutetaan pelkästään tähtäämällä näkyvään lopputulokseen ja kontrolliin se on kestämätöntä ja rakennelma sortuu helposti. Jos aikuisuudessa pyritään pelkästään olemaan velvollisuudentuntoinen mutta ei rakenneta pohjaa sisältä käsin kohtaamalla sisäisiä lapsia ja niiden vajeita, on kuin rakentaisi taloa hiekalle. Se ei tule kestämään. Terve aikuisuus lähtee siitä, että otamme vastuun itsestämme sisäisillä tasoilla. Kun perustukset on kunnossa niin ulkoiset asiatkin ovat tukevammalla pohjalla.
Sisäiset ohjelmoinnit pitävät meidät usein tiukasti kiinni sellaisessa elämässä joka ei lopulta tuo syvää merkityksen tunnetta ja mikä ei ole arvojemme mukaista elämää. Vai miten muuten voidaan perustella se miksi ihmiset valittavat niin paljon asioista ja tekevät asioita vain ”koska on pakko.”
Pelko perusteinen sisäinen uskomusmaailma saa toimimaan näin. Eikä se ole ihme. Kulttuuriset ehdollistumat ovat syvällä ja kannamme jokainen mukanamme myös omista suvuistamme tulevia tunteita ja pidäkkeitä taakkasirtyminä. Näistä itsensä ulos oivaltaminen on usein kipeä ja mutkikas prosessi.
Kun saamme jonkin menneisyyden kokemuksen läpikäytyä niin, että se lakkaa vaikuttamasta olemiseemme se todella on poissa. Kun menneisyys on kohdattu se ei jatkuvasti palaa kipeinä muistoina mieleemme. Se mikä ennen triggeröi tai ahdisti onkin nyt muuttunut neutraaliksi. Tässä hetkessä tunteemme on johtolankoinamme menneisyyden käsittelemättömiin asioihin. Voimme suhtautua niihin kuin ystäviin, tärkeinä viestintuojina. Eikä vihollisina jotka tulisi torjua keinolla millä hyvänsä.
Yksi lempihetkistäni on se kun saan transformoitua tunteen johonkin uudelle tasolle. Nykyään se käy yhä helpommin ilman suurempia vastusteluja mutta aina ei todellakaan ole ollut näin. Matkan varrella sitä on kuitenkin oppinut, että pysähtymällä ja kohtaamalla tunteen sen viisaus transformoituu nykyhetken kokemuksellisuuteen ja lakkaa vaikuttamasta negatiivisesti jatkuvasti taustalla luoden tilanteita ja kokemuksia jota en toivoisi edes kokevani. Tunteen muuttamiseen rittää yleensä vain sille antamani huomio joskus vain pienen hetken.
Teemme pieniä päätöksiä päivittäin joko tietoisesti tai tiedostamattamme. Usein päätöksemme ovat lyhytnäköisiä käytännön ratkaisuja. Moni kuitenkin kaipaa suurempiakin muutoksia elämäänsä ja kokee tyytymättömyyttä tiettyihin elämänosa- alueisiin. Tyytymättömyys on usein merkki sitä, että meillä on kasvunvaraa. Voisimme ilmentää itsestämme enemmän mutta nykyiset puitteet eivät jotenkin mahdollista sitä.
Newer Posts