Kiintymyssuhdetyylimme määräytyvät sen mukaan, kuinka olemme tulleet kohdatuiksi lapsena. Turvallisesti kiintyneet ovat saaneet nähdyksi ja kohdatuksi tulemista lapsuudessaan ennustettavasti. Heidän tarpeisiinsa on vastattu lapsena välittömästi tai sopivan aika-ikkunan sisällä tarpeen ilmenemisestä. Silloin ei ole tarvinnut kannatella yksin liian suuria tunteita tai taakkoja, vaan ajatuksensa ja kokemusmaailmansa on voinut jakaa muiden kanssa. Turvallinen kiintymyssuhde on tärkeä pohja toimiville ihmissuhteille aikuisena. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat ihmiset pystyvät ratkaisemaan myös konfliktit ja kriisit läsnäolevammin ja paremmassa yhteydessä toiseen, ajautumatta itse hätätilaan.
Luin juuri Eeva-lehdestä Victoria ja David Beckhamin haastattelun. Victoria Beckham kertoi miten sairastui syömishäiriöön pahimman julkisen ajojahdin aikana. Syöminen oli hänen sanojensa mukaan ainoa asia mitä hän pystyi turvattomuutta aiheuttavassa tilanteessa kontrolloimaan. Syömisten kontrollointi oli hänen tapansa kokea turvaa äärimmäistä turvattomuutta herättävässä tilanteessa. David Beckhamin taas kerrottiin kärsivän pakko-oireista. Heidän jääkaapissa tulee olla jatkuvasti parillinen määrä juomatölkkejä ja tavaroiden täytyy olla neuroottisen hyvässä järjestyksessä, muuten kuuluisa jalkapalloilija ahdistuu liikaa.
Itsensä rakastamisen taito on yksi perustavanlaatuisimmista omaa elämänlaatua määrittävistä tekijöistä. Se on hyvin yksinkertainen, mutta käytännössä joskus hyvinkin haastava asia. Vanha tuttu sanonta ”kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan” on vakiintunut käyttöön, mutta nykyajalle mielestäni osuvampi versio tästä olisi päinvastainen: kohtele itseäsi niin kuin kohtelet muita. Liian moni ihminen suorastaan kaltoinkohtelee itseään ja laittaa muut etusijalle itsensä kustannuksella.
… alkaa pyytää apua, koska ymmärtää, että kaiken sen hyvän jonka toisille mielellämme soisimme, voimme suoda helposti myös itsellemme. Olemme tuen ja kannattelemisen arvoisia. Ihmissuhteet muuttuvat rakastavammaksi ja välittävimmiksi, kun muutumme sellaisiksi itseämme kohtaan.
….alkaa sanoa kaikille kivuilleen kyllä ja tarjota niille lempeän sylin parantua.
… alkaa tehdä hyvää, värikästä, terveellistä ruokaa ihan vain itselleen, itseään varten. Kun rakastaa itseään haluaa pitää hyvää huolta kehostaa myös ravinnon avulla.
… alkaa helliä ja hoivata itseään. Itseään kannattaa halata, silittää ja rakastella. Kun alkaa aidosti rakastaa itseään tästä tulee luonnollinen asia, ei suoritus.
… alkaa sanoa ei jotta voisi sanoa hyvinvoinnilleen kyllä. Vetää rajat, koska rajat ovat rakkautta myös omassa jaksamisessa.
…sallii itsensä tuntea kaikki tunteensa, koska ymmärtää, että ne ovat vain ohikulkumatkalla eivätkä määritä sitä kuka todellisuudessa on. Tunteet ovat tärkeitä viestejä hetkessä ja niitä kuunnellen oppii paljon, myös rakastamaan itseään lisää
… alkaa toteuttaa itseään, ihan vain itsensä vuoksi. Ei kiitoksen, suorituksen tai pakon vuoksi. Vaan siksi, että nauttii tietynlaisesta tekemisestä ja voi sen parissa hyvin. Kun alamme tehdä asioita joita rakastamme, maailmakin alkaa rakastaa asioita joita teemme. On rakkautta itseään kohtaan nauttia luovasta ja mieltä kohottavasta tekemisestä. Inspiraatio ja luovuus vain kasvaa tälläisen sallimisen myötä.
… omanarvontunto ei ole kiinni siitä mitä ulkopuoliset ovat itsestä mieltä. Rakastaessaan rakastaa keskeneräisyyksiäänkin ja tietää olevansa arvokas vaikka kaikki eivät sitä aina näe.
… alkaa kuunnella kehoaan, tunteitaan ja ajatuksiaan ei moittien vaan myötätunnolla. Lauseesta: ”olet itsesi paras ystävä” muuttuu luonnollinen olotila, irrallisen metaforan sijaan.
…mikään häpeä , vaillejääminen tai ikävä tunne ole enää syy hylätä itseään saadakseen kokea rakkautta toiselta.
… ymmärtää, että antamisen ja vastaanottamisen tasapaino on yhtä tärkeä kuin ulos – ja sisäänhengityksellä. Tyhjästä kaivosta ei ole mitä ammentaa. Ja yhtälailla antaessaan saa. Emme ole erillisiä toisistamme ja balanssin säilymisen kannalta itsensä arvostaminen on tärkeää, jotta voi myös vastaanottaa kaikkea sitä hyvää mitä elämällä ja muilla ihmisillä on tarjottavanaan.
…tuntee, että on rakkaudessa täysi. On kaunista ja ihanaa kokea rakkautta myös muilta, mutta se ei ole enää tyhjyyden täytettä omalle rakkaudettomuudelleen.
… huomaa edistysaskelia pikkuhiljaa matkan varrella. Itsensä rakastaminen ei ole suoritus eikä pakkopullaa vaan sitä, että alamme nähdä itsemme arvokkaina ja yhtä tärkeänä kuin mikä tahansa osa luomakuntaa. Olemme samanarvoisia, emme enempää emmekä piiruakaan yhtään vähempää.
Olen kulkenut pitkän tien omalla eheytymismatkallani ja niin halutessasi voin toimia rinnallakulkijanasi.
Voit ostaa henkilökohtaista konsultointia ja tulkintoja verkkokaupastani.
Lue myös artikkelini:
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Sabotoiko varjominä onneasi?
Itsensä rakastaminen ei ole vaahtokylpyjä vaan autenttisuutta
Parantavaan peiliin katsominen sattuu
Anteeksi antaminen on lahja
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Jos ihmisessä on paljon vaille jäämistä hän ei uskalla antautua rakkauden syliin. Rakkaudensyli on niin valaiseva, että kaikki kipumme tulevat näkyviin. Joskus noiden kipujen kokeminen saattaa tuntua kuin pahoinpitelyltä – meillä ei ole kapasiteettia ottaa niitä kaikkia, vuosia alaspainettuja, vastaan kerralla. Niitä ei kannata yrittääkään kohdata yhdessä yössä. Rakkauden suurin voima piilee hyväksynnässä. Hyväksyntä vapauttaa paranemiselle.
Jokaisella meillä on uniikki luonteemme ja yksilöllinen tapa kokea maailmaa. Meissä on oma herkkyytemme eri kokemuksille ja asioille. Kun näihin ominaisuuksiimme suhtaudutaan lapsena kunnioituksella ja positiivisesti meistä kasvaa tasapainoisia ja hyväksyviä itsemme suhteen. Kun lapsuudessa saamme rakastavan ja hyväksyvän katseen huonollakin hetkellämme, tuo rakkauden kokemus on syvästi kannatteleva aikuisenakin. Moni joutuu kuitenkin kokemaan lapsena mitätöivää ja alistavaakin suhtautumista. Omia ominaisuuksia vähätellään rankasti, niille jopa naureskellaan. Lapsena nämä kokemukset menevät syvästi ihon alle ja niiden vuoksi alamme uskoa olevamme kelpaamattomia. Kehitämme arvottomuuden tunteen päälle helposti erilaisia selviytymisstrategioita, jotta pystyisimme elämään kelpaamattomuuden tunteen kanssa.
Minä uskon, että ennen syntymääni tein sopimuksen. Tulin kääntämään tietyn määrän tuskaa, rakkaudettomuutta, surua, tiedostamattomuutta, kärsimystä, kipua ja epätoivon tunteita tietoisuuden valoon ja muuntamaan kaiken tuon hyväksynnän kautta rakkaudeksi.
Jos uskot kohdallasi samaan, ehkä voit kuvitella miten lataamme valmisttautuessamme tänne tulemiseen tehtävämme osasia kuin ruokatarvikkeita kassahihnalle. Me päätämme ehkä joidenkin muiden korkeampien entiteettien avustuksella että otamme tälläisen ja tälläisen elämäkriisin, trauman ja tapahtuman koettavaksemme. Siinä kohtaa on helppo ajatella että ”Tuostakin vielä selvitään.” Energiatasolta katsottuna kaikki on helpompaa, koska siellä ei ole materiaalisen maailman jäykkää hidastavaa energiaa luomassa tämän todellisuuden realiteetteja. Näemme asiat silloin hieman helpomapana kenties. vaikka uskon, että montaa meistä on pelottanut hiukan jo etukäteen katsellessaan mitä tuli luvattua…
Kun päätämme tulla tänne sieluina energiatasolta on itsestäänselvää, että otamme vastaan oman mission, tehtävän. Kun synnymme muistimme pyyhitään ja alamme sopeutua materiaalisen maailman kylmän kovaan todellisuuteen heti ensimmäisistä silmänpohjaan kantautuvista synnytyssalin krikasvalolamppujen terävästä valonkajahduksesta asti. Ensimmäinen tuskan huuto on ilmoilla.
Mitä pidemmälle elämme elämäämme, sen syvemmälle uneen tässä todellisuudessa me uppoamme. Alamme uskoa samoihin rajoittaviin uskomuksiin kuin meitä vanhemmat ovat alkaneet uskoa. Alamme uskoa siihen mitä meistä sanotaan.
Syntyessämme olemme puhdasta tietoisuutta sisiältäen kaikki mahdollisuudet itsessämme mutta yhtäkkiä koulumaailmassa saatammekin olla tyhmä, tumpelo, kömpelö tai saamaton. Joillekin käy tuuri ja heidän kohdalleen osuu henkilöitä jotka näkevät heissä heidän lahjakkuutensa. Kaikissa meissä on lahjoja mutta toiset meistä eivät ole valinneet samoja asoita liukuhihnalta. Olemme ehkä valinneet tulla kokemaan kasvun haasteiden kautta. Olemme päättäneet kasvattaa sisäistä voimaa ja resilienssiä vastoinkäymisten kautta.
Jossain vaiheessa kun itse valitsemamme tehtävät alkavat tuntua tarpeeksi työläiltä alkaa monelle tulla olo, että nyt saa riittää. Jaksaminen loppuu. Epätoivo kasvaa. Kipu sisimmässä tuntuu liian todelliselta. Haluaakin peruuttaa koko homman. Näitä hetkiä voi olla matkan varrella monia jos on suuren suuri soturi sielu isolla missiolla.
Minä uskon, että mitä vaikeampia kokemuksia me olemme koriimme keränneet koettavaksi tänne tullessamme, sitä suureman armon ja anteeksiannon lahjan olemme itsellemme varanneet. Kysymys kuuluukin haluammeko ottaa tuon lahjan vastaan tässä todellisuudeen tiheentymässä jossa energiamaailma ei ole yleisesti niin tunnustettua kuin aineellinen maailma.
Energianmaailmassa kaikki näyttäytyi nurinkurisena verrattuna tähän materiaaliseen maailmaan. Siellä se mikä täällä näkyy raskaina, vaikeina ja huonommuuden tunnetta aiheuttavina kokemuksina on herättänyt juhlintaa, hurraa huutoja ja ylistystä. Mitä enemmän kakkaa olemme valinneet kääntää peltoon sitä siunatumpia olemme armon valossa.
Ei ole helppo hyväksyä sisäistä tuskaa ja kärsimystä. Mutta kun siihen pystyy saa kokea sen millaisella keveydellä voimme matkaamme jatkaa hyväksynnän armossa. Rakkaus muuntaa vaikeimmatkin kokemukset siunatuiksi. Jotkut meistä ovat tulleet tänne käymään läpi sukupolvia suvussamme kulkeneita asioita.
Jokin monta sukupolvea sitten esim. suurta häpeää ja epäonnistumisen tunnetta aiheuttava tapahtuma on kulkenut suvusta äidiltä tyttärelle, isältä pojalle, jo monien vuosikymmenien ajan. Kunnes joku sielu päättää tulla pysäyttämään ketjun. Hän lopettaa kokemasta häpeää häpeästään, suostuu katsomaan sen syitä taaksepäin niin kauas kuin hänelle sitä näytetään. Hän suostuu tuntemaan kaikkien menneiden sukupolvien ketjussa olleiden häpeän ja muuntamaan sen tietoisuuden valossa. Hän transformoi sen hyväksynnän kautta rakkaudeksi. Ja tuosta päivästä lähtien häpeä ei enää mene eteenpäin kuten aiemmin. Ketju on pysäytetty.
Häpeä on saattanut tulla alunperin jonkun henkilön syrjähypystä syntyneestä lapsesta. Häpeä oli ensin vanhemmän mutta tuo tapahtuman seurauksena syntynyt lapsi on joutunut ottamaan puhumattoman häpeän kantaakseen. Hän on jatkanut vaikenemista häpeästään, koittanut pärjätä ja sinnitellä sen kanssa minkä johdosta hänen lapsena ovat oppineet häpemään itseään. Näin puhumattomat tunteet ja traumat kulkevat solutasolla asti perintönä jota kukaan ei halunnut, kunnes suuri sieluinen missiollaan oleva soturi päättää syntyä tähän sukuun. Hän lupaa seisoa tukevasti koko sukunsa historiasta tulevan tunne-energian edessä kaatumatta, keiken omissa nahoissaan tuntien ja kokien. Muidenkin tuskan menneisyydestä vastaanottaen. Suvussa kulkenut häpeän dominopalikkaefekti pysähtyy silloin häneen. Häpeä lakkaa määrittelemästä asioita. Taakkasiirtymä on purettu.
Näin tapahtuu kun suostumme hyväksymään asiat mitä elämässä tapahtuu. Se ei tarkoota että meillä ei olisi valtaa muuttaa olosuhteitamme, mutta se tapahtuu usein vasta hyväksynnän kautta. Vastustamalla lisäämme energiaa niihin asioihin mitä haluaisimme välttää.
Näin kerran unen jossa sanottiin: Mitä muuta tavas on kuin isän murhaa.
Minulla kesti jonkin aikaa ymmärtää tuon lauseen merkitys. Mutta kun ymmärsin sen niin koin valtavan herätyksen armolahjasta jonka olin saanut.
Jeesus kuoli isänsä Jumalan tahdosta ristillä. Ja anteeksiantamisen armosta pääsi taivaaseen. Koen tuon sanoman liippaavan läheltä omaa traumaani. Olin kuolla isäni toimesta ja saan mahdollisuuden rakastaa isääni siitä huolimatta mitä hän teki. Se antaa minulle mahdollisuuden kokea suurta armoa, myötätuntoa ja rakkautta. Koska juuri niitä vaikeimpia ja kärsimystä eniten aiheuttavia tekoja ja tunteita meidän tuleekin eniten rakastaa. Silloin suvussa kulkeneet taakkasiirtymät voivat katketa. Tuomitsemisesta maailma muuttuu sokeaksi. Kun löydämme armon itsestämme itseämme kohtaan ja sitä kautta muille rakkauden energia kasvaa maailmassa.
Kävin istuttamassa kukan traumani syntypaikalle. Se olisi voinut olla paikka jossa taakkasiirtymä lähti jatkamaan minussa kulkuaan. Se olisi voinut olla paikka jossa varjo valtasi minut. Mutta siitä tuli minulle kiitoksen, rakkauden ja hyväksynnän paikka. Sanoin isälleni, kokemukselle ja elämälle kiitos siitä kokemuksesta jonka olen saanut lahjakseni kääntää rakkauden valoon. Mikä matka! Ei helppo todellakaan mutta sitäkin antoisampi vaikka suurta tuskaa täynnä.
Et ole tehtäväsi kanssa yksin. Matkaat monen valon soturin ja auttajan kanssa yhtä matkaa, samaan aikaan täällä maapallolla. Kun muistat mistä tulit ja miksi, saat taas voimia jatkaa.
Lue myös artikkelini:
Sieluni ohjauksessa oppimassa rakkautta
Meidän on hyväksyttävä erillisyytemme tullaksemme täydesti osaksi kokonaisuutta
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Parantavaan peiliin katsominen sattuu
Traumatisoitunut tuntee turvattomuutta kehossaan – Näin vahvistat kehoyhteyttä ja sisäistä turvallisuuden tunnetta
Mitä vähemmän yrittää paeta menneisyyttään sitä enemmän on voimaa tässä hetkessä
Mustasukkaisuudesta puhutaan yleensä hyvin epätoivottuna ilmiönä. Sillä on samankaltainen tabu maine kuin lähisuhdeväkivallalla. Vaikeista tunteista ja kokemuksista pitäisi kuitenkin voida vapaasti puhua, jotta niiden otteesta voisi päästä irti ja eheytyä. Mustasukkaisuuden tunteella peitettyjä tunnehaavoja olisi hyvä oppia tunnistamaan jotta niitä voisi eheyttää. Olisi tärkeää ymmärtää mistä mustasukkaisuus syntyy, mistä se juontaa juurensa. Millaisia haavoittuvia kohtia meissä painellaan kun tunnemme mustasukkaisuutta ja miksi jotkut kokevat voimakkaampaa mustasukkaisuutta kuin toiset? Näistä ei mielestäni puhuta juuri ollenkaan. Mustasukkaisuutta ei yleisestikään pidetä sellaisena ilmiönä jota pyrittäisiin paljoakaan ymmärtämään.
Katsoin eilen Queen elokuvan Bohemian Rhapsody. Minulle on aiemmin jäänyt mieleen Freddie Mercuryn elämästä lukiessani, että hänellä oli elämässään vain kaksi ystävää joihin hän luotti mutta toinen heistä petti hänet. Nyt näin tuon tarinan eilen kokonaisuudessaan ja se linkittyy vahvasti tähän aiheeseen josta olin aikeissa muutenkin kirjoittaa. Nimittäin rakastamisen ja elämisen pelkoon.
Onko sinulla unelma? Se on ehkä jokin visio mitä olet suunnitellut jo pidempään? Tai ehkä saat pienempiä ideoita useinkin jotka kuitenkin jäävät toteutumatta? Ajatteletko ettei juuri sinulla ole rohkeuta toteuttaa ideaasi vaikka se olisikin täysin mahdollinen muuten? Tai ehkä koet voiman tunnetta, että jonakin päivää teet sen mutta tuo päivä jossain tulevaisuudessa on se turvallinen vyöhyke jolle voit heittää suuret suunnitelmasi koskaan niihin tarttumatta…
Tiedätkö mikä kumma saa sinut käyttäytymään niin? Se ei välttämättä ole pelko vaikka niin saatat ajatella. Pelon taakse saattaa jäädä lymyämään suuren varjon heittävä mutta kooltaan usein mitätön häpeä.
Newer Posts