Rohkeus

Kun katson yhteiskunnallisia ilmiöitä näen paljon vihaa. Viha puhuu aina silloin kun haukutaan muiden tekemisiä tai koetaan itse jäävämme jostain paitsi. Viha voi olla myös halveksiva katse tai toisen ohittaminen. Terve viha, terve itsensä puolella oleminen ei kerrytä patoutunutta, lukittua vihaa. Se saa toimimaan oikeudenmukaisella tavalla. Viha on luonnollinen tunne mutta se on hyvin monesti ottanut epäterveitä muotoja. Jos omiin tarpeisiin ei reagoi heti, se kerryttää patoumia joita vihalla paikataan.

Kun ihmisessä on vihaa jota hän yrittää peittää hän myös ohittaa helposti itsensä ja ehkä samalla myös muut. Hän suostuu mielivaltaiseen itseään polkevaan työelämään, ihmissuhteeseen tai elämäntilanteeseen. Hän ei osaa puolustaa itseään vaan jää ikäänkuin odottelemaan ratkaisua ulkopuolelta. Tuollainen itsensä kaltoin kohtelu kerryttää lisää vihaa ja lisää oikeutusta sille. Se on elämää   pelossa.

Viha on väärinymmärretty tunne, koska se on meidän suojanamme ja aina kun tunnemme vihaa itseasiassa pelkäämme. Kun annamme kohdella itseämme väärin tai ylitämme omia rajojamme  vihan tunne nousee välillä suojelemaan ja puolustamaan, mutta jos emme toimi vihan kanssa rakentavasti se pitää tuon oravanpyörän käynnissä.

Kun meillä on terve suhde vihaan se asettuu itsen puolelle ja toiminnalla oikoo asioita. Sen ei tarvitse polkea jalkaa voimattomana kuin pikkulapsi. Terve elämää puolustava ja kunnioittava  elämänvoima mitä viha puhtaimmillaan on,  saa toimimaan hyvinvoinnin puolesta.

Miksi Suomessa olemme niin lamaantuneita? Miksi kaljatuopin äärellä on helpompi itkeä mutta barrikaadeille nouseminen on vaikeampaa? Näitä kysymyksiä olen koittanut selvittää omaan vihaani tutustumalla. Oman puhtaan voimani äärelle kulkemalla pelkojeni läpi. Pinnan alla on todellakin ollut monet pelot ja niiltä vihani on minua suojellut. Sen taktiikka vain on ollut väärä. Se ei ole auttanut minua löytämään mielenrauhaa ja syvempää merkitystä.