En ole juuri kuulunut siihen ihmistyyppiin joka syö tunteisiin. Pikemminkin päinvastoin, minulla on mennyt ruokahalu vaikeiden tunteiden aikana. Syöminen ei ole ollut intohimoni. Syön silloin kun on nälkä. Moni ihmettelee hoikkuuttani ja ehkä siinä on siihen syy.
Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota parina kertana sihen kun on tehnyt mieli alkaa syödä ”oloihin.” Ensimmäinen oli se kun muutimme ex-mieheni kanssa asumuseroon. Lapseni oli silloin kaksi vuotias. Hän kävi isänsä luona joskus yökylässä ja oli korkeintaan kaksi päivää poissa. Mutta hänen lähdön jälkeen minut valtasi tyhjiömäinen olo. Olo oli ontto, tyhjä. Aloin hapuilemaan kaapista makeaa suuhuni. Minulla ei useinkaan ole mitään makeaa kaapissa, koska en juurikaan sellaisia syö. Mutta söin vaikka kaurapuurolla itseni ähkyyn jos se oli ainoa makea mitä löytyi. Opin ennakoimaan tuota tarvetta ja ostinkin keksejä ym valmiiksi kaappiin. Söin tyhjään tunteeseen kun pieni poikani oli poissa.