Maya-intiaanien kalenteri jakautuu baktuneiksi. Eli pitkiin, 400 vuoden pituisiin sykleihin. 21.12.2012 loppui maya-kalenterin kolmastoista sykli ja neljästoista alkoi. Vaikka me puhuimme maailmanlopusta, tuo päivämäärä mayojen kalenterissa tarkoitti uuden syklin syntymistä ja jatkuvuutta. Tuolla päivämäärällä, 21.12.2012, olin itse eräässä museossa. Näyttelytilassa pidettiin juhlat tuon historiallisen hetken kunniaksi. Näyttelyssä oli esillä mayojen muinaista alkuperäistä esineistöä. Tilaisuudessa oli vieraana presidentti Tarja Halonen ja puolisonsa Pentti Arajärvi. Kippistelimme näyttelyvieraiden kesken ja tasavaltamme presidentti toivotti minulle henkilökohtaisesti silmiin katsoen: ”Hyvää uutta maailmaa.”
Tietoisuus
Itsetunnolla tarkoitetaan sitä tunnetta ja käsitystä mikä ihmisellä on itsestään. Se voi sisältää paljon erilaisia tekijöitä kuten itseluottamus, yhteyden tunne toisiin, minäkuva, ja tunnetta omasta kyvykkyydestä erilaisiin asioihin. Itsetunto vaikuttaa moniin elämän osa-alueisiin ja siksi se on niin olennainen asia. Huono itsetunto voi aiheuttaa paljon ongelmia elämässä, siksi siihen on tärkeää kiinnittää huomiota. Ja hyvä uutinen on, että itsetuntoonsa voi vaikuttaa läpi elämän.
Tämä on aihe mistä minulla on ollut mielessä kirjoittaa jo useamman vuoden. Sain nimittäin suuren ahaa-elämyksen oppimiseen liittyen aikuisiällä opiskellessani avoimessa yliopistossa kirjoittamisen perusopintoja. Olin aiemmin pitänyt itseäni hieman kouluvieroksujana. En varsinaisesti kokenut olevani mitenkään tyhmä, mutta oppiminen tuntui joidenkin aineiden suhteen haasteelliselta. Minulla oli aina hyvä keskiarvo, yli 8, yläasteella. Mutta lukiossa numerot tippuivat masennuksen vuoksi. Lukio jäikin kesken ja sen jälkeen olen suorittanut kirjoittamisopintojen lisäksi luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon. Tuo koulu oli hyvin käytännönläheinen. Tunsinkin opiskelun erittäin omakseni. Kävimme paljon retkillä bongailemassa lintuja, tutkimassa eläinten jälkiä ja kasveja. Koulu tuntui helpolta ja luontevalta käytännön tekemisen kautta. Myöhemmin oivalsin miksi.
Ihmisen sanotaan olevan luomakunnan kuningas. Silti tuntuu kuin toimisimme kuin eläimet. Sellaiset eläimet jotka luovat itse oman tuhonsa. Meillä on tietoisuus, jolla voimme luoda myös kukoistusta. Kunhan käytämme sitä.
Kun pelko ohjaa toimintaa, ihminen toimii reaktiivisesti tai kuten muiden malliesimerkki osoittaa. Silloin vaisto vie kuin eläimellä, kun koko ajan pitää suojautua uhalta. Harkinnalle ei ole sijaa. Tällaisessa tilanteessa näkee uhkakuvina sellaisetkin tilanteet, joista voi selviytyä helposti tietoisella toiminnalla. Sisäinen turvattomuus ottaa helposti ulkoisten uhkakuvien muotoja. On totta, että maailmassa on paljon haasteita ja vaaroja, joihin on hyvä varautua. Mutta se näkökulma minkä tähän varautumiseen otamme, kertoo hyvin siitä teemmekö ratkaisut sisäisestä turvasta vai turvattomuudesta käsin.
Kärsimys ja henkinen pahoinvointi on kaikista epätoivotuin asia mitä elämässään varmasti haluaa kokea. Se ei ole millään tavalla tavoiteltavaa. Ja siksi sitä kohti ei halua mennä. Moni elääkin tästä johtuen illuusiossa itsensä kanssa, voi huonosti, muttei myönnä sitä. Kun onnellisuudesta tulee tavoiteltavaa ja sitä hehkutetaan toivottuna asiana, omaa kärsimystä aletaan hylkiä. Kärsimys on kuitenkin olennainen osa elämää, me emme ole erillisiä siitä. Ja se on myös usein portti suurempaan myötätuntoon ja ymmärrykseen. Kärsimyksensä välttelemisen sijaan, sen hyväksyminen voi paradoksaalisesti johtaakin suurempaan onnellisuuteen. Onnellisuus ei ole suora maali, joten ehkä onnellisuuteen yleisesti tarjoiltava resepti ei toimi.
*Sisältää mainoslinkkejä
Dissosiaatio on jotain mistä olen kärsinyt koko aikuiselämäni. Sain nimen tälle oirehdinnalle vasta muutama vuosi sitten kun törmäsin kirjastossa kahteen kirjaan. Kirjojen nimet olivat Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen
ja Traumaperäisen dissosiaation hoito.
Kun luin näistä kirjoita vain muutaman otteen ymmärsin heti itseäni enemmän. Oli kuin jokin oikea palanen olisi loksahtanut paikalleen. Oivalsin syvästi, että tämä on se mistä olen kärsinyt aina, mille ei ole ollut ennen nimeä.
Aluksi dissosiaatio nimike kuulosti kyllä kuin vahvalta diagnoosilta, jota hieman vieroksuin. Mutta kun ymmärsin paremmin mistä ilmiössä on kyse, alkoi tuntua helpotukselta saada oireilleen nimi ja selitys. Kaikki se epämääräinen tunne ja oirehdinta mistä oli vuosien aikana kärsinyt, sai rutkasti selkeyttä.
Koska dissosiaatio on suojamekanismi sitä ei ole tarkoitus huomata. Hyvin monet ei tiedä, kuten minäkään en tiennyt ennen, kärsivänsä dissosiaatiosta. Omia tunnetiloja ja toimintamekanismeja saattaa hiljaisessa yksinäisyydessään pitää vain outoina omina tapoina. Joitakin tilojaan saattaa yksin hävetä, eikä niistä välttämättä kerro kenellekään. Niin minäkin tein. Koitin vain selviytyä olojeni kanssa hyvin pitkään.
Pelkästään jo trauma sanana, herättää monelle epämiellyttävän tunteen. Trauma on ehkä totuttu ymmärtämään ylitsepääsemättömän vaikeana, kivuliaana ja erittäin epätoivottuna asiana. Ajatellaan, että trauma kokemuksena on pilannut elämän. Traumaa pidetään usein heti traagisena elämäntapahtumana, sellaisena mitä mieluummin olisi ajattelematta. Ja niinhän se myös onkin.
Mutta trauma voi olla myös paljon hienovaraisempi asia kuin selkeä yksittäinen kohtalokas ja vaurioittava elämäntapahtuma. Traumaattiset kokemukset voivat olla niin jatkuvia, arkiseen elämään soluttautuvia, ettei niitä kyseenalaista tai erota. Traumatisoiva elämä on jotain mihin tottuu ja alkaa pitää normaalina. Traumaa ei erota itsessään, jos se on sellainen olemisentila mihin on joutunut kasvamaan.
Sisäinen turvattomuuden tunteen tila on hermostollinen, ja sitä kautta kehollinen, vaikka oireileekin yleensä käytännön toiminnassa ja mielessä. Toiminnallamme yritämme kompensoida turvattomuuden tunnetta.
Sisäinen turvattomuuden tunne liittyy usein jonkin asteisiin traumaan, mutta trauman ei tarvitse olla mittava oireillakseen sisäisenä turvattomuutena. Siksi moni ei edes tiedä kärsivänsä traumasta. Asian tunnistamisessa ei helpota sekään, että trauma periytyy ylisukupolvisena. Me ikään kuin kasvamme traumaan ja selviytymismekanismeista muotoutuu osa persoonaa. On vaikea hahmottaa jotain minkä sisällä elää. Kuin kala vedessä, ei ehkä ymmärrä uivansa vedessä, niin moni ei tiedosta elävänsä turvattomuudesta, koska turvattomuus on ollut normaali olemisen tila niin kauan.
Itsensä rakastamisen taito on yksi perustavanlaatuisimmista omaa elämänlaatua määrittävistä tekijöistä. Se on hyvin yksinkertainen, mutta käytännössä joskus hyvinkin haastava asia. Vanha tuttu sanonta ”kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan” on vakiintunut käyttöön, mutta nykyajalle mielestäni osuvampi versio tästä olisi päinvastainen: kohtele itseäsi niin kuin kohtelet muita. Liian moni ihminen suorastaan kaltoinkohtelee itseään ja laittaa muut etusijalle itsensä kustannuksella.
Newer Posts