Sisäisen turvan kokeminen on ollut minulla vahvana teemana jo parisen vuotta. Olen tutkinut sitä itsessäni ja samalla oivalluksia on myös herännyt ympäristöstä aiheen tiimoilta. Sisäinen turvattomuus heijastuu sellaisilla tavoilla joissa se ei halua paljastua… Se on siis useimmiten päinvastaista toimintaa kuin turvattomuuden näyttämistä. Siksi se onkin onnistunut olemaan itseltänikin piilossa niin pitkään. Olen saanut selville, että mm. kohtuuton suorittaminen ja jatkuva tekeminen, epäterveissä ihmissuhteissa pysyminen, paikalleen pysähtymisen pelko ja siitä aiheutuva levottomuus, defensiivisyys ja vahvan esittäminen on kaikki oikeasti sisäistä turvattomuutta. Itseasiassa koko kulttuurimme pohjaa pitkälti sisäisen turvattomuuden peittämiseen.
Uupumus
Suorittaja etsii turvapaikkaa tekemisestään ja uupuessaan tarvitsee ulkopuoliselta luvan levätä. Tämä yhteiskunta sitä ei liiemmin anna joten jos ihminen ei koe turvaa tarpeeksi asettuakseen omalle puolelleen hän jahtaa käärmeen hännänpäätä ja ajaa itsensä loppuun.
Näen tämän uupumus aallon kollektiivisena traumalastina. Kantokyky alkaa loppua ja ihmiset kaatuvat kuin dominopalikat peräjälkeen. Reagoimme niihin raskaisiin tunteisiin joita ei vieläkään ole saatu purettua ja laskettua alas, jotka olemme saaneet perintönä edellisiltä sukupolvilta. Olemme vauraampia kuin ennen, materiaa on jopa liikaa, mutta silti henkinen turvattomuus on suurta. Kannamme edelleen sota-ajan traumoista johtuvaa turvattomuutta joka pitää meidän pakomatkalla karkuun omia tunteitamme.
Yhteiskunnassamme säädetään tiukkoja lakeja, kontrolloidaan ja valvotaan, mutta se ei tuo meille todellista turvaa. Se on kuin piikkilanka-aita joka pyrkii eristämään meitä omista kivuistamme. Todellinen turva löytyy sitä myötätunnosta millä pystymme alkaa katsomaan omia kipujamme ja esivanhempiemme, isiemme ja äitiemme kipuja. Näitä kipuja kohdatessamme tarvitsemme toisiamme tueksi.
Laitoin musiikkia soimaan maalatessani asuntoni seiniä. Youtubesta tuli random playlist tämän ajan hittibiisejä. Muutaman kappaleen jälkeen alkoi soimaan Haloo Helsingin biisi ja jäin miettimään Ellin voimakasta tulkintaa ja heittäytymisen kykyä. Samalla muistelin hänen esiintymistään televisiossa. Hän on aina niissä tilanteissa vaikuttanut hyvin herkältä, lähes hauraalta. Hän vaikuttaa jännittävän haastatteluja paljon. Näissä tilanteissa hänen herkkyytensä tulee esille alastomana. Laulujen takana se saa voiman tunneilmaisussa.
Samassa tuli mieleen myös Michael Monroen nuoruuden haastattelut joissa hän on äärimmäisen herkän ja haavoittuvaisen oloinen. Molemmissa näissä artisteissa herkkyys on luonut siivet heidän elämäntyönsä alle. Molemmissa on ollut äärimmäistä rohkeutta olla esillä herkkyytensä kanssa ja luoda siitä jotain joka elää vielä pitkää heidän jälkeensä. Herkkyyden ilmaiseminen voi siis sillä tavalla tehdä meistä myös kuolemattomia. Näkyvillä oleva herkkyys on myös aina rohkean ihmisen merkki.
Kun on kokenut totaalisen loppuunpalamisen se muuttaa ihmistä väkisinkin. Niin kauan kuin on voimia venyttää omia jaksamisen rajoja sen pystyy tekemään väsymystä valitellen, mutta kun seinä tulee lopullisesti vastaan ja uupuu totaalisesti niin vaihtoehtoja ei jää. Silloin on pysähdyttävä. Kun bensa loppuu niin metriäkään ei voi enää ajaa. Sama pätee kehoon ja mieleen. Kun käyttökapasiteetti ja voimat loppuvat ei yksinkertaisesti pysty enää toimimaan. Keho menee tilttiin. Minulle tapahtui näin reilu vuosi sitten. Ja tämä kulunut vuosi sen jälkeen on ollut uuden opettelemista.
Kuva: Iina Laine
Monen helmasynti on huolehtia enemmän muiden asioista kuin omasta elämästään. Se voi olla vahingollisempi tapa kuin aluksi uskoisi. Uhrautumalla kulutamme energiamme usein asioihin joihin emme voi oikeasti vaikuttaa. Osallistumalla aktiivisena toimijana omassa elämässämme voimme saada aikaan aidon muutoksen. Emme itseämme sivuun laittamalla.
Kulttuurissamme on ehkä opetettu, että itsekkyys on pahasta. On lähes syntistä ajatella omaa etuaan. Joten: ”Pois se minusta.” Niin minäkin ajattelin ennen, täysin alitajuisesi. Se oli niin huomaamaton sisäänrakennettu käyttäytymismalli, että se tuntui ainoalta viralliselta totuudelta. Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin siihen, että oma elämäni ei edennyt siihen suuntaan kuin toivoin. Asialle piti tehdä jotain.
Todellinen syy miksi pistin energiani muiden auttamiseen oli se, että en uskaltanut ottaa vastuuta omasta elämästäni. Sisimmässäni oli pelkoa ja häpeää ja lakaisin nuo tunteet mieluummin maton alle. Olihan minulla haaveita. Sellaisia joita en juuri uskaltanut edes ajatella. Ja kun ei ottanut rohkeita askelia omia unelmiaan kohti niin ei joutunut käytännössä kohtaamaan omia pieneksi tekeviä tunteitaankaan. Sain elää kivalla mukavuusvyöhykkeellä toisten eteen uhrautuen.
Me katsoimme jälleen luontodokumenttia suuren luonnon ystävän eli nyt 2,5-vuotiaan lapseni kanssa. Hän valitsee aina piirrettyjen sijaan mieluumin Avaran Luonnon. Sulki tänäkin aamulla Ryhmä Haun televisiosta ja sanoi ”Haluan kattoa eläinohjelmaa.” Olen aina itsekin tykännyt luonto-ohjelmista mutta nyt niitä on tullut katsottua enemmän kuin ikinä. Ne opettavat paljon.
Merenalaisesta elämästä kertovassa luontodokumentissa kuvattiin merenpohjassa asuvaa mustekalaa. Mustekala naaras oli muninut tuhansia munia ja vartioi niitä koko olemuksellaan. Se ei liikkunut eikä syönyt mitään varjellessaan pedoilta omia lapsen alkujaan. Juuri kun munat olivat kuoriutumassa elämä hiipui pois mustekala naaraasta. Se nääntyi nälkään ja kuoli. Se oli tehnyt tehtävänsä. Suojellut elämän jatkumista ja niin munat oli pelastuneet. Tuhannet poikaset pääsivät kuoriutumaan turvassa.
Mikähän siinä on että marraskuu tuntuu tänä vuonna pitävän synkissä näpeissään jotenkin tiiviimmin kuin aiemmin. Ihan kuin olisi jotenkin pimeämpää kuin aiemmin näihin aikoihin ja pimeys olisi syvempää ja .kaiken kattavampaa. Väsyttää ja koneisto käy hitaalla. Moottori hyytyy päivisin nopeammin, eikä energiaa oikein riitä kuin välttämättömimpään. Priorisointitaidot onkin taas käytössä. Kun energiaa on rajallisesti se on hyvä suunnata aidosti merkityksellisiin asioihin. Läsnäolo yksinkertaisten perusasioiden äärellä tuntuu entistäkin merkityksellisemmältä ja antoisammalta. Kaiken edelle onkin mennyt nyt erityisesti lepo, perheen hyvinvointi ja hyvä ruoka.
Kun voimat loppuvat oikeasti se on pelottava kokemus. Ensimmäiset hälytysmerkit uupumuksesta tulevat jo kauan ennen totaalista loppuun palamista mutta niitä voi olla vaikea tunnistaa, koska kaikkeen tottuu. On tyypillistä että varoitusmerkit ohitetaan ja jatketaan elämää samalla kaavalla ”hälytysmerkeistä” huolimatta. Väsymys ja stressaantunut olo koetaan vain lieveilmiönä joka on helppo sivuuttaa. Kun tietyt oireet sivuuttaa tarpeeksi pitkään jossain vaiheessa tie tulee vastaan ja sivuuttamienn ei enää onnistu. Kun oma keho ja mieli alkaa reistailla on syytä pysähtyä. Mikään ei lopulta ole niin tärkeää kuin oma terveys ja toivon että moni herää ennenkuin on myöhäsitä. Vakava burn out voi viedä toimintakyvyn pahimmillaan loppuiäksi. Listaan kirjoituksessani 10 oiretta joista näin jälkikäteen huomaan olleeni uupumuksen partaalla jo pitkän ajan.
Niin kuin sanotaan, asioita joita ei ole itse kokenut ei voi todella ymmärtää. Tässä hetkessä uupumus ja burn out on monelle enemmän kuin teoriassa mahdollinen tapahtuma, ne on konkretisoituneet syvimmällä tasolla. Voimat ovat loppuneet ja kun puhutaan todellisesta uupumuksesta sieltä ei nousta yhdessä yössä lepäämällä, ei ehkä edes viikossa. Kuukaudenkaan sairasloma ei välttämättä auta toipumaan loppuun palamisesta vaan parantumiseen tarvitaan paitsi aikaa myös usein täydellinen elämäntavan ja asenteen muutos. Uupumus kertoo mielestäni siitä että jokin omassa elämässä on mennyt pidempään yli omien voimavarojen, oma elämäntyyli ja työtapa on ajanut ihmisen loppuun. Silloin ei mielestäni ole enää realistista ajatella palaavansa samaan vanhaan muuttamatta siinä mitään, tai lopputulos on pian taas sama. Ehkä jopa vielä pahempi loppuun palaminen.
Voisiko rentous olla tulevassa yksi suurimmista arvoista? Sellainen ihanteellinen asia, jota opetellaan ja tavoitellaan? Vanhan mallin mukaan ihailtavaa oli suorittaa. Se on nyt nähty, se ei toimi. Se tekee ihmisistä ja työkulttuuristamme sairaita.
Rentoutumisen fysiologiaa on tutkittu jo jonkun verran ja tutkimustulokset osoittavat että rentona ihminen muistaa paremmin, pystyy parempiin suorituksiin ja pystyy keskittymään paremmin käsillä olevaan asiaan. Saattaa olla että monet nykyiset sairaudetkin voitaisiin parantaa purkamalla pois liiallinen stressi. Monet iho-oireet, masennus, uupumus ja astma voivat puhjeta stressistä. . Voi olla että monien lasten oppimisvaikeudet ja ylivilkkaus voidaan joissain tapauksissa laittaa myös stressin piikkiin.