Ihmiset etsii itseään. Käydään kursseilla, matkustellaan, luodaan upeita unelmia ja visioita tulevaisuuteen, kierretään tapahtumissa ja vältellään kärsimättömänä tavallista elämää. Halutaan lomalle, pois ”tavallisesta arjesta.”

Niin minäkin tein vuosia. Matkustelin ja kävin kursseilla. Etsin ”sitä jotain.” Sisäinen epävarmuus ja ahdistus piinasi. Koitin etsiä siihen lääkettä ulkopuoleltani. Toivoin ja rukoilinkin, että löytäisin puuttuvat palaseni.

Sain tuolta ajalta paljon rikastavia muistoja, ikimuistoisia seikkailuja ja kokemuksia mutta hyvin vähän sitä mitä etsin. Todelliset tarpeeni jäivät täyttymättä, siksi levottouus ja pahaolo jatkoi sisälläni vellomistaan. Levottomat jalat jatkoi kulkuaan.

Löysin todellisia tarpeitani vastaavia asiota ehkä pieniä paloja mutta jäin aina sitä etsimääni suurempaa täyttymystä vaille. Nyt kun olen viimein löytänyt mitä etsin ja tarpeeni ovat tulleet näkyviksi, konkreettisiksi ja tosiksi, tiedän mitä etsin jo vuosia sitten. Etsin henkisen turvan tilaa jonne olen parin viimeisen vuoden aikana viimein löytänyt.

Nyt etsintäni ovat loppuneet. Olen päässyt perille tähän hetkeen. Nykyään en enää tee asioita täyttääkseni sisäistä tyhjyyttä. Tiedostan tekemiseni motiivit. Turvan tilasta käsin on helpompi tarkkailla asioita ja itseään. Se mahdollistaa minulle kaiken sen mistä ennen en uskaltanut haaveillakaan.

Nyt parasta on nauttia arkipäivistä, lasten kanssa läsnäolosta, luonnosta, kiireettömyydestä ja mitään tekemättömyydestä. Tuntuu, että minulla on kaikki enkä kaipaa tai etsi enää mitään. Tässä on hyvä olla. Henkisen turvan tilassa. Ja tässä tilassa tekemättä mitään erikoista kasvan ja kehityn. Olen oppinut sallimaan ja hyväksymään.

Myös ihmissuhteeni toimivat nykyisin turvan tilasta käsin. On upeaa kokea olevansa riittävä epätäydellisenä ja tulla hyväksytyksi silloinkin kun itse kyseenalaistaa itseään. Turva on lisääntynyt jokaisella osa-alueella elämässäni. Se on heijastusta sisäisen turvan tilastani. Niin ulkopuolella kuin sisimmässäkin. 

Ennen en edes tiennyt mitä etsin mutta alitajuisesti koitin sitä matkoillani selvittää. Nykyään tiedän mitä olin vailla ja mitä hain: turvaa. Hain turvaa rakastumisen tunteesta, lähdön hetkistä, liikkeellä olosta, muutoksesta, seikkailuista… Näiden asioiden parissa olinkin eräällä tavalla turvassa. Minun ei tarvinnut pysähtyä oman turvattomuuteni äärelle. Kaikki se seikkailu ja muutos tuntui turvalta. Mutta vain siihen asti kunnes jouduin pysähtymään ja keksimään jälleen uusia virikkeitä, henkisiä kursseja, matkoja, seikkailuja tai järisyttäviä tunteita…

Miten löysin turvan elämässäni?

Turvallinen tila rakentuu terveistä rajoista, kunnioittavasta kanssakäymisestä ihmisten kanssa, omien voimavarjen kuuntelemisesta ja niiden mukaan elämisestä.

Turva rakentuu siitä, että ei kyseenalaista jatkuvasti itseään vaan kuuntelee mitä oikeasti tuntee ja kokee. Turvan tunne on sitä kun kehon ja mielen viestit ovat löytäneet yhteisen kielen eivätkä kyseenalaista toisiaan ja kiistele keskenään.

Tuohon pisteeseen ei ole ihan helppoa pysäyttää jatkuvaa mielen limboaan. Olemmehan tottuneet siihen, että ulkopuolelta jatkuvasti määritetään mikä on riittävää ja tarpeeksi. Sisäinen ääni on usein hukkunut ja kehon viestit kadonneet jonkin ”tärkeämmän” alle.

Vaikeinta turvan tilaan hakeutumisesta tekee ulkoisen ja sisäisen ristipaine. Se mitä meiltä odotetaan ja mitä itse odotamme itseltämme on usein jotain muuta kuin mitä todelliset sisäiset tarpeemme ovat. Meitä täyttävät ja sisäisesti ruokkivat asiat ovat hyvin yksinkertaisia ja koostuvat asioista jotka eivät ole yleisesti ”somehehkuttamisen arvoisia.”

Kun opimme sallimaan nämä yksinkertaiset asiat vain itsellemme, itseämme varten voimme antaa tälle maailmalle ja muille ihmisillekin niin paljon enemmän. Kaiken aidosti tärkeän voimme antaa rauhan tilasta. Kun olemme oppineet olemaan itsellemme läsnä osaamme olla sitä myös toisillemme.

Jotta voi löytää turvaan itsessään on opittava hyväksymään itsensä. Se vaatii harjoittelua. Erityisesti silloin kun se tuntuu olevan vaikeinta. Kun ei suostukaan menemään ulkoisen ohjauksessa vaan pitämään itseään tärkeänä. Pikkuhiljaa opetellen. Kun on tarpeeksi monta kertaa vienyt itsensä turvaan omien todellisten tarpeiden äärelle oppii luottamaan itseensä.

Olemme oman elämämme avainhenkilöitä

Olen huomannut, että suurimmat asiat tapahtuvat kun yritän vähiten. Kun olen rauhassa itseni kanssa ja koen tekeväni itseäni kohtaan oikein kaikki muukin tuntuu loksahtavan paikoilleen. Ihan itsestään.

Kun teemme itseämme kohtaan oikein emme ole pahoja tai itsekkäitä vaan rakennamme turvaa sisäisyydessämme. Ja kun rakennamme turvaa itsessämme heijastamme sitä ulkopuolellemme. Olen huomannut, että turvan rakentaminen itsessäni kasvattaa sitä myös muissa. Kun tunnistaa toisessa turvan tunnistaa mitä se tarkoittaa myös itselle omassa elämässä ja osaa hakeutua niiden asioiden pariin helpommin. Olen itsekin oppinut rakentamaan turvaa itsessäni juuri tälläisten vahvaa turvallista yhteyttä rakentavien ihmisten myötävaikutuksessa.

Kun ihminen on löytänyt henkisen turvan tilaan kasvu tapahtuu pakottamatta

Laajenemme luonnostamme kuten avaruus. Tietoisuutemme kehittyy ja kasvaa.  Henkistä kasvua ei tarvise etsiä tai pakottaa. Aito turva mahdollistaa luonnollisen kasvun. Olen huomannut tämän hyvin vahvasti kun olen oppinut tuomaan itseni tähän hetkeen turvaan. Olen kehittynyt turvan tunteen lisääntymisen myötä tietyillä osa-alueilla ja se on tapahtunut pakottamatta ja suorittamatta. Mitään yrittämättä.

Aikaisemmin elämä tuntui raskaalta, väliin taistelultakin. Varsinkin oman mielen kanssa kun kyseenalaistin onko minussa jotain vikaa kun tietyt asiat eivät tunnu hyvältä. Kun kyseenalaistin tuntemuksiani niin pakotin itseni tekemään asioita jotta kasvaisin, jotta kehittyisin ja jotta heikkouteni muuttuisi. Tuolla tavalla pidin itseni kuitenkin hyvin energiaa vievässä limbossa. Kasvua ei tapahtunut ja sisäinen levottomuus piti otteessaan. Koin riittämättömyyden tunteita ja syyllistin itseäni.

Uuvuin ja lopetin itseäni vastaan taistelemisen. Pysähdyin. Annoin periksi. Harjoittelin sietämään tylsyyttä, omaa levotonta mieltäni. Annoin kipujeni nousta hiljaisuudessa. Tarkkailin ja opin. Lopetin toimimasta mieleni vaatimusten mukaisesti ja aloin kuunnella enemmän kehoani. Siitä alkoi syntyä pysyvämpi rauha.

Aloin kunnioittaa sitä mikä tuntuu aidosti hyvältä ihmissuhteissa ja mikä ei. Lopetin vastaan taistelemisen ja  hyväksyin ihmiset sellaisina kuin he olivat. Hyväksyin myös itseni. Lopetin sen haluamisen, että asiat olisivat eri tavalla.

Sallin itseni tehdä juuri niitä asioita mistä nautin eniten ja jätin pois ne mihin mieli koki ehkä vetoa mutta jokin sisäisyydessä nosti levottomuuden pintaan. Ymmärsin että intohimo ja draama on usein vain itsensä pakenemisyrityksiä. Rauha löytyy neutraaliudesta. Ja se lisää ainakin itselleni aitoa tyytyväisyyttä ja merkityksen tunnetta elämään.

Nykyään olen tietoisempi mistä lähtökohdista teen asioita. Ymmärrän, että mikään ulkopuolella oleva ei voi paikata vajeita sisäisyydessäni. Ainoastaan hiljainen kohtaaminen tuo minut lähemmäs todellisia tarpeitani ja se on ainoa millä on kokonaiskuvan kanssa oikeasti merkitystä.

Kun opin ymmärtämään itseäni voin oppia ymmärtämään muita ja se luo aitoja yhteyksiä. 

Suurin kiitollisuuden aiheeni on, että pystyn nyt rakentamaan läsnäolevan yhteyden lapseeni. Se on tällä hetkellä tärkein tehtäväni. Ennen kaikkea minkä haluan hänelle opettaa on säilyttää yhteys itseensä jotta sitä ei tarvitse etsiä ulkopuoleltaan paikoista mistä sitä ei voi löytää. Haluan luoda hänen kanssaan yhteisen turvan tilan jonka avulla hän tunnistaa sen jatkossakin.

Ihmissuhteessa turvallisen tilan säilyttäminen on molempien vastuulla

Aikuisissa ihmissuhteissa on ensiarvoisen tärkeää, että molemmat ottavat vastuun kommunikoinnista ja ristiriitojen selvittämisestä jotta kumpikaan ei jodu kantamaan tilanteita yksin. Jos näin käy se kuluttaa valtavasti voimia koska se tarkoittaa automaattisesti jonkintasoista turvattomuutta kohtaamisessa.

Tälläisiä ihmissuhteita on mahdollista kehittää kun ihminen on ensin itse tunnistanut mitä turvan tilassa oleminen tarkoittaa. Se on ennen kaikkea hiljainen tie sisimpään. Harva aidosti pysähtyy sen äärelle. Maailma on niin täynnä houkutuksia. Ja tuntuukin, että monikaan ei ymmärrä turvallisen tilan merkitystä henkisessä kasvussa.

Se on samalla maailman yksinkertaisin ja vaikein asia. Hyväksyä ja antaa toisella tilaa ilman mielipiteitä ja  projisointeja. Hyväksyä itsensä toisen seurassa. Henkiseen kasvuun ei tarvita niin paljoa hattaraa kuin monesti annetaan ymmärtää. Kaikki se ulkokultainen voi viedä enemmänkin vain itsestä harhaan kun se saa välttelemään omaa henkistä turvattomuuttaan.

Esimerkiksi ryhmämuotoiset henkiset kurssit vain aniharvoin voivat taata turvallista tilaa jokaiselle osallistujalle jolloin ne useimmiten vievät enemmän resursseja kuin antavat.

Turvan tilassa on sisäinen rauha vaikka kokisikin vaikeita tunteita

Opi tunnistamaan mitä turvan tilassa oleminen sinulle tarkoittaa ja hakeudu siihen jokapäivisissä päätöksissäsi. Harjoittelun kautta siitä muodostuu normaalitila jossa on helppo pysyä. Silloin kasvua ei tarvitse etsiä tai miettiä vaan se tapahtuu automaaattisesti täysin rauhassa.  Kun oppii olemaan rauhassa juuri se kuka on itsensä hyväksyen, kutsuu luokseen ja tunnistaa myös niitä jotka aidosti hyväksyvät sinut. Se lisää entisestään rauhaa ja turvaa. Kaikki muu tuntuu sen jälkeen aika ylimääräiseltä ja toisarvoiselta.

Olen tehnyt verkkokurssin johon olen koonnut ne keinot joilla itse olen onnistunut vahvistamaan sisäistä turvan tunnettani. Vahvista sisäistä turvan tunnettasi – verkkokurssi on nyt myynnissä. Verkkokurssin voit lunastaa itsellesi tästä linkistä: kultainensulkablog.wpcomstaging.com/kurssi

Lue myös artikkelini:
Turvaa luovat ihmissuhteet – Mistä tunnistan olenko emotionaalisesti turvassa jonkun kanssa vai en
5 tapaa vahvistaa henkilökohtaisia rajojasi
Pärjäämisen kulttuuri kertoo syvästä turvattomuudesta
Aito sisäinen turva sallii myös herkkyyden ja haavoittuvuuden näyttämisen
Kuka turvaa sisäistä lasta?
7 vinkkiä miten lisätä sisäistä turvallisuuden tunnetta elämässä