Ihmisen ikävä itsensä luo

Moni on varmaan kuullut Mikko Alatalon laulun ihmisen ikävä toisen luo. Ja niinhän me kaikki joskus koemme. Kaipaamme, että elämässämme olisi ihminen joka näkee kuulee ja huomioi meidät. Kaipaamme, että joku kuulisi ja tunnistaisi tarpeemme ja vastaisi niihin. Ikävöimme suurta rakkautta ja tunteidemme jakamista. Loppujen lopuksi mitä me siinä ikävöimme? Kun kumppani sitten löytyy, onni ei välttämättä kestäkään kovin kauaan, tai voi herättää tyytymättömyyttä. Onni ei löytynyt toisesta ihmisestä kuten olimme ajatelleet. Tarpeemme saattaa edelleen olla kohtaamattomia.

Se mitä todellisuudessa toisissa ikävöimme saattaakin olla, että ikävöimme siinä itseämme. Ikävöimme todellista yhteyttä itseemme. Että itse tunnistaisimme tarpeemme ja vastaisimme niihin. On olemassa tarpeita jotka tulevat kohdatuiksi vain toisen ihmisen läsnäolossa ja yhtenkuuluvuus on tärkeää, mutta sillä emme pysty paikkaamaan sitä yhteyttä joka puuttuu itseemme.

Ei näissä kapakoissa kuule runoa ei tankaa
Pelkkää juopunutta puheensorinaa
Nuo kasvot miestenhuoneen peilissä, joita tuijotan
Ei ne minun oo vaan omaisuutta ryyppyporukan
– Mikko Alatalo, Ihmisen ikävä toisen luo

Yksinäisyys ja hiljaisuus tuo meidät yhteyteen kipujemme kanssa, siksi välttelemme sitä yleensä keinolla millä hyvänsä. Kuka nyt vapaahetoisesti haluaisikaan sukeltaa omaan epämukavuuteensa. Sitäkin pitää harjoitella. Sisäistä tutkiskelua ja työtä ei muutenkaan juuri ole arvostettu vaan ulkoisesti näkyvää suorittamista ja aikaansaamista. Yksin itsemme kanssa tulemme nähdyksi niin monine tunteinemme, että se saattaa hämmentää. Yksi näistä tunteista voi olla myös arvottomuus. Ansaitsemmeko kaikkea hyvää ja rakkaudellista elämäämme vai pitäisikö meidän ansaita se tekemällä jotain vieläkin enemmän.

Jos emme riitä itsellemme yksin hiljaisuudessa niin
emme riitä itsellemme myöskään parisuhteessa tai
suhteessa toisiin ihmisiin.

Onni on silloin aina jossain muualla. Saavuttamattomissa.

Juttelin tänään puhelimessa onnellisuusvalmentaja Auli Malimaan kanssa. Auli on mielestäni lunastanut paikkansa alallaan, koska hän todella elää sen todeksi mistä puhuu. Eikä hänelle ole annettu siihen valmista tietä. Puhuin hänelle ajatuksiani joita olen viime aikoina pyöritellyt päässäni.

LeikkiluolaBanneri400x500

Kerroin  mm. siitä miten koitamme saada tarpeemme näkyväksi kenties samankaltaisissa ihmissuhteissa missä ajaudumme kerta toisensa jälkeen olemaan näkymättömiä.  Ihmissuhteet voi toistaa samaa oravanpyörää vuodesta toiseen, ja vaikka itse tiedostaisi sen, että jonkun täytyy itsessä muuttua niin voi olla vaikea saada yhteyttä siihen mikä se on miten tilannetta voisi lähteä muuttamaan sisältä käsin. Se turhauttaa kun ei tiedosta ja ymmärrä itsessään olevia käytösmälleja ja joitain toistuvia tilanteita. On joskus todella vaikeaa saada kiinni miksi tiettyjä asioita vetää puoleensa. Auli sanoi siihen, että mitäpä jos ei odottaisikaan nähdyksi tulemista muilta. Vaan näkisi itse itsensä ja omat tarpeensa. Tulisi nähdyksi itselleen. Se oli loistavasti sanottu ja herätti minut. Joskus meidän täytyy saada kuulla tietty asia juuri oikeilla sanoilla, ja nämä sanat kolahtivat minuun.

Tähän samaan aiheeseen liittyen sain myös hyvän oivalluksen kun luin pari päivää sitten artikkelin ihmissuhteista. Siinä kysyttiin onko ihmissuhteet sinulle peilejä vai ikkunoita. Artikkelissa avattiin ja pohdittiin heijastammeko ihmissuhteisiin omat täyttymättömät tarpeemme ja koitammeko saada niihin vastauksen ja täyttymyksen toiselta. Jos tilanne on noin niin asetamme toisen ihmisen mahdottoman tehtävän eteen kun haluamme häneltä jotain mistä ehkä joskus olemme jääneet vajaiksi. Tällöin ihmissuhteet ovat meille peilejä joissa näemme toisessa vain itsemme. Mutta ihmissuhteet voivat olla myös ikkunoita. Jolloin näemme toisen ihmisen aitona omana itsenään ilman, että heijastamme jatkuvasti tarpeitamme häneen.

Kun kohtaamme itse omat tarpeemme ja kun opettelemme suhtautumaan kaikkeen keskeneräisyyteemme myötätunnolla ja rakkaudella niin tunnistaa rakkauden myös ulkopuolelta. Ja kun on päässyt yhteyteen itsensä kanssa on helppo tunnistaa toinen ihminen jolla on yhteys itseensä. Sellaisesta kohtaamisesta rakentuu kahden ihmisen välille silta kuin itsestään.

Lue myös artikkelini:
Liian kiltti patoaa piilovihaa
Yksinäisen suden syndrooma
Jumissa auttajan roolissa – autatko muita itsesi kustannuksella?
Luonnollisuus ei ole röyhkeyttä
Lapsuuden koskemattomuus luo pohjan itsekunnioitukselle ja terveille rajoille myös aikuisena
Läheisriippuvainen ei ole olemassa itselleen

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *