Jännittäminen voi kutistaa elämänpiiriä

Kuinka voit päästä eroon jännittämisestä? Tuntuuko, että harjoitus ei tee mestaria ja jotkut pelot ja jännityksen aiheet eivät vain helpota  siedättämällä itseä erilaisissa tilanteissa vaikka sen yleisesti neuvotaan auttavan? Jännittäminen on vaikea tunne. Siihen on kuitenkin saatavilla apua. Joskus jännittäminen vaatii toisenlaista lähestymistapaa sen ratkeamiseksi. Aina itsensä karaiseminen ja pakottaminen ei auta vaan tuntuu pahentavan ja stressaavan entisestään. Jännittämisen syyt voivat löytyä kaukaa menneestä ja noiden syiden ymmärtämisen kautta oppii olemaan armollisempi itseään kohtaan. Jännitys on kehittynyt hyvästä syystä.  Itsetuntemus ohjaa syyn lähteille.

Jännittäminen on oikeastaan aika mielenkiintoinen ilmiö. Tuntuu, että Suomessa siitä kärsii todella monet. Itsekin olen saanut tehdä töitä, ja teen jonkin verran edelleen ettei jännittäminen tule tielle kun elämässä tulee uusia tilaisuuksia vastaan. Jännittäminen on myös sotkeentunut omassa elämässäni pelkoihin, ja vasta myöhemmin olen ymmärtänyt että ne eivät ole sama asia. Normaali jännittäminen voi tuntua jopa mukavalta, pelko useimmiten taas lamauttaa ja saa paniikkiin. Yleisiä tilanteita joita itse olen jännittänyt on ruokapöydässä puolituttujen/tuntemattomien kanssa istuminen, koulussa oleminen, esiintyminen ja uuden työpaikan tilanteet. Jännittäminen on ollut joskus todella haitallista ja se on saanut minut myös vetäytymään omiin oloihini joissain elämänvaiheissa. Nuorempana se oli syy juoda alkoholia.

Itse kasvoin paikkakunnalla jossa kaikkea erilaista oudoksuttiin ja vieroksuttiin. Jopa Saksasta tullutta vaihto-oppilasta pilkattiin ruokalassa. Olin itse myös muiden mielestä ”erilainen.” Yläasteella olin yksi koulun ainoista kasvissyöjistä. Sain kuulla siitä lähes joka päivä ennen ruokailua. Nuo tilanteet oli todella epämiellyttäviä kun minusta tehtiin koko porukan huomion keskipiste eikä sitä tehty hyvällä. Ei se ainakaan tuntunut siltä. ”Palini menee taas syömään kaninruokaa.” Joskus koulun käytävällä kävellessäni nimeäni huudettiin ohi kävellessä niin että kaikki kääntyivät katsomaan. Sain myös lempinimekseni ”luontoaktivisti” omien arvojeni takia.

Tällä epämääräisellä huomiolla oli varmasti moninaiset syynsä enkä pitänyt sitä varsinaisena kiusaamisena. Ehkä se oli vain tapa ymmärtää toisen erilaisia arvoja ja tapoja eivätkä teinit parempaan pystyneet mutta todella epämiellyttävältä se tuntui joka tapauksessa. Pitkälle aikuisikään asti pidin itseäni liian outona ja vääränlaisena. Nuo tunnekokemukset jäivät syvälle. Tuo ikävän sävyinen huomio vaikutti minä kuvaani ja aloin pelätä huomiota koska se oli usein hyvin negatiivista. Jännittämiseni oli alkanut jo hieman ennen yläastetta mutta siellä se vain paheni. Nyt on ollut kova työ ymmärtää sen juuri syitä ja päästä siitä vapaaksi. On edelleen tilanteita jotka jätän kokonaan väliin jännittämisen vuoksi. Varsinkin ryhmässä kokoontuminen tuntuu usein jo etukäteen ahdistavalta juuri näiden teini-iän kokemusten jättämien tunnekokemusten takia.

DSC_0178

Tunteiden näyttämiseen ei kulttuurissamme kannusteta yleisesti. Pikemminkin lapsesta asti meitä opetetaan ihan sanattomastikin piilottamaan tunteemme, varsinkin ne vaikeat. Useimmat aikuiset eivät ole sinut omien tunteidensa kanssa. Sen takia he eivät pysty kannustamaan lapsiaankaan samaan. Näin tämä tunteiden tukahduttamisen ketju jatkuu ja tunteiden tukahduttaminen voi muodostua selviytymiskeinoksi. Jos tukea ei tunteilleen saa, ne on parempi piilottaa. Tunteet eivät kuitenkaan häviä mihinkään meistä. Ne varastoituvat kehoon jännitystiloiksi tai oireilevat jotenkin muuten. Kun jännittävä tilanne tulee kohdalle niin tunteet ryöpsähtävät voimalla esiin. Se voi tuntua ihan paniikinomaiselta tunteelta. Myös traumaattiset kokemukset voivat olla syy jännittämiseen.

Sanotaan, että jännittäminen lieventyy iän ja kokemuksen myötä mutta aina ei käy niin. Joskus on hyvä tutustua jännityksensä syihin ja purkaa ne. Ensin on alettava ymmärtää itseään ja jännittämistään. Omien tunteidensa ymmärtäminen on todella iso ratkaiseva tekijä jännityksen tunteiden purkamisessa. Jos tätä taitoa ei ole lapsena oppinut, se pitää opetella aikuisena.  Tähän voi olla avuksi monenlaiset keinot ja yksi niistä on oikeanlaiset työkalut,  muiden jännittäjien vertaistuki ja ryhmämuotoinen kurssi. Tiia Knuutisen yritys Hellä Mieli tarjoaa palveluja jännittäjien avuksi. Hän on pitänyt jännittäjille suunnattuja kursseja Helsingissä Pikku Huopalahdessa  ja hänellä on myös paikasta riippumaton verkkokurssi jännittäjien avuksi. Hän on omien sanojensa mukaan itsekin kärsinyt jännittämisestä ja sen vuoksi haluaa nyt tuoda omassa elämässään kokemansa oivallukset muidenkin avuksi. Itseäni puhuttelee kovasti nämä Tiian kurssit, koska olen vuosia kärsinyt isoista peloista ja jännittämisestä.

Tiia opastaa kurssilla selkein ja havainnollistavin keinoin mitä jännittäminen on ja kuinka sen kanssa voi alkaa ystävystyä. Jännittäminen ei ole pelkästään huono asia vaikka se saakin aikaan hyvin epämiellyttäviä tuntemuksia. Kun alamme hyväksyä enemmän näitä tuntemuksia, alamme oppia mitä jännitäminen itseasiassa haluaa kertoa meille. Jokaisella tunteella on oma viestinsä, niin jännittämiselläkin.  Elämä jännittämisen tunteiden kanssa alkaa pikkuhiljaa helpottua kun emme enää vastusta niitä vaan haluamme ymmärtää niiden viestiä. Alamme ymmärtää jännityksen syitä ja itseämme.

Tiian kurssilla on 6 eri moduulia joissa jokaisessa muutama eri osio. Kurssi kestää yhteensä kuusi viikkoa. Osiot sisältävät harjoitustehtäviä joiden kautta voi oppia lisäämään itseymmärrystä. Havainnollistavien videoiden ja tekstien muodossa Tiia kertoo jännittämisen taustalla olevia asioita jotka ainakin minulle herättivät paljon oivalluksia. Niin paljon kuin olenkin itseäni tutkiskellut ja tehnyt töitä omien tunteideni kanssa tästä jännittämisasiasta en ole voinut kovinkaan monen kanssa puhua rakentavasti eikä siihen ole ollut kauheasti tukea saatavilla. Siksi Tiian puhe aiheesta on hyvin tervetullutta vertaistukea asiassa. On hienoa kuulla että joku sanoittaa ja kertoo niin selkeästi tästä lähes tabusta aiheesta, josta moni kärsii häveten. Harva haluaa edes myöntää jännittävänsä. Tai myöntäessään sen saa lähinnä vaivaantunutta hiljaisuutta osakseen. Työkaluja ja keinoja asian kohtaamiseen ei paljonkaan yleisesti ole.

DSC_0189

Itse koin esimerkiksi näyttelijäopintojeni aikana että jännittämiseeni ei osattu suhtautua enkä saanut siihen tukea. Jouduin lopettamaan koko koulun kesken sen takia vaikka sisälläni oli ja on edelleen palo esiintymiseen. Viimeisimmästä Eeva-lehdestä luin ammattilaulaja Marika Krookin tarinan siitä miten hänen terveytensä ja uransa kärsi esiintymispelon takia. Lopulta hänen koko terveys romahti ja hän joutui käymään syvältä läpi jännittämisensä syyt. Hän meni jossain kohtaa niin pahaan kuntoon että lääkäri antoi muutaman vuoden elinaikaa jos kehon tulehduksia ei saataisi parannettua ja stressitasoa laskemaan. Jännittäminen ei siis välttämättä lähde väkisin ja harjoittelemalla tilanteita joissa sitä esiintyy, vaikka usein tälläisen neuvon kuuleekin. Marika Krook oli kolunnut laululavoja vuosia ja esiintynyt Euroviisuja myöden muttei kokenut kokemuksen helpottavan tuntemuksia lavalla.

Joskus jännittämisen taustalla on sellaisia asioita jotka kaipaavat syvällisempää huomiota ja selvittämistä. Jännittämisen vapauttamiseen tarvitaan lempeyttä ja itse ymmärrystä jota Tiian verkkokurssi tarjoaa jokaisen omalle kotisohvalle tästä muuten aika vaietusta aiheesta. Verkkokurssi pitää sisällään paljon tietoutta mindfullnesista, itsemyötätunnosta ja muista lempeistä keinoista oman jännittämisen ymmärtämiseen. Kurssi tarjoaa myös vertaistukea muiden jännittäjien parissa kurssilaisille tarkoitetun suljetun keskusteluryhmän kautta. Suosittelen lämpimästi Tiian kurssia jos tunnistat jännityksen tuovan stressiä arkeesi, siihen on saatavilla tukea ja apua.

*Lue lisää tästä ja osallistu Jännittäjän verkkokurssille  hintaan 49e alekoodilla kultainensulka10

Verkkokurssia myydään nyt ennakkoilmoittautumis hinnalla 59e mutta kun kirjoitat alennuskoodiksi ”kultainensulka10” saat tuosta hinnasta vielä 10 euron alennuksen. Kurssi maksaa sinulle tällä alekoodilla 49e.  Huom! Alennus  on voimassa vain 29-31.1 jonka jälkeen kurssin voi ostaa normaalihintaan 79e
Kuusi viikkoa kestävä kurssi alkaa 5.2.2018

*Affiliate

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *