Home Mielenterveys Jokainen kipusi ansaitsee ja tarvitsee tulla nähdyksi rakkaudessa

Jokainen kipusi ansaitsee ja tarvitsee tulla nähdyksi rakkaudessa

by miaumai

Mitä enemmän kipua, sen enemmän tarvitsemme rakkautta.

Joskus ainoa ihminen joka pystyy antamaan tuon rakkauden meille on me itse. Vaikka kaipaisimme ja saisimmekin rakkautta toiselta, vaikka olisimme rakastetumme kanssa ihan kiinni toisissamme tuon toisen antama rakkaus ei välttämättä silti mene perille sinne kipeimpään kohtaan joka tarvitsee rakkauden kasteen eniten.

Vimeyönä minussa nousi paljon surua. Sisäinen lapseni kaipasi menetettyä isää. Tunsin niin suurta surua, että tuntui ettei itku mahdu minusta ulos.  Itkin ja kaipasin halausta. Niinpä otin itseni halaukseen. Kiedoin käsivarret ympärilleni ja halasin lämpimästi ja lujasti itseäni. Tunsin kuinka olen läsnä itse itselleni ja se oli juuri se mitä tarvitsinkin. Kukaan toinen ei olisi voinut minua surussani yhtä hyvin lohduttaa kuin minä itse. Minä olin siinä. Ja juuri se henkilö jota sisäinen lapseni kaipasikin. Aikuista minääni.

Yöllä näin unen jossa isäni oli tulossa jonkun hautajaisiin.  Aamulla koin keventynyttä oloa. Suurempaa rakkautta. Kiitollisuutta. Toivoa. Olin surusta kevyempi.

Suru lyijyn raskaana lantiolla
Asevyö pudotettu

Joskus tunnemme epäreiluutta siitä ettemme saa ulkopuolelta sitä tukea mitä kaipaamme. Minäkin tunsin ennen niin. Mutta nykyään tiedän etten tarvitse kenenkään muun tukea parantaakseni haavoittuneita kohtia. Tarvitsen kyllä muita ihmisiä, mutta he eivät voi koskaan parantaa sisäisiä tuskiani. Sisäinen työ on tehtävä itse.

Joskus tarvitsemme rinnallakulkijan,  joka vie kipukohtien äärelle, koska matka niiden äärelle on todella pelottava. Tiedämme alitajuisesti millaisia kipuja niiden äärellä joudumme kokemaan, siksi emme haluaisi tehdä tuota pyhiinvaellusmatkaa vapaaehtoisesti. Siksi sen aloittaminenkin herättää suurta vastustusta. Keksimme tekosyitä miksemme lähtisi sille matkalle. Väistämme. Ja samalla kärsimme.

rusuu1

Toivon mukaan kuitenkin uskallemme lähteä tuolle matkalle ja löydämme hyvän saattelijan, koska tuo matka on elämämme tärkein. Noiden kipujen äärelle on varastoitunut niin paljon tunnenergiaa ja jos emme vapauta sitä, käymme puoliteholla. Itse haluan elää täyttä elämää. Haluan vapauttaa tunteeni jotka liittyvät menneisyyden tapahtumiin. Siksi kuljen matkan puolitiehn itseäni vastaan ja rukoilen usein voimia ja kykyjä tehdä se. Saada tarvittava apu.

Jokainen kipeä muisto ansaitsee ja tarvitsee tulla nähdyksi rakkaudessa.

Tunteet eivät elä ajan tai järjen mukaan. Ne ovat niin kauan varastoituneena kuin ne kohdataan. Ja minussa on vielä kohtia joiden äärelle en ole pysähytnyt rakkaudella. On aika lunastaa nämäkin olemuspuolet kotiin, minuun. Kaikella rakkaudella itseäni kohtaan.

Kysymys ei ole siitä, että keskittyisimme vain siihen mitä kaikkea kamalaa olemme elämässämme kokeneet. Tai jäisimme kiinni traumaattisiin kokemuksiin. Vaan siitä kuinka lempeästi ja rakkaudellisesti voimme näitä kokemuksia nyt katsoa. Miten paljon meissä on rakkautta ja turvaa kohdata tosiasiat menneestä.

Ikäviin kokemuksin liittyy paljon häpeää, pelkoa, vaille jäämistä, yksinäisyyttä, kipua, surua ja vihaakin. Voimmeko ottaa kaikki nuo kivut syliimme rakkaudella? Halata itseämme myötätunnolla. Onko kaikkein epätoivotuimmatkin tunteet meissä tervetulleita itsellemme?  Pystymmekö näkemään elämämme rakkauden silmin? Siinä mitataan paranemista.

Kaikki mitä tunnet tunne rakkaudella.

Jos torjumme kokemuksiamme ja tunteitamme torjumme samalla itseämme. Yhtä paljon meissä on rakkaudesta vajaita osia kuinka paljon hyljeksimme tiettyjä asioita meissä.

Ota vihasi syliisi. Ota pelkosi ja epätoivosi syliisi. Ota se kaikkein inhottavinkin tunteesi rakkaudella syliisi kuin pieni itkusta sekaisin oleva lapsi. Voitko todella syyttää itseäsi sitä mitä tunnet? Voisitko syyttää tuota lasta joka opettelee elämään tunteidensa kanssa?

Jotkut tunteet meistä ovat syntyneet juuri tuollaisessa iässä jolloin emme osanneet käsitellä niitä. Siksi ne elävät yhä meissä. Vauva-aikaisista kokemuksista lähtien. Lapsuuden tunnemuistot elävät meissä. Yhtälailla kuin aikuisuudessa koetut kivutkin, lapsuuden aikaiset puolitiehen jääneet tunneprosessit pitää viedä päätökseen. Varsinkin ne kipeimmät. Joilla on eniten vaikutusta elämäämme.

rusuuu1

Aikuisena olemme prosessoineet tunteitamme, käyneet läpi erot ja surut. Mutta onko sisäinen lapsesi saanut tarvittavan tuen omille tunneprosesseilleen. Joskus siihen riittää hetkikin kun pysähdymme kuulemaan sitä pientä ihmistä meissä, johon joskus sattui mutta hän koitti piilottaa kipunsa pärjäämisen ja urheuden taakse. Ehkä silloin ei ollut muuta vaihtoehtoa. Mutta tänään on. Sinä olet siinä, itseäsi varten. Tuota pientä lasta varten. Juuri nyt. Kivun lähde on enää muisto. Mutta kipu on niin kauan kipua kunnes se saa rakkautta ja huomiota.

Voitko kutsua itsesi rakkaudella kotiin nyt?

Tämä ajatus on kaukana positiviisen ajattelun toksisuudesta. Ei ole tarkoitus liimata ikävien tunteiden päälle jotakin positiivista. Ei mätää haavaa saa piiloon kauniilla keijulaastarilla. Se on todettava, tutkittava, hoidettava. Puhdistettava. Ja aikanaan se paranee. Mieluiten ilman laastaria. Kun haava saa hengittää se paranee nopeammin.

Saako sinun haavasi ja kipusi olla olemassa? Saavatko ne ilmaa sinussa kaikella rakkaudella? Vai koitatko tukahduttaa niitä pois näkyvistä selityksillä, järjellä, peitetarinoilla, tekosyillä tai kiireellä.

Masennus ja jaksamattomuus voi johtua paljon tukahdutetuista tunteista.

On vaikea ottaa itselleen aikaa pelkästään itkeäkseen. On niin paljon kaikkea muuta. Elämää, lapsia, työtä, harrastuksia, velvollisuuksia. Mutta sinä olet elämäsi tärkein keskushenkilö ja kun otat aikaa itsellesi vapauttaaksesi tunteitasi, antaaksesi tunteidesi elää ja hengittää vapaasti sinä saat elinvoimasi takaisin. Tunteiden takaa.

Ehkä joku joskus on sanonut, että vanhat asiat on jätettävä taakse ja jatkettava elämää. Totta! Mutta se ei onnistu mätivän haavan kanssa pieni laastari sen peitteenä. Haava on auki ja joskus sen äärelle on palattava hoitamaan se loppuun.

Lue myös artikkelini:
Kuinka parannetaan rakkaudettomuus itsessä?
Traumasta toipuminen vaatii turvaa
Mitä vähemmän yrittää paeta menneisyyttään sitä enemmän on voimaa tässä hetkessä
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta – Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista
Kun yhteys on katki, maailma on rikki
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Aito sisäinen turva sallii myös herkkyyden ja haavoittuvuuden näyttämisen

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: