Kirjakauppojen helmi – Tunnelmallisesta Era Novasta löydät persoonalliset lahjat

Kaupallinen yhteistyö: Era Nova 

Muutama päivä sitten, samalla kun käytiin ihastelemassa Helsingin joulutunnelmaa, käväistiin tutustumassa tämän hetken suosituimpiin tuotteisiin lempikirjakaupassani Era Novassa.  Tämä Helsingin Ullanlinnassa sijaitseva kirjakauppa on ollut toiminnassa jo vuodesta 1983. Se on siis saman ikäinen kuin allekirjoittanut. Kunnioitettava ikä Helsingin tunnelmallisimmalle henkisen alan kirjakaupalle!

Era Novassa myydään uutta ja käytettyä henkisen alan kirjallisuutta. Sen lisäksi valikoimissa on huikea määrä erilaisia oraakkeli- ja tarotkortteja.  Löydät valikoimista myös mm. suitsukkeet, salviat, koriste-esineet, kivet ja kristallit, kukkatipat sekä hienoja koruja.

Moni miettii  vielä läheiselleen tai itselleen joululahjoja. Era Nova on auki jouluun asti joten voit käydä hakemassa persoonalliset lahjat paikan päältä tai tilata ne suoraan kotiin verkkokaupasta.

Era Novassa vierähtää helposti pidempikin aika. Kaupassa on ihana tunnelma ja asiakkaan olo on tehty mukavaksi tuomalla tilaan nojatuolinurkkaus, johon voi asettua selaamaan kirjoja ja kortteja rauhassa. Oraakkelikortti valikoima on ihan  huikea! Ja siihen onkin hyvä tutustua rauhassa, jotta löytää kymmenien ja taas kymmenien pakkojen joukosta omat suosikkinsa. Oma suosikkini on tällä hetkellä The Divine Feminine oraakkelikorttipakka. Kirjoitin viimeisimmän kirjoitukseni Astron sivuillekin näistä korteista inspiroituneena. Olin haaveillut tuosta pakasta jo reilun vuoden ja tällä kertaa ostinkin sen mukaani. Toinen kaunis huomioni kiinnittänyt pakka oli Goddess Power korttipakka.

Ihastuin itse näihin pieniin pussukoihin.  Erityisesti korppiaiheinen hopeisella pohjalla oli minun mieleen. Näihin pussukoihin voi laittaa vaikka kivet tai oraakkelikortit.

Era Novan henkilökunta kertoi tämän hetken myydyimmät suosikit ja antoi muutaman vinkin joululahjaideoihin.

Suosituimmat oraakkelikortit ovat tällä hetkellä nämä Starseed oraakkelikortit.

Pakka sisältää 53 korttia joissa on hyvin kosminen viba. Oletko koskaan kokenut kaipuuta jonnekin, muttet tiedä minne? Ikään kuin ikävöisit kotiin, muttet osaa paikantaa missä tuo koti fyysisesti sijaitsee. Ehkä sielusi on tullut tänne muualta oppimaan tämän planeetan oppiläksyjä ja nostamaan omalla tietoisuudellasi maapallon värähtelytaajuutta.

Näiden korttien avulla voit saada yhteyden itseesi tuosta näkökulmasta. Korttien viestit tukevat sinua sielunpolulla ja auttavat sinua vahvistumaan omassa voimassasi. Ne opastavat sinua luomaan puhtaampaa yhteyttä sydämeesi ja muistamaan kuka todella olet. Sillä tavalla voit avata ja antaa uniikit lahjasi maailmalle juuri sillä tavalla kuin tänne tullessasi suunnittelitkin. Nämä kortit voit ostaa Era Novan verkkokaupasta tästä linkistä.

Suosituimmat kirjat ovat nyt feminiinistä energiaa ja sen kanssa työskentelyä tukevat kirjat. Eeva Maria Leino on luonut kauniin Paluu Jumalattaren luontoon – kirjan jossa herää eloon muinaissuomalaisesta tarustosta tutut naishahmot. Kirjaan kuuluu myös jumalatar-kortit.  Kirjan ja kortit on kuvittanut Tytti Leiwo.  Kirjan ja kortit voit ostaa Era Novan verkkokaupasta tästä linkistä.


Varjojen voima on Meri Mortin uusi, juuri julkiastu kirja, jossa suden jäljillä kulkeva luunainen La Loba, kuoleman ja hedelmällisyden jumalatar Kali ja elämän risteyksien jumalatar Hekate viitoittavat tietä alitajuntaan sukeltavalla polulla. Varjojen voima sukeltaa myyttien kautta nykyihmisen sielun solmuihin.  Teos inspiroi kutsumaan varjojen villit voimat hoitamaan mieltä ja kehoa. Psyykeä tasapainottava varjotyöskentely ja feminiinin alkuvoiman löytäminen avaavat elämän maagisen ulottuvuuden osaksi arkea. Kirjan voit ostaa Era Novan verkkokaupasta tästä linkistä.

 
Era Novassa on myös kattava seksuaalisuutta käsittelevä kirjavalikoima. Seksuaalisuus on tärkeä osa hyvinvointia ja mielestäni on upeaa, että Era Novassa nämä opukset on helposti saatavilla yhdestä paikkaa.

Sexfullness – yhdessä jaettu nautinto kertoo siitä, miten kohdata toinen ihminen intiimisti ja miten tärkeää läheisyyden ylläpitäminen on parisuhteessa.

Inspiroiva uutuus oli myös tämä Kulje kuun kanssa – täyttökirja. Se opastaa luomaan elämää kuunvaiheiden mukaan. Kirja   kertoo kuun kierrosta ja sen vetovoimasta, jonka myötävaikutuksella voi toteuttaa unelmiaan. Ihastuttavat tehtävät opastavat asettamaan tavoitteita piirtämisen ja kirjoittamisen avulla. Tämä kaunis kirja on ihana lahja erityisesti luovalle ihmiselle.

Era Novassa on myös laaja valikoima ihania koruja ja koriste-esineitä. Persoonalliset keiju- ja enkeliesineet puhuttelevat kauneudellaan. Voit ostaa lahjaksi myös aivan ihastuttavan koristeellisen Enkelin Kutsuja- korun harmoniaa ja enkeleitä rakastavalle läheiselle. Tämä on ihana suojelus- ja voima-amuletti myös itselle. Enkelin Kutsujan heleä ääni kutsuu tarun mukaan enkelit kantajansa luokse helinällään. Mikä kaunis taianomainen suojelus tähän kauniiseen koruun kätkeytyykään!

Enkelin kutsuja on upeaääninen, pyöreä, koristeltu hopeinen kaulariipus, jonka kellon ääni on miellyttävän heleä ja vaihtelee jonkin verran muun muassa koon mukaan. Korut ovat lahjapakkauksessa ja niiden mukana tulee lyhyt enkelin kutsujan tarina. Enkelikellot ovat käsityönä valmistettuja ja niinpä niiden koko vaihtelee hieman. Enkelin Kutsuja korut löytyvät Era Novan verkkokaupasta ja voit ostaa sellaisen itsellesi tästä linkistä. 

Era Novasta löydät jokaisen sesongin mukaan ihanat kirja uutuudet ja käytetyt klassikot. Runsaan ja kauniin kaupan lumossa vierähtää helposti pitempikin aika. Ystävällinen henkilökunta opastaa mielellään tuotteiden pariin. Era Novassa järjestetään laajasti myös erilaisia iltamia ja kursseja. Löydät niistä infon Era Novan omilta kotisivuilta tai facebookista. Era Nova on myös instagramissa. 

Lue myös artikkelini:
Kodin energioiden puhdistaminen
Arkkityyppikortit apuna itsetutkiskelussa

Suosikkikirjani kirjakauppa Era Novan valikoimista
Sisäisen turvan tunteen vahvistaminen -verkkokurssi
Nainen ja arvottomuuden tunne

Lapsena koettu turva on kivijalka aikuisuudelle; Satuhieronta vahvistaa lapsen ja vanhemman tunneyhteyttä
Aitoutesi on lahja maailmalle

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *