Teemme välillä perheenä retkiä erilaisiin luontokohteisiin. Jo monena syksynä ollaan vierailtu eri kukkapelloilla ihastelemassa kukkamerta  ja ottamassa kuvia. Eilen illalla lähdettiin taas retkelle – tai seikkailuun, niinkuin me lapsille sanottiin. Pyydettiin ottamaan omavalintaiset vaatteet mukaan mutta ei kerrottu sen tarkemmin minne ollaan menossa. Lapset yritti kovasti kysellä vihjeitä paikasta. Vastasin jokaiseen uteluun,  että silloin kun lähdetään seikkailuun niin sitä ei tiedä mihin päädytään. Meillä oli kyllä alustavana ajatuksena miehen kanssa ajaa Wennborgin tilan kukkapellolle jossa oltiin käyty aikaisemminkin mutta emme olleet varmoja oliko kukkapeltoa istutettu tänä vuonna ja lisäksi olimme hiukan epävarmoja muistammeko reittiä ulkomuistista. Seikkailulla kun ei GPS:ää katsella!

Pakkauduttiin autoon ja lähdettiin ajelemaan. Edelleen takapenkiltä kuului vähän väliä arvauksia tai kärsimättömiä kyselyjä mihin ollaan menossa mutta jossain kohtaa kyselijät luovuttivat. Osattiin miehen kanssa suunnistaa kohti kukkapeltoa, toinen muisti osan reitistä ja toinen osan. Vieläkään ei kuitenkaan ollut varmuutta oliko perillä kukkia. Matkalla nähtiin kurki pariskunta pellolla. Se  oli jo toinen kerta kun mieheni kanssa nähtiin sama näky. Usein kun olemme jossain kaksin näemme myös joutsen pariskunnan. Parikin kertaa on joutsenpariskunta laskeutunut metsälammelle jossa ollaan oltu yhdessä  viettämässä aikaa. Se on ollut todella kaunis näky. Pidän niitä hyvinä enteinä ja niistä tulee aina hyvä mieli.

Niin näistä kurjistakin. Muistan, että lapsena kurkia näki useinkin. Ne kerääntyivät syksyisin lapsuudenkotitaloni viereiselle pellolle isoina parvina. Nykyään niitä näkee harvoin. Kurkien näkeminen tuntuu aina pieneltä ihmeeltä. Siinä se pariskunta nyt kuitenkin käyskenteli. Pysäytimme auton ja otin niistä pari kuvaa. Kerrankin sattui olemaan oikea objektiivi mukana vaikka ei sekään ollut tarpeeksi hyvä jotta olisin saanut kuvaa tarpeeksi läheltä. Lapsetkaan ei olleet koskaan nähneet aiemmin kurkia joten se oli heillekin elämys. En halunnut kuitenkaan nousta autosta niitä hätyyttelemään sen enempää vaan jatkoimme matkaa.

Pian eteen avautuikin entistä laajempi kukkapelto kuin aikaisempina vuosina. Nyt unikkoa, ruiskaunokkeja ja muuta väriloistoa oli istutettu kahden pellon verran! Lapset huusi innoissaan takapenkillä ”Arvasin, että me tullaan kukkapellolle!”

Maaseudunrauha on ihanaa ja saatiin nauttia palanen sitä ilta-auringossa. Otettiin muutamia kuvia. Taapero ei hirveesti innostunut kuvien ottamisesta mutta ohi ajavista traktoreista sitäkin enemmän. Lähinnä minä ja meidän ekaluokkalainen naisihmisinä oltiin enemmän kiinnostuneita kuvailemisesta. Saatiin me onneksi pojatkin hetkeksi mukaan. Tyttösellä oli myös keppihevonen mukana ja hän pääsi sen kanssa kirmaamaaan pellonlaitaa.

Kuvailujen lomassa kuului kurkien huutoa. Ne oli lentäneet samaan paikkaan ja kaartelivat meidän yllä vähän väliä. Välillä ne lensivät metsään ja taas tulivat lähistölle lentelemään. Ihan kuin ne olisivat lentäneet meidän perään! Mehän ajoimme niiden ohi kilometrejä ennen kukkapeltoa. Saatiin nauttia majesteetillisten kurkien läsnäolosta vielä uudelleen. <3

Nämä retket kukkien luo on aina ikäänkuin jäähyväisiä kesälle. Syksy tuoksuu jo ilmassa mutta vielä saadaan nauttia kesäisestä lämmöstä ja valoisista illoista. Nämä ihanat kuvat jää jälleen muistoksi tästä koko perheen yhteisestä hetkestä. Teetetään varmaan joistakin näistä taulu seinälle  niinkuin aiemmistakin retkistä.

Toinen kukkapelto missä ollaan vierailtu on Haltialan tilan istutettu auringonkukkapelto jonne mennään varmaan taas tänä syksynä hiukan myöhemmin. Kukkapeltoseikkailut siis jatkuu…

Nämä kuvat on otettu Wennborgin tilan kukkapellolla Hyvinkäällä.
Wennborgin tilan facebooksivut. Käy tykkäämässä!