Kirjoitan lempiaiheestani, läsnäolosta. Tämä on tärkein arvo itselleni. Olla läsnä, kohdata itseni ja toiset.  Läsnäolo on autuutta ja rentoutta. Se on itselleni se mikä saa minut voimaan aidosti hyvin. Kaikki muu on kuin kiertelisi olennaisen ympärillä. En ole ollut läsnäolossa kovin hyvä, mutta viime aikoina olen kehittynyt. Olen ottanut sen tietoiseksi ykkösprioriteetikseni. Haasteita minulla on siinä edelleen, mutta se tekee asiasta vain mielenkiintoisen. Minulla on paljon opittavaa. Tein taas yhden oivalluksen aiheen parissa kun rupesin miettimään mikä tekee läsnäolosta niin tuskaisan vaikeaa ajoittain. Tuo oivallus toi minulle aiheeseen lisää ymmärrystä. 

Ehkä joillekin voi olla vaikea käsittää, että läsnäolo oikeasti voi pelottaa. Toiset saavat siihen kiinni paremmin. Mutta kun ympärilleen katsoo niin totuus taitaa olla se, että me nimenomaan teemme kaikkemme jottemme joutuisi olemaan läsnä. Niin helppo, niin yksinkertainen ja sinänsä turvallinen asia. Miksi paeta sitä?

Olen tunnustellut kehossa ja tunteissani miltä tuntuu kun en ole läsnä ja miltä se tuntuu kun olen läsnä. Läsnäolo tuntuu taivaalta. Se on maailman paras tunne kun yhteys itsestä on maailmaan auki. Läsnäolon hyvää tekevällä vaikutuksella ei oikeastaan ole merkitystä millainen kyseinen hetki on tai miten itse sillä hetkellä tunne. Mutta kun avaudun tilanteen hyväksynnälle ja läsnäololle kaiki hetket ovat arvokkaita, oivalluttavia ja merkityksellisiä. Sinä onkin läsnäolon suurin rauha, se ei arvota asioita. Kaikki saa olla. Ihminen itse saa olla. Mutta se kätkee kolikon toisen puolen. Myös kaikki se minkä haluaisin piilottaa ja ohittaa, tulee näkyväksi. Läsnäolo pakottaa katsomaan asioita rehellisesti.

Olen huomioinut itsessäni sitä kuinka paljon teen kaikenlaista oheistoimintaa, välttelen läsnäoloa. Kaikkea sitä mitä rakastan ja kaipaan, sitä  myös pelkään. Kuten läsnäoloa ja yhteyttä.

Kun mietin vuoden parhaita kokemuksiani niin minulle nousi muutama tähtihetki heti ensimmäisenä mieleen. Kaikki ne olivat oikeastaan työni parista. Vahvimpana kokemuksena mieleeni nousi viime keväältä vierailu Cardehummaan. Miten eheyttävä ja oivalluttava oli sehetki kun hevosavusteista valmennusta tarjoava Ulla Hukka johdatteli minut läsnäolon tilaan ja yhteyteen hevosensa kanssa. Siinä hetkessä oli vain lupa olla. Kiireettä, ilman tavoitteita. Siinä hetkessä kohtasin kipua, arvottomuutta, mutta myös syvää elämän arvostusta ja ihmeen tuntua. Muistan vahvan tasapainoisen ja terveen tunteen päivän jäljiltä un saavuin kotiin. Tiesin ehdottomalla varmuudella, että tämä on jotain mitä elämässäni kaipaan lisää. En ollut voinut hetkeen niin hyvin kuin sen päivän jäljiltä.

Myös intuitiivisisen taiteen tekeminen ja laulaminen ovat olleet mielettömän ihania kokemuksia. Samoin vierailu Kärsämäelle Luonnon sylin maatilalle. Rentoutuskellunta taas toi minut yhteyteen kehoni kanssa. Kun rupesin miettimään mitä yhteistä näillä kokemuksilla  on toisiinsa verrattuna niin, oivalsin nopeasti, että ne liittyvät kaikki läsnäoloon ja yhteyteen.  Niissä kaikissa yhdistyy läsnäolo ja yhteyden tunne itseen ja toisiin.

Sen pohjalta ajattelinkin, että ensi vuonna tuon elämääni entistä enemmän yhteyden ja läsnäolon vaalimista.  Minulle se tarkoittaa erityisesti läsnäoloon kyekenevien ihmisten, eläinten ja luonnon kanssa yhdessäoloa ja tilanteille auki olemista. Mutta myös itselle auki olemista.

Meillä on mahdollisuus läsnäoloon joka hetki. Ja silti usein ohitamme sen. Ohitamme sen automaatiolla, jostain vanhasta tottumuksesta. Ajattelemme mennyttä, tai tulevaa, mutta entäpä tämä hetki. Juuri nyt.

Olin edellispäivänä koirani kanssa sohvalla. Yhtäkkiä uskalsin avautui läsnäololle täydesti. Minulla ei ollut kiire minnekään, ei seuraavaa ajatusta, ei suunnitelmia, ei mitään muuta. Vain hetki koirani kanssa. Tunsin miten koirani alkoi rentoutua mitä syvemmin tulin itsekin kuluvaan hetkeen.

Hieroin koirani päätä ja tunsin miten sen päänahka alkoi rentoutua. Pyöritin sormiani ympäri sen kehoa ja päätä. Ensimmäistä kertaa tunsin sen poskiluut ja erilaiset kohdat kehossa. Tulin tietoisemmaksi koirani kipeistä kohdista ja jännityksistä. Koirani rentous syveni  ja se antoi minun hieroa itseään rauhassa kainalossani tyytyväisenä köllötellen.

Koiranihan olisi ollut vastanottavianen tälle aina, mutta minä opin vasta pikkuhiljaa miten uskalletaan olla todella läsnä. Siinäkin on erilaisia tasoja. Lapseni kanssa läsnäoleminen on ollut helpointa. Mutta olen tietyllä tavalla pelännyt eläinten läsnäoloakin koska se on niin kaiken kattavaa. Rakastan eläimiä mutten ole uskaltanut avautua niiden kanssa yhteydelle ja nyt tiedän miksi.

Kun läsnäoloon antautuu niin sen takaa tulee kaikki se padottu jota ei menneisyydessä  ole ilmaistu tai koettu tunteina kun se on ollut ajankohtaista. Lapsethan osaavat heti ilmaista tunteensa.  Mutta jossain kohtaa opimme mallintamaan elämämme aikuisia ja me opimme siihen samaan jäykkyyteen mihin me suomalaisina kasvamme. Tunteiden pelkoon ja välttelyyn.  Tunteita on padottuna vuosikymmenien edestä. Ja kun viimein tulemme läsnäolevaksi, tunteet alkavat vyöryä kehosta esiin. Ei ihme, että pysähtyminen ja läsnäolo pelottaa. Silloin joutuu kohtamaan ne menneet tunteet joita tekemisen kautta on koittanut väistellä.

Ymmärrän nyt omaa välttelevyyttäni läsnäolon suhteen entistä paremmin. Tämän tietoisuuden noustessa tahdon loppuelämäni ajan sitoutua kehittämään ja kultivoimaan kykyäni läsnäoloon entistä vakaammin. Se on ehdottomasti yksi elämän nautittavimmista asoista. Läsnäolo on portti elämän ihmeeseen.

Maailma on täynnä huonoja korvikkeita mutta aitoa  yhteyden ja läsnäolon tunnetta ei korvaa mikään.  Suorin tie merkitykselliseen elämään on opetella kohtaamaan itsensä ja vapauttaa yhteyttä katkovat menneisyyden tunteet kehosta. Mitä vähemmän minulla on vanhaa lastia sen kirkkaammin näen kuluvan hetken. Ja se on ainoa mitä meillä todella on.

Kun kehitämme turvan kokemusta kohdata itsemme tässä ja nyt, saamme yhteyden suuremmin myös toisiin. Olemme kaikki yhtä mutta mahdollistammeko sen kokemuksen  käytännön tasolla itsellemme? Ja mikä meitä estää? Kun tulee tieotiseksi tästä, on helpompi alkaa laskea alas tunteiden muuria. Palkitseva ja kipeää, elämän ihmettä.

Lue myös artikkelini:
Kun yhteys on katki, maailma on rikki
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Uuden ajan yrittäjät osa 18 – Luovuuden lähettiläs Rina Dhakal: ”Suurin työ on ihmisessä itsessään.”
Suomen voimistelutuotteen tarjoama tuotevalikoima kannustaa liikkumaan – Puolapuut ovat liikunnallinen sisustuselementti
Ennakoi uupumus – tarkista arvosi
Rentoutuskellunta on parasta hoitoa stressaantuneelle mielelle