Home MINUSTA

MAIJU PALIN, 34v.

Oman unelmaelämänsä koordinaattori uusperhe-elämän haasteiden ja aarteiden keskeltä. Kirjoittaja, runoilija, koruartisti ja ikuinen elämänopiskelija. Harrastukset jooga, tunnetaitojen kehittäminen, valokuvaus ja luonto. Perheeseeni kuuluu mies, kolme lasta ja lemmikit.

 

Blogissani haluan tuoda esille minua koskettavia aiheita laidasta laitaan. Kirjoittaminen on aina ollut osa minua. Se on asia jota rakastan ja teen täydestä sydämestäni. Matkan varrella on ollut tärkeä sallia itsensä toteuttaa omaa intohimoaan. Se parantaa elämänlaatua merkittävistä muillakin elämän osa-alueilla. Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää olla uskollinen itselleen, elää itsensä näköistä elämää.

 

Minulle tärkeintä elämässä on luovuus ja ilo. Näitä ylläpitääkseni on pitänyt oppia pois paljosta siitä mitä meille opetetaan; vääristä uskomuksista ja ulkoaohjautuvuudesta. Omia traumojani on myös pitänyt käydä syvältä läpi. Olen huomannut, että työstäessäni läpi omia tunteitani, elämänlaatuni kohenee kuin itsestään sen myötä.

 

Tältä sivulta löydät aiheet joihin intohimoni kohdistuu. Inspiroidun kirjoittamisen lisäksi mm. luonnosta, perheestäni, muiden tsemppaamisesta, autenttisesta elämäntyylistä, omaa sydämen kutsumustaan toteuttavista ihmisistä, korujen tekemisestä, hyväntekeväisyydestä ja unista.

 

Minulle on sydämen kutsumus rohkaista sinuakin löytämään arvojesi mukainen elämä ja tahdon tarjota siihen työkaluja. Intuitio ja alitajunnan voima voivat tukea hyvinvointimme syntyä kun annamme niille kuuluvan arvon ja huomion. Tahdon omalla esimerkilläni näyttää miten mahdottomasta voi tulla mahdollista tietoisemman elämän kautta. Sivujeni kautta löydät blogini, tuotteitani sekä inspiroivien ihmisten tarinoita.

 

Lue tarinani Voice.fi sivun Kuukauden daami -osiosta

OTA YHTEYTTÄ:

miaumai@gmail.com