Liikunta on ollut minulle viime vuosien aikana vaikea pala. Olen löytänyt joogan ja erityisesti yin-joogan tukemaan omaa hyvinvointiani mutta muunlainen aktiivisempi liikunta on ollut jopa vastenmielistä aloittaa. Olen aina ollut ns. hyötyliikkuja. Salille ja ryhmäliikuntatunneille minua ei ole saanut. Satunnainen uiminen, koiran kanssa lenkkeily, metsäkävelyt, pyöräily, tanssiminen ja jooga ovat pitäneet peruskuntoni kohtuullisena. Parin viime vuoden aikana, lapsen saamisen myötä lihaskuntoni on kuitenkin romahtanut.
Jossain vaiheessa, uin kilometrin alle puoleen tuntiin, mutta oli aika jolloin uin kilometrin hyvä jos missään ajassa. Kävin viime syksynä viikottain kivuliaiden niskojen ja päänsäryn vuoksi hieronnassa. Hieroja yritti kannustaa tsemppaamaan lihaskunnon kanssa. Kävihän se järkeen mutta tahdonvoimalla en edelleenkään saanut itseäni liikkumaan. Ryhtini on aina ollut huono ja sen parantamiseksi tiesin, että pitäisi todella tehdä jotain! Mutta kun pelkkä ajatuskin sai ärsyyntymään.
Minulla oli liikunnan parista vuosien aikana negatiivisia kokemuksia. Yllättäen esimerkiksi hyvän ja tehokkaan tuntuisen joogatunnin jälkeen saatoin olla niin pökerryksissä, jopa sekaisin, etten osannut laittaa kenkiä jalkaani. Koin, että tunteet ja traumat nousi pintaan näissä tilanteissa ja se oli pelottavaa. Liikuntasuoritus nosti tunteet kehostani niin pintaan etten ehtinyt prosessoida ja maadoittaa niitä. Kehoni meni ylivirittyneeseen tilaan ja oloni oli kauhea. Tila oli toisinaan jopa pelottava.
Kysyin tästä joskus joogaopettajalta mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän mistä on kyse. Kunnes löysin Satu Tuomelan ja Yin-joogan. Silloin asiaan tuli enemmän järkeä. Satun tunneilla kuulin mihin osaa kehoa tietyt tunteet helposti varastoituvat. Tuli lisää tietoisuuta ja ymmärrystä asiaan ja opin antamaan armoa itselleni sekä kuuntelemaan enemmän kehoni viestejä.
Yin-jooga on lempeää. Tunnin aikana sidekudoksia venyttävät syvät, rauhalliset ja pitkät venytysliikkeet avaavat kireyksiä ja varastoituneita tunteita. Aloin harjoittaa yiniä säännöllisesti ja vajaan vuoden harjoittelun tuloksena venyin spagaattin, jota en ollut tehnyt edes lapsena. Sain toivoa, että minunkin on mahdollista saada kehoani laiminlyövän elämäntavan jälkeen yhteys kroppaani ja tasapainoa sitä kautta lisää elämääni.
Jooga oli reilun vuoden ajan säännöllisenä elämässäni, mutta perheytymisen jälkeen liikunta on jäänyt lähinnä must do-listalla. On ollut vaikea saada liikkumista tekemisen asteelle ja päätin lähteä purkamaan niitä uskomuksia syvemmältä jotka estävät hyvinvoinnin. Muutaman kuukauden tietoisen tarkkailun ja lempeän hyväksymisen kautta olen saanut kosketuksen niihin ajatuksiin ja tuntemuksiin itsessäni joita en ole ennen tiedostanut. Itsekuria paremmin toimiikin lempeämpi lähestymistapa pitkässä juoksussa. Kun sisimmässä ei ole jatkuvasti jotain hanttiin laittavaa tunnetta vaan se on ensin selvitetty, itse liiikkuminenkin on helpompaa!
Päätin antaa aikaa itselleni niin kauan kuin koen tarvitsevani. Aloin tehdä pelkkiä mielikuvaharjoittelua, eli tein esimerkiksi vatsalihasliikkeitä ajatuksissani, nostin käsipainoja ajatuksissani ja näin ajatuksissani itseni elämäni kunnossa! Samaan aikaan annoin itselleni konkreettisesti luvan olla saamaton. En yrittänyt joogata, enkä liikkua. En ajatellut piinaavia ajatuksia miten minun pitäis tehdä sitä tätä tai tuota. Piiskaavat ajatukset ovat uuvuttavia ja lisäävät vain stressiä elämään. En haukkunut itseäni mielessäni laiskaksi tai saamattomaksi. Opettelin katsomaan itseäni hyväsyvästi peilistä huonoryhtisenä laihana läskinä. Pidin mielessäni, että aloitan liikkumisen vasta kun olen saanut ongittua sisimmästäni auki todelliset syyt liikkumattomuuteen. Ja tälle prosessilla ei ollut aikarajaa.
Pikkuhiljaa mieleeni alkoi nousta ajatuksia ja tuntemuksia. Oivalsin, etten ole halunnut pitää kehostani huolta koska en ole halunnut tulla näkyviin. Huomion saaminen on aina ollut jokseenkin vaivaannuttavaa ja jokin alitajuinen osa minusta halusi tehdä minusta pienemmän tässäkin suhteessa. Olen oppinut elämään niin että herätän mahdollisimman vähän tunteita toisissa tarkoituksellisesti joten en halunnut tehdä liikunnan kautta itseäni enempää näkyviin. Tämän ymmärtäminen oli ensimmäinen AHAA-oivallus. Vastenmielisyyden taustalla on siis OIKEITA syitä, eikä vain laiskuus tai saamattomuus.
Toinen syy jonka sain selville liikkumattomuuteeni, mikä vahvistui pikkuhiljaa, että minulla on ollut jo vuosia posttraumaattinen stressihäiriö ja liikunta saa kehoni ylikuormittumaan. Parasympaattinen keskushermosto alkaa liikuntasuorituksen jälkeen käydä ylikierroksilla ja sen jälkeen oloni on joskus todella epämiellyttävä. Tämän seurauksena olin alkanut pelätä näitä reaktioita ja siksi liikunta oli syrjässä kokonaan.
Vaikka mieli haluaa jotain (olla hyvässä kunnossa) niin keho vastustaa sitä voimakkaasti koska tunteet ovat varastoituneena sinne ja ne ovat vahvempia kuin päätös. Olen nyt siis keskittynyt tilanteen hyväksymiseen ja tehnyt mielikuvaharjoittelua muutaman kuukauden ja sen seurauksena saanut hyviä oivalluksia kehooni nähden.
Olen todella alkanut nähdä itseni aivan erilaisessa valossa. Myötätunnon ja rakkauden valossa. Olen alkanut tuntea kehoani kohtaan paljon parempia ajatuksia, hyvin positiivisia ajatuksia entisten neutraalien ja välinpitämättömien ajatusten tilalle. En ole koskaan haukkunut kehoani mutten juuri arvostanutkaan. Hyväksynnän harjoittaminen kehoani kohtaan on mahdollistanut nyt alussa olevan muutoksen. Itsekuria tehokkaampaa onkin siis lopulta ollut itsemyötätunto.
Hyvinvointiprojektillani ei ole alunperin ollut muita tavoitteita kuin aito hyvinvointi. Tavoitteiksi ei asetettu suorituksia, lihaksia tai painoa. Hyvinvointi nousee sisältä, sitä ei voi määrittääkään ulkoisin perustein. Ajattelin, että kehon hyvinvointi on luonnollinen seuraus sisäisestä hyvinvoinnista. Kun alkaa rakastaa itseään, haluaa väkisinkin alkaa tehdä hyviä asioita itselleen.
*Kaupallinen blogiyhteistyö: Method Makia*
Nyt olenkin huomannut olevani koko ajan valmiimpi ja valmiimpi kovempiin treeneihin. Minulla on tavoitteita lihaskunnon suhteen ja nuo tavoitteet tuntuvat paljon enemmän mahdollisilta kuin vuosi sitten. Olen aloittanut treenit Method Makian treeniohjelman parissa. Suunnitelmallista treeniä on takana kuukauden päivät ja näen jo tuloksia itsessäni. Peilistä näkyy jopa häivähdys sixpäkkiä ekaa kertaa elämässä! Ennen kaikkea myös sisäinen vahvuuden tunne on lisääntynyt lihasten myötä. En usko, että olisin pelkän tahdonvoiman avulla tässä pisteessä ilman tuota itsemyötätunnon tietoista kasvattamista.
Uskon, että todelliset tulokset saavutamme lopulta panostamalla itsemyötätuntoon ja niiden syiden tutkimiseen mitkä ovat hyvinvointimme edessä. Silloin löytyy oikeat tavatapitää myös fyysisestä kunnosta huolta. Sitä ennen meillä on usein pelkkiä selityksiä.
Method Makia on siitä paras treenikaveri minulle, että sitä kautta saan myös motivaation jatkuvan treeniohjelmien päivittymisen myötä. Motivaatio on ollut joskus myös se vaikein pala, tarvitsen tiettyä kilpailuhenkisyyttä motivaation ylläpitämiseen ja Method Makia auttaa seuraamaan omaa kehitystä, eli voin tavallaan kilpailla itseäni vastaan. Jokainen tarvii sen oman motivoivan tekijän ja minulle se on tämä.
On hienoa nähdä oma kehitys ja osata aidosti olla kiitollinen siitä eikä jatkuvasti vain piiskata itseä. Hiljaa hyvää tulee tässäkin, mutta kun on valmis aloittamaan niin nopeakin kehitys on mahdollista!
Liity Method Makian jäseneksi tästä.