Aloin katsoa uutta sarjaa Netflixistä ystäväni suosittelemana ja koukutuin heti ekasta jaksosta. Sarja on Anna, lopussa A. Se kertoo Peppi Pitkätossumaisesta orvosta runoilijasieluisesti tytöstä. Sarja pohjautuu L. M. Montgomeryn Anna-kirjasarjaan. Kirjoista on aiemminkin tehty telvisiosarja mutta en ole sitä seurannut. En yleensä jää koukkuun sarjoihin. Itseasiassa en juuri koskaan katso niitä, koska ne tuntuvat usein ajanhukalta. Olen seurannut vain muutamaa sarjaa elämässäni pidempään. Tämä oli kuitenkin mielestäni loistava heti ensimmäisestä jaksosta alkaen. Minusta tämä, Anna, lopussa A, kaikessa kauneudessaan ja runollisuudessaan on loistavan realistinen kuvaus elämästä.
Kuten sanottu en yleensä välitä tv-sarjoista. Olen tosi kriittinen millaisiin sarjoihin jaksan ”uhrata aikaani.” Suurinosa tuntuu tekemällä tehdyltä mitään sanomattomalta hutulta. Usein jos tarina olisikin mielenkiintoinen niin toteutus tökkii. Jos en voi eläytyä sarjaan täysin vaan näyttelijäntyö tai kuvaus on jollainlailla liian kökköä niin en jaksa jatkaa katselua. Sarjan täytyy olla niin hyvin tehty etten ajattele katsovani tv:tä vaan voin täysin uppoutua siihen ja unohtaa muun ympäriltä. Tälläisiä tulee vastaan vain harvoin. Elokuvien suhteen en ole niin tarkka mutta tv-sarjoissa kyllä. Viime vuosina olen seurannut vain kolmea sarjaa. Ne ovat Breaking bad (joka on kaikessa karmeudessaan aivan loistava), Vikings (vie mukanaan) ja Better call Saul (kertoo Breaking badistä tutun Saulin tempauksista.) Yllättäen huomasin, että myös tämän Anna, lopussa A:n on ohjannut sama ohjaaja kuin Breaking Badinkin. Ilmankos koukutuin tähänkin heti. Niin hyvin tehtyä jälkeä.
Jos on lukenut enemmän Anna-kirjoja tai seurannut aiempaa tv-tuotantoa se luo varmasti ennakkoasenteita ja odotuksia tätä uutta filmatisointia kohtaan mutta minulla ei niitä ollut. Siksi tätä oli helppo katsoa neutraalisti alusta asti. Toki on muutamia Anna-kirjoja joskus lapsena tullut luettua mutta tarkempaa muistikuvaa ei niistä ole jäänyt . Se on hyvä koska nyt minulla ei ollut mitään tietoja kirjojen juonenkäänteistä joka rikkoisi itselläni sarjan tunnelmaa olemalla ehkä ristiriidassa siinä esitettyyn tarinaan.
Sarja on herättänyt minussa paljon ajatuksia ja tunteita. Samaistun henkilöhahmoihin monessa kohtaa. Samaistun tyttöön mutta samaistun myös hänen adoptio ”äitiinsä.” Tunteet, niiden ilmaisu tai ilmaisematta jättäminen on kuvattu riipaisevan koskettavasti ja elävästi. Näyttelijät ovat loistavia. Mielestäni tässä sarjassa on osattu kuvata täydellisen hienovaraisesti ja moniulotteisesti monenlaisia vaikeasti kuvattavia asioita.
Jo ensimmäisessä jaksoissa tuli esille tytön aitous, herkkyys, mielikuvitus, tunnemaailma, temperamentti ja traumatausta. Sekä se miten traumaattinen lapsuus vaikuttaa hänen elämäänsä päivittäin. Hän kokee mm. dissosiaatioita usein tietyissä hetkissä. Vakavat traumat orpokodista ja aikaisemmista sijoituskodeista nousevat hänen mieleensä kun vastaan tulee etäisesti samankaltaisia tilanteita. Äänistä tai tunteista joita hän on traumaattisella hetkellä kokenut, jotka nousevat yllättäen mieleen.
Ja tätä juuri traumatisoituneen ihmisen elämä on. Dissosiaatio voi tulla pienestäkin samaa muistuttavasta tilanteesta jossa trauma on tapahtunut. Herkällä ihmisellä tilanteet ovat aiheuttaneet voimakkaita tunnemuistoja ja tämä sarjan tyttö on todella herkkä. Hän eläytyy jokaiseen hetkeen, positiiviseen ja negatiiviseen täysillä. Tätä ei tunnemaailmalta pidättyväinen ilmapiiri alkuun sulata. Tasapäistävässä koulussakin siitä tulee aluksi isoja ongelmia. On aivan hirvittävän murheellista nähdä miten se aito elämänilo tylytetään niin monenlaisisssa tilanteissa.
Itselläni heräsi antipatiat koululaitosta kohtaan tämän sarjan ensimmäisissä jaksoissa taas vahvasti liittyen omiinkin kokemuksiini. Kun olet erilainen sinun on tehtävä suuri työ tukahduttaaksesi itsesi ollaksesi samankaltainen kuin muut tai olet vaikeuksissa. Lapsella harvoin on sellaista paineensietokykyä ja rohkeutta seisoa itsensä puolella kun muut ovat häntä vastaan. Ulkopuolelle jättäminen vaikuttaa aina jollain tavalla kokemukseen itsestä.
Erilaisuus halutaan usein tukahduttaa lasten ja nuorten keskuudessa hinnalla millä hyvänsä jos siihen ei ole saanut toisenlaista mallia kotoa. Ja yleensä tuon hinta on se, että ihmisen oma persoona lynkataan ja pahoinpidellään henkisesti. Aikuisena autenttisesta persoonasta on enemmänkin hyötyä ja se on asia mitä myöhemmin tullaan ihailemaan mutta on kohtuuttoman tuntuista, että kaava on usein sama: lapsena joudut tukahduttamaan itsesi ja aikuisena koetat kaivella isolla vaivalla sitten itsesi taas esiin. Onneksi sarjassa juoni etenee ja asiat ratkeaa jaksojen edetessä parempaan suuntaan, mutta ensimmäiset jaksot herättivät itsessäni voimakkaita tunteita tästä aiheesta.
Sarjassa on ihanaa siinä puhuttu runollinen kieli, yllättävät käänteet, kaunis mutta yksinkertainen lavastus ja upeat näyttelijät. Rakastan myös tuota sarjassa kuvattua menneen ajan henkeä jolloin materiaa ei ole paljoa mutta asiat ovat sitäkin arvokkaampia. Pienistä asioista osataan nauttia ja niitä todella arvostetaan. Jokainen jakso herätti paljon ajatuksia ja tunteita. On hienoa törmätä inspiroiviin asioihin ja sitä tämä sarja minulle ehdottomasti oli. Oli hienoa upota aina hetkeksi tuohon maailmaan ja antaa jakson viedä mennessään. Katsoin koko ensimmäisen tuotantokauden muutamassa päivässä ja nyt odottelen innolla jatkoa. Hyviä sarjoja on aivan liian vähän. Minulle tämä uusi Anna -sarja on yksi uusista suosikeistani.
jAnnen jaksot on ohjannut 8 eri ihmistä ja Breaking Badin jaksot 25 eri ihmistä, eikä yksikään näistä ole sama ihminen. Yhteys ttosin löytyy käskirjoittajien puolelta; Moira Walley-Beckett on kirjoittanut 10 jaksoa Breaking Badia ja 17 jaksoa Annea.