Painajaisteni positiivinen merkitys

Olen ollut unista kiinnostunut niin kauan kuin muistan. Unipäiväkirjaa aloin pitämään joskus 15-vuotiaana ja olen siitä lähtien aktiivisesti tutustunut omien unieni maailmaan ja unisymbolien merkityksiin laajemminkin. Olen ollut asiasta sen verran kiinnostunut että olen myös perustanut facebookkiin ryhmän jossa keskustellaan unista ja lisäksi osallistunut unikerhon pitämiseen myös kotonani. Minulla on ollut myös aina ystäviä joiden kanssa olemme voineet keskustella hyvinkin syvällisesti omista unista ja käydä niitä läpi. Ne keskustelut ovat aina olleet hyvin hedelmällisiä. Minulla on paljon ajatuksia uniin liittyen ja olen ajatellut jakaa niitä blogissani jatkossa enemmänkin. Aloitan aiheesta kirjoittamisen painajaisunien kautta.

Useimmat meistä näkevät painajaisia. Toiset harvemmin, toiset useammin. Itse en ole nähnyt pitkiin aikoihin kunnon painajaista paitsi sitten viime yönä. Vaikka painajaiset usein liitetään vaikeisiin elämäntilanteisiin olen huomannut myös että painajaiset saattavat nousta usein silloin kun elämässä muuten kokee varsin hyvää oloa ja kaikki on mallillaan. Pahimmat painajaiseni olenkin nähnyt viime aikoina silloin kun minulla on ollut erityisen turvallinen ja hyvä olo. Viimeiseksi eilen illalla kirjoittelin runoja kun katselin nukkuvaa lastani. Minulla oli aivan liikuttavan pakahduttavan hyvä olo kun menin nukkumaan hänen viereensä. Rakkaus lapseeni täytti minut. Uni sitten taas oli aivan järkyttävä.

Näin unta missä lapseni söi vahingossa rotanmyrkkyä. En päässyt itse viemään häntä sairaalaan koska eksyin(?) matkalla ja kuulin että jono on odotusaulassa pitkä ja lapseni joutuu odottamaan pääsyä lääkärille muiden mukana. Koin niin järkyttävää tuskaa kun tiesin että myrkky vaikuttaa lapseni elimistössä ja hän voi kuolla milloin tahansa. Huusin epätoivoisena  kun sairaanhoitaja ei ollut uskonut lapseni syöneen mitään vaan että kyseessä oli vain epäily ja passitti lapseni kotiin.

Huh. Heräsin keskellä yötä tuosta unesta enkä saanut hetkeen nukuttua. Uni kuvasti minulle varmasti menettämisen pelkoa lapsestani. Tälläiset pelot usein nousee silloin voimakkaasti esiin kun niille on niin sanotusti tilaa nousta. Jos elämässä on arkisia huolia niin syvemmille peloille ja tunteille ei välttämättä ole tilaa. Muistan tätä ennen nähneeni viimeksi painajaista kun minulla oli todella turvallinen ja hyvä olo olla parisuhteessani. En enää muista mitä painajaista näin mutta muistan että se oli lähes yhtä kauhea kuin viimeöinen painajaiseni. Tunsin silloinkin että painajaiseni oli viesti jostain syvältä alitajunnastani syvimmistä peloistani.

Joskus nuo pelot haluavat tulla psyyken varjoista esiin kuormittamasta. Kun ihminen näkee painajaisen silloin tuo asia on valmis tulemaan tietoisuuden valoon. Minusta se on hyvä asia asioiden käsittelyn kannalta. Painajaisten positiivinen viesti minusta usein onkin se että ne nostavat alitajunnasta pintaan asioita jotka joka tapauksessa ovat siellä. Painajainen ei tuonut niitä sinne vaan uni, tässä tapauksessa painajainen on ikäänkuin se hissi, joka tuo ne asiat ylöspäin tiedostamattoman kerroksista tiedostavaan mieleen.

puutt.jpg

Painajaiset voivat olla myös oire traumaperäisestä stressihäiriöstä. Jokin tapahtuma on ollut niin traumaattinen että alitajunta pyrkii käsittelemään sitä öisin uudestaan ja uudestaan. Unissa koet olevasi vastaavassa uhkaavassa tilanteessa ja koet samanlaisia tunteita kuin mitä silloin kun mitä traumaattiset tapahtumat edustavat. Itse näen usein tajaa-ajo unia, minua uhkaa vieraat miehet,  usein heitä on kaksi ja juoksen hetiä pakoon henkeni edestä. Oma alitajuntani yrittää käsittää minulle traumaattisia tapahtumia näin. Jossain vaiheessa en edes kokenut näitä niin pahoina painajaisina koska olin tottunut niihin vuosien ajan. Sitten ymmärsin että ne kertovat minulle omasta traumaperäisestä stressihäiriöstä. Tuon oivalluksen jälkeen nuo samanlaisena toistuvat painajaisunet ovat lakanneet kun aloin suhtautua itseeni myötätuntoisemmin ja ymmärtäväisemmin. Olin kokenut trauman ja tarvitsin itseltäni siihen enemmän ymmärrystä. Joskus  siihen ei tarvita enempää, vain pieni oivallus mitä uni yrittää viestittää ja se antaa elämään paljon hyvää.

Painajaisesta herääminen tuntuu usein kauhealta. Se saattaa varjostaa myös koko päivää tunnetaakallaan. Pahan unen näkeminen on voinut olla niin voimakas kokemus ettei siitä pääse eroon, eikä sitä unohda hetkeen. Painajaisissa voisi olla hyvä apu se että niistä voisi keskustela jonkun kanssa jos ne jäävät vaivaamaan. Unista puhuminen avaa niitä aina lisää. Usein unet ovat hyvin kryptisiä. Emme ymmärrä niiden viestiä jos emme ole tutustuneet oman unimaailman symboleihin ja hyvin vaikeaselkoisia ne voivat olla siltikin. Unemme edustavat kuitenkin omaa ajatusmaailmaamme jollain hyvin syvällä tasolla. Ne kertovat meistä itsestämme. Tuovat viestiä alitajunnasta. Ne edustavat myös kollektiivisia asioita, ja niissä voi nousta pintaan sellaisia juttuja mitä arkitajunnassamme emme koskaan edes ajattele mutta ohjaavat syvemmällä tasolla yhteiskuntaa ja ihmisiä.

300x250.gif

Unien maailma on aivan ihmeellisen kiehtova ja niin monia kerroksia sisältävä että siinä riittää tutkittavaa koko elämäksi. Ja vaikka kaikki unet eivät tunnu hyviltä, käsitykseni mukaan kaikki unet  ovat kuitenkin lopulta voimavaramme. Niiden kautta voimme oppia ymmärtämään pahimipia pelkojamme, toiveitamme, ajatuksiamme ja syvimpiä tunteitamme. Unet eivät valehtele koskaan vaikka niiden viesti saattaakin olla naamioitunut lähinnä surrealistiseksi lyhytfilmiksi. Niiden viestiä voi olla vaikea ymmärtää mutta ne kertovat jollain hyvin syvällä tasolla totuuksia meistä ja ympäröivästä maailmasta.

Voi olla ratkaisevan tärkeää oman henkisen kasvun kannalta ymmärtää jotakin omaa unta. Varsinkin toistuvilla unilla on meille usein iso merkitys. Kun ymmärtää toistuvan unen merkityksen ja oivaltaa sen viestin, sama uni usein lakkaa näkymästä. Arkielämästä voi aueta jokin uusi taso, samoin kuin unista sen myötä. Jos sinulla on uni jonka tulkitsemiseen kaipaat apua niin voin yrittää auttaa sinua. Vaikka olen sitä mieltä että jokainen on paras tulkitsemaan omaa untaan lopulta itse,  niin joskus toisen ajatukset voivat kuitenkin johdattaa oikean oivalluksen äärelle.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *