Itsemme lisäksi huolehdimme usein monista ihmisistä päivittäin. Työn lisäksi hoidamme kotimme. Teemme valtavasti arkisia asioita jotka luovat päivittäisen elämän mutta se ei kuitenkaan tunnu monille riittävän. Jatkuva riittämättömyyden tunne piinaa ja pahimmillaan se uuvuttaa. Tunteet vievät voimia joskus enemmän kuin itse tekeminen.

Ihmisille ei tunnu riittävän se mitä eläimet luonnossa eivät juuri edes ajattele. Tuskin lintuemo potee jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että ruoanhakumatka poikasten luokse vie aikaa. Se keskittyy hyönteisten ja matojen tai kalojen metsästämiseen. Vie ruoan poikasille ja lähtee taas uudelle reissulleen. Fokus on toiminnassa, ei ajatuksissa. Ihmisillä energia tuntuu keskittyvän useimmiten ajatuksiin.

Me olemme ankaria usein itsellemme. Pitäisi pystyä niin paljoon ja mielellään joka päivä saada suoritettua enemmän asioita kuin mikä on enää edes inhimillistä. Tarpeellinen on riittävää, mutta vaativalle mielelle mikään ei riitä.

Emme edes välttämättä huomaa sitä kaikkea mitä teemme. Jokaiseen päivään mahtuu valtavasti pieniä asioita joiden aikaan saamisesta voisimme olla ylpeitä mutta harvoin kiitämme itseämme niistä. Harvoin ylipäänsä kiitämme itseämme juuri mistään. Omat tekemiset ja suorittaminen katsotaan itsestään selvyydeksi. On helppo nähdä muissa positiivisina samat asiat mitkä itsessään näkee riittämättömyytenä.

Tyytymättömyys on jossain määrin eteenpäin vievä positiivinen voima. Se saa aikaan muutoksen. Se pistää liikkeelle ja sanoo hankalissa tilanteissa ”Nyt riittää!” Kun tuota tunnetta käytetään muutosvoimana se vie tehokkaasti eteenpäin. Jatkuva tyytymättömyys ja pään sisäinen negatiivinen puhe taas vie vain voimia. Se syö energiaa rakentavalta toiminnalta ja vaikuttaa negatiivisesti mielialaan. Kun fiilis on alhaalla, ei toimintaankaan riitä samalla tavalla paukkuja.

Negatiivisen sisäisen äänen muuttaminen voi tuntua lähes mahdottomalta tehtävältä. Kun siihen on vuosia tottunut, sen ikään kuin ”kuuluu olla” olemassa. Ikäänkuin se olisi kiinteä osa persoonaa ja kertoisi meistä totuuksia jotta ne ei pääse unohtumaan.

Sekin on kuitenkin vain tapa jonka voi muuttaa. Päänsisäisen kriitikon tarinoinnit ovat todennäköisesti kopioituja joiltain muilta. Oma sisäinen äänemme voi koostua elämäämme vaikuttaneiden ihmisten puheista. Muistatko lapsuudesta miten äitisi, mummosi, isäsi, enosi tai hoitotätisi puhuivat sinulle tai itselleen? Tunnistatko yhtäläisyyksiä heissä ja oman tarinankertojasi välillä. En yllättyisi jos näin olisi koska varsinkin lapsena opimme mallintamalla. Usein opimme hyvin huonoja tapoja tuon mallintamisen kautta. Negatiivinen puhe on yksi niistä haitallisista tavoista.

Sisäinen puhe voi viedä meitä eteenpäin tai se voi pitää meidät paikallaan ja sen VOI muuttaa itselleen suotuisammaksi. Tärkeintä on tulla tietoiseksi, miten puhumme itsellemme ja tukeeko tuo tyyli meitä omissa pyrkimyksissämme.

Elin vuosia jatkuvan piiskurin kanssa. Mikään mitä tein tai jätin tekemättä ei ollut oikein. Ei ihme, että olin silloin myös masentunut. Jatkuva itsensä haukkuminen ei nostanut fiiliksiä kovin korkealle.

Päätin tehdä asialle jotain. Lainasin kirjastosta asiaan liittyvää kirjallisuutta. Muista, että oli paljon opuksia mm. luovasta visualisoinnista.

Olin päättänyt muuttaa oman sisäisen puheen itseni puolelle. Se vaati jatkuvaa tietoista tarkkailua ja puuttumista itseni kiusaamiseen. Pyrin olemaan mahdollisimman tietoinen miten puhun itselleni. Jokaisen negatiivisen lauseen pysäytin ennen alkua ja muutin sen positiiviseksi. Aluksi se tuntui suoranaiselta valehtelulta kun sanoin itselleni ”Olet hyvä ja riittävä.” ”Pystyt mihin vain.”

Meni kauan ennen kuin aloin oikeasti uskoa noihin lauseisiin mutta lopulta se tuotti tulosta. Työ tuoti tulosta tässäkin. Nykyisin en puhu itselleni latistavasti. Entiseen verrattuna se tuntuu lähes ihmeeltä.

Olen onnistunut käsittelemään riittämättömyyden tunnetta myös ennenkaikkea määrittelemällä omat arvoni. Olen opetellut tutustumaan itseeni. Huomannut mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ulkoista painetta. Minulle on tärkeää mm. läsnäolo luonnon, läheisten ja itseni kanssa. Mikä minulle eniten merkitsee on aitous, yhteys ja luonnollisuus. Kun nämä asiat toteutuvat elämässäni, se rakentaa kiinteän perustuksen tyytyväisyyden tunteelle.

Toki koen paljon myös tunteita siitä, että pitäisi saada aikaan enemmän, mutta silloin palautan mieleeni taas tärkeimmät arvoni. Muistutan siinä hetkessä itselleni mikä oikeasti merkitsee. Se tuo takaisin mielenrauhan. Olen kirkastanut itselleni omat arvoni ja niiden muisteleminen tuo minut takaisin oikeasti merkityksellisten asioiden äärelle. Sillä tavalla ruokin mielenrauhaani. Ja siinä on aina tarpeeksi.

Tyytyväisyyttä ei tavoita siinä mielentilassa missä aina pitäisi olla enemmän, paremmin, jotain muuta kuin on. Jokaisessa päivässä on vain tietty määrä tunteja ja olemme varustettu vain tietyllä määrää energiaa ja voimia. Monesti ylitämme itsemme muttemme ansaitse siitä omasta mielestämme kiitosta. Olisi tärkeä oppia huomaamaan kaikki se mitä saamme aikaan ja kiittää siitä illalla itseämme, päivän päätteeksi.

Nämä ovat tapoja joihin voi itsensä opettaa. Sen sijaan, että illalla viimeiseksi murehtisi mikä on huonosti, keskittyisi etsimään edes ne pienet hyvät asiat ja kiittäisi niistä. Itse koen valtavaa mielihyvää kiitollisuudessa, siihen tunteeseen onkin hyvä nukahtaa ja herätä.

Energian määrä vaihtelee myös kuukautiskierron, elämäntilanteen, vuoden ajan, planeettojen asentojen ja ties minkä epämääräisten, mystisten, biologisten ja luonnollisten voimien mukaan. Olemme joka päivä erilaisia, ja silti odotamme, – ehkä tämän yhteiskunnan vaatimusten mukaisesti, että aina pitäisi pystyä samaan. Kehon ja elämän luonnollisten syklien seuraaminen ja kunnioittaminen voi opettaa paljon siitä tunteesta, että olemme joka hetki tarpeeksi. Luonnosta vieraantuminen ja liikaa mielenmaailmaan meneminen taas saa tuntemaan päinvastaista.

Vaatimukset tulevat aina mielestä, mutta kun oikein rehellisesti mietimme niin emmehän me fysiologisestikaan pysty samaan pimeimpään kaamosaikaan kuin kesällä. Valo vaikuttaa paljon. Niin monet asiat vaikuttavat jaksamiseen.

Luonnollisuuden ymmärtäminen itsessä auttaa olemaan armollisempi itselle. Ja kun alamme olla armollisempia itsellemme ehkä saamme levitettyä samaa ympäristöönkin. Voimme aidosti lisätä hyvinvointia opettelemalla takaisin siihen mikä on luonnollista.

Luonnollisesti olemme aina riittäviä ja tarpeeksi, kuten lintuemo on omille poikasilleen ja karhu syödessään metsässä marjoja ennen talviuniaan. Luonnollisuudesta meidät erottaa usein vain kesyttämättömät ajatuksemme. Ne onkin se mitä kannattaa keskittyä taltuttamaan, koska sinä riität.