Home Hyvinvointi Selviytymismekanismeista aitoon minuuteen

Selviytymismekanismeista aitoon minuuteen

by miaumai

Suuri osa meistä on kasvanut lapsena olosuhteissa tai tilanteissa joissa opimme selviytymään. Vaikka meillä on vuosikymmeniä ollut asiat materiaalisella tasolla melko hyvin, henkisellä tasolla useimpien elämässä on ollut paljon kohtaamattomuutta joka on pakottanut rakentamaan selviytymismekanismeja henkisellä tasolla. Noiden selviytymismekanismien taakse saattaa kätkeytyä suuri osa omasta potentiaalista mitä ei vielä milloinkaan ole päässyt ilmentämään.  Kun vapaudumme selviytymismekanismeista, saamme jälleen ehkä vuosikymmenien jälkeen kosketuksen siihen aitoon minuuteen, josta käsin elimme kun olimme vielä pieniä lapsia. Siihen osaan joka on aina ehjä ja yhteydessä elämänlähteeseen.

Nähdyksi tulemisen vajetta, tuen puutetta tunnekokemuksissa, suorittamisen jalkoihin jäävää kohtaamattomuutta.

Me tulemme mitä moninaisimmista perhekulttuureista, sukulinjoista ja menneisyyden kokemuksista, mutta tunnetasolla meitä yhdistävät samankaltaiset kokemukset. Siksi on mahdollista löytää hengenheimolaisuutta ja nähdyksi tulemista ventovieraidenkin avoimuuden kautta. Kaipaamme tulla nähdyiksi ja tunnustetuiksi. Kaipaamme tulla ulos yksinäisyyden ja outouden kokemuksistamme.

Nämä kokemukset ovat hyvin sitkeitä illuusioita joihin monet samaistuuvatvalitettavan pitkään. Outouden ja yksinäisyyden tunne tulee usein siitä, että emme ole kuulleet kenenkään puhuvan samoista asioista kuin mitä sisimmässämme koemme. Siksi moni hakee lohduttomana apua lääkäreiltä varmasti myös ihan terveisiin tunnekokemuksiinsa. Se mitä tarvitsemme on enemmän näkyväksi tulemista ja avoimuutta. Hiljaisuuden aika on ohi.

Vaikenemalla pidämme yllä selviytymisrooleja, avoimuudella pääsemme ulos niistä.

Alussa näkyväksi tuleminen kohdille, jotka ovat olleet pitkään piilossa on haparoivaa, mutta siitä tulee ajan kanssa uusi normaali. Ja näkyvänä oleminen voi olla lopulta enemmän aidompi turvavyöhyke kuin näkymättömänä pysytteleminen. Näkyvillä kun meillä on mahdollisuus luoda aitoja yhteyksiä toisiin. Roolien takaa aitoja yhteyksiä ei synny.

Kun saamme ymmärrystä omalle sisäiselle maailmalle ja tunnekokemuksillemme, saamme niihin samalla etäisyyttä ja meidän on mahdollista vapautua samaistumasta niihin. Me emme ole sama kuin tunteemme ja selviytymismekanismimme . Siitäkin huolimatta kuinka tosilta ja tutuilta ne tuntuvatkaan. Ne on jotain, mitä tarvitsimme säilyttääksemme jonkinlaisen tasapainon ja eheyden tunteen jos kukaan ei kestänyt kohdata meitä täydessä voimassamme,  surussamme tai kivussamme. Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa ja kaikki tunteet kuuluvat elämään, mutta ehkä tunneilmapiiri jossa olemme eläneet, sai meidät kokemaan ja uskomaan, että jokin osa meissä on viallinen tai sairas. Vaikka näin ei todella olisikaan.

Tälläiseen kokemukseen itsestämme jämähtäminen ja samaistuminen on suuri menetys, ei pelkästään ihmiselle itselleen vaan ihan koko maailmalle. Kuinka paljon enemmän saisimmekaan irti yhteisesti jaetuista kokemuksista jossa voisimme ilmentää itseämme vapaammin.

Jos ihminen on joutunut lapsuudessaan huolehtimaan paljon nuoremmista sisaruksistaan tai vanhemmistaan esim. alkoholismin vuoksi, hän on voinut jäädä jumiin muiden auttamisen selviytymisroolin. Se saattaa olla rooli, mikä tuntuu omalta ja hyvältä, koska se on jotain mihin on niin syvästi kasvanut lapsuudessa kiinni. Oma persoona on voinut jäädä tuntemattomaksi ilman tätä roolia. Tähän auttajan rooliin voi silloin samaistua niin paljon, että kokee sen aikuisenakin kutsumuksekseen ja elämäntehtäväkseen. Voi olla todella vaikea nähdä itseään ilman tätä muiden auttajan roolia, vaikka se jollain tasolla tuntuisikin uuvuttavalta ja raskaalta. Tuosta roolista irtautuminen voi myös herättää syyllisyyttä tai tyhjyyden tunnetta. Kuka minä olen ilman tätä roolia?

Jos muistaa itsensä lapsena siitä ajasta, kun ei vielä ollut joutunut ottamaan mitään rooleja, vaan oli vapaa ilmentämään itseään täysin puhtaasta olemuksestaan käsin, niin mitä silloin kaipasi, unelmoi ja teki?

Moni meistä on ollut lapsena luova ja inspiroitunut, mutta aikuisena kadottanut sen kipinän. Se kipinä on edelleen itsessä mutta sille on tehtävä tilaa. Kipinän on sallittava syttyä ja sädehtiä. Jos koitamme mahduttaa suuren elämänliekkimme kipinän pieneen tilaan elämässämme, se helposti unohtuu ja sammuu. Aikuinenkin tarvitsee ilahduttavaa inspiraatiota ja leikin taikaa elämään. Arvostatko omaa luovuuttasi vai onko se unohtunut ”tärkeämpien asioiden” alle?

Jos elämämme on käynyt raskaaksi ja siitä on kadonnut ilo, saattaa olla niin, että elämme edelleen selviytymisroolista emmekä aidosta minuudesta käsin. Jotta voisimme luopua selviytymismekanismeistä, meihin pitää syttyä oivallus siitä, että emme elä puhtaasta minuudesta vaan opitusta roolista käsin. Sen jälkeen on tarpeen ymmärtää, että emme enää tarvitse tuota roolia, olemme nyt turvassa. Ei tarvitse enää selviytyä. Roolin voi laskea alas. Jos rooliaan on jatkanut pitkälle aikuisikään saakka täytyy ehkä kuunnella monen ikäisiä omia sisäisiä lapsiosiaan, lohduttaen ja hoitaen niitä vajeita ja kohtia itsessään, mitkä joskus on jäänyt vajaiksi. Tälle kaikelle täytyy löytyä turvaa tässä hetkessä. Henkisellä ja fyysisesälläkin tasolla. Tärkeää on tehdä tilaa itselleen omassa elämässään. Täytyy löytyä se ajatus todeksi, että minullakin on oikeus olla tärkeä. Uskoa, että minä olen tärkeä, eivätkä vain ne kaikki muut.

Kun saat tilaa, rauhaa ja turvaa kuunnella selviytymismekanismien takaista todellista aitoa minuuttasi, niin ehkä muistat jälleen mikä saa sinut tuntemaan itsesi eläväksi, mistä nautit ja inspiroidut. Ihan itseäsikin varten. Ja syyn miksi todella olet täällä. Ilman selviytyjän rooliasi.

Lue myös artikkelini:
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta: Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista
Kun saavut rakkauteen, rakkaus saapuu sinuun.
Kun alkaa aidosti rakastaa itseään
Sieluni ohjauksessa oppimassa rakkautta
Linjaudu taivaan tahtoon; Omista oma voimasi
Rikkinäiset sisäiset lapset parisuhteessa – Terve aikuisuus on sitä, että olemme itse omille lapsiosillemme läsnä vastuuttamatta siitä muita

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: