Sieluni ohjauksessa oppimassa rakkautta

Kesän alussa sain kokea Piritta Tanttarin ohjaaman kvanttihypnoosin.  Sain hypnoosissa monia tärkeitä vastauksia jotka ovat auttaneet minua sen jälkeen ihan konkreettisestikin elämässäni, mutta ennen kaikkea hypnoosin alku ennen varsinaisia kysymyksiä oli erittäin silmiä avaava ja herättävä kokemus. Kerron ennen kaikkea siitä tässä tekstissä.Ennen hypnoosia minulla oli tilaisuus esittää itselleni noin 10 kysymystä jotka sitten kysyttiin minulta hypnoosin aikana. Tämä oli siitä erilainen hoito tai hypnoosi missä olen ollut aikaisemmin, että vastaukset nousivat sisältäni. Minä itse puhuin itselleni hypnoosissa. Vastaukset nousivat Korkeimman Itsen kautta.

Piritta johdatteli minua lähinnä kysymyksestä toiseen. Ja alussa kuten hypnoosin kuuluu hän rauhoitti ja johdatteli minut hypnoosiin.  Kun olin täysin rentoutunut hän ohjasi minut sanoillaan portaiden luo joita lähdin kiipeämään. Mielikuvassani kiipesin valkoisia kaareutuvia portaita askel kerrallaan ylöspäin kunnes tulin ovelle. Piritta pyysi minua avaamaan oven ja kysyi minne saavuin. Ilman mitään tietoa siitä mihin ovi minut johdattaisi avasin sen ja huomasin täydeksi yllätyksekseni saapuneeni sairaalan käytävälle. Olin kummissani.  Kävelin hämmentyneenä sairaalan käytävää pitkin ja ihmettelin todella miksi olin siellä.

En todellakaan saanut heti kiinni sitä mitä tein sairaalan käytävällä. Piritta pyysi minua kävelemään eteenpäin ja astumaan jostakin käytävän seinustalla olevasta ovesta sisään. Avasin yhden oven.

DSC_0390 (2)

Astuin toimenpidehuoneeseen. Tai niin luulin mutta saavuinkin leikkaussaliin. Piritta pyysi kertomaan mitä näin ja mitä siellä tapahtuu. Kauhistuin! Tajusin, että huoneessa olen minä ja minut on tuotu oman traumani syntymisen hetkeen. Mikään tälläinen ei ollut käynyt mielessänikään kun esitin alussa mieltäni askarruttavia kysymyksiä. Ne koskivat tätä hetkeä, omaa hyvinvointiani, lähimpiä ihmissuhteitani ja lähitulevaisuutta.

Pelästyin sillä en halunnut tämän hypnoosin olevan mikäään traumaterapia kerta. Koin epävarmuutta onko Pirittalla valmiuksia kohdata tämä kanssani. Minua itketti. Piritta osasi kuitenkin olla tilanteessa kanssani kauniisti läsnä ja rauhoitin itseni, että minulle näytetään tämä asia syystä eikä mikään tapahdu sattumalta. Sain luottamusta siitä ajatuksesta, että koen ja näen juuri sen mitä kuuluukin. Ja, että on tarkoituksenmukaista, että teen tämän juuri nyt Pirittan kanssa.

Vastasin, että minä olen erittäin kriittisessä tilassa lapsena makaamassa leikkaussalissa ja hoitajat pyörivät huoneessa ympärilläni. Olin siinä leikkaussalissa 2,5-vuotiaana hengenvaaraan johtaneen väkivallan teon jäljiltä. Huoneessa oli käsinkosketeltavan surullinen, kauhistunut ja paniikinomainen tila mutta kaikki toimivat kuitenkin ammattimaisen rauhallisesti. He operoivat rintakehääni jossa vammani sijaitsivat.

Tunteet veivät hetkeksi minua mukanaan. Pirittan ohjaavat kysymykset tilanteessa auttoivat minua kuitenkin pääsemään eteenpäin tilanteessa. Näin paljon auttamisenhalua, syvää myötätuntoa tuota pientä lasta kohtaan joka tilanteessa olin, mutta myös pelkoa hoitajien olemuksessa. Heissä oli kysymyksiä. ”Miten tälläistä voi tapahtua?”

Aikani huoneessa katseltuani Piritta kysyi halutaanko tilanteesta näyttää minulle vielä muuta. Yhtäkkiä siirryin ikäänkuin pilvien yläpuolelle. Ymmärsin olevani sielutasolla ennen syntymääni. Paikalla oli voimakkaita ja viisaita vahvoja sieluja. He olivat paljon vanhempia kuin minä. Olin siinä sieluna, maahan alas katsoessani kuin pikkulapsi. Tuntui, että itse olin noin 5-vuotias sielu ja toiset entiteetit ympärilläni ainakin yli sata vuotiaita.  He olivat siis käyneet lukemattoman määrän elämänkiertoja minuun verrattuna. Tiesin, että pystyin luottamaan heihin.

DSC_0290 (2)

Olin mukana päättämässä millaisia kokemuksia tulen tänne maan päälle kokemaan. Tunsin pelkoa katsoessani alas ja miettiessäni tulevaa, mutta tiesin, että se oli tehtäväni. Minulle viestitettiin tilanteessa selvästi, että tulen maan päälle oppimaan suurempaa rakkautta kaikkien kokemuksieni kautta.

Kaiken tuon kokeminen ja näkeminen oli pysäyttävää ja herättävää. Teoriatasolla olin aiemminkin ajatellut näin, mutta nyt kun se avattiin silmieni eteen konkreettisemmin kokemuksena, se tuntui joka solussani. Oman päätökseni tietäen ja siitä vastuuni ottaen olen voinut antaa kaikille ihmisille anteeksi tietäen, että he ovat liittolaisiani tällä elämänpolulla. Eivät vihollisiani. Sielutasolla asiat näyttävät täysin erilaiselta kuin oman pienen mielen näkökulmasta. Siksi sitä ei aina ymmärrä ja muista. Korkeimman Itsen näköala muistuttaa kuitenkin sielunsopimuksesta ja siitä totuudesta.

Hypnoosissa saamani kokemus oli yllättävä, herättävä ja merkityksellinen. Suurimmatkin epäoikeudenmukaisuudet ovat tielläni siksi, että voisin oppia syvempää rakkautta ja myötätuntoa. Se tieto, että kaikki tapahtuu tarkoituksenmukaisesti tuo minulle suurta turvaa ja luottamusta. Ja vaikka se olisikin joillekin vain mielikuvitusta, niin oma elämänasenteeni on se, että olen vastuussa kaikista elämäni tapahtumista. Se auttaa menemään eteepäin.

Se ei tarkoita sitä, että syyttäisin itseäni, tai potisin syyllisyyttä.  Mutta jotta voin oppia niistä ja kääntää ne voimakseni niin voin ottaa niistä vastuun.

Asiat ovat tapahtuneet. Mennyttä ei saa toiseksi. Mutta omaan suhtautumiseeni voin aina vaikuttaa ja siinä mielessä elämäni on omissa käsissäni. Kun olen ankkuroituneena omaan elämäntehtävääni ja yhteydessä korkeimpaan viisauteen niin minulla on aina mahdollisuus kokea syvää rauhaa ja elää rakkaudesta käsin. Tämä kokemus vahvisti sisäistä rauhaani siitä, että valinnut tulla tänne oppimaan mitä on rakkaus ja jokainen kokemukseni toimii siinä opettajana.

Pirittan mukaan kokemustani kuvataan kvanttimatkaksi. Kvanttihypnoosissa jokainen henkilö kokee asiat juuri niin kuin on kulloinkin korkein paras. Asiat voidaan kokea hypnoosissa kuvina, tuntemuksina ja hyvin eri tavoin ihmisestä riippuen. Jokaisen kokemus on omanlaisensa ja ainutlaatuinen. Piritta tarjoaa hypnoosiin turvallisen ja läsnäolevan tilan. Lisätietoa kvanttihypnoosista ja muista Pirittan tarjoamista palveluista osoitteessa www.crysalis.fi

Lue myös artikkelini:
Rakkauteen herääminen
Torjuttu sisäinen lapsi kipuilee vanhemmuudessa 
Miksi ajattelen kuolemaa lähes päivittäin
Herkkä tunnistaa toisten tarpeet, mutta entä omansa?
Heräämisen lahja

Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Tunteita ei voi käsitellä ajattelemalla, ne täytyy tuntea jotta niistä pääsee eteenpäin

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *