Kesää on vielä etäisesti ilmassa vaikka syksy ottaa  luonnon pikkuhiljaa syleilyynstä tiiviimmin ja tiiviimmin. Viime päivät ovat olleet aivan ihanan lämpimiä ja kesäisiä edelleen. Syksyn aistii kuitenkin jo selvästi. Olen aina ollut syksyihminen. Rakastan syksyä. Yleensä oikein odotan kesän loppuvan, että syksy saa tulla. Nyt jotain on kuitenkin muuttunut.

Rakastan edelleen syksyä, mutta minulla ei ole siihen kiire. Oikeastaan kesän jäljiltä minulla ei ole mihinkään kiire. Helle opetti ottamaan rennommin. Pidin heinäkuun täysin suunnitelmista vapaan kuukauden ja huomasin miten asetuin enenevissä määrin itseeni. Tuo aika leppoisti mieltäni entistä suurempaan hyväksyntään ja läsnäoloon. Se tuntuu hyvältä.  Saman asenteen  aion säilyttää ja viedä mukanani myös talveen.

Olen miettinyt mitä syksy-rakkaudelleni on tapahtunut. Olen ajatellut tunteen laantuneen siitä syystä, etten tarvitse enää samanlaista kuohuntaa kuin ennen. Pystyn elämään tasaisempaa elämää, koska olen enemmän yhteydessä itseeni. Syksy edusti ennen pulppuilevan kuohuvaa inspiraatiota mutta nyt tuntuu, että sellaiselle ei ole tarvetta. Tasainen tyytyväisyys tuntuu nyt todemmalta ja paremmalta kuin innostusryöpyt joista ennen elin.

Helle opetti meille mitä on kun vietetään siestaa. Kun on tarpeeksi kuuma, ei voi tehdä mitään! Helle pakotti ottamaan rennosti. Näin on monissa maissa vuoden ympäri. Ja sen huomaakin nopeasti miten leppoinen elämänasenne tarttuu  kun matkustamme lämpimiiin maihin. Suomessa lomamatkalta paluun  jälkeen tuntuu heti aistittavissa oleva  suorittavan kiireinen ilmapiiri. Varmasti on tekemistä paljon ilmastolla, miten se muokkaa mielenmaisemaa, mutta uskon, että tietoisesti voimme siihen myös vaikuttaa.

Mitä jos siestaan liittyvän mielentilan voisi säilyttää ympäri vuoden?

Nyt kun minulta on kysytty miten  paluu arkeen on sujunut, niin en oikein edes ymmärrä kysymystä. En voi sanoa, että kesä oli minulle vähemmän arkea kuin se mitä alkava syksy tuo tullessaan. Kyllä, lapset aloittavat koulun ja se tuo mukanaan erilaisen rytmin, mutta yhtälailla tein kesälläkin töitä. Vaikkakin helteen pakottamana loikoilin myös paljon rannalla. En aio palata sen erilaisempaan arkeen. Toki säät muuttuvat mutta asenteeni ei.

Kesä oli minusta kuin täydellinen pienoiskuva hyvää tekevästä elämästä. Sopivassa määrin työtä mutta myös iloa ja hauskanpitoa. Laiturilta hyppiminen työpäivän lomassa katkaisi kivasti ajatukset. Hellepäivät olivat raukean lempeitä. Mutta ei hauskanpidon ja rentouden tarvitse loppua mihinkään vaikka eri vuodenaika alkaa. Rento mielentilani ei vaihdu kireyteen ja kiireeseen. Kesä antoi suurenmoisen opin hyvää tekevään elämäntyyliin enkä aijo vaihtaa sitä suorittamiseen vaikka pakkaset ovat taas kohta täällä.

Minulla on valta omaan mielenlaatuuni ja sitä valtaa aijon itseni hyväksi käyttääkin. Pyrin tietoisesti luomaan koko ajan rennompaa elämää. Minulle se ei kuitenkaan tarkoita sitä etten saisi asioita aikaan. Se tarkoittaa oman rytmini kuuntelemista ja sitä, että en ole valmis uhraamaan mielenrauhaani. Vaikka en piiskaa itseäni tai murehdi jatkuvasti asioita elämä kulkee silti radallaan kuten pitääkin. Ehkä jopa paremmin. Ja tämän taidon oppimiseen on mennyt aikaa, ja sen kehittäminen jatkuu edelleen. Mitä enemmän sitä opin, sen paremmaksi elämänlaatuni muuttuu ja itseasiassa huomaan saavani asioita enemmän aikaan koska energiani ei kulu murehtimiseen.

Mitä jos sinulla olisi rennompi mielentila arjessa, millaisia vaikutuksia sillä olisi elämääsi ja ympärilläsi oleviin?
Mietin kesällä paljon miten työelämä usein pakottaa ihmiset valtaviin kontrasteihin siihen miten ensin paahdetaan töitä täysillä ja sen jälkeen suoritetaan lomaa. Missä on oikea lepo ja rentous? Monet ihmiset varmasti suorittavat lomiaan, koska on erittäin vaikea yhtäkkiä vaihtaa suorittavaa moodia pois päältä. Siihen pitää opetella eikä se todellakaan onnistu yhtäkkiä viikossa. Ei se välttmättä onnistu kuukaudessakaan. Ja jos onkin oppinut rentoilemaan kesällä niin taas loman loputtua ”kuuluu” vaihtaa paahtamis moodi päälle. Minun mielestä on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja vaikka tuo näyttääkin olevan vallalla oleva normaali mitä ei juurikaan kyseenalaisteta. Mitä enemmän itse  kuuntelen omaa luonnollista rytmiäni, tuo  ”normaali” ei vaikuta minulle millään tavalla luonnolliselta tai terveeltä. Ehkä siksi, että se ei sitä myöskään ole, moni voi niin huonosti.

Monesti suomalaisten nähdään naureskelevan hitaammalla tahdilla töitä tekeville ihmisille eri maissa. Aasiassa ja Afrikassa junat ovat lähes poikkeuksetta myöhässä, joskus tuntejakin. Täällä tehdään valtakunnan uutisia siitä miten junat myöhästelevät minuutteja. Saatoin ennen itsekin naureskella näille muiden maiden ”erikoisuuksille” mutta tämän kesän jälkeen tajusin yhtäkkiä miten epäterveen rytmin kanssa me täällä elämme.

Suoritamme työelämää, perhe-elämää ja suoritamme lomaa, vaikka keskitiekin on olemassa. Sinne keskitielle ei ole kukaan juurikaan opstamassa vaan sinne pitää  yleensä itse löytää. Mallia voi ottaa vaikka siitä afrikkalaisesta joka olkiaan kohauttaen toteaa, että tuntien odottelun jälkeen bussia ei tullutkaan ja jää odottamaan seuraavaan päivään. Ne asiat mitkä koemme päivän mittaan helposti stressaaviksi tai katastrofeiksi ovat elämämme kannalta oikeasti täysin merkityksettömiä. Mutta kun menetämme mielenrauhamme  noiden pikkuasioiden takia jatkuvasti ja useamman kerran päivittäin, onkin kyse jo vakavammasta asiasta – koko elämän laadusta.

Reilu kymmenen vuotta sitten olin Kambodzassa. Siellä vietettiin silloin juuri uutta vuotta. Paikallisten kaupat olivat juhlapyhien vuoksi kiinni ja ovissa oli lappu, että kaupat aukeavat kun juhlat ovat loppu. Kukaan ei tiennyt varmaksi mitä se tarkoitti. Siihen saattoi mennä useampi päivä, riippuen kaupan pitäjästä kuinka kauan kukakin halusi juhlia. Näen nyt entistä selvemmin sen, että tuo on sitä itsenikin kaipaamaa todellista elämää. Elämää jossa on tilaa asioiden tapahtua, jossa on tilaa omille tuntemuksille ja kuluvalle hetkelle.

Suomessa elämään tarvitaan jonkin yleisen harhan vuoksi loputtomasti suunnitelmia ja sääntöjä. ”Muuten ei tule mitään.” Monissa muissa kulttuureissa otetaan näiden suhteen hiukan rennommin. Läsnäololla ja kohtaamisella on suurin arvo, bussien ajoissa oleminen ei siinä rinnalla ole niin tärkeää.

Tämän kesän jälkeen otan syksyn uudella tavalla vastaan, en siihen kiirehtien vaan joka hetkestä nauttien. Kesä näytti minulle sen miten pohjoisessakin voidaan viettää yhtenä kansakuntana siestaa ja, että siesta voi olla myös ympärivuotinen mielenlaatu ulkolämpötiloista riippumatta.