Nyt kun vuosi on jälleen vaihtunut, on hyvä katsoa hieman taaksepäin ja tehdä yhteenveto luetuimmista postauksistani viime vuoden osalta. Blogini lukijamäärä on pysynyt viimeisen parin vuoden ajan suhteellisen samana ja olen kiitollinen kaikille lukijoilleni siitä.
Haastattelu
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta – Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista
Oletko koskaan kokenut miten ventovieras ihminen suhtautuu sinuun ensi kohtaamisella kuin vanhaan ystävään? Lempeän rakastavaa elämäniloa ja naurua sanoissaan hän on aidosti kiinnostunut sinun kokemuksestasi ja tarinastasi. Minä olen ja sellainen kohtaaminen jättää syvän positiivisen jäljen. Näin alkoi minun haastatteluni Ukko Kärkkäisen kanssa.
Kuva: Angelina Luzhina – Grafilinka
Kaupallinen blogiyhteistyö: Holvi
Olen Holvin yritystilin ja verkkokaupan tyytyväinen asiakas jo monen vuoden kokemuksella. Kysyin muiltakin yrittäjiltä heidän kokemuksistaan Holvin käytöstä ja sain luettavakseni mielenkiintoisia yrittäjätarinoita. Yrittäjyys on inspiroivaa koska se mahdollistaa omien unelmien toteuttamisen. Holvi auttaa tekemään siitä helpompaa.
Hyvinvointi- ja hevosyrittäjä
SUVI SUUR-INKEROINEN
Verkkokauppa: SuvinTuulet
Noin puolitoista vuotta sitten irtisanouduin, halusin aikaa miettiä tarkemmin mitä haluan tehdä ja miten. Olin jo vuosia kipuillut työn merkityksellisyyden kanssa ja sivutyöni näiden asioiden parissa oli henkireikäni noihin aikoihin. Nyt opiskelen uutta alaa ja toimin yrittäjänä siinä sivussa, tarkoitus on valmistumisen jälkeen työllistyä täysin omilla jutuilla.
Toimialani on tavallaan laaja, mutta kaiken ytimenä on hyvinvointi ja hyvinvoinnin tukeminen. Teen töitä hyvinvointihoitojen, valmennusten ja kurssien parissa. Asiakkaina on ihmisiä ja hevosia. Helmikuussa alkaa ensimmäinen verkkokurssini. Luontopalvelut tulevat vielä mukaan myöhemmin.
Olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä itsetuntemuksen syventämisestä ja sitä kautta tietoisuudesta. Motivoidun siitä, että saan auttaa ihmisiä ja hevosia erilaisten kehon tai mielen asioiden kanssa. Työni merkitys tulee yksilön kohtaamisesta.
Holvissa minulla on ollut verkkokauppa nyt noin puoli vuotta. Myynnissä on kirjoittamani kirja, verkkokurssi sekä palvelut kursseista ja ohjauksesta ratsastustunteihin.
Päädyin Holviin etsiessäni pieneen toimintaan sopivaa verkkokauppaa. Pidin tärkeänä myös helppoa ja selkeää järjestelmää, jonka kanssa toimiminen on vaivatonta.
Parasta Holvin verkkokauppa-alustassa on selkeys ja järjestelmän yksinkertaisuus. Aikaa ei kulu turhaan säätämiseen tai asetusten etsimiseen/muokkaamiseen. Jos jotain voisin toivoa niin selkeyttäisin hieman raportointia ja joitain uuden tuotteen luomisen asetuksia.
Minun kokemukseni mukaan Holvi on matalan kynnyksen verkkokauppa/tili. Kaikki on helppo perustaa ja ainakin itse olen tarvittaessa saanut kysymyksiini nopeasti vastauksen. Aina on jotain pientä kehitettävää, mutta minulla tämä on toiminut hyvin. Voin suositella Holvia oman kokemukseni pohjalta ainakin pienimuotoisen verkkokaupan pitämiseen.
Taiteilija
JENNI PENNANEN
Verkkokauppa: JenniPennanenArt
Rupesin yrittäjäksi aika hulluista lähtökohdista, halusin avata itseni mahdollisuuksille ja rikkoa oravanpyörän. Ammatiltani olen röntgenhoitaja. Yritykseni toiminta alkoi 2016 keväällä ja on muuttanut muotoaan tähän päivään. Tällä hetkellä myyn palveluitani röntgenhoitajana ja maalaan taidetta. Näistä koostuu yritykseni tulot.
Holviin perustin verkkokaupan viime syksynä eli kauppani on suhteellisen tuore tapaus. Se on ollut minulla vasta muutaman kuukauden. Myyn siellä taidetta ja taiteellisia luomuksiani.
Päädyin valitsemaan Holvin verkkokauppa-alustan takia, joka on mielestäni siisti ja simppeli. Erityisen paljon pidin helppoudesta ja nopeudesta ladata uusia tuotteita myyntiin. Yritin pari vuotta tehdä kivat kotisivut, kunnes totesin, että aika ei riitä ja tämä ratkaisu oli erittäin hyvä tähän kohtaan.
Paras ominaisuus Holvissa on sen nopeus ja yksinkertaisuus. Kynnys perustaa oma pieni verkkokauppa on todella matala.
Kehittäisin Holvissa postimaksun määrittelyä, sillä minulla on eri kokoisia tuotteita. Iso taulu vs. postikortti eivät millään mahdu samaan postikululuokkaan. Ratkaisin asian rakentamalla postikulun tuotteiden hinnan sisään. Postikuluasia olisi ehkä ratkaistavissa jonkun postituspalvelutuottajan toimesta, yhteistyössä, mutta vaatinee jonkin verran lisätyötä alustalle.
Pidän Holvin peruslookista, mutta jotain pieniä lisämuokkausmahdollisuuksia olisi mukava saada tulevaisuudessa. Kolmas asia on näkyvyys, nousevatko Holvin verkkokaupat hakutuloksiin helposti? Omien kotisivujen kanssa voi pelata enemmän tämän asian suhteen. Siis toivoisin tähän näkyvyysasiaan Holvilta vinkkejä ja ohjeita.
Suosittelen Holvia, kätevä ainakin pienyrittäjälle!
Graafinen suunnittelija ja taiteilija
ANGELINA LUZHINA
Verkkokauppa: Grafilinka
Olen graafinen suunnittelija, kuvittaja ja akvarellitaiteilija. Olen kotoisin Pietarista ja olen asunut Suomessa 7 vuotta. Minulla on työkokemusta isossa toimistossa graafisena suunnittelijana yli 16 vuotta jonka jälkeen olen perustanut oman yrityksen vuonna 2017.
Minulla on Holvista noin kahden vuoden kokemus. Ensin myynnissä oli vain minun akvarelleja (akvarellitaulut sekä akvarellikortit), mutta nyt lisään sinne myös graafisen suunnittelun palvelut. Se on hyvä tapa myydä palvelut esimerkiksi Suomen ulkopuolelle, jos asiakas on esimerkiksi Yhdysvalloista tai Saksasta. Holvin verkkokaupan kautta on mahdollista myydä palveluja kätevästi ympäri maailmaa.
Opiskeluaikana perustin NY-yrityksen (Nuori Yrittäjyys) ja Holvi-tili oli ainoa ratkaisu silloin. Sitten kun perustin virallisen yrityksen niin jatkoin Holvin käyttöä, koska Holvi on tosi helppokäyttöinen, nykyaikainen, edullinen ja Holvissa on todella ystävällinen asiakaspalvelu. Kestävät jopa minun kielivirheitä.
Parasta Holvissa on mielestäni verkkokauppa-alusta, Prepaid Mastercard-kortti ja se, että Holvista saa raportit suoraan kirjanpitoon. Holvista on myös helppo lähettää laskut asiakkaalle. En keksi mitään kehitettävää, koska Holvi vastaa tällä hetkellä kaikkiin minun tarpeisiini. Suosittelen Holvia aina myös muille.
Holvi järjestää kaikille käyttäjilleen ilmaiseksi erilaisia webinaareja/koulutuksia/workshopeja. Esimerkiksi kuukausi sitten oli mahdollisuus kysyä Patentti-asiantuntijalta mitä tahansa. Minulla oli juuri silloin suuri tarve saada vastaus kysymykseeni joka koski tekijänoikeuksia. Ne askarruttivat minua luovan alan yrittäjänä. Sain koulutuksesta paljon enemmän apua ja vastauksia kuin odotin. Kiitos Holville!
Ompelija
SARI PIRTTIMÄKI
Verkkokauppa: BlingSew
Olen 44-vuotias ompelija Kaarinasta. Lopetin työt hoitoalalla ja päätin, että nyt on aika koittaa siipiä yrittäjänä. Olen tehnyt ompeluhommia sivutyönä 10-vuotta ja puvustanut drag-showta. Päätoimisena yrittäjänä aloitin kesäkuussa 2018 ja perustin Holvin verkkokaupan heinäkuussa. Teen tilaustöitä ompelimossa. Verkkokaupassa on enimmäkseen lastenvaatteita joita ompelen jos ei tilaustöitä ole jonoon asti.
Holviin päädyin kun yrittäjänaiset facebookissa sitä kehuivat. Minun tilanteessani pankki- ja laskutuspalveluiden saaminen samalla oli myös ratkaiseva tekijä. Paras ominaisuus Holvin verkkokaupassa on se, että pystyn itse sitä ylläpitämään. Näin aloittavana yrittäjänä se on aivan loistava ja joustava. Tuotteita on helppo ja nopea lisätä ja sivut ovat selkeät.
Toivoisin, että oman verkkokaupan ulkoasuun ja siihen miten tuotteet näkyy eri tuoteryhmien kuvissa voisi enemmän vaikuttaa. Ihana olisi myös jos kaupan osoitteen saisi omalle domainille, mutta ei tämä minua ole häirinnyt. Myyn monenlaista ja kokoista vaatetta joten olisi kätevää jos postikulut saisi lisättyä tuotekohtaisesti.
Olen myös suositellut Holvia ystävälleni. Hän otti ensin vain pankkipalvelut, mutta verkkokauppakin on nyt tulossa. Enhän minä verkkokauppaa vielä kauan ole käyttänyt mutta tyytyväinen olen ollut. Ja isot plussat Holvin facebook-sivuille missä saa kysyä neuvoa Holvin käytöstä niin, että toiset Holvin käyttäjät ja Holvin työntekijät vastaavat.
Perusta sinäkin verkkokauppa Holviin helposti vaikka heti. Koodilla KULTAINENSULKA19 saat Holvin tilit grower tai complete ilman kuukausimaksua kolmeksi kuukaudeksi. Tästä pääset Holvin kotisivuille tutustumaan lisää.
Kuva: Maria Kalmi Photography
Haluan tässä haastattelusarjassa tuoda esille inspiroivia ihmisiä ja avata heidän matkaansa omien unelmiensa äärelle. Millaista on luoda oma unelmätyönsä? Monilla meistä on unelmia työn suhteen ja toivon tämän haastattelusarjan voivan inspiroida ihmisiä seuraamaan unelmiaan työelämässä rohkeammin. Ympärillämme on jo paljon rohkeita ihmisiä jotka ovat luoneet tämän unelman todeksi.
Tässä Uuden ajan yrittäjät haastattelusarjan 20. osassa jaan hyvinvointiyrittäjä Laura Juuselan tarinan. On mielenkiintoista lukea mikä sai hänet astumaan yrittäjyyden polulle ja miten hän sen teki…
Uuden ajan yrittäjät osa 18 – Luovuuden lähettiläs Rina Dhakal: ”Suurin työ on ihmisessä itsessään.”
Tämä on Uuden ajan yrittäjät-haastattelusarjan 18. osa. Tässä osassa esittelen teille luovan moniosaajan Rina Dhakalin.
Tapasin Rina Dhakalin ensimmäistä kertaa vieraillessani Art Cafe Intolassa Hämeenlinnassa viime kesänä. Se on Rinan perustama taidekahvila täällä nykyisessä kotikaupungissani. Olen iloinen, että pyysin hänet tähän haastatteluun, koska hänellä on paljon tärkeitä näkökulmia siitä millaista on kulkea kohti omia unelmia. Luovuus on usein omien pelkojen takana, ja Rinalla on paljon kokemusta omien pelkojen kohtaamisesta.
Tulla uskolliseksi itselleen ja kohdata pelkojaan, sitä Rina on tehnyt samalla kun on halunnut löytää väyliä itsensä ja intohimojensa toteuttamiseen. Rina on äärimmäisen luova nainen jolle jakaminen ja yhteisöllisyys on tärkeitä arvoja. On hienoa, että kanssamme on tälläisiä upeita esimerkkejä tekemässä todeksi unelmiaan, peloista huolimatta. Kun näyttää pelkonsa muille rohkaisee muita saman. Emme oikeastaan eroa toisistamme juurikaan ja Rina valottaa hienosti oman kokemuksensa kautta mitä on kun luovuus puhkeaa täyteen kukkaansa kun ei toimi pelkojensa ehdoilla.
Kuva: Emmi Kähkönen
Terapeutti, kirjailija ja teologi Tommy Hellsten on yksi Suomen tunnetuimmista terapeuteista ja kirjailijoista. Hänen kirjansa ja ajatuksensa ovat antaneet tukea ja voimaa monille vaikeina hetkinä. Ja hyvin monet ovat saaneet niistä eväitä itsensä syvempään ymmärtämiseen. Tommy on myös luonut Ihminen tavattavissa-koulutusohjelman jonka kautta on valmistunut lukuisia mentoreita henkisen kasvun oppaiksi.
Nykyaikana henkinen pahoinvointi tuntuu vain lisääntyvän ja apua on joskus vaikea saada ongelmiinsa. Halusin kysyä Tommy Hellsteniltä millaisia ajatuksia hänellä on liittyen nuorten lisääntyneeseen pahoinvointiin ja sen juurisyihin. Keskustelimme myös toimivan terapiasuhteen tunnusmerkeistä ja tunteiden pelosta.
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja Teemu Syrjälä: Ihmissuhteet ovat syviä peilejä itseemme.
Teemu Syrjälä on mies joka puhuu tunteista ja joka on ottanut missiokseen vapauttaa ja murtaa ahtaat käsitykset niistä stereotypioiden vankiloista mihin miehet on kulttuurissamme vuosikymmeniä ahdettu. Teemu järjestää miesten viikonloppuja, joihin aiemmin toisilleen tuntemattomat miehet kokoontuvat yhteen keskustelemaan elämästä, ihmissuhteista ja tunteista. Näiden viikonloppujen tarkoitus on luoda yhteyttä itseen, toisiin ja murtaa opittuja kaavoja todellisen itsen äärelle. Teemu pitää blogia Hidasta Elämää-sivustolla ja käy luennoimassa ihmissuhteista omasta miehisestä näkökulmastaan käsin ympäri Suomea. Hän on vuosi sitten kirjoittanut myös ensimmäisen kirjansa Elinvoimaisen miehen – käsikirja.
Teemu, te piditte kuukausi sitten yhteisretriitin hyvinvointivalmentaja Kirsi Salon kanssa. Kirsi on totuttu näkemään työskentelemässä naisten kanssa mm. Vapaa Nainen – kursseilla ja sinut on totuttu näkemään vetämässä miesten retriittejä. Nyt yhdistitte voimanne ja miehet ja naiset viettivät muutaman päivän yhdessä itsensä kohtaamisen äärellä. Millainen kokemus se oli?
– Niissä käydään läpi tosi isoja juttuja. Eivät ne ole mitään piknikreissuja. Tietyllä tavalla siellä ollaan haavojen kanssa tekemisissä. Ne on myös isoja mahdollisuuksia, koska ihmiset haluaa mennä eteenpäin ja työstää sitä automaatiota joka ei välttämättä palvele ihmissuhteissa. Se on mahtavaa, että ihmiset jaksaa katsella vähän omia syvyyksiään, se inspiroi todella paljon. Retriitillä oli aivan mahtava fiilis.
Naiset ovat alkaneet löytää omaa voimaa ja omanarvontuntoa yhä enemmän ja naisen rooli on muttumassa. Mikä on sun mielestä miehen uudistuva rooli tässä ajassa?
– Miesten rooli on mun mielestä alkaa tehdä työtä oman miehisyyden ja itsenä kanssa. Me ollaan vähän jälkijunassa, koska naiset on tehneet omaa työtänsä jo aika paljon pidempään kuin me. Sen huomaa myös vaatimuksissa mitä tulee, että naiset tietyllä tavalla kaipaa sitä, että mieskin on vähän monialaisempi ja laajempi mitä se on totuttu näkemään.
– Mun näkemys on se, että nyt miehet ovat valmiita. Toki elän omassa kuplassa siinä mielessä, että ne miehet jotka tulevat mukaan mun juttuihin niin ainakin ovat valmiita. Mutta kyllä mä näen ja kuulen sen muutenkin tosi vahvasti, että nyt miehet ovat valmiita siihen, että he katsovat missä ovat omassa elämässään menossa.
Miten nainen voi tukea miestä miehen kasvussa?
– Tämä on klassinen kysymys mitä kysytään usein mutta siihen ei oikein ole mitään sellaista ”Tee näin” vastausta vaan se on niin laaja kysymys. Se vaatii aina siinä ihmissuhteessa kommunikaatiota, että mitä juuri tämä kyseinen mies kaipaa.
– Sellaisia yleistyksiä mitä voisin kuitenkin heittää on, että miehet kaipaavat omaa heimoa tosi paljon, ja sitä mahdollisuutta ei ehkä koskaan ollut. Jos nainen ymmärtää sen tuoman harmonian ja myös sen, että se ei ole häneltä mitenkään pois jos uskaltaa antaa tietyllä tavalla myös sitä omaa aikaa, miehen olla omien asioiden kanssa.
– Ei naisen tarvitse ratkaista kaikkea. Se on miehen vastuulla. Uskon, että sellaisessa veljellisessä ympäristössä mies pystyy helposti katsomaan omia asioitaan ilman pelkoa, että nainen tuomitsee, jättää tai aliarvioi. Ihmissuhteessa pitää tavallaan luottaa siihen, että toisessa on tosi paljon voimaa itsessään. Ei tarvitse olla äiti.
– Helposti nämä on asioita mitä ei koskaan puhuta. On hyvä selkeyttää missä mennään. Nämä on sellaisia teemoja mille ei välttämättä ole vielä yhteistä sanastoa.
Ihmisillä ei ole samanlaista käsikirjaa, että mistä asioista puhutaan millä nimikkeillä. Sen opettelu vaatii, että kuunnellaan aidosti ja pyritään ymmärtämään ja antamaan kunnioitusta siihen erilaisuuteen mitä meillä miehillä ja naisilla kuitenkin on.
Miten omia rajoja voi opetella kunnioittamaan ihmissuhteessa?
– Rajat ovat ihmissuhteissa todella tärkeä pointti. Vaikeaa näissä teemoissa on se, että tullaan vasta tietoiseksi, että millaisia omia rajoja on edes olemassa. Nämä on asioita mitä toiset eivät ole koskaan ennen tulleet ajatelleeksi. Ei tunnisteta välttämättä edes missä ne omat rajat menee. Niistä tietoiseksi tuleminen on avain asia.
– Omalla työllä pyrin luomaan sanastoa ja yhteistä ymmärrystä tosi yksinkertaisella tavalla. En pyri tekemään mitään monimutkaista tästä vaan enemmänkin yritän luoda yhteistä ymmärrystä, yhteistä sanastoa jonka kautta voi peilata sitä omaa tilaa olipa kyse sitten rajoista tai siitä minkälaista parisuhdemallia haluaa. Eli haluan tuoda tietoisuutta siitä, että on olemassa eri tapoja, on olemassa eri vaihtoehtoja ja jokainen voi toivottavasti tunnustella niitä mikä on itselle se sopivin.
Nykyään puhutaan paljon itsensä arvostamisesta ihmissuhteiden kautta ja miten siirrytään eteenpäin ja jätetään tietynlaisia ihmissuhteita taakse. Mistä tunnistaa, että on kasvanut ulos vanhasta ihmissuhteesta?
– Mä ehkä enemmänkin miettisin sitä, että mitä itse voi tehdä siinä suhteessa missä juuri nyt on. Helposti sitä odottaa aina siltä toiselta ihmiseltä, että se toinen on se prinssi tai prinsessa joka tulee, pelastaa ja rakastaa. Me ollaan opittu vähän sellainen Disney-elokuva malli.
– Näen sen niin, että ihmissuhteet ovat meidän opettajia ja ne ovat tosi syviää peilejä. jotka näyttävät sitä tilaa missä me itse ollaan tällä hetkellä. Eli ennen kuin miettii sitä onko tämä suhde ohi niin voi miettiä, että mitä minä itse voin oppia tästä tai mitä voin tuoda vielä tähän suhteeseen mitä en ole vielä antanut. Siitä näkökulmasta se parisuhteen vaihtaminen ei muuta niitä omia toimintatapoja vaan sitä vie helposti ne omat vanhat toimintamallit vain seuraavaan suhteeseen.
Teemu Syrjälä on puhumassa Täysii-seminaarissa Tampere-talolla 24.11.2018 aiheesta: ”Rohkeuden kautta voi kasvaa rakkauteen.”
”Jokunen vuosi sitten Teemun pysäytti lause “Elämämme laatu määrittyy ihmissuhteidemme laadusta”. Silloin hän ymmärsi, että terveys, hyvinvointi ja merkityksellisyys elämässä kumpuaa hyvin pitkälti niistä tärkeimmistä ihmissuhteista, joita meillä elämässä on. Meillä on paljon uskomuksia siitä mitä ansaitsemme tai emme ansaitse ihmissuhteilta, rakkaudelta ja parisuhteilta. Monet näistä uskomuksista eivät tuo meille merkityksellistä elämää, eikä sitä paljon puhuttua rakkautta. Tästä syystä Teemu haluaa TÄYSII 2018 -seminaarin puheenvuorossaan jakaa miehen näkökulmasta asioita, työkaluja ja ajatuksia siitä, kuinka rakkautta voi opetella ja kuinka ihmissuhteiden laatuun todellakin voi vaikuttaa. Merkityksellistä elämää voi opetella ja usein se tapahtuu rohkeiden valintojen kautta.”
Paikalla Teemun lisäksi puhumassa myös monia muita mielenkiintoisia ihmisiä kuten Tommy Hellsten, Toni Nieminen, Mikko Sjögren, Asta Raami, Ulrika Björkstam jne.
LUE LISÄÄ TAPAHTUMASTA TÄYSII-SEMINAARIN SIVUILTA JA OSTA LIPPUSI TAPAHTUMAAN TÄSTÄ.
Uuden ajan yrittäjät osa 17 – käsityöyrittäjä Kirsi Donskoi ”Haluan luoda jotain ihan uutta ja ajatonta.”
Haluan tässä haastattelusarjassa tuoda esille inspiroivia ihmisiä ja avata heidän matkaansa omien unelmiensa äärelle. Monilla meistä on unelmia työn suhteen ja toivon tämän haastattelusarjan voivan inspiroida ihmisiä seuraamaan unelmiaan työelämässä. Polku kutsumuksen äärelle ei aina ole kovin yksinkertainen mutta sitoutuminen päämäärään usein palkitaan.
Uuden ajan yrittäjät osa 16 – Ongelmakoirakouluttaja Maria Seppänen ”Suurin osa työstä on omistajien käytöksen muuttamista.”
Kuva: Päivi Seikola
Haluan tässä haastattelusarjassa tuoda esille inspiroivia ihmisiä ja avata heidän matkaansa omien unelmiensa äärelle. Monilla meistä on unelmia työn suhteen ja toivon tämän haastattelusarjan voivan inspiroida ihmisiä seuraamaan unelmiaan työelämässä.
Polku kutsumuksen äärelle ei aina ole kovin yksinkertainen mutta sitoutuminen päämäärään usein palkitaan.
Tämä on Uuden ajan yrittäjät – haastattelusarjan 16. osa. Tässä haastattelussa ongelmakoirakouluttaja Maria Seppänen avartaa meille ihmisen ja koirien välisen vuorovaikutuksen kulmakiviä. Maria on heittäytynyt tekemään työtään koko kehollaan ja sielullaan. Hän kokee koirien ja ihmisten välisen kommunikaation parantamisen elämäntehtäväkseen. Hän nauttii tekemästään työstä ja onnistumisistaan oman kutsumuksensa parissa. Mariasta huomaa, että siinä on ihminen todella oikealla paikallaan.
Uuden ajan yrittäjät osa 15 -Valmentaja Maarit Kiprianoff auttaa äitiyteen eksyneitä naisia löytämään itsensä
Tämä on Uuden ajan yrittäjät – haastattelusarjan 15. osa. Haluan tässä haastattelusarjassa tuoda esille inspiroivia ihmisiä ja avata heidän matkaansa omien unelmiensa äärelle. Monilla meistä on unelmia työn suhteen ja toivon tämän haastattelusarjan voivan inspiroida ihmisiä seuraamaan unelmiaan työelämässä.