Mulla onkin ollut tässä melko pitkä aika siitä kun blogiini olen mitään kirjoitellut.
Olen kirjoittanut tätä blogia pitkälti inspiraation ja kirjoitusinnon siivittämänä joten viime vuonna kun keskityin kirjoittamaan kirjaani, se tarve täyttyi siinä. Lisäksi olen varmasti hakenut jollain lailla sisäisestä kompassistani suuntaa miten ylipäänsä jatkossa kirjoitan ja toteutan itseäni kirjoittajana. Sitä kun kasvaa itsekin tässä samalla ja vanhat tavat ja aiheet eivät enää inspiroi samoin kuin joskus ennen. Tuntuu hyvältä uudistua, mutta samalla sitä pohtii miten se uusi istuu tämän vanhan päälle ja mitä se uusi lopulta edes on.
Luovuus
Kaupallinen yhteistyö: Era Nova
Muutama päivä sitten, samalla kun käytiin ihastelemassa Helsingin joulutunnelmaa, käväistiin tutustumassa tämän hetken suosituimpiin tuotteisiin lempikirjakaupassani Era Novassa. Tämä Helsingin Ullanlinnassa sijaitseva kirjakauppa on ollut toiminnassa jo vuodesta 1983. Se on siis saman ikäinen kuin allekirjoittanut. Kunnioitettava ikä Helsingin tunnelmallisimmalle henkisen alan kirjakaupalle!
Itsetunnolla tarkoitetaan sitä tunnetta ja käsitystä mikä ihmisellä on itsestään. Se voi sisältää paljon erilaisia tekijöitä kuten itseluottamus, yhteyden tunne toisiin, minäkuva, ja tunnetta omasta kyvykkyydestä erilaisiin asioihin. Itsetunto vaikuttaa moniin elämän osa-alueisiin ja siksi se on niin olennainen asia. Huono itsetunto voi aiheuttaa paljon ongelmia elämässä, siksi siihen on tärkeää kiinnittää huomiota. Ja hyvä uutinen on, että itsetuntoonsa voi vaikuttaa läpi elämän.
Lapsena koettu turva on kivijalka aikuisuudelle – Satuhieronta vahvistaa lapsen ja vanhemman tunneyhteyttä
Kaupallinen yhteistyö: Satuhieronta
Tahdon blogissani nostaa esille arvojeni mukaisia kotimaisia yrityksiä. Blogini punainen lanka on tunnetaidot ja mielenterveysasiat. Kokonaisvaltainen hyvinvointi lähtee ennen kaikkea näistä asioista. Mieli ja keho ovat vahvassa yhteydessä. Siksi jo lapsuudessa opitut taidot tunteiden parissa ovat koko elämän tärkein eväsreppu. Näitä taitoja ei vielä juurikaan opeteta kouluissa, vaan saamme tärkeimmät eväät reppuumme niihin kotoa. Jos kotona ei kiinnitetä huomiota tunnetaitoihin, reppu jää melko tyhjäksi. Tunteet ovat asia jonka kanssa joudumme tulemaan toimeen koko elämämme. Niitä ei saa off-asentoon. Siksi haluan kertoa teille upeasta suomalaisesta yrityksestä, joka auttaa vanhempia parantamaan tunneyhteyttä omaan lapseensa. Satuhieronta antaa siihen työkaluja lempeällä, rakentavalla, turvaa luovalla ja kauniilla tavalla.
Rakastan sanaa autenttinen. Minusta siinä kuvastuu yhtäaikaisesti niin moni elämässä tärkeä asia: totuudellisuus itseään kohtaan, sydämen ääneen kuunteleminen ja aidosti omanlainen elämä ja oleminen. Kun ihminen on rohkeasti ja autenttisesti oma itsensä, hänen ei tarvitse kopioida muita tai hukuttaa omaa persoonaa massaan. Autenttisuus ei tarkoita, että erilaisuudella kapinoidaan tai herätetään tarkoituksella huomiota.
Autenttisuus on aitoutta, ydinminuudesta ja omista arvoista kumpuavaa elämää. Autenttinen ihminen pistää silmään. Hänestä huokuu karisma, joka tulee itsetunnosta. Autenttinen ihminen on tahtomattaan rohkea, koska hän ilmaisee totuuttaan, eikä ole ostettavissa. Joukosta erottuminen ei aina ole kuitenkaan helppoa. Helpompaa olisi joskus olla samanlainen kuin muut, ja herättää vähemmän huomiota. Kun erottuu joukosta joutuu väkisinkin kohtaamaan pelkojaan.
Viime vuosina on alettu puhua enemmän sydämenkutsumuksesta ja sisäisestä ohjauksesta. Käsitteinä nämä ovat kauniita ja voimallisen kuuloisia, mutta enemmän tukea tarvitsemme siihen miten päästä kiinni miten tuota konkreettisesti eletään todeksi. Tarvitaan myös paljon tiedostamista ja itseensä tutustumista, jotta pääsisimme selville mikä toiminta kumpuaa pelosta, mikä tottumuksesta ja mitä kautta lähteä toteuttamaan itseään. Kun lapsesta asti systeemi ohjaa hakeutumaan asioiden pariin ulkoaohjautuvasti sisäiset tarpeemme saattavat jäädä arvoitukseksi. Saatamme myös heijastaa sisäisiä tarpeitamme ulkoisesti aivan vääriin kohteisiin. Kuten vaikkapa tarvettamme toteuttaa omaa henkistä kutsumustamme saatamme lähteä täyttämään tiedostamattamme parisuhteen kautta.
Liian usein trauman kokenut alkaa kantaa rajoittavaa ja itseä pienentävää häpeää kokemuksistaan. Jos trauman on aiheuttanut toinen ihminen tämän tekijän häpeän ja syyllisyys siirtyy uhriin. Kun asioista uhkaillaan tai pyydetään vaikenemaan, uhri niin tehdessään, alkaa kantaa tekijänsä häpeää.
Varsinkin lapsena on erittäin herkillä lukemaan vanhempiensa ja läheistensä tunnetiloja. Sitä koittaa sopeutua vallitseviin olosuhteisiin jotta voisi kokea rakkautta ja hyväksytyksi tulemista. Kun lapsi alkaa sopeutua epäterveeseen ympäristöön omia tarpeitaan sivuuttaen häpeä menee syvälle persoonaan ja se voi vaikuttaa sieltä hyvin pitkälle aikuisikään, joskus jopa loppuelämän jos siitä ei tule tietoiseksi.
Vallitseva tilanne laittaa kaikki ajatukset uuteen perspektiiviin. Meillä kaikilla risteilee varmasti mieletön määrä ajatuksia. Tämä hetki pistää pohtimaan sellaisiakin asioita jotka ei vielä hetki sitten tuntuneet mahdollisilta.
Tänäänkin vallitsee erikoinen poikkeustila maailmassa. Olemme erikoisessa tilanteessa mitä varmasti kukaan ei olisi täysin realistisesti osannut kuvitella tapahtuvaksi näin laajamittaisesti. Koko maailmaa koskevana asiana yhtä aikaa. Nykyinen tilanne ei ole vain uutisista luettava ”joitain muita” koskettava asia joka olisi helppo laittaa ajatuksistaan syrjään. Tämä ei ole sellainen ”none of my business”- tyylinen juttu miten olemme ehkä uutisista tottuneet ajattelemaan.
Joka päivä koko olemassaolomme ajan ovat ihmiset olleet joukoittain suuressa hädässä maailmassamme mutta suurin osa on niin turtunut uutisiin, että se on muuttunut täysin normaaliksi. Joillakin ihmisillä taas herää oikea myötätunto ja huoli. He yrittävät auttaa hädässä olevia esmerkiksi osallistumalla keräyksiin tmv. Ja yksi osa on päättänyt olla katsmatta uutisia, koska se tuottaa suurtakin ahdistusta toisinaan sillä vaikutus mahdollisuudet maailmassa oleviin ylivoimaiselta tuntuviin epäkohtiin tuntuu mitättömiltä. Tässä hetkessä on kuitenkin toisin. Nyt voimme jokainen vaikuttaa omalla tavallamme. Ja pienilläkin teoilla voi olla lähipiirissä iso vaikutus.
Nyt kun vuosi on jälleen vaihtunut, on hyvä katsoa hieman taaksepäin ja tehdä yhteenveto luetuimmista postauksistani viime vuoden osalta. Blogini lukijamäärä on pysynyt viimeisen parin vuoden ajan suhteellisen samana ja olen kiitollinen kaikille lukijoilleni siitä.
Teemme pieniä päätöksiä päivittäin joko tietoisesti tai tiedostamattamme. Usein päätöksemme ovat lyhytnäköisiä käytännön ratkaisuja. Moni kuitenkin kaipaa suurempiakin muutoksia elämäänsä ja kokee tyytymättömyyttä tiettyihin elämänosa- alueisiin. Tyytymättömyys on usein merkki sitä, että meillä on kasvunvaraa. Voisimme ilmentää itsestämme enemmän mutta nykyiset puitteet eivät jotenkin mahdollista sitä.