Muutama päivä sitten näin unen jossa valaat uivat tummassa, hieman synkän oloisessa vedessä. Valaiden keskelle ilmestyi yllättäen portaali jonka läpi yksi valaista meni osittain. Valaan pyrstö jäi toiselle puolelle muiden valaiden ihmeteltäväksi. Ne valaat jotka olivat vielä toisella puolella pelkäsivät. He ajattelivat, että portaalin läpi meneminen tuhoaa heidät. He pelkäsivät ettei portaaliin imautunut valas pääse enää takaisin. Mikä voima hänet veti pelottavalta tuntuvaan tuntemattomaan vievään portaaliin? Muut valaat pelkäsivät näkevätkö ystäväänsä enää koskaan ja jääkö se jumiin puolitiehen vain pyrstö näkyvissä.
Kuvat: Noora Brandt
Kaikki ihmiset eivät saa samaa siunausta – mahdollisuutta herätä unesta. Kuitenkin useimmat vastustavat tuota lahjaa saadessaan sen, koska se herättää meissä kaikki kipumme esiin. Kipu ei koskaan tunnu kivalta, mutta on olemassa hyvää kipua, kuten kätilöni sanoi. Heräämiseen liittyvä kipu on hyvää parantavaa kipua vaikka kokemisen hetkellä sitä voikin olla hyvin vaikea uskoa. Olen tse käynyt tuon läpi ja näen sitä paljon ympärilläni. Halusinkin jakaa tässä blogitekstissä ajatuksiani ja oivalluksiani siitä mitä omalla polullani olleet kivut ovat minulle opettaneet ja miten näen oman vuosia kestäneen heräämisprosessini nyt kun pystyn tarkkailemaan sitä objektiivisesti, jotta ne jotka ovat synkimmissä tunteissa juuri nyt voisivat saada ehkä jonkinlaista toivoa omaan tilanteeseensa.
Kuva: Iina Laine
Monen helmasynti on huolehtia enemmän muiden asioista kuin omasta elämästään. Se voi olla vahingollisempi tapa kuin aluksi uskoisi. Uhrautumalla kulutamme energiamme usein asioihin joihin emme voi oikeasti vaikuttaa. Osallistumalla aktiivisena toimijana omassa elämässämme voimme saada aikaan aidon muutoksen. Emme itseämme sivuun laittamalla.
Kulttuurissamme on ehkä opetettu, että itsekkyys on pahasta. On lähes syntistä ajatella omaa etuaan. Joten: ”Pois se minusta.” Niin minäkin ajattelin ennen, täysin alitajuisesi. Se oli niin huomaamaton sisäänrakennettu käyttäytymismalli, että se tuntui ainoalta viralliselta totuudelta. Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin siihen, että oma elämäni ei edennyt siihen suuntaan kuin toivoin. Asialle piti tehdä jotain.
Todellinen syy miksi pistin energiani muiden auttamiseen oli se, että en uskaltanut ottaa vastuuta omasta elämästäni. Sisimmässäni oli pelkoa ja häpeää ja lakaisin nuo tunteet mieluummin maton alle. Olihan minulla haaveita. Sellaisia joita en juuri uskaltanut edes ajatella. Ja kun ei ottanut rohkeita askelia omia unelmiaan kohti niin ei joutunut käytännössä kohtaamaan omia pieneksi tekeviä tunteitaankaan. Sain elää kivalla mukavuusvyöhykkeellä toisten eteen uhrautuen.
Katselin muutama kuukausi sitten erittäin mielenkiintoisen videon youtubesta. Sen otsikko oli ”Suurin terveysriski?” Otsikko sai klikkaamaan videon auki ja kiinnostumaan mikä on tuon puhujan mielestä suurin terveysriskimme.
Kaikella on tarkoitus
Kuulostaa ehkä kliseeltä mutta monissa kliseissä piilee isoja totuuksia. Kun asiat tapahtuvat, olivatpa ne kuinka ikäviä tahansa on turha taistella niitä vastan. Kun huomaamme jonkun ihmisen osoittautuvan erilaiseksi kuin toivoimme, odotimme tai ajattelimme, kun asiat menevät täysin päinvastoin kun itse halusimme voi valita taisteleeko todellisuutta vastaan vai pystyykö katsomaan totuutta silmiin sellaisena kuin se meille näyttäytyy. Kun hyväksymme asiat sellaisina kuin ne on, asiat voi muuttua. Kieltämällä todellisuuden elämme illuusiossa, harhakuvassa.
Kaikessa piilee jokin merkitys, mutta asiat eivät useinkaan mene omien suunnitelmiemme mukaan.
Mistä saa voimaa, inspistä ja motivaatio kun se on itsellä hukassa? Kun haluaa saada asioita aikaiseksi ja ylitettyä niitä kuuluisia mukavuusrajoja (jotka varsinkin yrittäjän ja oman näköistä elämää luovan ihmisen elämässä venyy ja paukkuu) niin silloin tuki ja tsemppi on ihan korvaamattoman tärkeitä juttuja. Me ihmiset olemme sellaisia, että sitä hyvin mielellään, ihan tiedostamattaankin hakeutuu toistamaan samaa kaavaa päivästä toiseen. Jää jumiin niihin vanhoihin epärakentaviin kaavoihin jotka ei välttämättä vie itseä ja omaa työtä eteenpäin. Tuo kaava ei yleensä ole se millä hyvinvoiva elämä kuitenkaan syntyy. Miten tuota kaavaa rikotaan ja mistä saa draivia silloin kun sitä eniten tarvitsee? Kun oma näköala ei yllä enää kovin kauas niin miten perspektiiviä saisi laajenemaan?
Elätkö suhteessasi uhrautuen vai terveen itsekkäästi? Oletko sinä ja omat tarpeesi tärkeitä vai meneekö kaikki muut aina omien tarpeidensa kanssa sinun edelle?
Parisuhde, tuo ikuinen elämän kulmakivi. Kuinka elää ilman parisuhdetta ja kuinka elää parisuhteessa. Kumpikaan ei ole yksiselitteisesti helppoa ja yksinkertainen valinta. Kuinka opimme ymmärtämään omaa ja toisen rakkauden tarvetta. Miten täyttää oma rakkauden tarpeensa siihen pisteeseen jotta parisuhde todella olisi kahden kokonaisen ja onnellisen yhteinen jaettu liitto? Onko tälläinen ”utopia” edes mahdollista?
Rakkaus, – ja parisuhde, ovat asioita joita valtaosa kaipaa elämäänsä. Ihmisen toive ja halu tulla rakastetuksi on mittaamaton. Kuitenkin parisuhteissa on valtavasti ongelmia, ja tilastot erojen osalta kasvaa. Uusperheessä parisuhdetta määrittelee hyvin paljon lapset. Toki ydinperheessäkin lapset ovat iso määrittävä tekijä, mutta lapset ovat uusperheen keskiössä eritavalla varsinkin jos vanhemmilla on vuoroviikot lasten hoidossa. Parisuhdeaika on kuitenkin korvaamattoman tärkeä asia, jos puolisot haluavat voida hyvin keskenään. Jokaisella on erilaiset tarpeet yhteisen ajan suhteen, mutta jos yhteistä aikaa ei ole ollenkaan, ei yhteyskään voi kahden ihmisen välillä voi toimia. Yhteyden rakentaminen ja ylläpito vaatii kahdenkeskistä aikaa, aivan kuten yhteys itseensä vaatii yksinoloa ja omaa aikaa.
Pariterapeuttina ja televisiossa pyörivällä Ensi treffit alttarilla – ohjelmassa parien rakkausvalmentajana toimiva Tony Dunderfelt sanoo, että ihmissuhteiden ongelmat johtuvat isolla osalla pareista puutteellisista parisuhdetaidoista. Tahtoa ja halua hyvään yhteiselämään on, mutta ei keinoja. Mistä siis löytyy ne keinot joilla hyvä parisuhde saadaan toimimaan ja säilymään molempia tyydyttävällä tavalla?
Keskusteleminen, kuunteleminen ja ennen kaikkea toinen toisensa aito kuuleminen vie pitkälle, mutta mitä jos sanojen kautta ymmärrys toiseen ei vain lisäänny. Joskus on vaikea sanoittaa kokemaansa, ja toisen ihmisen on yleensä vaikea ymmärtää asioita joita ei ole itse kokenut. Kokemuksessa on aina kaksi näkökulmaa ja joskus nämä eivät kohtaa, ei vaikka kuinka selitetään. Toisaalta ihmisen ei tarvitse tinkiä omista tarpeistaan, toisaalta ketään ei voi velvoittaa pitämään omista tarpeista huolta, mutta parisuhde ei voi toimia kunnolla jos molempia ei oteta huomioon juuri sellaisena kuin molemmat ovat. Kuinka päästä tähän pyyteettömän rakkauden harvinaiseen ja vaikeaan tilaan?
Ehkä suurin virhe on lähteä mukautumaan toisen tarpeisiin ja unohtaa omansa. Jos näin toimitaan, ei voida koskaan kohdata sitä todellista itseä joka on. Kumppani oppii tuntemaan toisen vähään tyytyvänä ja erehtyy luulemaan, että kaikki on hyvin kunnes toisen mittari yhtäkkiä täyttyy. Ja kaikki tämä saattaa tulla kumppanin mielestä yhtäkkiä/yllättäen, vaikka vastapuolen päässä asiat ovat muhineet jo kauan.
Ensimmäinen virhe parisuhteessa onkin omien tarpeidensa unohtaminen. Itsensä kuunteleminen on jalo taito, ja varsinkin naisilla, muiden tarpeet menee omien edelle. Miehet ovat tässä parempia luontaisesti. Yleisestiottaen miehille on helpompaa ottaa omaa aikaa. Onhan siinä ihan käytännönkin syyt, varsinkin rintaruokittu pieni vauva tarvitsee alkuaikoina luonnollisesti enemmän äitiään.
Omien tarpeiden kuunteleminen on tärkeää koska silloin ihmisellä riittää tarpeeksi voimavaroja huolehtia myös muusta elämässään, omasta ajasta saa energiaa ja hyvää mieltä jota antaa ja jakaa parisuhteeseen. Kun osaa huolehtia itsestään, osaa myös paremmin kuunnella ja ymmärtää toista.
Itsensä rakastaminen on usein ihmisen sokea piste. Sitä ei välttämättä edes huomaa, räikeimmistäkään merkeistä, että voi oikeasti huonosti. Edes sairaus ei herätä usein ihmistä. Itse olin aikaisemmin usein kipeä. Normaalisti saan maximissaan yhden flunssan / talvi. Tästä pystyin päättelemään, että keho ei ollut ihan parhaassa vireessä vastustamaan ulkopuolelta tulevia viruksia. Jokin elämässäni oli uuvuttanut minut niin, ettei kehon puolustusjärjestelmä enää toimi. Tarttis varmaan tehdä jotain! Ja niin teinkin.
Lue myös aiemmat kirjoitukseni Ratkaisuna asumusero ja Uskollisuus itselle luo hyvän parisuhteen.
Parisuhteessamme oli ollut vaikeita aikoja, ja yksi syy on juuri se, etten ollut pitänyt huolta itsestäni. Oli muutoksen aika omassa toiminnassa! Se mikä teki minut sairaaksi, ei voinut olla minulle hyväksi. Ja se mikä ei ole minulla hyväksi ei ole sitä usein muillekaan. Aina ei olosuhteille voi mitään. Mutta useimmiten voi. Niinpä itsekin aloin lähteä pelottavaan muutokseen, jonka sydämessäni tiesin oikeaksi. Ei ole kenenkään etu kärsiä asioista jotka voidaan muuttaa.
Se, että parisuhteessa tehdään muutoksia altistaa pelolle. Pelolle rakkauden menettämisestä. Jos vanha tuttu ja turvallinen kaava tuottaa henkistä stressiä, kaavaa on syytä muuttaa. Ja muutos on aina pelottava, koska se vie kohti uutta, jotakin tuntematonta. Tuntemattoman pelko on luonnollinen asia, mutta pelkoa ei aina kannata kuunnella. Pelko ei tiedä mitään. Se on vaistonvarainen tapa reagoida asioihin jotka eivät ole hallinnassamme. Ihminen haluaa säilyttää hallinnan tunteen maailmassa, mutta mikään ei oikeasti ole hallinnassa. Ei mikään. Hallinnan ja kontrollin tunne on täyttä harhaa.
Tietynalainen hallinta on hyvä olla arjessa, jotta asiat sujuu, eikä jatkuvasti ole sekasortoa ja kaaosta ilmoilla, mutta liiallinen ison kokonaiskuvan jatkuva hallinnan yritys aiheuttaa ihmiselle vain stressiä. Naisilla on hyvin usein tarve kontrolloida asioita oman mielen mukaan ja se uuvuttaa meidät. Sain tästä itsenikin kiinni. Perhe-elämä veti minut jatkuvaan stressin kierteeseen joka johti uupumukseen. Elämässämme oli toki paljon vaikeita asioita mutta en osannut antaa itselleni tarpeeksi siimaa, jotta olisin voinut rentoutua. Aina voi kuitenkin oppia. Ja usein ihminen oppii kaiken tärkeän kantapään kautta, – niin minäkin.
Usein viimeiseen asti ihminen haluaa syyttää toista, paeta väistämätöntä, koska pelkää liikaa muutosta. Pelkää jäävänsä yksin, pelkää tulevansa hylätyksi jos uskaltaa elää omilla ehdoilla. Mutta ehkä se riski kannattaa ottaa, ehkä saatkin hyvän, toimivan, toisiaan arvostavan parisuhteen kun uskallat alkaa arvostaa ensin itseäsi ja omia tarpeitasi. Loppujenlopuksi, mitä iloa on siitä, että kuormitat itseäsi loppuun asti niin että ainoa asia mitä tunnet on totaalinen väsymys.
Tunnista omat tarpeesi, tunnusta toiseen tarpeet.
Uskon, että suurin syy onnettomiin parisuhteisiin on se, ettemme ymmärrä omia emmekä kumppanimme tarpeita. Joskus emme edes halua ymmärtää, tarpeet voivat olla liian erilaisia. Silloin jos tarpeet jatkuvasti ovat täysin vastakkaisia on syytä alkaa miettiä pystyykö nämä kaksi kumppania elämään yhdessä. Asiat selviävät parhaiten sovun kautta, syyttelyn ja riidan aikana sokeat pisteet vaan laajenee ja negaatioilla liikkuvaa oravanpyörää on vaikea pysäyttää.
Yksi tärkeä asia omien tarpeiden tunnistamisessa on ymmärtää feminiinisiä ja maskuliinisia energioita. Ei turhaan sanota, että miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Joskus vaikutamme vastakohtaisilta, ja sitä tarpeinemme joskus olemmekin. Tärkein päämäärä on pyrkiä ymmärrykseen molempien erilaisista tarpeista. Vaikka itselle jokin asia olisi merkityksetöntä, kumppanille se voi olla jopa loukkaavaa toimintaa. Jokaisella on oikeus omaan kokemukseensa, eikä toisen vähättely auta luomaan yhteyttä. Kun molemmat oppivat tunnistamaan ja pitämään huolta omista tarpeistaan myös parisuhde voi kukoistaa. Rohkeat askelet oman muutoksen suuntaan on otettava. Varsinkin jos sinä ja parisuhteesi voi jo nyt huonosti niin on muutoksen aika. Onko sinulla rohkeutta aloittaa pienistä asioista jo tänään?
Facebookissa kiertää Will Smithin video jossa hän puhuu epäonnistumisesta. Se on oikeastaan yksi lempiaiheitani. Epäonnistuminen on täysin väärinymmärretty asia yleisesti. Jo koulussa pitäisi opettaa, että epäonnistuminen voikin antaa eniten, eikä niinkään välttämättä se, että kaikki menee aina putkeen. Kuitenkin meitä kannustetaan aina suoraan onnistumaan ja epäonnistuminen on sanaton häpeä. Elämä ei kuitenkaan mene aina kuten elokuvissa ja ovet menestykseen aukenevat yleensä vain niille joilla on tarpeeksi sisua jatkaa matkaa epäonnistumisista huolimatta. Tuota sisua tarvitsemme jokainen.
Olen kuullut useamman kerran kun joku ihminen on puhunut herkkyydestään taakkana, jopa kirouksena. Toiset puhuvat heikkoudesta herkkyyden synonyymina. Herkkyys saa kyllä aistimaan asioita voimallisemmin mutta loppujenlopuksi se on ihmisen ominaisuus jolla on vahva tarkoituksensa. Herkkyyden kanssa sinuiksi tuleminen vaatii työtä.
Olen aiemmin jo huomannut lupaukset on lupauksia ja tahdonvoima ei riitä päihittämään joskus hyvinkin vahvoja tunteita alitajunnasta. Siispä lähden tähänkin vuoteen asenteella: Älä lupaa, tee suunnitelma. Jos haluaa tehdä todellisen muutoksen on oltava suunnitelma. Sen lisäksi suunnitelmassa on pitäydyttävä vaikka sataisi kissoja ja koiria. En kuitenkaan tarkoita että suunnitelman täytyy olla konkreettinen tai kovin yksityiskohtainen jota noudatetaan hampaat irvessä vaan minulle suunnitelman tekeminen on niinkin ”yksinkertainen” kuin vahvan intention asettaminen. Intention voimasta oikeat ihmiset ja tilanteet tulevat elämään kuin itsestään. Minun tarvitsee vain suunnata niitä kohti ja olla avoin vastaanottamaan apua.
Newer Posts