Tämä on Uuden ajan yrittäjät- haastattelusarjan neljäs osa. Tällä kertaa saan esitellä teille todella tärkeää työtä lasten ja vanhempien parissa tekevän Heli Mäkelän. Heli tuo tunnetaitojen ja läsnäolon tärkeää sanomaa näkyväksi työnsä kautta.

Teemme kesän ja syksyn aikana yhteistyötä Helin kanssa verkkokurssien parissa ja olen todella kiitollinen, että saan olla tuomassa esille Helin tärkeää työtä. Tunnetaidot ovat ne jotka kantavat läpi elämän ja niihin keskitetään mielestäni vieläkin liian vähän huomiota. Ehkä tulevaisuudessa Helin kaltaisten pioneerien avulla tunnetaidot rantautuvat yhä luonnollisemmin enenevissä määrin myös varhaiskasvatuksen piiriin ja jokaiseen kotiin.

Lue Helin itsensä kertomana miten hän onnistui luomaan omien arvojensa mukaisen työpaikan tunnetaitojen sanansaattajana.