Kun ihmiskunnassa tapahtuu isoja muutoksia hyvinkin konkreettisesti niin muutos on vahvasti silloin käynnissä myös jokaisen ihmisen sisäisessä maailmassa. Meistä jokaisella on omat tapamme toimia stressaavissa muutostilanteissa ja niiden tapojen rakentavuudesta riippuen koemme joko suurempaa epätoivoa tai toivoa tässä ajassa. Omalla suhtautumistavalla on nyt entistä suurempi merkitys.
Kun ihminen on kokenut syvän trauman hän joutuu kantamaan tuota kipua niin kauan kunnes tulee kohdatuksi sen kanssa. Puhuminen ja jakaminen ei välttämättä saa syvää yhteyden tunteen kokemusta aikaa. Siihen tarvitaan todellista ymmärrystä ja myötätuntoa. Itse uskon, että resonoimme siltä taajuudelta mihin oma tietoisuutemme riittää. Silloin sanat eivät voi koskaan tulla paikkaamaan sitä taajuuden puutetta mikä monilla trauman ymmärryksessä on. Ymmärrystä voi kuroa umpeen vain tutustumalla syvästi itseensä. Lähes jokainen meistä kantaa jonkinasteista traumaa, joko omasta elämästä tullutta tai taakkasiirtymänä periytynyttä. Sotatrauma on globaali ja kansallinen. Jokaisen historiaan liittyy olennaisena osana tuo syvästi tuhoava ja vahinkoa tekevä menneisyys. Kun tulemme tietoiseksi näistä vaikuttimista itsessämme, myötätunto ja ymmärrys kasvaa sisällämme.
Luin juuri Eeva-lehdestä Victoria ja David Beckhamin haastattelun. Victoria Beckham kertoi miten sairastui syömishäiriöön pahimman julkisen ajojahdin aikana. Syöminen oli hänen sanojensa mukaan ainoa asia mitä hän pystyi turvattomuutta aiheuttavassa tilanteessa kontrolloimaan. Syömisten kontrollointi oli hänen tapansa kokea turvaa äärimmäistä turvattomuutta herättävässä tilanteessa. David Beckhamin taas kerrottiin kärsivän pakko-oireista. Heidän jääkaapissa tulee olla jatkuvasti parillinen määrä juomatölkkejä ja tavaroiden täytyy olla neuroottisen hyvässä järjestyksessä, muuten kuuluisa jalkapalloilija ahdistuu liikaa.
Itsensä rakastamisen taito on yksi perustavanlaatuisimmista omaa elämänlaatua määrittävistä tekijöistä. Se on hyvin yksinkertainen, mutta käytännössä joskus hyvinkin haastava asia. Vanha tuttu sanonta ”kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan” on vakiintunut käyttöön, mutta nykyajalle mielestäni osuvampi versio tästä olisi päinvastainen: kohtele itseäsi niin kuin kohtelet muita. Liian moni ihminen suorastaan kaltoinkohtelee itseään ja laittaa muut etusijalle itsensä kustannuksella.
… alkaa pyytää apua, koska ymmärtää, että kaiken sen hyvän jonka toisille mielellämme soisimme, voimme suoda helposti myös itsellemme. Olemme tuen ja kannattelemisen arvoisia. Ihmissuhteet muuttuvat rakastavammaksi ja välittävimmiksi, kun muutumme sellaisiksi itseämme kohtaan.
….alkaa sanoa kaikille kivuilleen kyllä ja tarjota niille lempeän sylin parantua.
… alkaa tehdä hyvää, värikästä, terveellistä ruokaa ihan vain itselleen, itseään varten. Kun rakastaa itseään haluaa pitää hyvää huolta kehostaa myös ravinnon avulla.
… alkaa helliä ja hoivata itseään. Itseään kannattaa halata, silittää ja rakastella. Kun alkaa aidosti rakastaa itseään tästä tulee luonnollinen asia, ei suoritus.
… alkaa sanoa ei jotta voisi sanoa hyvinvoinnilleen kyllä. Vetää rajat, koska rajat ovat rakkautta myös omassa jaksamisessa.
…sallii itsensä tuntea kaikki tunteensa, koska ymmärtää, että ne ovat vain ohikulkumatkalla eivätkä määritä sitä kuka todellisuudessa on. Tunteet ovat tärkeitä viestejä hetkessä ja niitä kuunnellen oppii paljon, myös rakastamaan itseään lisää
… alkaa toteuttaa itseään, ihan vain itsensä vuoksi. Ei kiitoksen, suorituksen tai pakon vuoksi. Vaan siksi, että nauttii tietynlaisesta tekemisestä ja voi sen parissa hyvin. Kun alamme tehdä asioita joita rakastamme, maailmakin alkaa rakastaa asioita joita teemme. On rakkautta itseään kohtaan nauttia luovasta ja mieltä kohottavasta tekemisestä. Inspiraatio ja luovuus vain kasvaa tälläisen sallimisen myötä.
… omanarvontunto ei ole kiinni siitä mitä ulkopuoliset ovat itsestä mieltä. Rakastaessaan rakastaa keskeneräisyyksiäänkin ja tietää olevansa arvokas vaikka kaikki eivät sitä aina näe.
… alkaa kuunnella kehoaan, tunteitaan ja ajatuksiaan ei moittien vaan myötätunnolla. Lauseesta: ”olet itsesi paras ystävä” muuttuu luonnollinen olotila, irrallisen metaforan sijaan.
…mikään häpeä , vaillejääminen tai ikävä tunne ole enää syy hylätä itseään saadakseen kokea rakkautta toiselta.
… ymmärtää, että antamisen ja vastaanottamisen tasapaino on yhtä tärkeä kuin ulos – ja sisäänhengityksellä. Tyhjästä kaivosta ei ole mitä ammentaa. Ja yhtälailla antaessaan saa. Emme ole erillisiä toisistamme ja balanssin säilymisen kannalta itsensä arvostaminen on tärkeää, jotta voi myös vastaanottaa kaikkea sitä hyvää mitä elämällä ja muilla ihmisillä on tarjottavanaan.
…tuntee, että on rakkaudessa täysi. On kaunista ja ihanaa kokea rakkautta myös muilta, mutta se ei ole enää tyhjyyden täytettä omalle rakkaudettomuudelleen.
… huomaa edistysaskelia pikkuhiljaa matkan varrella. Itsensä rakastaminen ei ole suoritus eikä pakkopullaa vaan sitä, että alamme nähdä itsemme arvokkaina ja yhtä tärkeänä kuin mikä tahansa osa luomakuntaa. Olemme samanarvoisia, emme enempää emmekä piiruakaan yhtään vähempää.
Olen kulkenut pitkän tien omalla eheytymismatkallani ja niin halutessasi voin toimia rinnallakulkijanasi.
Voit ostaa henkilökohtaista konsultointia ja tulkintoja verkkokaupastani.
Lue myös artikkelini:
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Sabotoiko varjominä onneasi?
Itsensä rakastaminen ei ole vaahtokylpyjä vaan autenttisuutta
Parantavaan peiliin katsominen sattuu
Anteeksi antaminen on lahja
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Jos ihmisessä on paljon vaille jäämistä hän ei uskalla antautua rakkauden syliin. Rakkaudensyli on niin valaiseva, että kaikki kipumme tulevat näkyviin. Joskus noiden kipujen kokeminen saattaa tuntua kuin pahoinpitelyltä – meillä ei ole kapasiteettia ottaa niitä kaikkia, vuosia alaspainettuja, vastaan kerralla. Niitä ei kannata yrittääkään kohdata yhdessä yössä. Rakkauden suurin voima piilee hyväksynnässä. Hyväksyntä vapauttaa paranemiselle.
Jokaisella meillä on uniikki luonteemme ja yksilöllinen tapa kokea maailmaa. Meissä on oma herkkyytemme eri kokemuksille ja asioille. Kun näihin ominaisuuksiimme suhtaudutaan lapsena kunnioituksella ja positiivisesti meistä kasvaa tasapainoisia ja hyväksyviä itsemme suhteen. Kun lapsuudessa saamme rakastavan ja hyväksyvän katseen huonollakin hetkellämme, tuo rakkauden kokemus on syvästi kannatteleva aikuisenakin. Moni joutuu kuitenkin kokemaan lapsena mitätöivää ja alistavaakin suhtautumista. Omia ominaisuuksia vähätellään rankasti, niille jopa naureskellaan. Lapsena nämä kokemukset menevät syvästi ihon alle ja niiden vuoksi alamme uskoa olevamme kelpaamattomia. Kehitämme arvottomuuden tunteen päälle helposti erilaisia selviytymisstrategioita, jotta pystyisimme elämään kelpaamattomuuden tunteen kanssa.
Mielestäni meitä ei ole ohjattu oikealle polulle siitä mitä on oikea aikuisuus. Yleisen käsityksen mukaan aikuisuus tuntuu olevan vastuun ottamista töistä, taloudesta ja muista arjen velvollisuuksista. Tuo on mielestäni se terveen aikuisuuden konkreettisesti näkyvä lopputulema mutta yksittäisenä tavoitteena vain hyvin pinnallinen näkemys siitä mitä aikuisuus on.
Jos aikuisuus käsitetään vain ulkoisen kautta ja sitä toteutetaan pelkästään tähtäämällä näkyvään lopputulokseen ja kontrolliin se on kestämätöntä ja rakennelma sortuu helposti. Jos aikuisuudessa pyritään pelkästään olemaan velvollisuudentuntoinen mutta ei rakenneta pohjaa sisältä käsin kohtaamalla sisäisiä lapsia ja niiden vajeita, on kuin rakentaisi taloa hiekalle. Se ei tule kestämään. Terve aikuisuus lähtee siitä, että otamme vastuun itsestämme sisäisillä tasoilla. Kun perustukset on kunnossa niin ulkoiset asiatkin ovat tukevammalla pohjalla.
Parantava peili on sellainen mikä näyttää meille totuuden itsestämme. Se ei useinkaan tunnu mukavalta. Aluksi tuohon peiliin katsominen voi tehdä todella kipeää. Jopa niin paljon, etttei omaa kipuaan usko kestävänsä. Siksi parantavaan peiliin katsominen ei ole helppoa, mutta nimensä mukaisesti kun sen uskaltaa tehdä se todella parantaa.
Mitä enemmän kipua, sen enemmän tarvitsemme rakkautta.
Joskus ainoa ihminen joka pystyy antamaan tuon rakkauden meille on me itse. Vaikka kaipaisimme ja saisimmekin rakkautta toiselta, vaikka olisimme rakastetumme kanssa ihan kiinni toisissamme tuon toisen antama rakkaus ei välttämättä silti mene perille sinne kipeimpään kohtaan joka tarvitsee rakkauden kasteen eniten.
Vimeyönä minussa nousi paljon surua. Sisäinen lapseni kaipasi menetettyä isää. Tunsin niin suurta surua, että tuntui ettei itku mahdu minusta ulos. Itkin ja kaipasin halausta. Niinpä otin itseni halaukseen. Kiedoin käsivarret ympärilleni ja halasin lämpimästi ja lujasti itseäni. Tunsin kuinka olen läsnä itse itselleni ja se oli juuri se mitä tarvitsinkin. Kukaan toinen ei olisi voinut minua surussani yhtä hyvin lohduttaa kuin minä itse. Minä olin siinä. Ja juuri se henkilö jota sisäinen lapseni kaipasikin. Aikuista minääni.
Yöllä näin unen jossa isäni oli tulossa jonkun hautajaisiin. Aamulla koin keventynyttä oloa. Suurempaa rakkautta. Kiitollisuutta. Toivoa. Olin surusta kevyempi.
Suru lyijyn raskaana lantiolla
Asevyö pudotettu
Joskus tunnemme epäreiluutta siitä ettemme saa ulkopuolelta sitä tukea mitä kaipaamme. Minäkin tunsin ennen niin. Mutta nykyään tiedän etten tarvitse kenenkään muun tukea parantaakseni haavoittuneita kohtia. Tarvitsen kyllä muita ihmisiä, mutta he eivät voi koskaan parantaa sisäisiä tuskiani. Sisäinen työ on tehtävä itse.
Joskus tarvitsemme rinnallakulkijan, joka vie kipukohtien äärelle, koska matka niiden äärelle on todella pelottava. Tiedämme alitajuisesti millaisia kipuja niiden äärellä joudumme kokemaan, siksi emme haluaisi tehdä tuota pyhiinvaellusmatkaa vapaaehtoisesti. Siksi sen aloittaminenkin herättää suurta vastustusta. Keksimme tekosyitä miksemme lähtisi sille matkalle. Väistämme. Ja samalla kärsimme.
Toivon mukaan kuitenkin uskallemme lähteä tuolle matkalle ja löydämme hyvän saattelijan, koska tuo matka on elämämme tärkein. Noiden kipujen äärelle on varastoitunut niin paljon tunnenergiaa ja jos emme vapauta sitä, käymme puoliteholla. Itse haluan elää täyttä elämää. Haluan vapauttaa tunteeni jotka liittyvät menneisyyden tapahtumiin. Siksi kuljen matkan puolitiehn itseäni vastaan ja rukoilen usein voimia ja kykyjä tehdä se. Saada tarvittava apu.
Jokainen kipeä muisto ansaitsee ja tarvitsee tulla nähdyksi rakkaudessa.
Tunteet eivät elä ajan tai järjen mukaan. Ne ovat niin kauan varastoituneena kuin ne kohdataan. Ja minussa on vielä kohtia joiden äärelle en ole pysähytnyt rakkaudella. On aika lunastaa nämäkin olemuspuolet kotiin, minuun. Kaikella rakkaudella itseäni kohtaan.
Kysymys ei ole siitä, että keskittyisimme vain siihen mitä kaikkea kamalaa olemme elämässämme kokeneet. Tai jäisimme kiinni traumaattisiin kokemuksiin. Vaan siitä kuinka lempeästi ja rakkaudellisesti voimme näitä kokemuksia nyt katsoa. Miten paljon meissä on rakkautta ja turvaa kohdata tosiasiat menneestä.
Ikäviin kokemuksin liittyy paljon häpeää, pelkoa, vaille jäämistä, yksinäisyyttä, kipua, surua ja vihaakin. Voimmeko ottaa kaikki nuo kivut syliimme rakkaudella? Halata itseämme myötätunnolla. Onko kaikkein epätoivotuimmatkin tunteet meissä tervetulleita itsellemme? Pystymmekö näkemään elämämme rakkauden silmin? Siinä mitataan paranemista.
Kaikki mitä tunnet tunne rakkaudella.
Jos torjumme kokemuksiamme ja tunteitamme torjumme samalla itseämme. Yhtä paljon meissä on rakkaudesta vajaita osia kuinka paljon hyljeksimme tiettyjä asioita meissä.
Ota vihasi syliisi. Ota pelkosi ja epätoivosi syliisi. Ota se kaikkein inhottavinkin tunteesi rakkaudella syliisi kuin pieni itkusta sekaisin oleva lapsi. Voitko todella syyttää itseäsi sitä mitä tunnet? Voisitko syyttää tuota lasta joka opettelee elämään tunteidensa kanssa?
Jotkut tunteet meistä ovat syntyneet juuri tuollaisessa iässä jolloin emme osanneet käsitellä niitä. Siksi ne elävät yhä meissä. Vauva-aikaisista kokemuksista lähtien. Lapsuuden tunnemuistot elävät meissä. Yhtälailla kuin aikuisuudessa koetut kivutkin, lapsuuden aikaiset puolitiehen jääneet tunneprosessit pitää viedä päätökseen. Varsinkin ne kipeimmät. Joilla on eniten vaikutusta elämäämme.
Aikuisena olemme prosessoineet tunteitamme, käyneet läpi erot ja surut. Mutta onko sisäinen lapsesi saanut tarvittavan tuen omille tunneprosesseilleen. Joskus siihen riittää hetkikin kun pysähdymme kuulemaan sitä pientä ihmistä meissä, johon joskus sattui mutta hän koitti piilottaa kipunsa pärjäämisen ja urheuden taakse. Ehkä silloin ei ollut muuta vaihtoehtoa. Mutta tänään on. Sinä olet siinä, itseäsi varten. Tuota pientä lasta varten. Juuri nyt. Kivun lähde on enää muisto. Mutta kipu on niin kauan kipua kunnes se saa rakkautta ja huomiota.
Voitko kutsua itsesi rakkaudella kotiin nyt?
Tämä ajatus on kaukana positiviisen ajattelun toksisuudesta. Ei ole tarkoitus liimata ikävien tunteiden päälle jotakin positiivista. Ei mätää haavaa saa piiloon kauniilla keijulaastarilla. Se on todettava, tutkittava, hoidettava. Puhdistettava. Ja aikanaan se paranee. Mieluiten ilman laastaria. Kun haava saa hengittää se paranee nopeammin.
Saako sinun haavasi ja kipusi olla olemassa? Saavatko ne ilmaa sinussa kaikella rakkaudella? Vai koitatko tukahduttaa niitä pois näkyvistä selityksillä, järjellä, peitetarinoilla, tekosyillä tai kiireellä.
Masennus ja jaksamattomuus voi johtua paljon tukahdutetuista tunteista.
On vaikea ottaa itselleen aikaa pelkästään itkeäkseen. On niin paljon kaikkea muuta. Elämää, lapsia, työtä, harrastuksia, velvollisuuksia. Mutta sinä olet elämäsi tärkein keskushenkilö ja kun otat aikaa itsellesi vapauttaaksesi tunteitasi, antaaksesi tunteidesi elää ja hengittää vapaasti sinä saat elinvoimasi takaisin. Tunteiden takaa.
Ehkä joku joskus on sanonut, että vanhat asiat on jätettävä taakse ja jatkettava elämää. Totta! Mutta se ei onnistu mätivän haavan kanssa pieni laastari sen peitteenä. Haava on auki ja joskus sen äärelle on palattava hoitamaan se loppuun.
Olen luonut sisäisen turvan tunteen vahvistamiseksi verkkokurssin. Vahvista sisäistä turvan tunnettasi – verkkokurssilla opit tulemaan tietoisemmaksi omista selviytymismekanismeista ja vahvistamaan aitoa sisäistä turvaa. Kurssilla saat oivalluksia sisäisen turvan tunteen rakentamiseksi. Pääset lukemaan kurssista lisää ja ilmoittautumaan mukaan tästä: kultainensulka.com/kurssi
Lue myös artikkelini:
Kuinka parannetaan rakkaudettomuus itsessä?
Traumasta toipuminen vaatii turvaa
Mitä vähemmän yrittää paeta menneisyyttään sitä enemmän on voimaa tässä hetkessä
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta – Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista
Kun yhteys on katki, maailma on rikki
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Aito sisäinen turva sallii myös herkkyyden ja haavoittuvuuden näyttämisen
Newer Posts