On oikeasti suuri lahja ja vapaus kun oppii ilmaisemaan mielipiteensä ja ottamaan oman tilansa. Elämään astuu keveys kun ei tarvitse luoda strategioita sen suhteen olenko tarpeeksi ja riittävän rakastettu tai ansaitsenko toiminnallani hyväksyntää. Suuri paino tippuu harteilta kun alkaa rakastaa ja hyväksyä itseään. Silloin teotkin tulevat suoraan rakkaudesta, ei sen kaipuusta.
Tag:
Rehellisyys
Elätkö jonkun toisen elämää vai elätkö oman näköistä elämää yhteiskunnan paineista huolimatta? Ei ole helppoa säilyttää sisäistä ääntä tai saada sitä kuuluviin jos sen on jossain vaiheessa kadottanut kokonaan. Ruuhkavuodet voivat olla kuin musta-aukko jonne saattaa kadottaa oman itsensä jos ei pysy hereillä ja tietoisena omista tarpeista. Omia tarpeita pitääkin monesti opettelemalla opetella huomioimaan aikuisena varsinkin jos niitä ei ole oppinut huomioimaan nuorempana. Kun on omille tarpeilleen on hereillä, on ytimessään kiinni.
Olen monta kertaa miettinyt miten samanlaisia me olemme eläinten kanssa lopulta. Ihmisiäkin vie vaistot. Luulemme silti elävämme jotenkin vaistojemme yläpuolelta. Luulemme olevamme niin sivistyneitä ja fiksuja kun elämme ”järjellä.” Kuvittelemme olevamme eläimiä jotenkin viisaampia.
Ajattelemme varmasti näin enimmäkseen siksi, että emme useinkaan ole tietoisia siitä mikä toimintaamme ohjaa. Kun ymmärrämme elävämme saman vaiston ja viettien pohjalta voimme sulavammin käyttää niitä arkemme tukena.
Kun laskeudumme järjen tasolta ja mielestä pois kehotietoisuuteen, voimme oppia valtavasti uudenlaista informaatiota joka on muuten ulottumattomillamme. Kun opimme käyttämään tietoisuuttamme elämänlaatumme ja yhteys itseemme voi parantua huomattavasti.
Kun ihminen on terve hänellä ei ole tarvetta arvostella itseä eikä muita. Kun ihminen on hyväksynyt kaikki osat itsessään yhdeksi kokonaisuudeksi ja tunnistanut osiensa tarpeet ja tarvitsevuuden hänellä on tasapaino ja turvan tunne kokea läsnäolo, yksin ja toisen läheisyydessä. Tuo tila tuntuu olevan joskus valovuosien päässä kun kuuntelee itseään tai muita. Olemmeko niin kaukana terveestä, että sairaana oleminen on hyväksytympää ja normaalimman tuntuista? Kun joku alkaa ilmentää hyvinvointia ja terveyttä sitä pidetään jopa röyhkeytenä. Uhkaako toisen ihmisen hyvinvointi silloin jonkun toisen sairaudentunnon säilyvyyttä?
Olen viime vuosina pyrkinyt totuuteen itselleni, se on ollut voimavarani. Elin niin kauan valheessa että se melkein tuhosi minut. En edes ymmärtänyt aina pakenevani valheellisuuteen mutta niin tein. Varjelin ennen kaikkea herättämästä muissa tunteita. Suojelin siinä itseäni ja muita, ja toteutin opittua mallia. Tuolla opitulla tunteilta suojautumisen mallilla suojelin myös valheellisuutta sitä ymmärtämättäni.
Older Posts