Mielestäni ei puhuta lainkaan tarpeeksi siitä, että erityisesti lapsista tulee helposti muiden tunteiden kantajia. Myös aikuiset aistivat herkästi toisten tunteita ja herkimmät ottavat harteilleen muidenkin tunnetiloja. Olemme ikäänkuin ilmapuntareita toistemme tunteille. Tunnemme sen mitä ympäristössä tunnetaan. Siksi ei ole yhdentekevää millaisessa tunneympäristössä aikaamme vietämme.
Nyt kun vuosi on jälleen vaihtunut, on hyvä katsoa hieman taaksepäin ja tehdä yhteenveto luetuimmista postauksistani viime vuoden osalta. Blogini lukijamäärä on pysynyt viimeisen parin vuoden ajan suhteellisen samana ja olen kiitollinen kaikille lukijoilleni siitä.
On tervettä, että eri-ikäiset lapsiosat meissä ovat tasapainoisesti läsnä ja olemme ajoittain selkeästikin tietoisia niistä. Kaikki kokemuksemme ja ikäkautemme ovat sisäisen maailmamme aikajanalla. Jokainen ikäkausi jää meihin ja niissä kokemamme tukahdutetut tunteet oireilevat aikuisuudessa. Kohdattu sisäinen lapsi integroituu osaksi aikuisen persoonaa tasapainoisesti.
Jokainen ikäkausi jonka olemme eläneet on minuutemme aikajanalla.
Sisäisiä lapsia on sisällämme se yksi joka joskus olimme mutta tällä yhdellä lapsella on monia ikäkausia. Se saattaakin tuntua siltä kuin lapsia olisi joskus monia kun tunnistamme kipuja ja epätasapainoa eri ikäkausien kokemuksista. Meidät saatettiin torjua pahasti kun olimme teini tai taapero. Nuo tarpeet ovat jääneet vajaiksi ja ne huhuilevat meille niin kauan kuin aikuisuus meissä vastaa niihin.
Sisäisen turvan kokeminen on ollut minulla vahvana teemana jo parisen vuotta. Olen tutkinut sitä itsessäni ja samalla oivalluksia on myös herännyt ympäristöstä aiheen tiimoilta. Sisäinen turvattomuus heijastuu sellaisilla tavoilla joissa se ei halua paljastua… Se on siis useimmiten päinvastaista toimintaa kuin turvattomuuden näyttämistä. Siksi se onkin onnistunut olemaan itseltänikin piilossa niin pitkään. Olen saanut selville, että mm. kohtuuton suorittaminen ja jatkuva tekeminen, epäterveissä ihmissuhteissa pysyminen, paikalleen pysähtymisen pelko ja siitä aiheutuva levottomuus, defensiivisyys ja vahvan esittäminen on kaikki oikeasti sisäistä turvattomuutta. Itseasiassa koko kulttuurimme pohjaa pitkälti sisäisen turvattomuuden peittämiseen.
Opimmeko parisuhteissa ilmenevän rakkaudenkielen jo lapsena? Muodostuukorakkaudenkieleksi se jolla itse koimme saavamme rakkautta vai se mistä koimme jäävämme vajaaksi? Mitä me opetamme rakkautena lapsillemme? Mitä on minun rakkaus lapselleni?
Olen miettinyt periytyykö tuo lapsuudessa opittu rakkauden kieli parisuhteisiin? Usein puhutaan, että jokaisella on oma rakkaus käsityksensä, toisille se on hellyyttä, toisille sanoja, toisille se on lahjoja, toisille yhteistä aikaa. Voisiko tuo rakkauskäsitys periytyä jo kotoa minkä koemme rakkautena? Vai onko rakkaudenkieli parisuhteessa enemmän sitä mitä vaille jäimme itse lapsena?
Kaupallinen yhteistyö: Suomen voimistelutuote
Viimeinkin, saimme trapetsin kiinnitettyä kattoon! Tätä on odotettu. Odotin trapetsin paikalleen asennusta malttamattomana, en siksi, että olisin itse halunnut saati osannut sillä temppuilla vaan, koska halusin saada trapetsin kattoon tyttöämme varten. Meidän perheessä kun on innokas trapetsitaiteilijan alku!
Jo toista vuotta sirkuskoulun trapetsiryhmässä viikoittain harjoitteleva tyttömme on kuin tehty tekemään temppujaan korkeuksissa.
Trapetsilla olo ei todellakaan ole helppoa. Ja veljillä on vielä pitkä matka siskonsa taitojen tasolle. Kaikki ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän nyt trapetsilla sen asennuksen jälkeen killuneet. Kukin tyylillään.
Paksu patja on laitettu harjoittelujen ajaksi alle, ehdottomasti. Trapetsilta voi pudota helposti ja matalaltakin tippuminen voi sattua pahasti.
Ilmajoogakangas on roikkunut tähän asti trapetsin paikalla ja se on ollut aivan hitti, kuten aiemmin kirjoitinkin. Meidän 2,5-vuotias on jo todella taitava temppuilemaan liinan kanssa. Mielestäni se on kehittänyt hänen motoriikkaa ja tasapainoa. Nyt on hauska nähdä miten hän kehittyy trapetsin kanssa. Sisko on ainakin hyvä inspiraation lähde ja opettaja siinä.
Kun pienin temppuilee, hänelle trapetsi on asennettuna aivan lattian tasolle. Trapetsilla olo vaatii tasapainoa ja siltä keikahtaa helposti alas. Kun taidot karttuu niin pikkuveljestä voi kehkeytyä siskolle hyvä kaveri vaativampaankin temppuiluun. Ainakin harjoitukset on aloitettu aikaisin!
Välillä harmittaa, että itse on jo muuttunut mieleltään (vai keholtaan) ”muka-vanhaksi”, eikä inspiraatio enää riitä temppuilun harjoittelemiseen. Ja jos inspiraatio joskus riittääkin niin sitten sitä masentuu taidoistaan. Se on kuitenkin hienoa, että minullekin on mahdollisuus kotonamme koska vaan sietää lähtötasoni aiheuttama epäonnistumisen fiilis ja lähteä oikeasti oppimaan. Heh!
Suomen voimistelutuote tekee ainakin parhaansa tarjoamalla huikeaa ja hauskaa liikuntavälineistövalikoimaa meidän tavan tallaajien ulottuville jotta voisimme lisätä liikunnan riemua ja leikkimielisyyttä elämäämme.
Kun tälläisiä välineitä on kotona, niin lapset ainakin tuovat riemua ilmoille, koska heidän temppujaan on tosi hauska seurata. Meillä ei ole juuri ollut sellaista päivää, etteikö näitä välineitä olisi käytetty kun niitä ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten talouteemme hankittiin. Nyt kokoelma on kasvanut ja haaveissa haalia näitä tuotteita lapsille yhä lisää… Saa nähdä mikä villitys seuraavaksi valtaa onko se köysi vaiko slackline….
Tutustu Suomen voimistelutuotteen valikoimaan tästä.
Osta parhaat ja ehdottomasti tulevan vuoden käytetyimmät joululahjat heidän verkkokaupastaan.
Lue myös artikkelini:
Ilmajoogakangas on lasten suosikki
Meidän perheen yhteinen joulukalenteri
Puolapuut ovat liikunnallinen sisustuselementti
Joogaa joka päivä – Yogobe tuo joogatunnit kotiin
Haaveammattina trapetsitaiteilija Suomen Voimistelutuotteen inspiroimana
Leikkiluola on maanalainen seikkailupaikka Helsingin ytimessä lapsille ja lapsenmielisille
Satuhieronta auttaa lasta rauhoittumaan
Meidän lapsilla on aiempina vuosina ollut itse valitsemansa joulukalenterit. Joinakin vuosina he ovat valinneet legokalenterit ja toisina kertoina tavallisen suklaakalenterin. Muistan omasta lapsuudestani suklaakalenterit ja kuvakalenterit. Luukun takaa paljastui kuva oravasta tai tontusta. Jouluaaton huipennus oli se, että kuvassa oli pukki. Erikoisin oli pieniä, siis todella pieniä muovisia eläimiä sisältänyt kalenteri. Eläimet olivat niin pieniä ettei niillä voinut des leikkiä. Ei ollut legoukkoja tai muutakaan järin ihmeellistä kuten nykyajan lapsilla. Siksipä tuollaiset kalliit tavarakalenterit ovat itsestäni tuntuneet turhakkeilta ja tänä jouluna keksin niille mielestäni paremman vaihtoehdon. Kukaan kolmesta lapsesta ei tänä jouluna saanutkaan omaa joulukalenteria vaan teemme koko perheen yhteisen toiminnallisen joulukalenterin. Nappasimme kalenteriin ideoita myös netistä mutta ideoimme sen pitkälti mieheni kanssa yhdessä. Nyt on jo kolme luukkua avattu.
Emme kertoneet kalenterista etukäteen lapsille vaan se oli joulukuun ensimmäisen päivän yllätys. Tyttö meni marraskuun viimeisen iltana nukkumaan pettyneenä sanoen: ”Unohdin pyytää joulukalenterin.” Lohdutin häntä ja sanoin, että homma on ihan hallussa, ei huolta. Huomenna saadaan avata ensimmäinen luukku.
Paljon puhutaan siitä, miten lapsille tulisi sanoittaa tunteita. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että sanoittamista tarvitaan lähinnä aikuista varten. Lapsi on hyvinkin kiinni tunteissaan, hän ei tarvitse niiden kanssa opastusta. Sanoittamisen kautta yritetään usein tavoittaa tunteet mielen kautta ja se on hiukan harhaanjohtavaa. Tunteissa ei tarvita sanoja. Tärkeintä niiden kanssa on se, että ne saa tuntea. Lapsi osaa tunteiden tuntemisen puhtaasti, mutta meillä aikuisilla tilanne on usein toinen. Sanoittaminen on hyvä asia kunhan perusasia ei unohdu. Tunne tarvitsee ennenkaikkea tilaa ja hyväksyntää olemassa ololleen. Sanojen merkitys on toissijainen. Lapset opettavat meitä takaisin tunteidemme juurille, eikä päinvastoin.
Paljon puhutaan sisäisestä lapsesta ja sen kuuntelemisesta. Siitä kuinka annetaan tilaa ja ymmärrystä omalle sisäiselle lapselle, mutta mistä tuo ymmärrys ja sen luoma turva haetaan tai saadaan? Itseymmärrystä ei välttämättä löydy pelkästään itsekseen ajatuksiaan pyörittelemällä. Itse sain kehää kiertävien kysymysten tilalle hyviä oivalluksia tähän jutellessani Vihatyötä tekevän Jari Koposen kanssa.