Mulla onkin ollut tässä melko pitkä aika siitä kun blogiini olen mitään kirjoitellut.
Olen kirjoittanut tätä blogia pitkälti inspiraation ja kirjoitusinnon siivittämänä joten viime vuonna kun keskityin kirjoittamaan kirjaani, se tarve täyttyi siinä. Lisäksi olen varmasti hakenut jollain lailla sisäisestä kompassistani suuntaa miten ylipäänsä jatkossa kirjoitan ja toteutan itseäni kirjoittajana. Sitä kun kasvaa itsekin tässä samalla ja vanhat tavat ja aiheet eivät enää inspiroi samoin kuin joskus ennen. Tuntuu hyvältä uudistua, mutta samalla sitä pohtii miten se uusi istuu tämän vanhan päälle ja mitä se uusi lopulta edes on.
Tietoisuus
Olen kuullut monen puhuvan kaipuusta ”kotiin.” Nämä ihmiset kokevat usein kuuluvansa täysin toiseen aikaan ja paikkaan. Mikä on se kaipuu jota moni näin voimakkaasti kokee? Mikä on se ”koti” mihin moni kaipaa? Kaipuu yhteyteen? Mikä tuo selittämätön yhteys on?
Kaupallinen yhteistyö kirjakauppa Era Novan kanssa.
Omaa lempipuuhaani kevään ja kesän koittaessa on kerätä luonnonyrttejä. Sen lisäksi, että Suomen luonnosta löytyy valtavasti terveydelle hyödyllisiä yrttiteeksi, salaatiksi ja kylpyihin soveltuvia kasveja, niin myös luonnossa oleminen tekee hyvää terveydelle. Paras osuus yrttien keräämisessä minusta onkin se, että saan olla tekemisissä kasvimaailman ja luonnon kanssa. Luonnossa oleminen tekee aina hyvää ja mitä pidempään siellä aikaa viettää, sen parempi. Tuntuu, että luonnossa ollessani palaan samalla ”omaan luontooni” ja saan syvemmän yhteyden itseeni. Herkkyyteni ja aistini aukeavat entisestään. Luonnossa palaa ikään kuin tosiolemukseensa.
Kun ihmiskunnassa tapahtuu isoja muutoksia hyvinkin konkreettisesti niin muutos on vahvasti silloin käynnissä myös jokaisen ihmisen sisäisessä maailmassa. Meistä jokaisella on omat tapamme toimia stressaavissa muutostilanteissa ja niiden tapojen rakentavuudesta riippuen koemme joko suurempaa epätoivoa tai toivoa tässä ajassa. Omalla suhtautumistavalla on nyt entistä suurempi merkitys.
Meillä ihmisillä on taipumus tottua asioihin. Jos jokin elämäntilanne on kestänyt pitkään turrumme siihen. Voi olla vaikeaa saada enää yhteyttä entiseen, muistaa miten erilaiselta joskus kaikki tuntui. Ja kun tilanne helpottaa, käänne parempaan pitkään jatkuneessa vaikeassa tilanteessa saattaa nostaa epäuskoa. Onko kaikki nyt todella hyvin? Voiko tähän luottaa?
Me totumme niin hyvään kuin huonoonkin. Ja vaikka rutiinit ovat yleisesti ottaen hyväksi, kaikki rutiinit eivät tue hyvinvointiamme. Tottumus estää kokemasta jotain parempaa. Se voi olla salakavala automaatio, joka saa kulkemaan aina samaa reittiä, ostamaan samat ostokset, ajattelemaan samat ajatukset ja urautumaan samaan työhön. Jos ostoksemme tukevat aidosti hyvinvointiamme, ajatuksemme luovat oikeasti hyvää elämää ja työ on arvojemme mukaista tuottaen merkityksellisyyden tunnetta, niin tilanne ei ole välttämättä yhtään huono. Mutta jos näin ei ole, tottumus voi olla valheellista turvan tunnetta luova sisäinen suojakeino muutosta ja kehitystä vastaan.
Kaupallinen yhteistyö Veera Uusoksan kanssa.
Sain mahdollisuuden tutustua seksuaaliterapeutin työhön reilu vuosi sitten. Koin vahvaa kutsua lähteä kokeilemaan palvelua. Ja niin tieni veikin Helsingin Sörnäisissä sijaitsevalle Ihmissuhdeterapiakeskuksen vastaanotolle yhtenä aurinkoisena ja syksyisenä päivänä. Olimme sopineet kolmesta käyntikerrasta seksuaaliterapeutti Veera Uusoksan vastaanotolla.
Seksuaaliterapiaa Uusoksa on tehnyt vuodesta 2016 ja työskentelee tällä hetkellä Sörnäisiin 2019 perustetussa Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksessa. Sexpossa kokemusta seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista on kertynyt vuodesta 1969.
On monia syitä hakeutua seksuaaliterapiaan.
Teemoja ovat ihmissuhteisiin liittyvät epävarmuudet ja ristiriidat sekä seksikokemuksiin liittyvät rajojen ylitykset sekä traumakokemukset. Toki myös ihan se, että on elämässä aikaa ja tahtoa omaa seksuaalisuuttaan hoitaa ja siihen tutustua. Tyypillisesti 1 – 3 kerran sessioissa saa valtavan paljon paremman kuvan itsestä seksuaalisena toimijana tai omasta seksuaalihistoriasta. Eli voidaan hakea muutosta elämään tai tutustumista itseen tai parempaa seksiä tai yhteyttä omaan seksuaalisuuteen, kertoo Veera Uusoksa.
Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kirjakauppa Era Novan kanssa.
Kävin kirjakauppa Era Novan kivijalkaliikkeessä Helsingissä ja hankin sieltä jo pitkään minua kutsuneet oraakkelikortit. The Divine Feminine korttipakka on ollut hankinta listallani jo parisen vuotta. Olen katsellut kyseisiä kortteja ystäväni luona ja ne puhutteli minua kauneudellaan. Lisäksi korttien viesti on vahva. Pakkaan on koottu naispyhimykset, jumalattaret, gurut ja mystikot maailman eri uskonnoista. Näiden menneiden aikojen naisten viisaus, rohkeus ja voima tulee erityisesti tässä ajassa muistuttamaan meitä siitä viisaudesta ja voimasta joka meidän kaikkien on mahdollista löytää.
Maya-intiaanien kalenteri jakautuu baktuneiksi. Eli pitkiin, 400 vuoden pituisiin sykleihin. 21.12.2012 loppui maya-kalenterin kolmastoista sykli ja neljästoista alkoi. Vaikka me puhuimme maailmanlopusta, tuo päivämäärä mayojen kalenterissa tarkoitti uuden syklin syntymistä ja jatkuvuutta. Tuolla päivämäärällä, 21.12.2012, olin itse eräässä museossa. Näyttelytilassa pidettiin juhlat tuon historiallisen hetken kunniaksi. Näyttelyssä oli esillä mayojen muinaista alkuperäistä esineistöä. Tilaisuudessa oli vieraana presidentti Tarja Halonen ja puolisonsa Pentti Arajärvi. Kippistelimme näyttelyvieraiden kesken ja tasavaltamme presidentti toivotti minulle henkilökohtaisesti silmiin katsoen: ”Hyvää uutta maailmaa.”
Kaupallinen yhteistyö: Era Nova
Muutama päivä sitten, samalla kun käytiin ihastelemassa Helsingin joulutunnelmaa, käväistiin tutustumassa tämän hetken suosituimpiin tuotteisiin lempikirjakaupassani Era Novassa. Tämä Helsingin Ullanlinnassa sijaitseva kirjakauppa on ollut toiminnassa jo vuodesta 1983. Se on siis saman ikäinen kuin allekirjoittanut. Kunnioitettava ikä Helsingin tunnelmallisimmalle henkisen alan kirjakaupalle!
Itsetunnolla tarkoitetaan sitä tunnetta ja käsitystä mikä ihmisellä on itsestään. Se voi sisältää paljon erilaisia tekijöitä kuten itseluottamus, yhteyden tunne toisiin, minäkuva, ja tunnetta omasta kyvykkyydestä erilaisiin asioihin. Itsetunto vaikuttaa moniin elämän osa-alueisiin ja siksi se on niin olennainen asia. Huono itsetunto voi aiheuttaa paljon ongelmia elämässä, siksi siihen on tärkeää kiinnittää huomiota. Ja hyvä uutinen on, että itsetuntoonsa voi vaikuttaa läpi elämän.