Huonommuuden tunteesta kärsivä ihminen kokee itsensä huonommaksi kuin muut. Hänessä on sisimmän tunteensa mukaan perustavanlaatuisesti jotain pielessä. Kun kärsii huonommuuden tunteensa, saattaa arvostella itseään jo ennen kuin muut ehtii. Koska ihminen itse ”tietää” olevansa huonompi kuin muut, on vain ajan kysymys milloin se paljastuu toisillekin.
Tag:
Tunnelukko
Mielestäni ei puhuta lainkaan tarpeeksi siitä, että erityisesti lapsista tulee helposti muiden tunteiden kantajia. Myös aikuiset aistivat herkästi toisten tunteita ja herkimmät ottavat harteilleen muidenkin tunnetiloja. Olemme ikäänkuin ilmapuntareita toistemme tunteille. Tunnemme sen mitä ympäristössä tunnetaan. Siksi ei ole yhdentekevää millaisessa tunneympäristössä aikaamme vietämme.
Suuri osa meistä on kasvanut lapsena olosuhteissa tai tilanteissa joissa opimme selviytymään. Vaikka meillä on vuosikymmeniä ollut asiat materiaalisella tasolla melko hyvin, henkisellä tasolla useimpien elämässä on ollut paljon kohtaamattomuutta joka on pakottanut rakentamaan selviytymismekanismeja henkisellä tasolla. Noiden selviytymismekanismien taakse saattaa kätkeytyä suuri osa omasta potentiaalista mitä ei vielä milloinkaan ole päässyt ilmentämään. Kun vapaudumme selviytymismekanismeista, saamme jälleen ehkä vuosikymmenien jälkeen kosketuksen siihen aitoon minuuteen, josta käsin elimme kun olimme vielä pieniä lapsia. Siihen osaan joka on aina ehjä ja yhteydessä elämänlähteeseen.
Koteloitunut trauma on hyvin usein vaikeampi parantaa kuin jokin selkeä fyysinen vamma. Jotkut fyysiset sairaudet ovat kyllä osittain parantumattomia nykyläääketieteellekin, tai niitä ymmärrettään vasta vähän. Mutta esimerkiksi katkennut jalka on helpompi laittaa kuntoon kuin elimistössä salakavalasti piilotteleva trauma. Vaikka joissain tilanteissa trauman kanssa eläminen on kuin omaisi jonkin fyysiseen rajoitteeseen verrattavan haasteen siitä ei ole helppo puhua. Traumasta on vaikeampi puhua koska sitä ei voi näyttää todeksi tai osoittaa.
Trauma voi olla reagoimatta vuosiin, kun ihminen oppii elämään uomissaan. Ehkä lapsuudesta asti opitut selviytymismekanismit palvelevat pitkälle aikuiseksi asti, eikä omaa ahdistustakaan välttämättä edes huomaa koska omiin vaikeisiinkin olotiloihin voi tottua täysin normaaleina. Ne on oppinut ohittamaan, koska syvällä on uskomus, että on vain pärjättävä. Omille oloille ei voi mitään.
Mustasukkaisuudesta puhutaan yleensä hyvin epätoivottuna ilmiönä. Sillä on samankaltainen tabu maine kuin lähisuhdeväkivallalla. Vaikeista tunteista ja kokemuksista pitäisi kuitenkin voida vapaasti puhua, jotta niiden otteesta voisi päästä irti ja eheytyä. Mustasukkaisuuden tunteella peitettyjä tunnehaavoja olisi hyvä oppia tunnistamaan jotta niitä voisi eheyttää. Olisi tärkeää ymmärtää mistä mustasukkaisuus syntyy, mistä se juontaa juurensa. Millaisia haavoittuvia kohtia meissä painellaan kun tunnemme mustasukkaisuutta ja miksi jotkut kokevat voimakkaampaa mustasukkaisuutta kuin toiset? Näistä ei mielestäni puhuta juuri ollenkaan. Mustasukkaisuutta ei yleisestikään pidetä sellaisena ilmiönä jota pyrittäisiin paljoakaan ymmärtämään.
Tunnetaidot ja vanhemmuus – Kun aikuinen ei tunnista tunteitaan lapsi joutuu defenssien sijaiskärsijäksi
by miaumai
Vanhemmuus herättää suuren rakkauden. Suuremman kuin ehkä ennen on koskaan elämässään saanut kokea. Tuon rakkauden myötä meistä nousee myös paljon pelkoja ja menneisyyden kipuja. Kun saamme lapsen, meistä ei tulekaan täydellisen ihmisen perikuvaa vaikka olimme ehkä niin visioineet, vaan jatkamme matkaa edelleen keskeneräisyyden vuoristoradassa. Vanhemmuus saa keskeneräisyytemme näkyviin vielä aiempaakin selkeämmin ja se voi olla vaikeaa hyväksyä.
Kun jonkun niin suloisen ja rakkaan elämä on käsissämme nousee myös isoja pelkoja ja sen myötä meistä tulee esille paljon herkempiä ja haavoittuvampia kohtia kuin uskoisimmekaan. Vanhemmuus voi nostaa näiden haavoittuvien kohtien päälle defenssit joiden kanssa saattaa olla itsekin ymmällään. Oma riittämättömyys, avuttomuus, tunnelukot ja vajeet tulee esille.
Vanhemmuudessa olemme samanlaisten tunnevoimien armoilla kuin aiemminkin sillä erotuksella, että tunnevomat ovat valtavasti voimakkaampia lapsen saaamisen myötä. On myös ehkä vähemmän mahdollisuuksia pitää yllä strategioita noiden tunteiden kontrolloimiseen vähäisten yöunien ja oman ajan puutteen vuoksi. Suojaukset murenevat vanhemmuudessa jolloin tunteet nousevat herkemmin pintaan.
Tämä voi olla ihmisenä kasvamisessa erittäin hyvä asia. Saamme tilaisuuden katsoa omia kipujamme rehellisesti ja parantua menneestä. Se voi olla myös rikkovan tuntuinen kokemus jos ei pysy perässä mitä itsessä tapahtuu tai ei tiedä mitä tilanteessa voisi tehdä. Omista tunteistaan tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel niiden muuttamiseen ja se on tärkein hetki. Askel kerrallaan voi oppia uusia toimintamalleja kun oppii ymmärtämään itseään.
Yksi lempihetkistäni on se kun saan transformoitua tunteen johonkin uudelle tasolle. Nykyään se käy yhä helpommin ilman suurempia vastusteluja mutta aina ei todellakaan ole ollut näin. Matkan varrella sitä on kuitenkin oppinut, että pysähtymällä ja kohtaamalla tunteen sen viisaus transformoituu nykyhetken kokemuksellisuuteen ja lakkaa vaikuttamasta negatiivisesti jatkuvasti taustalla luoden tilanteita ja kokemuksia jota en toivoisi edes kokevani. Tunteen muuttamiseen rittää yleensä vain sille antamani huomio joskus vain pienen hetken.
Onko sinulla unelma? Se on ehkä jokin visio mitä olet suunnitellut jo pidempään? Tai ehkä saat pienempiä ideoita useinkin jotka kuitenkin jäävät toteutumatta? Ajatteletko ettei juuri sinulla ole rohkeuta toteuttaa ideaasi vaikka se olisikin täysin mahdollinen muuten? Tai ehkä koet voiman tunnetta, että jonakin päivää teet sen mutta tuo päivä jossain tulevaisuudessa on se turvallinen vyöhyke jolle voit heittää suuret suunnitelmasi koskaan niihin tarttumatta…
Tiedätkö mikä kumma saa sinut käyttäytymään niin? Se ei välttämättä ole pelko vaikka niin saatat ajatella. Pelon taakse saattaa jäädä lymyämään suuren varjon heittävä mutta kooltaan usein mitätön häpeä.
Olemme tottuneet ratkaisemaan asioita ulkoisen maailman kautta. Meitä on myöskin aina ohjattu siihen. Harva neuvoo kääntymään sisimpäämme jotta voisimme ratkaista haasteitamme. Ei siis ihme, että luontaisesti ajatus ohjautuu aina hakemaan vastausta ulkoapäin. Voi olla myös hyvin vaikea uskoa ja ymmärtää, että miten ulkoisessa maailmassa esiintyvät haasteet voisivat ratketa pelkästään sisimpäänsä tukailemalla. Oman kokemukseni mukaan ulkoisen maailman kokemukset ovat usein heijastus sisimmästämme. Ja mitä enemmän ratkaisen sisäisiä ristiriitojani ulkoisekin olosuhteet muuttuvat.
Tänä päivänä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja siitä aiheutuvasta ilmastoahdistuksesta. Ottamatta kantaa onko nykyinen ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa, luonnolliseen sykliin kuuluvaa vai molempia, koen että yksilöinä voimme vaikuttaa enemmän tunneilmastoomme. Se koskettaa meitä jokaista arjessamme juuri nyt. Näen, että nimenomaan tunneilmaston muuttamisella voimme vaikuttaa eniten myös ulkoisiin asioihin. Muutos lähtee aina sisältäkäsin. Oivallukset ovat sisäsyntyisiä, joten kohtaava keskustelukulttuuri ja toisiltamme oppiminen tuo aina pysyvimmät muutokset ulkoisiinkin rakenteisiin. Kun tarpeeksi suuri massa ihmisiä alkaa tiedostaa asioita sisimmässään muuttuu myös vallitsevat lait, normit, käytännöt ja ilmapiirit.
Newer Posts