Triggeröiytyminen ei ole tietoinen valinta eikä triggeröityminen useinkaan kerro totuutta tästä hetkestä. Kun triggeröidymme, jokin tässä hetkessä muistuttaa menneen vaarasta ja hermostomme reagoi ja hälyttää välittömästi. Usein turhasta.
Tag:
Tunteet
*Sisältää mainoslinkkejä
Dissosiaatio on jotain mistä olen kärsinyt koko aikuiselämäni. Sain nimen tälle oirehdinnalle vasta muutama vuosi sitten kun törmäsin kirjastossa kahteen kirjaan. Kirjojen nimet olivat Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen
ja Traumaperäisen dissosiaation hoito.
Kun luin näistä kirjoita vain muutaman otteen ymmärsin heti itseäni enemmän. Oli kuin jokin oikea palanen olisi loksahtanut paikalleen. Oivalsin syvästi, että tämä on se mistä olen kärsinyt aina, mille ei ole ollut ennen nimeä.
Aluksi dissosiaatio nimike kuulosti kyllä kuin vahvalta diagnoosilta, jota hieman vieroksuin. Mutta kun ymmärsin paremmin mistä ilmiössä on kyse, alkoi tuntua helpotukselta saada oireilleen nimi ja selitys. Kaikki se epämääräinen tunne ja oirehdinta mistä oli vuosien aikana kärsinyt, sai rutkasti selkeyttä.
Koska dissosiaatio on suojamekanismi sitä ei ole tarkoitus huomata. Hyvin monet ei tiedä, kuten minäkään en tiennyt ennen, kärsivänsä dissosiaatiosta. Omia tunnetiloja ja toimintamekanismeja saattaa hiljaisessa yksinäisyydessään pitää vain outoina omina tapoina. Joitakin tilojaan saattaa yksin hävetä, eikä niistä välttämättä kerro kenellekään. Niin minäkin tein. Koitin vain selviytyä olojeni kanssa hyvin pitkään.
Mitä tarkoittaa, että tunnemme itsemme? Kun tunnemme itsemme, meissä ei ole itsellemme mitään salattua. Olemme olleet valmiita katsomaan itseämme syvälle, kaikkiin osiin ja tunteisiin. Ei ole kohtuuttomasti minäkuvaa hämärtäviä asioita mitkä ohittaisimme mukavuudenhalumme tai sen vuoksi, että voisimme säilyttää valheellisen parannellun kuvan itsestämme. Itsetuntemus on sitä, että haluaa katsoa itseään sellaisena kuin on. Yksinkertaistetusti: kun tunnemme itsemme TUNNEMME tunteemme. Tunteiden kautta opimme tutustumaan itseemme.
Tunteiden tuntemisen kautta saavutamme paljon itsetuntemusta ja luovumme siitä mitä emme ole. Opimme luopumaan vanhoista, ympäristöön liikaa sopeutuvista minätiloista, vääristä uskomuksista ja toisilta kopioiduista tunteistamme, kun tunnemme tunteemme läpi. Tuntemalla tunteemme joko luovumme jostain mikä ei meihin kuulu tai vahvistamme aitoa ydinminuutta. Tunnetaitoja vahvistaessamme erotamme pikkuhiljaa mikä on meissä totta ja mikä tulee ulkopuoleltamme. Kun tunnemme tunteemme läpi alamme tunnistaa myös mitä on tunteiden alla. Mistä alamme ja mistä alkaa toinen. Riippuvuudet hellittävät kun saamme omaan itseemme yhteyden.
Tunteiden tunteminen on yksi keino yhteyden vahvistamiseen: olla läsnä itselleen, kokea se mitä kulloinkin tuntee. Tunteita vältellessämme välttelemme samalla yhteyttä itseemme. Tarve todelliseen yhteyteen ei koskaan katoa. Sen tilalle vain tulee sellaisia korvaavia keinoja, joiden kautta emme oikeasti voi kokea yhteyttä kuten riippuvuudet, materialismi, jatkuva huomion kiinnittäminen toisaalle jonkin suorittamisen tai tekemisen kautta…ym.. Nämä korvaavat keinot eivät koskaan tuota lopullista tyydytystä. Siksi niiden parissa voi viettää kohtuuttomasti aikaa silti kokien suurta tyytymättömyyttä.
Sisäinen turvattomuus voi näyttäytyä monin tavoin. Epäterveissä ihmissuhteissa pysyminen, paikalleen pysähtymisen pelko ja siitä aiheutuva levottomuus, lamaantumisen tunne ja aikaansaamattomuus, selittämätön ahdistus, kontrolloiminen, defensiivisyys ja vahvan esittäminen voivat olla merkki sisäisestä turvattomuudesta.
Olonsa turvalliseksi kokeva ihminen uskaltaa olla tarvitseva ja näyttää haavoittuvuuttaan. Tällaisen käytöksen ei voi sanoa olevan kovinkaan suosittua kulttuurissamme.
Turvattomuus on lähestulkoon kulttuurinen normi. Niinpä olemmekin oppineet luulemaan, että mahdollisimman pärjäävä, kovan tuntuinen tyyppi ja defensiivisyys ovat kaikki vahvuuden merkkejä. Tämä uskomus periytyy vahvasti eteen päin myös lapsillemme, jos emme uskalla näyttää heille omia todellisia tunteitamme. Ei ole heikkoutta itkeä ja näyttää tunteitaan lapsen edessä. On täysin normaalia elämää, ettei aina jaksa. Pettymys, suru, väsymys ja haavoittuvuus ovat ihan tavallisia tunteita.
Huonommuuden tunteesta kärsivä ihminen kokee itsensä huonommaksi kuin muut. Hänessä on sisimmän tunteensa mukaan perustavanlaatuisesti jotain pielessä. Kun kärsii huonommuuden tunteensa, saattaa arvostella itseään jo ennen kuin muut ehtii. Koska ihminen itse ”tietää” olevansa huonompi kuin muut, on vain ajan kysymys milloin se paljastuu toisillekin.
Luin juuri Eeva-lehdestä Victoria ja David Beckhamin haastattelun. Victoria Beckham kertoi miten sairastui syömishäiriöön pahimman julkisen ajojahdin aikana. Syöminen oli hänen sanojensa mukaan ainoa asia mitä hän pystyi turvattomuutta aiheuttavassa tilanteessa kontrolloimaan. Syömisten kontrollointi oli hänen tapansa kokea turvaa äärimmäistä turvattomuutta herättävässä tilanteessa. David Beckhamin taas kerrottiin kärsivän pakko-oireista. Heidän jääkaapissa tulee olla jatkuvasti parillinen määrä juomatölkkejä ja tavaroiden täytyy olla neuroottisen hyvässä järjestyksessä, muuten kuuluisa jalkapalloilija ahdistuu liikaa.
Mielestäni ei puhuta lainkaan tarpeeksi siitä, että erityisesti lapsista tulee helposti muiden tunteiden kantajia. Myös aikuiset aistivat herkästi toisten tunteita ja herkimmät ottavat harteilleen muidenkin tunnetiloja. Olemme ikäänkuin ilmapuntareita toistemme tunteille. Tunnemme sen mitä ympäristössä tunnetaan. Siksi ei ole yhdentekevää millaisessa tunneympäristössä aikaamme vietämme.
Koteloitunut trauma on hyvin usein vaikeampi parantaa kuin jokin selkeä fyysinen vamma. Jotkut fyysiset sairaudet ovat kyllä osittain parantumattomia nykyläääketieteellekin, tai niitä ymmärrettään vasta vähän. Mutta esimerkiksi katkennut jalka on helpompi laittaa kuntoon kuin elimistössä salakavalasti piilotteleva trauma. Vaikka joissain tilanteissa trauman kanssa eläminen on kuin omaisi jonkin fyysiseen rajoitteeseen verrattavan haasteen siitä ei ole helppo puhua. Traumasta on vaikeampi puhua koska sitä ei voi näyttää todeksi tai osoittaa.
Trauma voi olla reagoimatta vuosiin, kun ihminen oppii elämään uomissaan. Ehkä lapsuudesta asti opitut selviytymismekanismit palvelevat pitkälle aikuiseksi asti, eikä omaa ahdistustakaan välttämättä edes huomaa koska omiin vaikeisiinkin olotiloihin voi tottua täysin normaaleina. Ne on oppinut ohittamaan, koska syvällä on uskomus, että on vain pärjättävä. Omille oloille ei voi mitään.
Jos ihmisessä on paljon vaille jäämistä hän ei uskalla antautua rakkauden syliin. Rakkaudensyli on niin valaiseva, että kaikki kipumme tulevat näkyviin. Joskus noiden kipujen kokeminen saattaa tuntua kuin pahoinpitelyltä – meillä ei ole kapasiteettia ottaa niitä kaikkia, vuosia alaspainettuja, vastaan kerralla. Niitä ei kannata yrittääkään kohdata yhdessä yössä. Rakkauden suurin voima piilee hyväksynnässä. Hyväksyntä vapauttaa paranemiselle.
Mennyttä voi korjata vain nykyhetkessä – Ahdistukset nykyhetkessä on johtolanka alkuperäisen trauman aiheuttajan jäljille
by miaumai
Traumojensa selvittäminen tuntuu välillä kuin koittaisi löytää langanpäätä tiukkaan solmuun kiristyneen sotkuisen lankakerän keskeltä. Aika ajoin mahdottoman tuntuinen, valtavasti kärsivällisyyttä ja aikaa vaativa tehtävä. Mutta kun otamme missioksi päästä kuiville upottavista tunteista ja tunnekehosta nousevista menneisyyden toisinnoista ratkaisut kyllä löytyvät, pikkuhiljaa, matkan varrelta, pala kerrallaan ja ajallaan. Langan pää löytyy ja lankakasan selvittäminen voi alkaa.
Newer Posts