Ihmisestä jää energia siihen paikkaan jossa hän on ollut. Kuin eläimet jotka jättävät hajujälkiä myös ihmisestä jää energeettinen jälki, jonka herkimmät voi aistia. Herkimmillä aisteilla varustetut pystyvät todella aistimaan jälkeen jääneen energian. Yleensä ne jotka eivät pysty aistimaan näitä jälkiä pitävät tälläistä mahdollisuutta melko hulluna.
Tunteet
Olen kokenut joskus sairaaksi sen mikä on minussa tervettä ja terveeksi sen mikä on oikeastaan sairautta. Kun yhteiskunta perustuu epäinhimillisten arvojen ihannointiin ja elämme kaukana luonnosta mitä muuta voikaan tapahtua ihmisen sopeutuessa tähän järjestelmään. Silloin luonnolliset reaktiot diagnosoidaan koska ne eivät palvele tuottavuuden etua. Kun luonnolliset reaktiot ihmisyydessä tuomitaan järjestelmän menoeriksi inhimillisyydestä tulee kapula rattaisiin. Ihmisestä tulee numeroita ja maalaisjärki katoaa byrokratian pyörteisiin.
Tänä päivänä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja siitä aiheutuvasta ilmastoahdistuksesta. Ottamatta kantaa onko nykyinen ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa, luonnolliseen sykliin kuuluvaa vai molempia, koen että yksilöinä voimme vaikuttaa enemmän tunneilmastoomme. Se koskettaa meitä jokaista arjessamme juuri nyt. Näen, että nimenomaan tunneilmaston muuttamisella voimme vaikuttaa eniten myös ulkoisiin asioihin. Muutos lähtee aina sisältäkäsin. Oivallukset ovat sisäsyntyisiä, joten kohtaava keskustelukulttuuri ja toisiltamme oppiminen tuo aina pysyvimmät muutokset ulkoisiinkin rakenteisiin. Kun tarpeeksi suuri massa ihmisiä alkaa tiedostaa asioita sisimmässään muuttuu myös vallitsevat lait, normit, käytännöt ja ilmapiirit.
On tervettä, että eri-ikäiset lapsiosat meissä ovat tasapainoisesti läsnä ja olemme ajoittain selkeästikin tietoisia niistä. Kaikki kokemuksemme ja ikäkautemme ovat sisäisen maailmamme aikajanalla. Jokainen ikäkausi jää meihin ja niissä kokemamme tukahdutetut tunteet oireilevat aikuisuudessa. Kohdattu sisäinen lapsi integroituu osaksi aikuisen persoonaa tasapainoisesti.
Jokainen ikäkausi jonka olemme eläneet on minuutemme aikajanalla.
Sisäisiä lapsia on sisällämme se yksi joka joskus olimme mutta tällä yhdellä lapsella on monia ikäkausia. Se saattaakin tuntua siltä kuin lapsia olisi joskus monia kun tunnistamme kipuja ja epätasapainoa eri ikäkausien kokemuksista. Meidät saatettiin torjua pahasti kun olimme teini tai taapero. Nuo tarpeet ovat jääneet vajaiksi ja ne huhuilevat meille niin kauan kuin aikuisuus meissä vastaa niihin.
Ihmiset etsii itseään. Käydään kursseilla, matkustellaan, luodaan upeita unelmia ja visioita tulevaisuuteen, kierretään tapahtumissa ja vältellään kärsimättömänä tavallista elämää. Halutaan lomalle, pois ”tavallisesta arjesta.”
Niin minäkin tein vuosia. Matkustelin ja kävin kursseilla. Etsin ”sitä jotain.” Sisäinen epävarmuus ja ahdistus piinasi. Koitin etsiä siihen lääkettä ulkopuoleltani. Toivoin ja rukoilinkin, että löytäisin puuttuvat palaseni.
Sain tuolta ajalta paljon rikastavia muistoja, ikimuistoisia seikkailuja ja kokemuksia mutta hyvin vähän sitä mitä etsin. Todelliset tarpeeni jäivät täyttymättä, siksi levottouus ja pahaolo jatkoi sisälläni vellomistaan. Levottomat jalat jatkoi kulkuaan.
Löysin todellisia tarpeitani vastaavia asiota ehkä pieniä paloja mutta jäin aina sitä etsimääni suurempaa täyttymystä vaille. Nyt kun olen viimein löytänyt mitä etsin ja tarpeeni ovat tulleet näkyviksi, konkreettisiksi ja tosiksi, tiedän mitä etsin jo vuosia sitten. Etsin henkisen turvan tilaa jonne olen parin viimeisen vuoden aikana viimein löytänyt.
Nyt etsintäni ovat loppuneet. Olen päässyt perille tähän hetkeen. Nykyään en enää tee asioita täyttääkseni sisäistä tyhjyyttä. Tiedostan tekemiseni motiivit. Turvan tilasta käsin on helpompi tarkkailla asioita ja itseään. Se mahdollistaa minulle kaiken sen mistä ennen en uskaltanut haaveillakaan.
Nyt parasta on nauttia arkipäivistä, lasten kanssa läsnäolosta, luonnosta, kiireettömyydestä ja mitään tekemättömyydestä. Tuntuu, että minulla on kaikki enkä kaipaa tai etsi enää mitään. Tässä on hyvä olla. Henkisen turvan tilassa. Ja tässä tilassa tekemättä mitään erikoista kasvan ja kehityn. Olen oppinut sallimaan ja hyväksymään.
Myös ihmissuhteeni toimivat nykyisin turvan tilasta käsin. On upeaa kokea olevansa riittävä epätäydellisenä ja tulla hyväksytyksi silloinkin kun itse kyseenalaistaa itseään. Turva on lisääntynyt jokaisella osa-alueella elämässäni. Se on heijastusta sisäisen turvan tilastani. Niin ulkopuolella kuin sisimmässäkin.
Kaupallinen blogiyhteistyö: Suomen energiahoitajat
Kävin jokin aika sitten Suomen energiahoitajien energiahoidossa jossa hoidon tekijä Petri Filipczak lupasi korjata kehon asentovirheet ja purkaa tunneperäistä traumaa kehostani. Ennen hoitoa en tiedostanut näiden itseasiassa olevan aika pitkälti samaa asiaa. Hoidon jälkeen tietoisuuteni oli kasvanut asian suhteen huomattavasti ja tunsin kehossani miten aiempi virheasento oli vaikuttanut myös tunnemaailmaan. Kun tunnetaakkaa ja stressiä oli saatu kehostani purettua kehon virheasentokin korjautui samassa.
Kiukuttelu ei ole kiusantekoa. Se on jäsentymätöntä kykyä ilmaista todellisia tarpeita. Kiukuttelun avulla pyritään saamaan toisen huomio. Usein kuitenkin todellisen tarpeen huomioiminen jää taka-alalle kun kiukuttelu varastaa huomion. Tartumme lapsen käytökseen mutta emme näe sen juurisyitä taustalla.
Olemme tottuneet, että lapset kiukuttelevat. Olemme myös tottuneet ohittamaan sen usein olankohautuksella. Kun lapsi kiukuttelee hän on monen mielestä pelkästään vaikea. Aikuinen koittaa päästä tilanteesta nopeasti tyynnyttämällä lapsen siirtämällä huomion toisaalle tai mitätöimällä lapsen tunteen. Ja koska hänet koetaan vaikeana lapsi jätetään yksin, eikä välttämättä opasteta kiukuttelun tilalle rakentavampaa tapaa toimia.
Olin 3-vuotiaan poikani kanssa kyläilemässä viikonloppuna ensimmäistä kertaa uusien ystävieni luona. Poikani viihtyi hyvin, koska perheen isä oli todella hyvä lasten kanssa ja vietti aikaa paljon myös poikaani huomioiden. He tekivät ulkona yhdessä risuaitaa ja tutustuivat luontoon. Yhtenä päivänä kun olimme retkellä järven rannassa ja tulimme takaisin kotiin poikani heitti Trip-mehupurkin maahan. Yleensä hän kerää innokkaana roskia maasta mutta nyt toimikin päinvastoin. Hän oli väsynyt ja koitti kai saada tempauksellaan myös huomiota. Minäkin olin väsynyt pitkästä päivästä ja koitin puhua häntä nostamaan mehupurkin maasta.
Kaupallinen blogiyhteistyö: Suomen Energiahoitajat Oy
Itselläni on kokemusta valtavasti niin erilaisista energia- ja muista vaihtoehtohoidoista kuin keskusteluterapioistakin, jotka ovat olleet suureksi avukseni traumasta toipumisen tiellä. Olen kuitenkin tullut viime vuosina tarkemmaksi siitä mihin ja kenelle lähden hoitoon.
Sisäisen turvan kokeminen on ollut minulla vahvana teemana jo parisen vuotta. Olen tutkinut sitä itsessäni ja samalla oivalluksia on myös herännyt ympäristöstä aiheen tiimoilta. Sisäinen turvattomuus heijastuu sellaisilla tavoilla joissa se ei halua paljastua… Se on siis useimmiten päinvastaista toimintaa kuin turvattomuuden näyttämistä. Siksi se onkin onnistunut olemaan itseltänikin piilossa niin pitkään. Olen saanut selville, että mm. kohtuuton suorittaminen ja jatkuva tekeminen, epäterveissä ihmissuhteissa pysyminen, paikalleen pysähtymisen pelko ja siitä aiheutuva levottomuus, defensiivisyys ja vahvan esittäminen on kaikki oikeasti sisäistä turvattomuutta. Itseasiassa koko kulttuurimme pohjaa pitkälti sisäisen turvattomuuden peittämiseen.