Tänä päivänä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja siitä aiheutuvasta ilmastoahdistuksesta. Ottamatta kantaa onko nykyinen ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa, luonnolliseen sykliin kuuluvaa vai molempia, koen että yksilöinä voimme vaikuttaa enemmän tunneilmastoomme. Se koskettaa meitä jokaista arjessamme juuri nyt. Näen, että nimenomaan tunneilmaston muuttamisella voimme vaikuttaa eniten myös ulkoisiin asioihin. Muutos lähtee aina sisältäkäsin. Oivallukset ovat sisäsyntyisiä, joten kohtaava keskustelukulttuuri ja toisiltamme oppiminen tuo aina pysyvimmät muutokset ulkoisiinkin rakenteisiin. Kun tarpeeksi suuri massa ihmisiä alkaa tiedostaa asioita sisimmässään muuttuu myös vallitsevat lait, normit, käytännöt ja ilmapiirit.
Tag:
Uusperhe
Nuorena perhe tuntui olevan minulle niin suuri haave etten uskaltanut sitä edes myöntää. Pitkään ajattelin, etten halua omia lapsia. Omat traumani varmasti vaikuttivat alitajuisesti tuohon ajatukseen. Lähinnä hämmennyin aina kun minulle sanottiin useinkin, että minusta tulisi hyvä äiti. En osannut edes samaistua äityteen nuorempana. Jossain vaiheessa kolmeakymppiä lähestyessäni aloin kuitenkin tuntea sen vahvemmin ja vahvemmin: haaveilin niin suuresti omasta perheestä, että se tuntui kipuna sydämessä.
Taas minulla on suuri ilo ja kunnia esitellä eräs elämääni viime vuonna astunut kutsumustaan toteuttava valovoimainen nainen! Uuden ajan yrittäjät – haastattelusarja jatkuu toisella osalla jossa teille esittäytyy perhevalmennusta tarjoavan Perheilonan perustanut Heidi Hammarberg.
Olin muutama päivä sitten kierrätyskeskuksella. Silmiini osui myytävänä olevista kirjoista eräs jonka selkämyksessä luki suurinpiirtein näin ”Kuinka pikkupoikia kasvatetaan?” Ja koska minulla on itsella pieni poika kiinnostuin kirjasta vaikkakin ennakkoluuloisena koska en usko noin sukupuolittuneeseen kasvatukseen.
Elämässä on tapahtunut viime aikoina isoja, pitkään hauduteltuja ja kaivattuja muutoksia. Päätimme muuttaa mieheni kanssa erilleen mutta ratkaisu ei todellakaan syntynyt yhdessä yössä eikä sen tekeminen ollut mitenkään helppo. Vaikeita asioita oli kuitenkin liikaa ja kaipasin jo kauan latautumispistettä, en pakenemispistettä vaan sellaista paikkaa jossa voin todella välillä hengähtää. Alkuasetelma suhteessamme oli jo sellainen ettei se toiminut kannaltani. Yritin kuitenkin sopeutua mutta vaikka kaikkeen tottuu niin se ei välttämättä kannata. En sopeutunut mieheni ja hänen entisen vaimonsa asuntoon enkä asuinpaikkaan. Olen kuullut monilta äitipuolilta samaa, on vaikea sopeutua toisen vanhaan, ja pahimmassa tapauksessa, kuten itsellänikin se välillä oli, eletään yhdessä todella ahdistuneena. Joskus itkin kun tulimme kotiin. Omaan ahdistukseeni vaikutti hyvin monet tekijät. Lopulta uuvuin kokonaan. Oli pakko alkaa ajatella itseä, ihan lastenkin vuoksi. Itsellenihän ei ole ihan helppoa olla ”itsekäs” mutta kovan koulutuksen jälkeen sain siitä sentään jotain oivalluksia jotka nyt tuntuvat siivittävän koko perheemme hyvinvointia uuteen uskoon.
Riitelyn oravanpyörä on kuluttava ja voi tuntua epätoivoiselta päästä ulos siitä. Se on kuitenkin mahdollista! Mutta miten!? Ja mihin me edes tarvitsemme riitoja?
Tärkeintä on ymmärtää miksi tilanne päätyy riitaan. Toiset meistä hauavat riidellä, eli projisoida omat tunteensa toiseen mutta useimmiten kyse on kuitenkin väärinkäsityksestä. Väärinymmärryksestä joka paisuu riidaksi. Tahaton väärinkäsitys osuu ärsytyshermoon ja tilanne luisuu suuntaan jota kumpikaan ei olisi alunperin halunnut. Ja jälleen kerran huomataan, taas me riidellään.
Tärkeintä on ymmärtää miksi tilanne päätyy riitaan. Toiset meistä hauavat riidellä, eli projisoida omat tunteensa toiseen mutta useimmiten kyse on kuitenkin väärinkäsityksestä. Väärinymmärryksestä joka paisuu riidaksi. Tahaton väärinkäsitys osuu ärsytyshermoon ja tilanne luisuu suuntaan jota kumpikaan ei olisi alunperin halunnut. Ja jälleen kerran huomataan, taas me riidellään.
Mitkä ovat ne keinot joilla voi vähentää ja lopulta lopettaa riitelyn kokonaan? Listaan alle muutamia oivalluksiani jotka omakohtaisesti on auttanut pääsemään selville vesille meidän tulehtuneesta pahimmillaan päivittäiseen riitelyyn ajautuneesta tilanteesta.
Minua on auttanut lasten kanssa suhteen muodostamisessa aina se että olen yrittänyt parhaani mukaan asettua heidän asemaansa ja ymmärtää heidän tunteitaan. Aina ei ole ollut helppoa enkä voi itsekään sanoa toimineeni aina oikein, joskus kaukana siitä. Tilanteet on kuitenkin aina jälkikäteen pyritty avaamaan keskustellen ja anteeksi on pyydetty. Pikku hiljaa ymmärrys on lisääntynyt lasten puolelta omaa tunnemaailmaansa kohtaan sekä oma ymmärrykseni on lisääntynyt omaani kohtaan. Perheeksi kasvaminen tekee joskus kipeää ja se tapahtuu välillä yrityksen ja erehdyksen kautta mutta tärkeintä on aina se että ymmärrys pyritään säilyttämään ja sitä pyritään kasvattamaan tuntuipa itsestä välillä miltä tahansa. Niin kauan kuin on halua ”tulla puolitiehen vastaan” on mahdollisuus kasvaa yhteen perheenä. Tätä voi toki vaikeuttaa joskus hyvinkin monimutkaiset uusperhekuviot johon liityy paljon ihmisiä, mutta yhtä kaikki tunteiden ymmärtäminen niin itsen kuin lasten kohdalla on varmasti ainoa avain onneen.
Äidiksi tuleminen ei ollut minulle itsestäänselvyys. Monestakaan syystä.
Podin jo teininä maailmantuskaa. Olin sitä mieltä, että minä en lapsia tähän maailmaan halua tehdä ja mietin, että adoptio on yksi mahdollisuus kokea vanhemmuutta. Enemmänkin ajatus lapsettomuudesta oli kohdallani siis eettinen kysymys.
Olen aina pitänyt todella paljon lapsista, viihtynyt lasten seurassa ja lapset ovat viihtyneet minun seurassani. En silti koskaan varsinaisesti haaveillut omista lapsista. Minulle ei vauvoja tai lapsia hoitaessani koskaan herännyt kaipuuta omasta lapsesta, enkä potenut vauvakuumetta kuin aivan ohi kiitävän hetken reilu parikymppisenä.
Elin siis elämääni täysin tyytyväisenä ajatukseen siitä, että kohdalleni ei ehkä koskaan lapsia siunaantuisi ja nautin sukulaisten ja ystävieni lasten seurasta. Sitten tapasin mieheni.
Anna kun arvaan, sinulle itsestä huolehtiminen on tosi vaikeata. Jokin selittämätön vaikeus siinä piilee mihin ei saa otetta. Monta syytä löytyy vaikka heti lueteltavaksi sille miksi sinulla EI ole aikaa käydä lenkillä, aloittaa uutta harrastusta, pitää pientä breikkiä töistä/lapsista/kotihommista. Syytät siitä aikaa, rahaa, työnantajaa, miestä, säätä…
Syytät muita koska, koet itse SYYLLISYYTTÄ.
Itsellesi tulee syyllinen olo jos jätät lapset lapsenvahdille, kodin sotkut siivoamatta, työnantajan pulaan, jollekin muulle omat hommat… Syyllisyyden tunne estää sinua siis huolehtimasta itsestäsi. Olenko oikeassa? Heitin ilmoille vain tämän arvauksen koska itse koin AHAA-elämyksen tästä asiasta.
SYYLLISYYS on järkyttävän raskas tunne, joka vie energiaa suunnattomasti emmekä edes ymmärrä sitä täysin ennen kuin vapaudumme siitä! Syyllisyyden tunne vetää myös puoleensa syytöksiä. Ja tottakai ne tuntuvat aiheellisilta, olemmehan syyllisiä omasta mielestämmekin jo valmiiksi! Mutta miten ihmeessä pääsemme pois tuon tunteen ohjaksista, se kun tuntuu kontrolloivan kaikkea tekemistä. Ehkä sen auki avaaminen auttaa asiaa, joten pohditaan tätä hetki…
Uusperheeseen muuttaminen on kuin astuisi vieraalle maalle. Se saattaa aluksi olla kaikessa vieraudessaan pelkästään viehättävää. Mutta niin kuin kaikille matkoille on tyypillistä, kun ne kestävät tarpeeksi kauan jossain kohtaa tulee kulttuurishokki. Kulttuurishokin vahvuus riippuu aina kokijasta, mutta se on täysin luonnollinen reaktio. Tunteita nousee jokaiselle kanssamatkustajalle. Ja aina kun mukana on lapsia, he menevät ensimmäiseksi jollain tasolla. Siksi omien tunteiden salliminen ja tunnistaminen voi olla haastavaa.
Saatat ajatella, ettei omilla tunteillasi ole niin isoa merkitystä, mutta kyllä niillä on! Sinun hyvinvointisi on nyt iso osa uutta perhettä JA omien tunteidesi kautta voit opettaa lapsille paljon tunteiden maailmasta ja niiden kanssa toimimisesta. Tunnetaidot ovat yksi tärkeimpiä asioita mitä lapset voivat oppia, ja uusperhe tilanne tarjoaa tätä oppia kaikille osapuolille. Tunteet ovat sellainen alue, missä kukaan ei ole täydellinen, vaan meitä kaikkia yhdistää siinä keskeneräisyys. Rohkeudestamme riippuen pystymme näyttämään heikkouksiamme joko enemmän tai vähemmän. Ja paras mitä uusperheessä voimme olla on olla ihmisiä. Epätäydellisiä ihmisiä tunteinemme, – aitoina sellaisina kuin olemme. Välillä tehden virheitä ja välillä niitä anteeksi pyytäen. Se jos mikä on täydellistä. On hienoa, että olet lähtenyt tälle matkalle rohkeasti. Se saa sinusta esiin voimia ja kykyjä joita et tiennyt olevankaan!
Newer Posts