Tänä päivänä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja siitä aiheutuvasta ilmastoahdistuksesta. Ottamatta kantaa onko nykyinen ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa, luonnolliseen sykliin kuuluvaa vai molempia, koen että yksilöinä voimme vaikuttaa enemmän tunneilmastoomme. Se koskettaa meitä jokaista arjessamme juuri nyt. Näen, että nimenomaan tunneilmaston muuttamisella voimme vaikuttaa eniten myös ulkoisiin asioihin. Muutos lähtee aina sisältäkäsin. Oivallukset ovat sisäsyntyisiä, joten kohtaava keskustelukulttuuri ja toisiltamme oppiminen tuo aina pysyvimmät muutokset ulkoisiinkin rakenteisiin. Kun tarpeeksi suuri massa ihmisiä alkaa tiedostaa asioita sisimmässään muuttuu myös vallitsevat lait, normit, käytännöt ja ilmapiirit.
On tervettä, että eri-ikäiset lapsiosat meissä ovat tasapainoisesti läsnä ja olemme ajoittain selkeästikin tietoisia niistä. Kaikki kokemuksemme ja ikäkautemme ovat sisäisen maailmamme aikajanalla. Jokainen ikäkausi jää meihin ja niissä kokemamme tukahdutetut tunteet oireilevat aikuisuudessa. Kohdattu sisäinen lapsi integroituu osaksi aikuisen persoonaa tasapainoisesti.
Jokainen ikäkausi jonka olemme eläneet on minuutemme aikajanalla.
Sisäisiä lapsia on sisällämme se yksi joka joskus olimme mutta tällä yhdellä lapsella on monia ikäkausia. Se saattaakin tuntua siltä kuin lapsia olisi joskus monia kun tunnistamme kipuja ja epätasapainoa eri ikäkausien kokemuksista. Meidät saatettiin torjua pahasti kun olimme teini tai taapero. Nuo tarpeet ovat jääneet vajaiksi ja ne huhuilevat meille niin kauan kuin aikuisuus meissä vastaa niihin.
Kiukuttelu ei ole kiusantekoa. Se on jäsentymätöntä kykyä ilmaista todellisia tarpeita. Kiukuttelun avulla pyritään saamaan toisen huomio. Usein kuitenkin todellisen tarpeen huomioiminen jää taka-alalle kun kiukuttelu varastaa huomion. Tartumme lapsen käytökseen mutta emme näe sen juurisyitä taustalla.
Olemme tottuneet, että lapset kiukuttelevat. Olemme myös tottuneet ohittamaan sen usein olankohautuksella. Kun lapsi kiukuttelee hän on monen mielestä pelkästään vaikea. Aikuinen koittaa päästä tilanteesta nopeasti tyynnyttämällä lapsen siirtämällä huomion toisaalle tai mitätöimällä lapsen tunteen. Ja koska hänet koetaan vaikeana lapsi jätetään yksin, eikä välttämättä opasteta kiukuttelun tilalle rakentavampaa tapaa toimia.
Sisäisen turvan kokeminen on ollut minulla vahvana teemana jo parisen vuotta. Olen tutkinut sitä itsessäni ja samalla oivalluksia on myös herännyt ympäristöstä aiheen tiimoilta. Sisäinen turvattomuus heijastuu sellaisilla tavoilla joissa se ei halua paljastua… Se on siis useimmiten päinvastaista toimintaa kuin turvattomuuden näyttämistä. Siksi se onkin onnistunut olemaan itseltänikin piilossa niin pitkään. Olen saanut selville, että mm. kohtuuton suorittaminen ja jatkuva tekeminen, epäterveissä ihmissuhteissa pysyminen, paikalleen pysähtymisen pelko ja siitä aiheutuva levottomuus, defensiivisyys ja vahvan esittäminen on kaikki oikeasti sisäistä turvattomuutta. Itseasiassa koko kulttuurimme pohjaa pitkälti sisäisen turvattomuuden peittämiseen.
Kevät on edennyt vauhdilla. Varsinkin maalis- ja huhtikuu tuntuu menneen melkein silmänräpäyksessä ohi. Kohta on jo toukokuu! Olen odottanut kevättä, koska joulukuusta alkaen minulla on ollut aika rankkaa aikaa. Oli sellainen tunne, että keväällä kaikki helpottaa ja elämä alkaa versoamaan jotain uutta. Ja aiemmin itäneet versot alkavat kukkimaan. Nyt onkin ollut jo kevyempi olo pari kuukautta ja asiat ovat todella muuttuneet!
Opimmeko parisuhteissa ilmenevän rakkaudenkielen jo lapsena? Muodostuukorakkaudenkieleksi se jolla itse koimme saavamme rakkautta vai se mistä koimme jäävämme vajaaksi? Mitä me opetamme rakkautena lapsillemme? Mitä on minun rakkaus lapselleni?
Olen miettinyt periytyykö tuo lapsuudessa opittu rakkauden kieli parisuhteisiin? Usein puhutaan, että jokaisella on oma rakkaus käsityksensä, toisille se on hellyyttä, toisille sanoja, toisille se on lahjoja, toisille yhteistä aikaa. Voisiko tuo rakkauskäsitys periytyä jo kotoa minkä koemme rakkautena? Vai onko rakkaudenkieli parisuhteessa enemmän sitä mitä vaille jäimme itse lapsena?
Meidän lapsilla on aiempina vuosina ollut itse valitsemansa joulukalenterit. Joinakin vuosina he ovat valinneet legokalenterit ja toisina kertoina tavallisen suklaakalenterin. Muistan omasta lapsuudestani suklaakalenterit ja kuvakalenterit. Luukun takaa paljastui kuva oravasta tai tontusta. Jouluaaton huipennus oli se, että kuvassa oli pukki. Erikoisin oli pieniä, siis todella pieniä muovisia eläimiä sisältänyt kalenteri. Eläimet olivat niin pieniä ettei niillä voinut des leikkiä. Ei ollut legoukkoja tai muutakaan järin ihmeellistä kuten nykyajan lapsilla. Siksipä tuollaiset kalliit tavarakalenterit ovat itsestäni tuntuneet turhakkeilta ja tänä jouluna keksin niille mielestäni paremman vaihtoehdon. Kukaan kolmesta lapsesta ei tänä jouluna saanutkaan omaa joulukalenteria vaan teemme koko perheen yhteisen toiminnallisen joulukalenterin. Nappasimme kalenteriin ideoita myös netistä mutta ideoimme sen pitkälti mieheni kanssa yhdessä. Nyt on jo kolme luukkua avattu.
Emme kertoneet kalenterista etukäteen lapsille vaan se oli joulukuun ensimmäisen päivän yllätys. Tyttö meni marraskuun viimeisen iltana nukkumaan pettyneenä sanoen: ”Unohdin pyytää joulukalenterin.” Lohdutin häntä ja sanoin, että homma on ihan hallussa, ei huolta. Huomenna saadaan avata ensimmäinen luukku.
*Kaupallinen blogiyhteistyö: Myrskyn sydän-verkkovalmennus
Miksi on niin vaikeaa pysyä rauhallisena kun jälkikasvu kiukkuaa? Tähän on varmasti monta syytä, mutta useimmiten varmasti samaistumme lapsemme tunteeseen ja lähdemme siihen mukaan. Voi olla myös vaikea kestää toisen tunnetta, ja silloin usein toivoisimme, että lapsi lopettaisi. Jos niin ei käy, se turhauttaa.
Tiesitkö, että tunteetkin tarttuu? Mutta on helpompaa pysyä toisen tunteista erossa jos niihin ei ole kosketuspintaa. Oma lapsi kyllä tulee niin lähelle, että se usein herättää itsessäkin tunteita ja lapsen tunteet menevät helposti ”ihon alle.”.
Yksi syy sille miksi emme pysy rauhallisena voi olla myös siinä, että haluaisimme itse piilottaa tietyt vaikeat tunteet itseltämme. Ehkä lapsen itku laukaisee esiin tiedostamattoman muiston omasta lapsuudestamme jolloin omaan itkuumme ei vastattu. Oman lapsemme hoivan ja turvan tarve herättää meissä sen kokemuksen, että itse jäimme näissä tunteissa vaille. Siitä nousee vanhaa vihaa ja pettymystä.
Voi olla myös että koemme voimattomuutta. Emme tiedä mitä tilanteessa tulisi tehdä ja se hermostuttaa.
Tai sitten itsellä on vain nälkä tai liian väsynyt olo. Aina ei vaan jaksa!
Mutta jos arkiset tilanteet lapsen kiukutellessa vievät liikaa energiaa ja voimavaroja, apua on saatavilla! Omia tunnetaitoja voi opetella yhdessä lapsen kanssa! Eikä se ole mikään häpeä. Päinvastoin. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu se, että opettelemme vanhemmuuden pyörteissä tutustumaan myös itseemme. Ja kun ymmärrämme itseämme, samalla opimme ymmärtämään myös lastamme paremmin. Ei kaikista asioista voi olla tietoinen, mutta vanhemmuus on yleensä vahva katalysaattori kasvuun. Ja se nostaa paljon piilossa olevia asioita pintaan. Tämä on monelle tuttua. Et siis ole yksin.
Myrskyn sydän – kuinka pysyä rauhallisena lapsen saadessa raivarit – verkkokurssi on hieno mahdollisuus kasvattaa ymmärrystä itseen ja omaan lapseen. Tämä on parasta mitä voit lapsesi ja sinun suhteellesi tehdä! Opetella yhdessä ymmärtämään ja toimimaan tilanteissa paremmin. Oman esimerkin kautta opetat myös lapsellesi kuinka vaikeissa tunteissa on hyvä toimia. Annat lapsellesi siis parhaan kyvyn elämään, tunnetaitoja.
Mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Kurssilla kuulet lasten tunnetaitovalmentaja ja mindfulness ohjaaja Heli Mäkelän ohjeet ja neuvot hankaliin tilanteisiin. Saat konkreettisia työkaluja siihen miten voit opetella toimimaan aiemmin neuvottomuutta ja turhautumista nostaneissa tilanteissa. Kurssi etenee viikko kerrallaan ja vaihtuvia teemoja käydään yksitellen läpi.
Kurssin käyminen ja harjoitusten tekeminen on kuin matka syvälle itseen. Kyse on suuremmasta asiasta kuin ehkä tulisi ajatelleeksi ja tutustuessasi itseesi uudesta näkökulmasta erilaisten tekniikoiden ja tehtävien inspiroimana tulet samalla kasvattaneeksi itsetuntemustasi monin tavoin. Omista reaktioista ja toimintamalleista tietoiseksi tuleminen on hyvin vapauttavaa! Ja tiedostamisen kautta voi vapauttaa isoja voimavaroja itsestään. Siitä voi olla hyötyä myös muilla elämän osa-alueilla.
Sinun ei tarvitse olla yksin jumissa tilanteessasi vaan voit päästä eteenpäin ja oppia itsestäsi paljon uutta Heli Mäkelän osaavissa, myötätuntoisissa ja rauhallisissa käsissä.
Kurssin hinta on vain 34,90e ja se on ostettavissa torstaihin 22.11. asti.
Lue myös artikkelini:
Myrskyn silmässä – Lapsen uhma tyyntyy myötävirtaan
Uuden ajan yrittäjät osa4 – Lapset ja tunnetaidot Heli Mäkelän elämäntyönä
Lapsena saadut mallit tunteiden käsittelemiseen kantautuu aikuisuuteen asti
Suomen voimistelutuotteen tarjoama tuotevalikoima kannustaa liikkumaan – Puolapuut ovat liikunnallinen sisustuselementti
Leikkiluola on maanalainen seikkailupaikka Helsingin ytimessä lapsille ja lapsenmielisille
Paljon puhutaan vanhempien tiukemmasta rajojen vetämisestä ja siitä pitäisikö olla antamatta lapselle periksi asioissa vai ei ja miten paljon. Näissä keskusteluissa ollaan yleensä sellaisella tasolla, että tunnepuoli jää kokonaan syrjään ja puhutaan vaan asioista ja tilanteista ulkokohtaisesti, mutta lopultakaan niistä ei mielestäni edes ole olennaisesti kyse. Itse näen asian hiukan eri kulmasta. En usko, että on kyse niinkään asioista ja tilanteista vaan siitä miten kohtaamme ne yhdessä.
*Kaupallinen blogiyhteistyö: Leikkiluola
Leikkiluola on maanalainen helmi lapsille. Se on ympäri vuoden viikon jokaisena päivänä auki oleva leikkipaikka ja sijaitsee Helsingin Hakaniemessä torin alla. Leikkiluola on niin ovelassa paikassa, että en tiennyt sen olemassaolosta pitkään aikaan mitään vaikka se on ollut toiminnassa jo 11 vuotta. Itse kuulin siitä vasta viime kesänä.
Maanalaisesta leikkipaikasta vihjaa kauppahallin takana sijaitseva lasinen pömpeli jonka ikkunoissa lukee LEIKKILUOLA. Kun astut lasiovista sisään ja loikkaat hissiin, päädyt lasten yhdenlaiseen lasten paratiisiin. Ainakin meidän porukan lapsilla oli suu korvissa siitä asti kun päästiin paikalle. Sitä iloa ja riemua oli ihana katsella.
Newer Posts