Olin muutama päivä sitten kierrätyskeskuksella. Silmiini osui myytävänä olevista kirjoista eräs jonka selkämyksessä luki suurinpiirtein näin ”Kuinka pikkupoikia kasvatetaan?” Ja koska minulla on itsella pieni poika kiinnostuin kirjasta vaikkakin ennakkoluuloisena koska en usko noin sukupuolittuneeseen kasvatukseen.
Tahdon kirjoittaa tämän tekstin koska se on itsellekin ajankohtainen aihe. Tiedän, että kirjoitan tätä yhtä paljon itselleni kuin muillekin. Oivallan aina samalla lisää itsekin kun kirjoitan. Laitan näissä teksteissä likoon oman tunnetyöskentelyni ja itseni, en siksi että olen jotenkin erityinen näissä asioissa vaan siksi, että tiedän juuri sen, että EN ole. Minun on helppo puhua herkkyyksistäni ja ”heikkouksistani”, koska tiedän, että en ole yksin. Tiedän sen, koska kaikki negatiivisimmista tunteista kertovat kirjoitukseni ovat olleet niitä luetuimpia. Haluamme kaikki löytää samaistumispintaa asiohin joissa luulemme olevamme yksin.
Haluamme myös tunnistaa sen mistä kärsimme eniten. Vaikka emme heti osaisi tehdä asioille mitään, tietoisuus siitä, että niille voi tehdä jotain ja se tieto ettemme ole yksin auttaa selviytymään, jopa eheytymään, paremmin. Luulemme ehkä, että kaikki se vaikea jonka olemme kohdanneet erottaa meidät muista mutta lopulta se on juuri se asia jonka kautta voimme luoda yhteyden toisiin, koska kaikilla hmisillä on vaikeita tunteita ja kokemuksia jossain määrin. Ehkäpä siksi ongelmista puhuminen onkin enemmän vallalla kuin positiivisista asioista puhuminen. Jokin tiedostamaton osa haluaa luoda yhteyden muihin, saada sitä kautta helpotuksen. Jokin osa tuomitsee osittain nuo ”heikkouden” tunteemme ja osittain kieltää kärsimyksemme mutta eikö juuri valittaminen ja negatiivista asioista puhuminen ole avunpyyntö ja yritys luoda yhteys toisiin? Sisimmässämme tahdomme silloin ratkaista ongelmamme, haluamme päästä eteenpäin ja puhuminen on yksi tapa. Tahdomme myös tulla nähdyksi. Juuri sen kivun ja tuskan ja epämukavuuden kanssa mikä ei näy ulospäin.
Useat tuntevat olevansa taakkojensa kanssa aivan yksin. Itsekin olen kärsinyt samasta, ja samalla tunnistan sen johtuneen ehkä yleisimmistä tunnelukosta joka meillä suomalaisilla on. Tunnevajeen tunnelukosta. Olen omassa elämässäni päässyt kiinni sen purkamisen avaimiin. Oikeastaan jokainen ihmissuhteeni tähän asti on ollut tuon tunnelukon määrittämä. Olen helpottunut, että olen tunnistanut ja tiedostanut sen jotta se voi myös avautua.
Skeema eli tunnelukko on ikään kuin päivittämätön vanha kartta, jonka mukaan ihminen edelleen aikuisena näkee tilanteet. Kartta on kuitenkin vanhentunut, koska sen ohjaama reitti on syntynyt lapsen tarpeisiin vahingollisissa olosuhteissa. Silloin se on ollut välttämätön, jotta on pysynyt reitillä ja selviytynyt mahdollisimman hyvin. Aikuisuudessa tuo kartta kuitenkin on vanhentunut, vääristynyt ja haitallinen ja ylläpitää kärsimystä elämässä. – Ote Avaamoterapian-tunnevajeen purkamiseen tarkoitetulta verkkokurssilta
Tunteista ei ole ennen ollut lupa puhua. Ne ovat olleet ”turhaa ruikutusta”, heikkouden merkki ja ”turhat tunteellisuudet” on kuitattu sanomalla ”on täällä ennenkin selvitty.” Se on ollut tunteita torjuva selviytymiskeino jota emme välttämättä enää tarvitse. Vaikeina aikoina on ollut kuitenkin toisin. Menneet sukupolvet ovat joutuneet keskittämään kaiken energiansa selviytymiseen ja perustarpeisiin. Tunteista puhuminen ja niiden huomiointi on kuitenkin tie aitoon hyvinvointiin. Nyt meillä on jo siihen myös ”varaa.” Kaikki energia ei mene selvitymiseen. Voimme keskittyä myös henkiseen kasvuun. Tarvehierarkiassa perustarpeet tyydyttyvät, aineellinen hyvinvointi on taattu. Nyt on myös emotionaalisille tarpeille tilaa.
Tunteiden ymmärtäminen ja huomioon ottaminen ei välttämättä silti tule itsestään, vaan se pitää opetella. Emme ole saaneet siihen mallia. Omat vanhempamme saattavat kuulua edelleen siihen sukupolveen joille tunteet ovat sivuutettava ja ohitettava asia. Tunteiden käsittely on vasta nykyaikana tullut enemmän julkisemmin puheenaiheeksi ja se on nostettu esille. Tämä kaikki ”tunteiden kautta oppiminen” on siis oikeastaan aika uutta. Siksi itselleen kannattaa olla hyvin armollinen silloin kun tutustuu omiin tunteisiinsa. Me vasta opettelemme. Saatamme kantaa paljon taakkaa myös menneiltä sukupolvilta joten kaikki tunteemme eivät edes ole välttämättä ”omiamme.” Oma lasti voi olla siis ymmärrettävästi hyvin raskas lasti purkaa, siksikin armollisuutta tarvitaan.
Olen pitänyt itseäni ”yksinäisenä sutena”, ”oman tien kulkijana.” Osaltaan se on varmasti muutoinkin totta, – menen monissa asioissa täysin omia polkujani omien ideoideni johdattamana, mutta se mikä on eristänyt minut täyttämästä syvimpiä tarpeitani on ollut tunnelukon määrittelemää. Ihmissuhteissani on toistunut teema siitä, että jokin mitä kaipaan ei ole tullut kohdatuksi. Toistan ikään kuin sitä samaa kaavaa mitä olen oppinut toistamaan. Minulla on tarve tulla nähdyksi tunteineni ja kaipaan yhteyttä mutten ole osannut sallia sitä tapahtuvaksi jollain syvällä tasolla. Olen oivaltanut sen nyt johtuvan siitä, että tunteista ei ole tosiaan puhuttu, ja ne ovat kuitenkin meidän perustarpeitamme myös. Samalla tavalla kuin fyysiseen hoivaan, meillä on tarve tunneyhteyteen.
Jos aikuinen ei ole yhteydessä omiin tunteisiinsa, hän ei osaa olla sitä lapselleen. Tai jos aikuinen suojelee itseään omilta tunteiltaan, hänen täytyy suojautua myös lapsen tunteilta kontrolloimalla niitä tai ohittamalla ne. Silloin lapsi ei saa kokemusta kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta tunnetasolla. Tätä me kuitenkin kaikki kaipaamme, vaikka emme sitä edes ymmärtäisi kaivata. Kaipaamme yhteyttä. On tutkittu että yhteyden kaipuu on myös suurin syy riippuvuuksia aiheuttavalle käytökselle. Alkoholi tai huumeriippuvaista ihmistä pidetään usein ”kakkosluokan kansalaisena” ja eristämme hänet yhteiskunnasta vaikka juuri hän on ehkä se joka kaipaa eniten yhteyttä.
Tunnevaje muistuttaa paljon hylätyksi tulemisen pelkoa, mutta se on enemmän painottunut nimenomaan omien emotionaalisten tarpeiden pois sulkemiseen. Omia emotionaalisia tarpeita ei ole lapsena täytetty, joten et osaa niitä aikuisena tunnistaa. Kuitenkin sisäisesti olet ”yksin”, voit olla masentunut ja katkera.
– Ote Avaamoterapian-tunnevajeen purkamiseen tarkoitetulta verkkokurssilta
Olen tuntenut kaipaavani jotakin mutta koska minulla ei ole konkreettista kokemusta siitä en edes tiedä täysin mitä se käytännössä on. Olen yrittänyt täyttää tyhjiötä epäolennaisilla tavoilla. Myös riippuvuuksilla. Kirjoitan tätä tekstiä myös itselleni ymmärtääkseni ja ottaakseni vastuun omasta elämästäni. Olen nyt se aikuinen joka voi ratkaista oman elämäni asiat. Pystyn nyt antamaan itselleni sisäistä turvaa. Sen sijaan että itkisin tyhjällä kaivolla janoani mietin ratkaisuja kuinka voisin saada vettä jos tuo kyseinen kaivo on tyhjä. Tiedän että maailmassa on vettä joten miksi surkuttelisin ja hukkaisin enempää energiaa tyhjällä kaivolla? Tunnelukko on siitä salakavala, että olen tiennyt kaipaavani jotain ja pyytänyt sitä mutta en ole tuntenut saavani enkä edes osannut vastaanottaa sitä. Olen myös kokenut yksinäisyyttä mutta en ole osannut kurkottaa muita kohti. Tunnelukko on pitänyt minua otteessaan.
Nyt kun löydän avaimet tämän tunnelukon purkamiseen tiedän, että ulkoinen maailmakin alkaa näyttäytyä toisin. Avaimet on itsessä vaikka pelkästään yksin harvoin pääsemmekään eteenpäin. Siksi toivonkin, että jos myös sinä tunnistit itsessäsi tunnevajeen-tunnelukon niin lähtisit aktiivisesti etsimään apua ulkopuoleltasi päästäksesi tästä itsesi eristävästä tunnelukosta vapauteen. Ja että voisit saada sen yhteyden jota niin kaipaat. Maailmassa on yhteyttä, meidän tulee vain avautua sille.
Tämä tunnelukko voi olla todella syvällä jolloin olemme ikäänkuin ottanut sen osaksi identiteettiämme kuten se, että ajattelemme olevamme ”yksinäisiä susia.” Tuomittu kulkemaan yksin omia polkujamme, niin ettei kukaan voi ymmärtää meitä. Ehkä osittain nautimme, ehkä osittain kärsimme siitä mutta tunnelukon tunnistaa siitä että kaipaa jotain mitä ei ehkä osaa edes nimetä. Tuntee vain, että ihmissuhteet jää aina jollainlailla vajaaksi. Kun tunnelukon on saanut purettua myös ihmissuhteemme muuttuu, koska olemme itse muuttuneet. Avaamoterapia tarjoaa tähän yhdenlaisen syvällisen työkalun verkkokurssin muodossa. Kun aloitat käymään tätä matkaa itsesi kanssa myös avaamoterapian terapeutti Anneli Pohjola on kanssasi tukenasi koko tuon matkan. Voit saada tämän kurssin avulla paljon vapauttavia oivalluksia. Suosittelen sitä lämpimästi.
TUNNEVAJEEN TUNNELUKKOVERKKOKURSSI ENNAKKOMYYNTI
*Saat ennakkomyyntihinnasta 10% alennuksen koodilla maijutv12
Tunnevajeen tunnelukkokurssi on nyt ennakkomyynnissä hintaan 49e
17.12.2017 saakka. Saat kurssista heti kaksi ensimmäistä osiota.
Loput kurssista avautuu 18.12. Kurssin hinta on 18.12 alkaen 87euroa.
OSTA KURSSI TÄSTÄ
*Affiliate
Olen huomannut että taaperomme on ollut usein levoton kanssani. Isän viereen hän nukahtaa nopeasti ja yöimetyksen lopettamisen jälkeen minun kanssani siinä on voinut kestää joskus tunti, kaksikin. Muutaman kerran lapsi on kuitenkin nukuttaessani häntä simahtanut salamana, aivan epätodellisen nopeasti ja olen niissä hetkissä jäänyt miettimään mitä olen tehnyt toisin. Rupesin tarkkailemaan tilanteita, ja omaa toimintaani.
Kun olin rauhallinen ja keskittynyt läsnäolevaan hetkeen se energia tarttui lapseenkin. Lapsenkin levottomuus katosi. Ja kun olin levoton, niin oli lapsenikin. Tajusin koko ajan selkeämmin että lapsi reagoi minun levottomiin ajatuksiini. Jos pyörittelen päässäni omia tekemisiäni ja malttamattomana kiirehdin ajatuksissani ”nuku nyt, nukkuisitpa jo” niin lapsi ei nuku varmasti! Hetkissä joissa olen pystynyt olemaan läsnä nukutushetkessä, en missään muualla ajatuksin tai energioin, lapsi on nukahtanut levollisena viereeni hyvin nopeasti. Olen seurannut tätä jonkin aikaa enkä usko että kyse on mistään sattumasta. Niin loogisesti oma levottomuuteni/rauhallisuuteni vaikuttaa lapseenikin.
Elämässä on tapahtunut viime aikoina isoja, pitkään hauduteltuja ja kaivattuja muutoksia. Päätimme muuttaa mieheni kanssa erilleen mutta ratkaisu ei todellakaan syntynyt yhdessä yössä eikä sen tekeminen ollut mitenkään helppo. Vaikeita asioita oli kuitenkin liikaa ja kaipasin jo kauan latautumispistettä, en pakenemispistettä vaan sellaista paikkaa jossa voin todella välillä hengähtää. Alkuasetelma suhteessamme oli jo sellainen ettei se toiminut kannaltani. Yritin kuitenkin sopeutua mutta vaikka kaikkeen tottuu niin se ei välttämättä kannata. En sopeutunut mieheni ja hänen entisen vaimonsa asuntoon enkä asuinpaikkaan. Olen kuullut monilta äitipuolilta samaa, on vaikea sopeutua toisen vanhaan, ja pahimmassa tapauksessa, kuten itsellänikin se välillä oli, eletään yhdessä todella ahdistuneena. Joskus itkin kun tulimme kotiin. Omaan ahdistukseeni vaikutti hyvin monet tekijät. Lopulta uuvuin kokonaan. Oli pakko alkaa ajatella itseä, ihan lastenkin vuoksi. Itsellenihän ei ole ihan helppoa olla ”itsekäs” mutta kovan koulutuksen jälkeen sain siitä sentään jotain oivalluksia jotka nyt tuntuvat siivittävän koko perheemme hyvinvointia uuteen uskoon.
Olen järjestämässä jälleen Lahjoita Lapselle-hyväntekeväisyyshuutokauppaa, nyt kolmatta kertaa. Huutokauppa on käynnissä ennen joulua ajalla 27.11-10.12.2017. Tällä kertaa tuotto ohjataan lyhentämättömänä suomalaisten lapsiperheiden hyväksi, erityisesti yksinhuoltajien jaksamisen tueksi.
Ensimmäisen huutokaupan järjestin viime jouluna. Keräsimme rahaa yli 1600 euroa köyhien indonesialaisten lasten auttamiseksi. Varoilla saimme pienille lapsille mahdollistettua huulihalkioleikkauksia, poliota sairastaville lapsille pyörätuoleja ja osa tuotoista meni myös Siperiassa tuberkuloosisairalaan lapsille. Ostimme osastolle lautapelejä. Toinen huutokauppa oli keväällä, ennen äitienpäivää. Silloin saimme kasaan reilu 1000 euroa ja tuotto ohjattiin sillä kertaa seksuaalisen hyväksikäytön uhreille.
Tämän huutokaupan järjestäminen on antanut minulle paljon enemmän kuin ottanut. Vaikka tämä syö jonkin verran aikaa ja energiaa niin se antaa sitä rutkasti paljon enemmän. On mielenkiintoista kontaktoida eri yrittäjiä ja luoda uusia tuttavuuksia samalla kun teemme yhdessä hyvää. Olen joka kerta saanut apuja muilta ja aivan huikeita lahjoittajia mukaan. Tämän huutokaupan järjestäminen lisää myös tarkoituksenmukaisuuden tuntua elämään ja se jos mikä tekee elämästä merkityksellistä. Samalla kun on tullut kerättyä rahaa hyvään tarkoitukseen on ollut myös huikeata oppia paljon uutta ja tutustua uusiin ihmisiin.
Minulla ei ollut vastaavasta mitään kokemusta kun tähän lähdin. Kaikki oli minulle uutta ja tälläisen projektin kasaaminen oli alussa jännittävää ja pelottavaa. Pelkäsin aluksi myös suurta vastuuta mikä tälläisen projektin järjestämisessä on.
Vastuuta on helppo pallotella, mutta olen huomannut usein, että jos ei itse tee, niin ei tee kukaan. Pitää itse olla se JOKU, kenen odottaa tekevän muutoksen.Projektiin lähtiessäni ajattelin, että luovun epätoivostani ja pelosta. Tuolla jossain on pieni lapsi joka pelkää valtavasti, kokee kipua ja tuskaa. Minun pelkoni ei ole siihen verrattuna mitään. Näin ajateltuna oli helppo päästää irti kaikesta mikä yritti rajoittaa toimintaani.
Tämän huutokaupan idea sai alkunsa ihan tavallisena arki-iltana kotisohvalla katsellessani tv:tä oma lapsi kainalossa. Televisiosta tuli ohjelma joka herätti suuria tunteita maailman lasten hädästä varsinkin kun oma lapseni oli vielä pieni vauva niin tunteet olivat tosi herkillä. Silloin päätin kuitenkin etten vain kävele ohi noista tunteista vaan aion todella toimia vaikka en tiennytkään miten! Sitten kirkastui ajatus hyväntekeväisyyshuutokaupasta. Olin nähnyt tuttavani toteuttavan vastaavaa kodittomien eläinten hyväksi. Hänen esimerkkinsä inspiroi minuakin toteutukseen asti.
Jos voimme olla pisara meressä niin ollaan se.
Tehdään pieniä asioita yhdessä.
Minua on inspiroinut valtavasti aina se ajatus, miten yhdellä ihmisellä voi olla todella suuri vaikutus maailmaan. Tästä voidaan nostaa esimerkkejä kaikilta elämänaloilta. On tarvittu vain se yksi ihminen, joka on näyttänyt täysin uudenlaisia puolia maailmasta, oman toimintansa kautta. Ja jotta tämä yksi ihminen saa oman ajatuksensa ja ideansa läpi muille, kasvatettua suuremmaksi ja konkreettisemmaksi, tämä ihminen tarvitsee paljon uskoa itseensä ja periksiantamattomuutta vastoinkäymisistä huolimatta. Sellainen sitoutuminen palkitaan aina.
Ei tarvitse olla kukaan erikoinen tehdäkseen hyviä asioita. ”Olen aina ihmetellyt miksei JOKU tee jotakin kunnes tajusin olevani itse se JOKU.” Kun me tavalliset ihmiset yhdistämme voimamme voimme saada pieniä ihmeitä aikaan. Ei kannata lannistua isojen ongelmien edessä vaan ottaa pieniä askeleita joista lopulta muodostuu pitkä matka. Joetkin muodostuvat pienistä pisaroista. ”En voi auttaa kaikkia mutta voin auttaa joitakin.”
Huutokauppa toimii käytännössä niin että kampanjan sivulla on oma kansio meneillään olevalle huutokaupalle. Jokaisesta huudettavasta kohteesta on oma kuva sekä tuotteen/palvelun kuvaus. Huudettavan kohteen alla on myös lähtösumma ja minimi korotussumma. Kuvan alle tuotteesta kiinnostuneet tekevät tarjouksia huutokaupan voimassaolon ajan eli 27.11-10.12 välisenä aikana. Huutokaupalle on asetettu päättymisajaksi 10.12 klo 23:00 ja tuotteen voittaa siihen mennessä korkeimman huudon tehnyt. Tällä hetkellä mukana lahjoittajina on jo Milanka Designin koruja, Zen Dogs koirahierontaa, Hieronta Santelipuun hierontalahjakortti, Arjen Sankarit siivouslahjakortti, Onnillisen lahjoittamia lasten vaatteita ja paljon muuta. Huutokauppakansio täydentyy lahjoitustuotteista jatkuvasti huutokaupan alkuun asti.
Tule tukemaan kampanjaa!
Olen juuri etsimässä mukaan lahjoittajia joten jos sinulla on itselläsi lahjoittaa käsitöitä, muita uusia tuotteita, lahjakortteja tai mitä tahansa tähän huutokauppaan niin laita minulle viestiä Lahjoita Lapselle – sivuston kautta. Tai jos tunnet jonkun yksityishenkilön tai yrittäjän joka haluaisi olla tälläisessä mukana niin jaa tietoa eteenpäin ja pyydä heitä mukaan. Mainostan lahjoituksen tehneitä yrityksiä Lahjoita Lapselle-sivuilla koko kampanjan ajan joten lahjoitusta vastaan saa myös näkyvyyttä. Jos et halua olla mukana lahjoittajana, niin tykkää sivustamme ja huuda joululahjat hyvää tekevästä huutokaupastamme. Tehdään yhdessä hyvää tänäkin jouluna.
Lahjoita Lapselle-hyväntekeväisyyshuutokauppaan tästä.
Ei tarvitse olla täydellinen ihminen tehdäkseen jotain. Eikä oman elämän tarvitse olla täydellistä, jotta voisi tehdä hyviä asioita. Olemme kaikki täällä oppimassa, – yhtä keskeneräisiä. Joskus asiat saavat oikeat mittasuhteet kun ne suhteutetaan siihen mitä jossain päin maailmaa tapahtuu. Se, että jollakin on pahempia ongelmia, ei vie omilta murheilta arvoa tai tee niistä merkityksettömiä, mutta silloin voi huomata, että minulla on sittenkin paljon annettavaa. Asioita joista voin olla todella kiitollinen. Jollain toisella ei ole tämänkään vertaa.
Kun aito kiitollisuus herää, löytyy voimavaroja nähdä omaa elämäänsä pidemmälle. Minulla on paljon resursseja joita voin käyttää toisten avuksi. Ja kun teemme näin, niin huomaamme onnellisuutemme kasvavan ja hyvinvoinnin lisääntyvän. Vihdoin saa tehdä jotain aidosti hyvää. Se taas ruokkii hyvää itsessä ja muissa.
”Miten puhut lapsellesi?”
Tein aarrekartan parisen viikkoa sitten. Leikkasin siihen lehdestä tuon tekstin. Ihmettelin vähän miksi tuo teksti päätyi aarrekarttaani vähän kuin vahingossa. Tottakai asia on erittäin tärkeä tiedostaa mutta mietin sen isompaa viestiä ja miksi se nousi esille juuri nyt. Tänään oivalsin asiasta yhden merkittävän asian kun minulle tuli mieleen tuo aarrekarttani lause yhdestä arkisesta tilanteesta eteisessämme.