Tarpeeksi rohkea pelkäämään

15.11.2017 | Pelko | 0 Kommenttia

Sain elämääni pienen tytön jolla näytti olevan leijonanvoimat ja loputon rohkeus. Jo 3-vuotiaan määrätietoisuudella hän uhmasi kaikkia tilanteita. Kysyttäessä mikään ei pelottanut ja suu oli viivasuorana päättäväisyydestä. Eräällä lomamatkalla hän meni norsun valtavan jalan viereen seisomaan valokuvaa varten. Ei kuulemma pelottanut yhtään. Tyttöä piti siirtää kauemmas, koska aikuisia tilanne pelotti. Tyttö oli aina pärjännyt ja osannut tehdä kaiken paremmin itse. Aikuisilta ei tarvinnut kysyä juuri mihinkään apua.

Mikä voima olikaan hänen mielessä, mutta  koko ajan näin että siinä takana oli muutakin. Näin, että jo noin pienenä voi sairastua vahvuuteen. Tuo pieni tyttö kaikessa sitkeydessään pelkäsi liikaa ja ainoa vaihtoehto oli olla pelkästään rohkea. Pelkoa eivoinut näyttää koska maailma ei tuntunut tarpeeksi turvalliselta sille. Tyttö oli kokenut kovia koko lapsuutensa. Pelosta oli tullut pienelle tytölle kuin vihollinen, hävettävä asia ja heikkouden merkki jota ei voinut näyttää. Yritin aina tilanteiden tullen selittää että pelossa ei ole mitään hävettävää ja, että kaikki ihmiset pelkäävät. Mutta tyttö kun ei vaan pelännyt. Hän saattoi yöllä itkeä, varsinkin vieraassa paikassa, mutta peloksi ei sitäkään myöntänyt. Vuoden verran sain sulattaa jäätä kunnes kerran tapahtui läpimurto. Eräällä kesälomareissulla soutuveneeseen meneminen oli tytön omien sanojen mukaan pelottavaa! Olin helpottunut ja onnellinen tytön puolesta. Sinä hetkenä hän alkoi myöntää pelkonsa ääneen  ja samalla ottaa tukea ja turvaa vastaan. Näitä läpimurtoja alkoi tulla useammin; rullaportaat pelottivat, hän halusi tulla syliin kun vieraiden ihmisten seurassa jännitti, kädestä oli luonteva ottaa kiinni kun käveltiin vieraalla kadulla. Pelosta tuli näkyvämpi ja sen voima alkoi heiketä samalla. Se ei ollut enää pelkän sisäisen maailman painolasti. Tytön tunnemaailma alkoi vapautua.

hugues-de-buyer-mimeure-350387

Ajan kuluessa pahin uhma pelkoa vastaan alkoi helpottaa ja tyttö alkoi päästää minua lähelleen. Silti vielä edelleen monet tilanteet hän yritti pitää vallassaan ja jos alkoi tapahtua jotain arveluttavaa hän alkoi mököttää. Hän saattoi mököttää niin kauan että muiden oli lähes mahdotonta olla menemättä siihen mukaan. Mökötys oli kaiken kattavaa ja hallitsevaa. Pelko oli vieläkin isossa otteessa tytön sisäisessä maailmassa vaikka hän ei ollutkaan sen kanssa enää niin yksin. Vuosien aikana tapahtui koko ajan pientä edistystä.

Yhtenä päivänä juttelimme taas jännittämisestä ja pelosta. Ensin tyttö ei taaskaan myöntänyt mitään vaan haukkui muita. Selvisi kuitenkin että ”muut olivat tyhmiä” koska häntä ujostutti. Tyttö sanoi itse ääneen olevansa ujo. Herkkyys alkoi näkyä yhä enemmän. Sosiaalisuus ja tekeminen ei tullut enää uhmakkuudesta vaan intohimosta tehdä asioita. Luontevasta kohdasta, rakkaudesta tekemiseen.

Pikkuhiljaa aloin ymmärtää että sain tuon tytön elämääni syystä. Aloin tunnistaa itseäni tuossa tytössä. Olen ollut suurimman osan elämääni liian arka pelkäämään. Liian pelokas näyttääkseni jännitystäni, pelkoani. Suurimmankin pimeyden keskellä olen aina sanonut: minä en pelkää. Joskus jopa nauranut muiden pelolle ja pelottaville tilanteille, ollakseni niiden yläpuolella. Ettei pelko saisi minusta valtaa. Kuitenkin sisimmässäni niin monessa tilanteessa olen sisältä vapissut. Kovan kuoren alta en vain sitä ole aina näyttänyt. Mikä voima ja energia on mennytkään siihen että olen saanut pidettyä esityksen kasassa teeskennellystä rohkeudesta ja vääränlaisesta vahvuudesta.

Hyvinvoinnin_bannerit_alehdet_300x250

Tottahan sekin on, että rohkein on se joka pelkää ja tekee siitä huolimatta mutta nykyisin tuntuu upealta olla vieläkin rohkeampi ja sanoa ääneen että nyt minua pelottaa. Antaa pelon tuntua ja edetä sen ehdoilla joskus hitaasti. Tuntea tunteita ja pysyä tilanteessa mukana. Rohkeus seisoa itsensä rinnalla pelon kanssa on valtava voimavara. Ei tarvitse harppoa edelle vaan voi mennä juuri sitä vauhtia kuin tuntuu hyvältä. Ei tarvitse tehdä montaa benji-hyppyä osoittaakseen itselleen olevansa pelon yläpuolella. Pelon kanssa voi ystävystä, sitä ei tarvtse alkaa kuunnella eikä sen ehdoilla tarvitse elää, mutta sitä ei tarvitse koko ajan olla tyrkkimässä voimalla pois. Sen voi antaa tulla lähelle, siihen voi tutustua, pelon viestiä voi alkaa kuunnella.

Tämä tyttö on ollut suuri opettajani. Hän on ollut elämässäni hyvänä peilinä omalle sisäiselle lapselleni. Koko ajan rinnakkain olemme yhdessä kasvaneet olemaan tarpeeksi rohkeita pelkäämään. Pelon, haavoittuvuuden ja herkkyyden näyttäminen kun on ehkä sittenkin lopulta sitä  suurinta rohkeutta. Rohkeus pelätä tuo vapauden olla koko olemuksellaan mitä on. Ja jos jotain toivon, niin sitä, että tuosta tytöstä kasvaa päivä päivältä rohkeampi olemaan itsensä tukena myös omissa peloissaan joka tilanteessa.

Lue myös artikkelini:
Kenen uskomukset luovat pohjan vanhemmuudellesi?
Miten puhun lapselleni
Sydämentoiveen toteuttaja – haltijaemon joululahja
Lapsena saadut mallit tunteiden käsittelemiseen kantautuu aikuisuuteen asti
Tehtävä: Näin tunnistat intohimosi

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *