Länsimainen kulttuurimme pohjaa paljon järkeen ja ajatteluun. Se on kuitenkin vain yksi osa elämästä. Esimerkiksi mielenterveydenhoidossa kokonaisuus on tärkeä ja jos esimerkiksi traumaa koitetaan hoitaa pelkästään puheen ja ajattelun kautta niin hoidetaan vain osaa isosta kokonaisuudesta. On tärkeä päästä purkamaan ja kertomaan menneisyyttään. On tärkeää luoda uudenlaisia toimintamalleja ja purkaa vanhoja. On tärkeää tulla myös sanallisesti kohdatuksi ja kuulluksi. Mutta jos koitamme korjata pelkästään mieltä, keho jää vaille huomiota. Purkamatta jäänyt kehossa asuva trauma ottaa tiedostamatta yliotteen kerta toisensa jäkeen ja saa mielenkin sekaisin.

Trauma asuu kehossa mutta  yhteys kehoon on hyvin monella katki. Mieli ja keho ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Kun kehossa tapahtuu erilaisia asioita se vaikuttaa väistämättä mieleen. Esimerkiksi traumaperäisessä stressihäiriössä kehon hälytysjärjestelmä on hyvin herkillä. Kun keho alkaa hälyttää mieli reagoi paniikilla ja pelolla. Keho reagoi hyvin herkästä tiedostamattomasta nousevien traumamuistojen vaikutuksesta.

Olen itse huomannut monesti, etten ole tiennyt välttämättä yhtään miksi panikoin mutta niin vain käy. Kehoreaktio voi laueta jostain niin pienestä, että sitä ei edes havaitse tietoisesti. Esimerkiksi toisen ihmisen hengityksen rytmi, yskähdys, askeleet, kolahdus, huuto… Jopa tietyt maisemat, säätilat tai vuodenajat saattavat nostaa joillekin epämääräisiä ahdistuksen tunteita pintaan eikä henkilöllä ole yhtään tietoa miksi näin käy.

Alitajuntaan ja kehomuistiin on kuitenkin tallentunut kaikki se tieto mitä olemme elämässämme kokeneet ja useimmista tälläisistä tapahtumista jää tunnekehoon kokemus. Varsinkin itselläni kinesteettisenä ihmisenä. Koen ja reagoin vahvasti asioihin koko kehollani. Vaikka mieli ei muistakaan asioita niin kehotietoisuutemme ja tunnekehomme muistaa. Siksi oudot irrationaalislta tuntuvat ahdistustilat saattavat olla hyvin loogisia kun saamme enemmän tietoa menneisyydestämme.

Yleensä kaikki reaktiot ihmisessä pyrkii terveyteen. Mieli haluaa nostaa tietoisuuteen alaspainetut tunteet jotta ne voidaan vihdoin vapauttaa. Kohdata asian ukaisella tavalla. Tavalla joka menneessä ei toteutunut.

Kun yhteys kehoon on katki niin muutumme jäykiksi. Silloin emme reagoi näihin viesteihin vaan alamme elää päässä. Se on eräänlainen selviytymismekanismi minkä avulla mieli koittaa luoda strategioita siinä miten voisi välttää nuo tunteet. Usein mitä monimutkaisimmilla ja nerokkaimmilla keinoilla se luokin sisäisille ongelmille ulkoisen kohteen. Se projisoi. Se on tiedostamattoman mielen keino väistää omaa kipua.

Mieli haluaa tällöin myös nopeita ärsykkeitä, se haluaa turruttaa itseään päihteillä, erilaisilla  addiktioilla. Ihminen välttää kaikin keinoin kokemasta näitä varastoon jääneitä vapautumista odottavia tunteita jolloin toimintatavat saattavat muodostua hyvinkin epäterveiksi ja haitallisiksi. Paikoin jopa itsetuhoisiksi.

Omassa elämässäni lähstymistapa traumaani on ollut täysin väärä. Psykoterapiassa puhuin 3,5 vuotta menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Mieleni on ollut hyvin nuoresta lähtien aika nokkela siinä miten se analysoi asioita ja löytää syyseuraussuhteita. Teoriat ovat olleet hallussa. Näiden teorioiden ympärillä terapia yleensä pyöriikin.

Mieleni on ollut vallassa ja yhteys kehooni on ollut täysin katki. Pystyin puhumaan  selviytymisstrategioistani joita mieleni on kehittänyt mutta jotta pystyin vapautumaan  traumoista niin minun on pitänyt  uskaltaa laskeutua mielestä ja mielen kontrollista  kehoon tuntemaan ja kokemaan se kaikki mikä sieltä paljastuu. Tähän on tarvittu kehoterapiaa ja muiden luomaa turvaa.

Mieli on uskomattoman nerokas systeemi ja yleensä uskomme lähes kaiken mitä se meille syöttää.  Miettikäähän jos ihmisen päässä kulkee n. 40.000-60.000 ajatusta vuorokaudessa niin sen täytyy olla melkoinen tarinankertoja. Ja tuota tarinankerrontaa se on harjoittanut koko elämäsi, joten se on varmasti myös kehittynyt ja tullut siinä hyväksi. Suurin osa mitä mieli meille syöttää on kuitenkin  täysin keksittyä.

Osa tuosta hölinästä on ohjelmoitu meihin jo lapsuudessa, joten emme useinkaan edes toista omaa ajatteluamme vaan toisilta kuulemiamme asioita. Oma mielemme on opettanut meidät  uskomaan kaiken sen entisen meille tapahtuneen perusteella, että me olemme tietynlaisia, pystymme ja osaamme vain tiettyjä asioita jne.

Nyt kun miettii, että tuon hölisijän kanssa lähtee terapiaan niin siinä voi saada helposti paljon aikaa kulumaan aika epäolennaisten asioiden äärellä. Itse olen istunut  terapeutin penkillä monta saataa tuntia. On siinä kierrelty ja kaarrelty nykyhetkeä, mennyttä ja tulevaa. Ihmetelty, analysoitu, luotu teorioita ja vatvottu. Kun jälkeenpäin mietin niin  mitään todellista otetta en ole keskusteluerapiassa traumaani saanut. Useamman kerran olen kyllä saanut keskustelujen vuoksi hyvinkin voimakkaita tunnetiloja ja dissosiointia  päälle kun on sohittu johonkin sellaiseen kohtaan mikä on herättänyt niin voimakkaita tunteita, että mieli ei niitä meinaa kestää. Kotiin onkin sitten lähdetty aika tyhjän päälle ja yksinäisenä jatkamaan selviytymistä niiden olojen kanssa.

Toisten terapeuttien kanssa keskustelut ovat olleet hyvin hedelmällisiä ja toisten ei niinkään, mutta ennen kaikkea olen pääsyt oman traumani työstämisessä eniten eteenpäin kehollisen työskentelyn kautta. Oman kokemukseni mukaan on siis ollut niin, että kun traumaa koittaa tavoittaa mielen kautta ollaan aina etäisyyden päässä. Mieli nimenomaan keksii keinon miksi kehoon ei kannattaisi laskeutua. Miksi kannattaakin pysytellää mielen luomien selviytymisstrategian ja projisoinnin maailmassa. Se pitää turvassa. Keho tietoisuuteen lasekutuminen tarvitsee turvankokemusta, koska silloin mennään ”itse asiaan” kivun vyöhykkeelle.

Mielisairaus ei olekaan siis mielestäni yksinomaan mielisairaus, se voi olla selviytymisstrategia tai terve reaktio sairaisiin kokemuksiin. Mieli on nerokas, mutta sen kyky tiedostaa asioita on rajallinen. Joidenkin mielen selviytymisstrategia on myös sulkea kaikki muistot mielestään. Muistot kuitenkin jäävät kehoon ja määrittävät elämäämme joka tapauksessa sitä kautta. Trauman hoidossa tarvitaan oman kokemukseni mukaan enemmän kehollisuutta.  Tuntea, täristä, pyöriä, ehkä äänikin tulisi mukaan, itkua huutoa, raivoa, kirkumista… On hyvin houkutteleva ajatus miten antaisi kaiken tulla kehosta ulos. Saisi olla tuskansa kanssa turvassa ymmärtävän ihmisen kanssa läsnäolon tilassa ja päästää se vyöryämään mieltä kuormittamasta. Tälläiselle on vaikea löytää paikkaa.

Kehollisia menetelmiä on kuitenkin monia. Ja mikä itseni yllätti niin uskomatonta kyllä mutta yksi huomattavimmin minua auttaneista ja eniten kehotietoisuuttani kasvattaneista sekä tietoisuutta itsestäni ja traumasta lisännyt metodi oli laulaminen. Minulla oli valtavan hyvä tunnelukkoihin perehtynyt lauluvalmentaja joka salli minun tuntea kaiken; häpeän, tärinän, poissaolevuuden, dissosioimisen … Hän ei kavahtanut minun tunteitani vaan kertoi olevansa läsnä, välittävänsä ja olevansa siinä. Haluavansa tukea minua.

En voi sanoin kuvailla miten tunsin saavani yhteyttä itseeni aina noiden sessioiden jälkeen. Se on uskomatonta miten monin tavoin voimme saada yhteyden kehoon ja laulaminen on upea keino siihen, koska siinä olemme itsemme kanssa esillä, mitään piilottamatta. Kehon kieli elävänä ja näkyvänä… Jos meillä ei ole yhteyttä kehoon niin laulu ei kulje. Jos haluamme kehittyä laulajina niin yhteys kehoon ja tunteisiin on opittava muodostamaan. Laulaminen ja terapia voisikin olla oman kokemukseni mukaan  aivan mielettömän hyvä työkalu osaavan terapeutin käsissä.

Kun trauma on kehossa niin kehotietoisuus on silloin uhka. Kehoon ei uskalleta tutustua. Muistan miten vuosia sitten en uskaltanut käydä edes joogatunnilla koska saatoin joogatunnin jälkeen olla aivan sekaisin. Tunteet olivat lähteneet liikkeelle kehostani ja olin niiden kanssa melkoisen pihalla. Koitin pyytää monesta paikkaa apua silloinkin, mutta juuri kukaan ei ymmärtänyt mitä minussa tapahtuu. Onneksi tutustuin joogaopettajaan joka ymmärsi selittää kehon ja tunteiden yhteyttä kattavammin. Satu Tuomelan kautta löytämäni Yin-jooga onkin ollut yksi tie vapauteen tuskaisista tunteista kehossani ja oli turvallista aloittaa se kun opettaja ymmärsi näistä asioista enemmän kuin minä silloin.

Välillä on turhauttanut hyvin paljon miten yksin tällä reissulla onkaan ollut. On joutunut raivaamaan tiensä läpi pääsemättömän tuntuiseen  viidakkoon, itsensä ja traumansa  juurille. On ollut melkoinen reissu. Opettavainen mutta rankka. Jos joku olisi kertonut minulle reilu kymmenen vuotta sitten, että puhuminen ei sinua auta vaan kehotietoisuuden lisääminen niin matka olisi ollut huomattavasti lempeämpi. Itsekseni tämän kaiken  matkan varrella olen sitten huomannut ja oppinut.

Rosen-terapia on ollut minulle yksi parantavimmista hoidoista. Mutta sitten kun traumani on niin valtava ja tunteet minusta purkautuvat voimalla terapiasession aikana niin olen joskus pelännyt olevani liikaa kokemuksineni. Onnekseni olen löytänyt monia ihmisiä rinnalleni joiden kapasiteetti kestää kokemukseni läpikäymisen. Olen kokenut, että terapeutti voi johdattaa eheytymisessä vain niin pitkälle mitä on itse käynyt läpi.

Kehotietoisuus on oman kokemukseni mukaan todella tärkeä osatekijä trauman purkamisessa. Voimme lääkitä ja turruttaa mielemme, mutta ei mielemme ole sairas. Se toimii selviytymisstrategioineen täysin luonnollisella terveyteen pyrkivällä tavallaan epäterveiden ja liian kuormittavien tunteiden kanssa. Kun tunteet kehosta pikkuhiljaa  puretaan pääsee mielikin vapaaksi.

Olen luonut verkkokurssin VAHVISTA SISÄISTÄ TURVAN TUNNETTASI. Kurssi tarjoaa oivalluksia ja apua siihen miten voimme vahvistaa sisäistä turvallisuuden tunnetta. Sisäinen turvallisuuden tunne on olennaisin asia traumasta eheytymisessä. Se on avaintekijä myös muun hyvinvoinnin suhteen elämässä.  Vahvista sisäistä turvan tunnettasi – verkkokurssillani on jo yli 200 osallistujaa. Niin asiakkaat kuin ammattilaisetkin ovat antaneet kurssista loistavaa palautetta. Lue lisää kurssista tästä linkistä: kultainensulkablog.wpcomstaging.com/kurssi

Lue myös artikkelini:
Mitä on TRE-traumojen ja stressinpurkuliikkeet?
Traumatisoitunut hakee tasapainoa ääripäiden kautta
Rentoutuskellunta on parasta hoitoa stressaantuneelle mielelle
Laulaminen vie tunnelukkojen äärelle
Epäterveesti käyttäytyvät osamme voivat vahingoittaa läheisimpien ihmissuhteiden toimivuutta – Dissosiaatio parisuhteessa