Home Itsetuntemus Tunteita ei voi käsitellä ajattelemalla, ne täytyy tuntea jotta niistä pääsee eteenpäin

Tunteita ei voi käsitellä ajattelemalla, ne täytyy tuntea jotta niistä pääsee eteenpäin

by miaumai

Monet elää tunteet ajatuksensa kautta. Niin tein minäkin. Ajattelin, eli olin. Tunteakseen elämää pitää uskaltaa kuitenkin heittäytyä pois ajatusten kontrollissa ja se on mielelle pelottavaa. Ensimmäisiä ajatuksia tuossa uskallukseen opettelussa on ehkä monelle muullekin kuin itselleni ”hulluksi tulemisen” pelko. Niin tiukassa kontrollissa kuin me tässä kulttuurissa olemme tunteinemme joutuneet ja oppineet elämään niin se on ihan luonnollinen reaktio. Meillä on pitkä historia siitä miten on ollut tuomittavaa ja kiellettyä tuntea. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Vieläkin määrittelemme todellisuuden silti sen kautta mikä on niin kauan ollut vallitseva totuus. Uskomuksissa menee jonkun aikaa muuttua, ja sen muutoksen voi tehdä vain jokainen ihminen itse siirtymällä päästä kehoonsa. Tunteet eivät asu mielessä vaan kehossa. Kokeakseen tunteita on uskallettava tutustua myös kehoonsa. Liikuttamalla ja avaamalla kehoaan. Tunteet luovat elämämme ja se mitä varastoimme kehossamme vaikuttaa meidän elämään hyvin kokonaisvaltaisella ja merkittävällä tavalla.

Kun lakkaa AJATTELEMASTA tunteitaan ja siirtyy TUNTEMAAN niitä, voi oppia kokemaan miltä tunteet oikeasti tuntuvat. Mennä tunteiden maailmaan. Uskaltaa nähdä että tuntemalla emme ”tule hulluiksi.” Tottakai kun lähdemme vapauttamaan tunteitamme niin emme enää ole siinä kontrollissa mihin niin hyvin olemme oppineet: pidättämään ja tukahduttamaan kaikki tunteemme. Meillä pitää olla oma lupa poistua tuolta suppealta maailmankuvalta ja haluttava tutustua mitä olemme keho/mieli/henki kokonaisuutena. Tuo kokonaisuus on jotain paljon suurempaa kuin ajatusten kontrollointi.

Olen itse joutunut monta kertaa hyväksymään matkalla, että ehkäpä tulenkin hulluksi, mutta niin ei käynyt. Mitä hulluksi tuleminen edes on? Omasta mielestäni se on viisaan mielemme keino suojella meitä. Mieli suojaa meitä uskomattoman tehokkaasti liian suuresti psyykeämme kuormittavilta asioita, mutta tuo suojamekanismi ei ole aina meidän puolellamme käytännössä. Joskus olisi hyvä käydä läpi tunteet oikeasti läpi mutta sille matkalle tarvitsemme oppaaksemme asiantuntijoita ja ammattilaisia.

Kun lähdetään käymään läpi esimerkiksi menneisyydestä itseen varastoituneita tunteita niin tunteet vievät meidät takaisin tapahtumapaikalle jossa oli hyvin epämiellyttäväää olla tai jopa hengenvaarallista. Jotta ihmisen ei tarvitsisi mennä takaisin noihin päiviin hän suojelee itseään kaikin keinoin noilta tunteilta nousemasta. Mutta kun suojelemme itseämme menneisyyden tunteilta emme voi elää tätä hetkeä. Olemme aina paossa jotakin. Itseämme ja elämää.

Kokemukset varastoituvat meihin tunteina ja jos niitä ei ole kuluvalla hetkellä ollut turvallista päästää ulos niin ne on jääneet meihin vuosiksi, ehkä jopa vuosikymmeniksi. Kun jossain vaiheessa tunteet alkavat purkautua, – yleensä näin käy odottamatta kun elämässä tapahtuu kriisejä tai isoja muutoksia, vanhat tunteet vyöryvät päälle. Moni luulee silloin tulleensa hulluksi, ja toiset kokevat tarvitsevansa siinä paljonkin henkistä tukea. Silloin on hyvä hakea ammattiapua tunteidensa selvittämiseen. Entinen siellä vahvasti haamukipuilee. ”Hulluksi tulemisen” tunne tulee koska järki ei osaa yhdistää tunnetiloja nykyhetkeen. Tunteet ja järki ei aina puhu yhteistä kieltä.

Minulla on ollut monia tälläisiä hetkiä joista olen selvinnyt turvautumalla tietoisesti niihin ihmisiin joihin luotan ja koen turvaa.

Tunteiden maailmassa tunteet pitää tuntea jotta niistä voi vapautua. Tunteissa ei ole punaista lankaa sinänsä vaan ne voivat tuntua aaltoilevana, ”mössönä”, pisteliäinä, kehollisina kipuina, keveytenä, leijumisena, epämääräisinä, usvaisina, raskaina… Tunteet ottavat monia henkisiä ja fyysisiäkin muotoja ja yrittävät sen kautta näyttäytyä. Ne voivat ilmentyä hengenahdistuksena, paniikinomaisena pelkona, tuskana, levottomuutena, epätietoisuutena, hysteerisenä olona…

Kun tunteet tulevat, se on meille lahja vapautua menneestä. Se ei tunnu lahjalta, koska se tuntuu kuin kuolemalta, yhtä pelottavalta. Sitä se onkin, eräänlaista kuolemaa, vanhalle. Ja jotta voimme kuolla sille vanhalle joka ei ole enää läsnä muta joka määrittää meitä menneestä, meidän pitää uskaltaa tuntea.

Usein me kuitenkin järkeilemme tunteemme pois. Aiemmin kun minulla nousi surua pintaan viha tuli heti torppaamaan ja mieli alkoi sättiä ”Älä viitsi, älä jaksa, ei tästä ole mitään hyötyä. Turha pillittää.” Tulin vihaiseksi itselleni heti kun itku oli tulossa. Nykyään ymmärrän, että sillä tavalla pidin itseni turvassa. Minulla ei ollut elämässä silloin sellaisia ihmisiä jotka olisivat voineet tukea ja auttaa minua niin kuin olisin tarvinnut. Tietoisuus tunteiden osalta ei ollut silloin vielä kovin suurta. Tuntui, että ammattiauttajienkin keskuudessa niitä pidettiin huonoina, sairauden merkkinä, lääkittävinä, epätoivottuina oireina. Suljin suruni pois vihalla, jotta olisin turvassa menneisyydestä nousevilta tunteiltani.

Kun alamme tuntea menneisyyden tunteita meidän täytyy olla turvassa tehdäksemme sen. Jos olemme seurassa jossa tunnekokemusta vähätellään tai siihen suhtaudutaan jollain lailla negatiivisesti tunne ei pääse tulemaan ulos. Myöskään voivottelu tai toisen korjaamisyritykset eivät luo turvaa. Turvan täytyy olla aitoa, sitä ei voi teeskennellä.

Jotta voisimme tuntea menneisyydestä tulevat, vielä tässä nykyhetkessäkin meidät hyvin haavoittuvaisiksi saavat tunteemme, meidän pitää olla ehdottomassa luottamuksessa siitä, että tässä hetkessä mitään pahaa ei voi käydä kun annan menneisyyden kipujen näkyä. Varsinkin vaikeissa traumoissa tähän tarvitaan yleensä turvallista ammattilaista joka pystyy ehkä pitkänkin prosessin aikana luomaan turvallisen ja luottamuksen tilan tunteiden vapautua.

Kun psyykeemme ja koko olemuksemme vakuuttuu siitä, että olemme tosiaan juuri nyt tässä hetkessä turvassa, niin tunteet saavat tulla. Tunteet saavat puhdistua pois, eheytyä, ja vielä kerran näyttää itsellemme kaiken sen mitä joskus olemme kokeneet.

Tuo prosessi on helpottavampi kuin suurimmissa tuskissaan saattaa koskaan kuvitellakaan. Se on ainakin minun kokemukseni. Niin pelottavat ja ahdistavat tuntemukset mitä niin kauan kannoin saivat vapautua ja olo muuttui niin monin tavoin kevyemmäksi sen jäljiltä.

Ennen niin vahvasti elämäämme vaikuttavat tunteet voivat poistua kuin usva ja kadota löytäessämme tiemme aitoon turvaan. Sen jälkeen kun olemme saaneet käytyä vanhoja  tunteita läpi emme ehkä enää edes muista millaista oli elää jakuvan ahdistuksen ja paniikin kanssa. Se on ihmeellistä miten elämä ja koko todellisuus voi muuttua tämän prosessin seurauksena!

Tunteiden alkemia on voimallinen prosessi. Ne tunteet mitä koemme määrittävät sen millaiseksi elämämme koemme. Kun muunnamme tunteita kehossa ja itsessä niin elämämme muuttuu. Se on väistämätöntä.

Kun vanhat tunteet nousevat keho ja mieli saattaa huutaa: älä vie itseäsi vaaraan. Se on viisaan psyykeemme suojelemiskeino. Silloin tilanteessa täytyy olla jotain joka aidosti vakuuttaa meille: kyllä, nyt on ihan turvallista käydä tuossa menneen painajaisessa koska minähän olen tässä, juuri nyt turvassa.

Usein kuulee ihmisten syyttelevän itseään: miksi vieläkin koen näin, miksen jo pääse eteenpäin, eikö tämä tuska koskaan lopu. Tunteet ovat kerääntyneet meihin pitkän ajan kuluessa ja olemme padonneet niitä kauan. Eivät ne poistu hetkessä. Eikä turva kehity turvattomuuteen hetkessä. Turvan täytyy olla aitoa jotta voimme todella tuntea sen.  Muutaman vuoden prosessi tunteiden parissa on lyhyt aika.

Kun tuska tietoisesti tunteiden kokemisessa oli suurin  lohdutin itseäni ajattelemalla  mitä minun loppuelämäni tulee olemaan kun käyn tämän savotan läpi.  En aina edes ehkä kovin tietoisella tasolla, mutta kyllä minussa oli vahva usko siihen, että alkemia itsessäni on mahdollista. Juuri tunteiden kautta.  Ja katkaisemalla sukupolvien ketjun käymällä oman traumani läpi tiesin jossain syvällä sisimmässäni purkavani henkisiä esteitä pois lapseni elämän edestä.

Tämä yhteiskunta ei tue pitkää tunteiden käsittelyprosessia koska se lamauttaa ihmistä ehkä jopa toimintakyvyttömäksi. Tuntevaa ihmistä syyllistetään ja pidetään jopa haitallisena. Ei ihme, että moni kokee arvottomuuden tunteita tässä prosessissa. Vaikka siinä hetkessä tarvitsisimme juuri enemmän kuin koskaan toivoa ja lohtua toiselta ihmiseltä. Nähdyksi tulemista ja lupaa olla, eheytyä ja käydä asiat viimeinkin läpi.

Kun tunteet ovat niin pinnassa, että kaikki muu tekeminen on ponnistelua siihen päälle niin emme me useinkaan saa kohdata lääkäriä joka antaa meille luvan tähän. Onnekkaita he joille tälläinen tuuri on käynyt! Työnantajalta ja muilta tahoilta puskee yleensä enemmänkin päälle aikataulua. Moni uupunut saa sairaslomaa viikko kerrallaan. Se on nöyryyttävää. Yhteiskuntamme toimii aikatauluissa mutta tunteissa ei ole järkeä eikä samanlaista logiikkaa mihin meidät on opetettu taipumaan. Niitä ei suoriteta ”pois alta.” Tunteet eivät mene kontrollissa niin kuin mielemme ja yhteiskunta. Niille on suotava tila jotta ne voivat ilmentyä omalla luonnollisella tavallaan ja omalla ajallaan. Ja luotava turvallinen tila tulla.

Uskon, että suurimpia asioita mitä voimme tehdä on antaa itse itsellemme lupa tähän. Jokainen joka käy kipunsa läpi tekee suurimman mahdollisen palvelun ihmiskunnalle ja koko maapallolle. Lapsillemme ja lapsille heidän jälkeensä. Luomme eheitä ihmisiä. Tässä maailmassa sille ei valitettavasti ainakaan vielä anneta arvoa, koska sitä ei voi mitata eikä määrittää. Ei pistää purkkiin ja punnita. Henkinen pääoma on ainut mitä siitä saamme ihmisyydessä. Pehmeät arvot tulevat olemaan jossain vaiheessa totta. Uskon siihen ja olen siinä mielessä täydellinen idealisti. Se vie ehkä aikaa paljonkin, mutta merkit siitä ovat nyt jo nähtävissä. Se antaa minulle toivon. Meidän on ihmisinä opittava, että tunteiden maailmassa on mentävä tunteiden ehdolla, niitä ei voi järjellä lahjoa.

Lue myös artikkelini:
Meissä kaikissa on kipua joka haluaa tulla nähdyksi
Terve tunne-elämä on aidon hyvinvoinnin pohja
Uuden ajan yrittäjät osa 13 – Sopraano Maria Svan on kehon hyvinvoinnin puolestapuhuja
Ylisukupolvisen trauman kohtaaminen
Se mitä pelkäämme ja häpeämme yhdistää meitä yleensä eniten

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: