Home Työ Uuden ajan yrittäjät osa 12 – Johanna Vilenin taide ja astrolgiset tulkinnat luovat toivoa haastavissakin tilanteissa

Uuden ajan yrittäjät osa 12 – Johanna Vilenin taide ja astrolgiset tulkinnat luovat toivoa haastavissakin tilanteissa

by miaumai

Tämä on Uuden ajan yrittäjät – haastattelusarjan 12. osa. Haluan tässä haastattelusarjassa tuoda esille inspiroivia ihmisiä ja avata heidän matkaansa omien unelmiensa äärelle. Monilla meistä on unelmia työn suhteen ja toivon tämän haastattelusarjan voivan inspiroida ihmisiä seuraamaan unelmiaan työelämässä.
Polku kutsumuksen äärelle ei aina ole kovin yksinkertainen mutta sitoutuminen päämäärään usein palkitaan.

Tämän kertaisessa haastattelussa taiteilija ja astrologi Johanna Vilen kertoo kuinka hän onnistui luomaan omanlaisensa työn. Jo lapsena taiteen tekeminen oli Johannalle hyvin tärkeää  mutta astrolgoia tuli hänen elämäänsä paljon myöhemmin.

Olen saanut kunnian saada Johannalta astrologisen tulkinnan ja se jäi elävästi mieleeni. Johannan tapa tulkinta on erittäin lämmin ja viisas. Sain tulkinnasta paljon toivoa ja näkemystä tilanteeseeni ja Johannan myötätuntoinen ote antoi voimaa joka kantaa vielä näihinkin päiviin asti.

Voin lämpimästi suositella kokemukseni pohjalta Johannan katselmusta, mutta annetaan hänen nyt kertoa millainen polku on johdattanut hänet oman kutsumuksensa ääreen.

Kuka olet, kerro hieman itsestäsi?

Olen 45-vuotias elämän ja ihmisyyden tutkija. Olen tehnyt lapseni nuorena. Ensimmäinen lapsemme syntyi 1996, jonka jälkeen jäin kotiäidiksi. Vuonna 1997 kesäkuussa astrologia aukeni minulle hyvin vahvasti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen tehnyt taidetta hyvin paljon ylä-asteesta lähtien. Kyseisenä vuonna minulla oli vaikea kriisi taiteen suhteen. Olin kolmivuotisessa koulutuksessa, mikä oli osa-aikaista. Taiteen perusopetus oli paikka, missä kävin taiteen erilaisia muotoja sekä ilmaisuja läpi ja se on paikka missä löysin oman kädenjälkeni. Tämä kesäkuun ajankohta muutti erittäin vahvasti tulevaisuuteni, vaikka silloin en sitä vielä tiennyt.

Tänä kesäkuun yönä laskin ja tein käsin kolme astrologista karttaa sekä ajankuvaa. Aamulla soitin perheystävällemme Seppo Tanhualle että `nyt puuttuva palanen loksahti paikoilleen`. Hän alkoi puolisonsa Eijan kanssa opettamaan minulle astrologiaa, mikä vei mennessään yhtä vahvasti kuin taide. Vuonna 1999 syntyi toinen lapsemme. Olin ollut tämän välin kotona lapsemme kanssa ja samaan aikaan opiskellut taidetta ja astrologiaa sekä itsekseni, että erilaisilla kursseilla ja koutuksilla. Jäin edelleen kotiäidiksi 2,5 vuodeksi, kunnes menin Ikaalisiin kuvittaja  koulutukseen. Olin siellä 1,5 vuotta, kunnes kolmas lapsemme syntyi. Jälleen jäin 2,5 vuodeksi kotiäidiksi, minkä jälkeen kävin koulun loppuun.

Koska Eija ja Seppo Tanhua olivat opettaneet minua, oli luonnollista että menin koulun jälkeen heille Astrologiakeskukseen asiakaspalveluun töihin. Vuonna 2011 Seppo alkoi vihjaamaan, että omat siipeni ovat sen verran vahvat, että kannattaisi miettiä omaa yritystoimintaa ja huhtikussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n. Se piti alusta asti mukana sekä astrologian, että taiteen tekemisen ja ohjaamisen.

Kutsun itseäni yrittäjäksi, jonka alana on astrologia sekä taide. Matka  on ollut pitkä ja siinä on ollut lukuisia kohtia, mitkä elettäessä eivät ole tuntuneet johtavan mihinkään, mutta jälkikäteen ne ovat olleet ratkaisevia. Olen tyytyväinen että en ole turhautunut, vaikka usein on tuntunut, että en tiedä mikä paikkani on ja kuinka sen löydän. Nämä `eksyksissä` olemisen tunteet ovat juuri pistäneet jatkamaan etsimistä.

Mitä kaikkea työhösi kuuluu? Millaisiin asiakkaan tarpeisiin pyrit vastaamaan palvelullasi? 

Työhöni kuuluu henkilökohtaisten astrologisten tulkintojen teko. Teen niitä tapaamisten yhteydessä sekä puhelimitse tai skypen välityksellä. Kirjoitan kerran viikossa blogitekstin omille sivuilleni, sekä toisen kerran Seppo Tanhuan sivuille. Tämän lisäksi teen taidetta ja pidän taidenäyttelyitä.

Taideohjaamisen ryhmissä olen joutunut lopettamaan, oikean käden vahingoittumisen myötä. Koen, että palveluni auttavat ihmisiä kohdassa, missä he ovat etsimässä tai tarkentamassa tietään tai jonkin ongelmakohdan keskellä. Toki taiteessa on sitten taas oma esteettinen puolensa. Työhön kuuluu paljon lukemista, tutkimista, ajattelemista sekä kirjoittamista.

Mikä sai sinut innostumaan alasta jolla teet nyt töitä? Haaveilitko alaan liittyvistä asioista jo lapsena vai löytyikö se vasta aikuisiällä?

Taide on ollut tapani hahmottaa maailmaa ihan lapsesta saakka. Olen hyvin visuaalinen ihminen ja suurimman osan lapsuuttani eli `pääni sisällä` ja katselin maailmaa. En ollut kovin sosiaalinen enkä toiminnallinen. Tiesin aina, että taide on osa työtäni, mutta en tiennyt mitä se tarkoittaa käytönnössä. Astrologiaa en osannut ajatella lainkaan. Se vain vei mukanaan.

Onko työ jota teet kutsumustyötäsi? Mistä erotit sen kutsumukseksesi?

Kyllä se on. En ole koskaan edes ajatellut, että olisi muuta vaihtoehtoa. Olen ennen lasten syntymää tehnyt siivous, kahvio sekä sekalaisia hommia. Ajattelin, että teen niitä niin pitkään, että tiedän mitä haluan. Siksi en hakenut mihinkään ammatilliseen koulutukseen, ennen kuin tiesin mitä oikeasti haluan. Ajattelin, että jos kutsumukseni ei tuo perheelle leipää pöytään, menen vaikka lajittelemaan postia öisin tai etsin jonkin muun osa-aikaisen työn ja teen sitä omaani joka tapauksessa, tuottaa se tai ei.

Joskus olen miettinyt, että on ollut hyvä, että olen elänyt hyvin pienillä tuloilla. Olen nähnyt, että pärjäämme vaikka ainoat kenkäparini ovat menneet rikki tai asioiden suhteen on joutunut `taiteilemaan`. En siis ole pelännyt, että elintasoni tippuu, koska olen tottunut elämään minimilläkin. Monessa kotiin ja `turvaan` liittyvässä asiassa olen tottunut toimimaan järkevästi eli äitiys on ollut iso plussa jotta kutsumustyöstäni on tullut myös konkreettinen työ ja elinkeino. Olen ajatellut tätä kautta näyttäväni myös lapsillemme, että unelmien eteen kannattaa tehdä töitä. Joissain asioissa se kestää vuosia, mutta kärsivällisyys on tärkeä osa yrittäjyyttä.

johannavilentaide.jpg

Nouseva kuu, laskeva aurinko I, Johanna Vilen, 2006

Mikä on työssäsi parasta? 

Se, että saan tehdä sitä mikä on muutenkin itselle rakkainta tekemistä. En joudu miettimään, että töiden jälkeen joutuisin etsimään aikaa taiteen tekemiselle tai alan kirjojen lukemiselle. Se kuuluu työaikaan. Yksi tärkein asia on myös, että voin säädellä aikatauluja perheen sekä harrastusten mukaan. Olen ottanut harrastukseksi vapaaehtoistyön saattohoidossa sekä vesijuoksun ja kuntosalilla käymisen.

Mikä haastavinta?

Se että yrittäjyys on aina `epävarmaa`. En voi tietää kantaako työni, vaan seuraan sitä samalla. Jos jokin ei toimi, seuraan miten sen voisi saada toimivammaksi. Yrittäjyydessä on todella paljon töitä, mistä sinällään ei tule tuloja. Tuntipalkkaa ei voi laskea. Lomat sekä sairastamiset ovat pienyrittäjälle vaikeampia, kuin jos olisi toisella töissä.

Kannustettiinko sinua yrittäjyyteen lähipiirissä vai koitko vastustusta?

Sain kannustusta puolisolta, lapsilta sekä läheisiltä. Kukaan ei ollut sitä vastaan.

Mistä  sait rohkeuden tehdä täysin omanlaistasi juttua ja toteuttaa itseäsi uudella tavalla?  

Ajattelen aina että kaikki mitä teen, teen perheen eteen. Luonnollisesti se on myös itseni eteen eli en koe ristiriitaa sen suhteen. Sekä perhe, että työ tukevat toisiaan.

Oletko onnistunut luomaan unelmatyösi?

Kyllä olen. Rakastan sitä mitä teen. Tämä tukee myös sitä, että en jää liikaa ”pääni sisälle”, vaan joudun myös tulemaan sieltä pois.

Minkälaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?

Kirjan kirjoittaminen sekä kehittyminen siinä mitä teen ja tutkin. Olen hakemassa syksyllä alkavaan Ratkaisukeskeisen taideterapian perusopintoihin.

Missä erityisesti olet onnistunut? Kun katsot taaksepäin tekisitkö jotain toisin alussa?

Olen tehnyt töitä ihan kunnolla. Tämä ei ole harrastus, vaan ihan täyttä työtä. En tekisi mitään toisin menneen suhteen. Virhe askeleista oppii, eikä ole ketään, joka tekisi vain parhaita ja oikeita valintoja. Se, miten haasteet kohtaa ja mitä niistä voi oppia on osa yrittäjyyttä.

Minkälaisen tsemppiviestin tahtoisit lähettää omia unelmiaan kohti kurkottelevalle, henkilölle joka miettii oman unelmatyönsä aloittamista?

Ainakin omalla kohdalla yrittäjyys on elämäntapa. En voi samalla tavalla erottaa työtä pois muusta elämästä. Jos tahdot luoda omaa uraasi unelmista, valitse unelmia minkä eteen olet valmis tekemään paljon työtä. Se tavoittavatko muut sen mitä teet, on aina epävarmaa. Siksi joustavuus ja kyky muokata toimintaa aina tarpeen mukaan. Se voi olla ratkaisevan tärkeää.

Käsittääkseni kaikilla aloilla on sekä ylä- että alamäkiä. Samoin kuin luonnollisesti ihmisen elämässä. Siksi on hyvä miettiä jo etukäteen miten tsempata itseään niissä tilanteissa kun tuntuu, että mikään ei toimi.

Läheisten tuki on äärimmäisen tärkeää. On hyvä valita semmoisia keskustelukumppaneita kehen luottaa, jotta voi puhua suoraan sekä haasteista, että peloista. On tärkeää, että nämä ihmiset ovat aidosti ”hengessä mukana” ja näin puolin ja toisin jakaminen tukee molempia.

Haluatko sanoa vielä haastattelun lopuksi jotain muuta?

Meillä kaikilla on sama tuntimäärä vuorokaudessa. On tärkeää ymmärtää miten aikansa käyttää. Omassa elämässä olen huomannut, että suurin osa kodin tai työn ulkopuolisesta sosiaalisuudesta on hyvin pientä ja rajallista. Paikoin se harmittaa, mutta tällä hetkellä se on näin. Perheeni on minulle äärimmäisen tärkeä ja vielä kahden lapsen asuessa kotona, ajattelen että se on asia, mistä en ole valmis määräänsä enempää tinkimään.

Johanna Vilen on taiteilija ja astrologi. Johannan yrityksen Kuussa ja Maassa Oy:n kotisivut täällä.  Lue Johannan mielenkiintoisia ja avartavia astrologisia päivityksiä hänen facebook sivuiltaan. Johanna kirjoittaa blogitekstejä myös Suomen suurimmalle astrologia sivustolle astro.fi.

 

 

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: