Uuden ajan yrittäjät osa 7 – Liisi Pettersson opettaa sinua käyttämään ääntäsi vaikuttavasti ja kestävästi

Tämä on Uuden ajan yrittäjät-haastattelusarjan seitsämäs osa. Haluan tällä haastattelusarjalla tuoda esiin ihmisiä jotka ovat luoneet täysin oman konseptin, ehkä jotain mitä ei vielä ollut olemassakaan ennen kuin nämä visionäärit laittoivat ideansa käytäntöön. Yrittäjyys vaatii usein itsensä likoon laittamista ja näissä inspiroivissa yrittäjissä juuri sitä taitoa löytyy.

Tässä osassa esittelen teille Liisi Petterssonin. Liisi raivaa tietä uudenlaiselle laulun- ja äänenkäytönopetukselle. Ensimmäisenä Suomessa Liisi on vienyt nämä kurssit verkkoon ja raivannut isoja  ennakkoluuloja ja haasteita tieltään upealla rohkeudellaan.

Sain ilon tutustua Liisin viime syksynä kun kävin hänen Laulu liikkeelle-kurssillaan Helsingissä. Kokemus oli antoisa ja sain paljon hyviä oivalluksia äänenkäyttöön jotka ovat kantaneet thän päivään asti.  Liisillä on intohimoinen ote työhönsä ja hänellä on valtavasti tietoa josta olen itse saanut oppia vasta pienen pintaraapaisun.

Annetaanpa Liisin kertoa nyt omin sanoin mitä kaikkea hänen työhönsä äänityöläisenä kuuluu ja millainen polku on johdattanut hänet äänenkäytön opettamisen pariin.

Kerro vähän itsestäsi. Kuka olet ja mitä olet opiskellut?

Olen Liisi Pettersson, vokologi FM, laulupedagogi ja laulaja. Vokologia tarkoittaa ihmisäänen harjoittamista ja tutkimusta, ja ääivalmentajana autan ihmisiä käyttämään ääntään rohkeasti, vaikuttavasti ja kestävästi. Kutsun itseäni joskus myös ääni- ja esiintymisvalmentajaksi, sillä työskentelen myös esiintymisjännityksestä kärsivien laulajien ja puhujien kanssa. Äänenkäyttöä olen valmentanut vuodesta 2007 saakka, ensimmäisen oman yritykseni perustin vuonna 2013, ja erinäisten koukeroiden kautta teen nykyään liiketoimintaa toiminimellä Ääniluotsi.

Jatkokoulutuksista tärkeimpiä työssäni ovat olleet Estill Voice Training Level 1 & 2 vuosina 2016 ja 2018, pop-/jazzlaulun täydennyskoulutus Metropoliassa ja yrittäjän ammattitutkinto Rastorilla 2017 hyvinvointialan tuotekehityksen koulutusohjelmassa. Näiden lisäksi olen toki käynyt monia viikonloppukursseja, verkkokursseja ja työpajoja ammattitaitoani täydentämään.

Mitä kaikkea työhösi kuuluu? 

Autan asiakkaitani käyttämään ääntään niin, että he kuulostavat siltä miltä haluavat kuulostaa, viesti menee perille ja asiakas tuntee olonsa luontevaksi ääntä käyttäessään. Käytännössä valmennuksessa opetellaan käyttämään ääntöväylän lihaksistoa – kurkunpäätä, nielun, suun ja nenän onteloita – hyödyksi, jotta saadaan asiakkaan toivomia ominaisuuksia äänessä vahvistettua. Useimmilla puhujilla äänen kehittämisen tarpeet liittyvät äänentuoton helppouteen ja äänen soinnin, kuuluvuuden, kestävyyden ja liikkuvuuden parantamiseen sekä artikulaation vapauttamiseen. Laulajat kaipaavat äänivalmennukselta edellisten lisäksi sävelpuhtautta ja tyylinmukaista äänenkäyttöä ja fraseerausta.

Hyvin usein äänenkäytön vaikeudet tuntuvat henkisellä puolella. Ääni saattaa toimia rennossa tilanteessa moitteettomasti. Sen sijaan yleisön edessä puhuminen tai laulaminen jännittää ja moni kokee omaa ääntään kohtaan suoranaista häpeää. Silloin keskitymme valmennuksessa raivaamaan mielen esteitä vaivattoman ja ilmaisukykyisen äänenkäytön tieltä ja teemme harjoituksia, joilla asiakas uskaltautuu nauttimaan esiintymisestä omana itsenään ja alkaa luottaa ääneensä myös esiintyessään.

Valmennan ammattipuhujia, äänityöläisiä, laulajia ja laulunharrastajia sekä henkilökohtaisesti että ryhmässä, ja käyn puhumassa äänenkäytöstä ja –huollosta sekä vakuuttavasta esiintymisestä työyhteisöissä. Tapaan asiakkaitani kasvotusten ja enenevissä määrin verkon välityksellä esimerkiksi videopuhelun välityksellä. Teen myös äänenkäytön verkkovalmennuksia yhdessä äänivalmentajakollegani kanssa ja bloggaan äänenkäytöstä ja esiintymisestä. Viime keväänä aloin järjestää lauluvalmennettavilleni omia konsertteja, ja uusi konsertti on suunnitteilla viimeistään ensi keväälle. Liäksi käyn asiakkaideni kanssa esiintymässä palvelutalossa, sillä jokainen laulaja hyötyy esiintymiskokemuksesta, ja olen aina tykännyt laulaa vanhuksille.

Mikä sai sinut innostumaan alasta jolla teet nyt töitä? Haaveilitko alaan liittyvistä asioista jo lapsena vai löytyikö se vasta aikuisiällä?

Ihmisääni on kiehtonut minua hyvin pitkään. Olin innokas laulaja jo alle kouluikäisenä, sillä perheessämme laulettiin paljon. Ihmisäänen kehittämiseenkin tutustuin jo alle 10-vuotiaana, kun ala-asteen opettajani opetti meille puhe- ja lauluäänen harjoituksia. Jo silloin jäi kytemään ajatus, että tätä voisin tehdä työkseni. Muutamaa vuotta myöhemmin aloin haaveilla myös laulajan urasta, kun sain soolotehtäviä koulun ja kuoron projekteissa ja jännityksestä huolimatta huomasin nauttivani lavallaolosta.

En kuitenkaan lukion jälkeen painellut suoraan laulunopettajan, saati vokologian, opintoihin. En myöskään rohkaistunut hakemaan Sibelius-Akatemia oopperalaulajan koulutukseen, vaikka nuorena ja innokkaana näinkin itseni jo Metropolitan-oopperan lavalla New Yorkissa heti ensimmäisten laulutuntieni jälkeen.

Minua kiinnostivat parikymppinsenä niin lääkärin, opettajan kuin diplomi-insinöörinkin ammatit, paria vuotta myöhemmin myös puheterapeutin työ. Laulu kuitenkin vei mukanaan ja päädyin konservatoriolle muusikon koulutusohjelmaan ilmaisten laulutuntien ja edullisen opiskelijaruuan houkuttelemana.

Jossain vaiheessa huomasin, että haluan opettaa laulua myös työkseni, joten lähdin opiskelemaan musiikkipedagogiikkaa ammattikorkeakouluun klassinen laulu pääaineenani.

Varsinainen uravalintani tapahtui yllättävän käänteen kautta. Sain vuoden kestäneisiin ääniongelmiini refluksidiagnoosin ja jouduin jäämään välivuodelle ääntäni lepuuttamaan ja tautiani parantamaan. Tässä vaiheessa kuvittelin, että ammattilaulajani ura olisi ohi. Onneksi olin väärässä.

Pyrin ja pääsin yliopistoon lukemaan puhetekniikkaa ja vokologiaa silloisessa puheopin koulutusohjelmassa, puheviestintä, teatterin- ja draaman tutkimus sekä aikuiskasvatus sivuaineinani. Tykästyin heti vokologiaan, jossa käytännönläheisyys ja tieteellisyys yhdistyivät saumattomasti toisiinsa, ja josta sain laajaa ymmärrystä ihmisäänen toiminnasta ja sen viestinnällisistä ominaisuuksista. Äänenikin alkoi palautua ja löysin lauluniloni takaisin.

Yrittäjäksi lähteminen oli minulle selvää jo yliopistossa opiskellessani, sillä halusin ehdottomasti työskennellä sekä puhujien että laulajien kanssa. Heti laulupedagogiksi valmistuttuani rekisteröin oman toiminimeni ja aloin tehdä valmennusta ensin sivutoimisena vokologian opintojen ohella, sitten maisteriopintojen aikana päätoimisesti.

Nykyisessä ammatissani pääsen yhdistämään kaikkien nuoruusvuosien haaveammattieni omasta mielestäni parhaat puolet, sillä työni on vaihtelevaa ja päivästä riippuen saatan käyttää aikaa äänen ominaisuuksien akustiseen mittaukseen äänianalyysiohjelmalla yhtä hyvin kuin laulutunteihin, konserttijärjestelyihin tai verkkokurssin kuvaamiseen.

Hain puheopin opintoihin pyrkiessäni opiskelemaan myös tietojenkäsittelytiedettä ja pääsin sinnekin – näin jälkikäteen ajateltuna digiyrittäjyys on minulle hyvinkin luonteva valinta tätä taustaa vasten. Miksikään nörtiksi en itseäni kuitenkaan koe, ja mielelläni jätän koodaushommat edelleen muille. Hauskaa kuitenkin huomata, miten kaikki palaset ovat loksahdelleet elämässä paikoilleen ja oma työ on löytynyt kaikkien intohimojeni yhdistämisestä.

Onko työ jota teet kutsumustyötäsi? 

Olen kutsumustyössäni, sillä puhujien ja laulajien valmentaminen on minulle yksi suurimmista intohimoistani laulamisen ja esiintymisen lisäksi. Ihmisääni on sen sijaan instrumenttina tuntunut aina omalta, vaikka pianoa ja viuluakin olen joskus soittanut.

En tekisti mitään muuta työtä näin mielelläni, sillä uskon ja tiedän, että osaan auttaa ihmisiä tuomaan oman äänensä rohkeammin esille. Omaan ääneen luottaminen on tärkeää missä tahansa vuorovaikutustilanteessa. Äänen kautta ilmaisemme paljon sellaista, mitä sanoilla emme koskaan saa ilmaistua. Laulaminen taas – no, se on laulamista. Vain siihen hurahtaneet tietävät, miten hyvältä laulaminen parhaimmillaan tuntuu ja miten paljon hyvää se tuo elämään.

liisi1.jpg

Mikä on työssäsi parasta? 

Työssäni parasta on, kun asiakas innostuu, onnistuu ja oivaltaa. Laulu- ja puhevalmennuksessa tunnissakin voi kuulua äänessä isoja muutoksia, ja aidosti yllättyneet ja innostuneet kommentit omasta kehittyneestä äänestä ovat paras merkki siitä, että olen onnistunut työssäni valmentajana. Myös yhdessä asiakkaiden kanssa toteuttamani konsertti tänä keväänä oli upea kokemus, jonka aion uusia mahdollisimman pian.

Haluan tarjota osaamistani ihmisille myös maksutta, ja siksi järjestän silloin tällöin maksuttomia työpajoja somessa ja jaan nettiluennoilla vinkkejä äänenkäyttöön ja esiintymiseen.

Parhaita saavutuksiani äänivalmentajan uralla on Vaikuttavan äänen ABC – äänenkäytön sähköpostikurssi, jonka ansiosta olemme kollegani kanssa auttaneet jo yli 3000 äänityöläistä saamaan äänelleen lisää vaikuttavuutta ja kestävyyttä. Kurssia on kiitelty ja ylistetty paljon. Tuntuukin aika hienolta sanoa, että olen valmentanut ensimmäisenä Suomessa näin monia äänityöläisiä verkon kautta.

Mikä haastavinta?

Työssäni haastavinta on se, jos joudun sanomaan asiakkaalle, että nyt en valitettavasti voi auttaa sinua. Joskus nimittäin äänentuottoelimistössä on sellaisia elimellisiä tai rakenteellisia vikoja, joiden hoitamiseen tarvitaan kliinisen puolen ääniosaajia, kuten foniatria ja puheterapeuttia. Vian ollessa toiminnallinen minulla on onneksi paljonkin keinoja saada käheästä äänestä vähemmän käheä. Teen myös läheistä yhteistyötä puheterapeutin kanssa ja konsultoin häntä aina tarpeen tullen.

Joskus haastavalta tuntuu myös toimeen tarttuminen. En ole mikään aikataulufriikki, ja siksi itseni johtaminen on vaatinut minulta moniakin koulutuksia ja muutoksia työtavoissani. Nykyään onneksi osaan jo kuunnella itseäni: teen asioita silloin, kun on hyvä flow päällä, ja jos aivot jumittavat, teen hetken jotakin muuta. Tähän mennessä olen pärjännyt hyvin tällä systeemillä, ja tarkat suunnitelmat auttavat pysymään työn rytmissä kiinni.

Kannustettiinko sinua yrittäjyyteen/oman kutsumuksen pariin lähipiirissä vai koitko vastustusta?

Onnekseni en ole koskaan kokenut varsinaista vastustusta uraani kohtaan, vaan minua on aina kannustettu ja jopa ihailtu siitä, mitä teen. Toki joskus on sanottu, että voisi olla viisasta etsiä myös leipätyö rinnalle, jotta voisin kehittää omaa yritystäni eteenpäin levollisemmalla mielellä. Sen olen kokenut vain läheisten huolenpitona, enkä ole siitä pahoittanut mieltäni.

Vastustusta on ollut ehkä eniten kollegojen keskuudessa, kun suunnittelin digiloikan ottamista. Sain kuulla, miten hankalaa laulun opettaminen verkossa on, ja miten paljon ongelmia siihen liittyy. Ongelmia kuitenkin ratkottiin sitä mukaa kun niitä tuli, ja uskon että 200 ihmisen verkkoyhteisöni Facebookissa ja yli 20 Laulu liikkeelle –valmennukseni käynyttä ovat hyvin vakuuttuneita siitä, että laulua voi oppia myös verkon kautta.

Mistä sait rohkeuden tehdä täysin omanlaistasi juttua ja toteuttaa itseäsi uudella tavalla?  Mistä sait/saat eniten tukea ja apua toteuttaa unelmiasi?

On ihanaa tehdä täysin omaa juttua, ja rohkeus tulee kai siitä, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä ja kollegatkin nykyään kiittelevät ja kehuvat. Rakastan uusia juttujen kokeilemista, ja nyt alan jo hyväksyä sen ajatuksen, ettei kaikista ideoista ole hittituotteeksi eikä tarvitsekaan olla. Jokainen idea sen sijaan selkiyttää lopulta omaa liiketoimintaa ja auttaa viemään omaa pääjuttua eteenpäin.

Varsinaisen digiloikan tein yritysvalmentajani Tytti Laineen rohkaisemana: perustin Youtube-kanavan, pidin ensimmäisen laulun workshopin Facebookissa, käynnistin ensimmäisen Laulu liikkeelle –valmennuksen verkkovälitteisesti ja otin ensimmäiset lauluasiakkaat pitempiin valmennuksiini verkon kautta. Tytin valmennukseen lähteminen on ollut yksi yrittäjäurani parhaita päätöksiä.

Suurena tukena ja apuna minulla olevat olleet yrittäjäkollegani, ja erityisesti kuuden digiyrittäjänä toimivan naisen Mastermind-ryhmä, jonka voimin kokoonnumme kahden viikon välein punnitsemaan ideoitamme ja saamaan konkreettisia kehitysideoita meneillä oleviin projekteihimme.

Nyt jo edesmennyt isäni on myös ollut minulle tärkeä esikuva yrittäjyydessä. Sain häneltä helpon ja vaivattoman yrittäjyyden mallin, sillä hän ehti tehdä muutaman vuoden koulutuksia toiminimellä ennen sairaseläkkeelle jäämistään. Minulle hänen liiketoimintansa näytti lähinnä koneen näpyttelyltä sohvalla sekä työmatkoina asiakkaiden luona kouluttamassa ja konsultoimassa. Isäni oli aina innostunut työstään eikä koskaan sanallakaan valittanut yrittäjyyden huonoja puolia. Ihailin sitä, miten hän yrittäjänä toi rahaa lapsuudenperheelleni niin mutkattoman oloisesti.

Oletko onnistunut luomaan unelmatyösi?

Koko kunniaa en ehkä voi ottaa itselleni, mutta kyllä, olen unelmatyössäni ja olen kasvanut paljon päästäkseni tähän pisteeseen. Unelmatyön luominen on vaatinut päättäväisyyttä, uskoa omaan tekemiseen, avun pyytämistä ja etsimistä aina tarpeen mukaan ja oman intuition kuuntelemista. Ja tietysti paljon perslihaksia, sillä ilman koneella istumistahan tämä ei olisi ainakaan minulle ollut mahdollista. Koen että unelmatyöni muuttuu ja kehittyy koko ajan, ja painotukset siinä vaihtelevat sen mukaan, mikä minua itseäni milloinkin innostaa ja kiinnostaa. Siitä tulee yrittämisen vapaus, ja sitä vapautta en vaihtaisi mihinkään.

Minkälaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?

Unelmoin siitä, että järjestän asiakkailleni valmennusmatkoja ulkomaille: haaveissani siintää yhteinen konsertti kauniissa ympäristössä jossakin Keski-Euroopan maassa. Yksi suurimmista tavoitteistani on lähteä viemään äänenkäytön verkkovalmennuksia myös muihin maihin äänityöläisten avuksi. Tulevaisuudessa aion myös itse esiintyä enemmän laulaen, ja lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu oman konsertin järjestäminen ja omien lauluesiintymisten markkinoiminen osana liiketoimintaa tavalla tai toisella.

Missä erityisesti olet onnistunut? Kun katsot taaksepäin tekisitkö jotain toisin alussa? Jos niin mitä? 

Suurimpia onnistumisiani on ollut digiloikka, joka on tuonut minulle hurjasti vapautta ja mahdollisuuden käyttää luovuuttani täysin uudella tavalla. Nykyään lähes 70 % tuloistani tulee verkkovalmennuksista, ja uskon että niiden osuus liiketoiminnassani kasvaa entisestään lähivuosina.

Jos jotain tekisin toisin, niin osakeyhtiöön en lähtisi suinpäin, en varsinkaan 50–50 –omistajuussuhteella. Olin vuoden verran osakeyhtiössä erään kollegani kanssa, ja siinä yhteistyössä meni ruusuisen alun jälkeen kaikki mahdollinen pieleen. Lopulta uuvuin totaalisesti. Toisaalta tapahtunut opetti minua asettamaan oman hyvinvointini aina ensimmäiseksi. Ja vaikka en kiitollisuuttani osannut tälle minua paljon kokeneemmalle yrittäjälle aikanaan ilmaista, sain häneltä hyviä oppeja tulevaisuutta varten.

Jos ylipäätään taas aloittaisin vasta nyt liiketoimintani, miettisin tarkemmin mitä yritykseltäni haluan ja millaisissa asioissa haluan olla mukana. Isot tavoitteet innostavat minua tekemään parhaani tavoitteen toteutumisen eteen, ja unelmointi ja visualisointi on yksi liiketoimintani perustyökaluista tänäkin päivänä. Jos unelmointi loppuu, katoaa myös intohimo omaa työtä kohtaan.

Minkälaisen tsemppiviestin tahtoisit lähettää omia unelmiaan kohti kurkottelevalle, henkilölle joka miettii oman unelmatyönsä aloittamista?

Kuuntele ja katso tarkkaan unelmaasi: mikä siinä on sinulle tärkeää ja miksi haluat sitä lähteä toteuttamaan. Unelmat ovat sisällämme syystä, joten niitä kannattaa kuunnella. Mitä paremmin saat perusteltua itsellesi syyn unelmatyösi aloittamiseen, sitä helpommin jaksaa myös vastoinkäymiset, joita väistämättä tulee eteen. Hyvä visio ja innostavat tavoitteet kantavat myös vaikeuksien yli ja ohjaavat oikeille raiteille.

Yritystoiminnassa on se ihanuus, että siitä voi rakentaa juuri sellaista kuin itse haluaa. Anna ideoiden lentää, laita parhaat paperille ja ala miettiä, miten rakennat niistä kannattavaa liiketoimintaa. Hyödynnä aloittavalle yrittäjälle tarkoitetut neuvontapalvelut ja hanki itsellesi mentori tai sparraaja. Erittäin tehokasta ja innostavaa on myös haastatella vastaavanlaista liiketoimintaa jo tekeviä ihmisiä: kirjaa tärkeimmät kysymykset paperille ja varaa tapaaminen ihailemasi yrittäjän kanssa.

Haluatko sanoa lukijoille vielä jotain muuta?

Haluan vielä sanoa, että jokainen äänensä kehittämisen polulle lähtenyt on ollut todella tyytyväinen tekemäänsä päätökseen. Omaan ääneen tutustuminen on samalla matka itseen, ja se auttaa käsittelemään tunteita ja ymmärtämään itseä paljon paremmin. Kenenkään ei kannata kärvistellä sellaisen äänen kanssa, josta ei tykkää, sillä jokaisen ääni voi vahvistua ja kehittyä.

Omaan ääneen luottaminen tuo elämään paljon hyvää: parempia ihmissuhteita, urakehitystä ja taloudellista menestystä. Ääni on työkalu, joka kannattaa ottaa haltuun ja josta kannattaa pitää hyvää huolta. Teet sen sitten puheen tai laulun kautta, tee se uteliaana. Ole kiinnostunut omasta äänestäsi ja sen mahdollisuuksista, kuuntele kehoasi ja sen ilmaisutarpeita. Äänivalmennus kehittää karismaasi huimaa vauhtia.

Liisillä on MAKSUTON laulutekniikan minikurssi verkossa. Voit ilmoittautua mukaan tästä linkistä. 

Liisi Petterssonin valmentaa Ääniluotsilla laulajia ja puhujia, ja auttaa heitä saamaan lisää luottamusta äänenkäyttöönsä. Ääniluotsin kotisivuihin voit käydä tutustumassa täällä. Ääniluotsi löytyy myös facebookista, käy tykkäämässä! 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *