Elämäämme vaikuttavien luonnollisten voimien ja biorytmien lisäksi mielialaan ja jaksamiseen vaikuttavat myös meissä itsessä olevat tunnevoimat. Monet meistä kantavat kehossaan traumaa. Olipa se sitten suurempi tai pienempi trauma,  yhtä kaikki trauma vaikuttaa elämäämme monitasoisilla tavoilla.  Trauma voi aiheuttaa voimakkaammin havaittavien ahdistusten ja pelkotilojen lisäksi eri tavoin ilmenevää  tunneherkkyyttä tai jopa oppimisvaikeuksia.

Traumatisoitunut ihminen voi reagoida herkästi traumasta käsin eri tilanteissa, eikä se  voi olla vaikuttamatta päivittäiseen elämään. Traumaa voi olla vaikea itsekään tiedostaa, koska sen luomat käyttäytymismallit ovat usein sulautuneet kiinteäksi osaksi persoonaa. Olen itse tiedostanut jatkuvasti enemmän miten paljon  traumani viekään minulta voimia ja oppinut olemaan armollisempi itseäni kohtaan yhä suuremmissa määrin. 

Trauma ei ehkä lähde minusta koskaan, mutta koko ajan opin elämään sopusoinnussa sen kanssa enemmän. Trauma saattaa sekoittua osaksi persoonaa ja sitä voi alkaa luulla esimerkiksi herkkyydeksi. Itsekin koin ne pitkään samana asiana. Toisin kuin herkkyydestä, traumasta on kuitenkin mahdollista parantua. Herkkyys on pysyvä ominaisuus, trauma on jotain mitä meille on tapahtunut.

Monissa keskusteluissa huomaan selvästi miten ihmiset sekoittavat trauman ja herkkyyden. Herkkyydestä puhutaan taakkana vaikka monella se on varmasti trauma joka tekee herkkyydestäkin haastavaa. Traumaan voi sekoittua myös oppimisvaikeukdet ja keskittymishäiriöt. Olen alkanut itsekin tiedostaa tätä itsessäni lähivuosina.

Olen  miettinyt viime aikoina paljon oppimisvaikeuksien ja trauman yhteyttä. Huomaan itse kuinka paljon  trauman olemassaolo vie  kapasiteettiani muusta toiminnastani. Muisti saattaa pätkiä, olen omissa ajatuksissani. Dissosiointi saattaa laueta päälle jostain hyvin pienestä tilanteesta ja silloin olen heti ”poissa.” Keskittymiskykyni on joskus hyvin heikko. Kun keho reagoi ylikierroksilla, tunteet triggeröityvät milloin mistäkin ja se sekoittaa keskittymiskykyä ja vie kapasitettia käsillä olevasta hetkestä. Oppiminen vaatii läsnäoloa ja keskittymistä. Trauma verottaa näitä kykyjä ja olenkin itse kokenut, että trauma on vaikuttanut suuresti opiskelumotivaatioon. Se vie liikaa huomiota ja voimia itse opiskelulta.

Tiedän nyt. että traumani takia voimani eivät ole riittäneet esimerkiksi pidempiin opintoihin.  En ole koskaan ollut huono koulussa ja monet asiat kiinnostavat minua, mutta kouluympäristö on minulle äärimmäisen stressaava. Ylipäänsä ryhmässä oleminen vie voimia joten en pysty keskittymään lainkaan niin paljon opiskeluun kun pelkoni ja traumani vievät huomion pois oppimisesta. Varsinkin ryhmässä oleminen saa traumani esiin, ja siksi se on minulle haastavaa.

Muistan eräänkin koulupäivän kun koko kehoni oli tärissyt jännityksestä 6 tuntia koulupäivän aikana. Kotiin päästyäni olin aivan loppu kun jännitys laukesi. Tuollaiset koulupäivät ovat hirveän rankkoja jo yksistään joten koko kouluvuosi voi tuntua mahdottomalta suoritukselta.

Vaikka en ole tutkija enkä psykologi niin omakohtaisen kokemukseni perusteella olen miettinyt keskittymishäiriöiden tai muita diagnooseja saaneiden ihmisten taustoja. Kuinkahan monella heistä on taustalla trauma.

Huomaan itse, että kapasiteettini ei riitä tavallisessa perhearjessakaan handlaamaan monia asioita yhtäaikaa. Olen äärimmäisen stressiherkkä. On pakko karsia tekemistä rankalla kädellä ja keskityttävä olennaiseen. Yrittäjyys tuo tähän oman lisänsä. Olen kuitenkin päättänyt tehdä asiat omalla tavallani, ja katsoa miten saan ne toimimaan.

Vaikka ADHD:ta on tutkittu paljon vain muutamat tutkijat ovat tutkineet sen oireiden samankaltaisuutta  krooniseen stressin tai trauman, kuten kaltoinkohtelun, hyväksikäytön tai väkivallan kanssa.  Lähde: The Atlantic

En tiedä kuinka paljon esimerkiksi add:n ja adhd:n diagnoosien saaneiden  yhteyksiä traumaan on tutkittu mutta niillä voi omasta mielestäni olla yhteyksiä. Kyse ei välttämättä ole edes siitä etteikö lapsella ole hyvä koti vaan enemmänkin tunneilmapiiristä. Luin juuri, että tunneongelmia esiintyy paljon sellaisissa kodeissa jossa ulospäin kaikki näyttää olevan hyvin. Kun tunteille ei ole tilaa ne alkavat viedä kapasitettia muulta toiminnalta. Tunteiden kohtaaminen ja käsittely on hyvin tärkeä asia mitä tulee ihmisen toimintakykyyn. Jos energia menee paljon tunteiden kanssa selvitymiseen ja erilaisten strategioiden luomiseen ei huomiota jää niin paljon esimerkiksi oppimiselle. Trauman kanssa selviytyminen voi ilmetä monin tavoin, vetäytymisenä tai sosiaalisuutena. Ehkä siksi moni traumatisoitunut saa erilaisia diagnooseja jotka muistuttavat toisaan vaikka kyse olisikin traumasta.

Ja täytyy muistaa, että traumat myös periytyvät eli käsittelemättömät traumat jatkavat kulkuaan sukupolvelta toiselle. Ihminen voi siis kantaa traumaa vaikka sitä ei olisi omassa  elämässään hänelle tapahtunutkaan.

Ne, jotka kärsivät neljästä tai useammasta haitallisesta lapsuuden tapahtumasta olivat kolme kertaa todennäköisemmin ADHD-lääkityksellä.
Lähde: The Atlantic

Lapsilla on erilaisia keinoja selvitä tunteineen. Minulla se on ollut tunteiden tukahduttaminen, sisäänpäin kääntyminen. Toisilla se voi ilmetä aivan toisinpäin, ylivilkkautena. Jos vanhemmat ovat esimerkiksi paljon pois kotoa tai olosuhteet ovat kotona muuten epävarmat niin lapsi saattaa kokea turvattomuutta jota sitten kompensoi käyttäytymisellään.

Niin sanottu häiriökäyttäytyminen voi olla avunpyyntö. ”Nähkää, että minulla on hätä.” Jos aikuiset keskittyvät vain rankaisemiseen tai diagnooseihin todellinen hätä ei tule koskaan kuulluksi. En usko, että kovin moni lapsi on tahallaan ilkeä tai paha, vaan useimmiten on kyse kyvyttömyydestä  toimia toisin tai tarpeesta selviytyä omien tunteiden kanssa. Tunteiden kanssa tarvitaan opastusta kaiken ikäisille. Ja erityisesti vanhemmille, jotta itseään ymmärtämällä he voisivat ymmärtää myös lapsiaan.

Trauma vaikuttaa elämään hyvin monella tasolla. Se ei ole van selkeitä mielenterveydenhäiriöitä, se voi olla myös hienovaraisempia tapoja toimia elämässä. Olen koko ajan oppinut olemaan armollisempi itselleni, mitä enemmän ymmärrän omaa traumaani. Trauma vie kehossani niin paljon huomiota, että en voi vaatia itseltäni sellaisia asioita joihin ihmiset ilman vakavaa traumaa pystyvät.

Saatan joskus ahdistua jonkun mielestä hyvin pienestä mutta minulle tuo tuntemus kehossani on todellinen. Pitkään yritin ”kouluttaa” itseäni pois peloistani ja tietämättäni myös omasta traumastani. En ymmärtänyt sen syvyyttä omassa olemuksessani. Trauman ote lievenee jatkuvasti omassa elämässäni mitä rehellisemmäksi ja tietoisemmaksi sen suhteen tulen, mutta en voi teeskennellä ja yrittää elää elämää jossa minulla ei sitä ole. Rehellisyys itseäni kohtaan on tuonut mukanaan paljon armoa ja hyväksyntää. Niiden avulla olen saanut kohdattua ja käsiteltyä traumaani paljon enemmän kuin ankaruudella ja arvostelulla.

Trauman kokeneessa ei ole mitään vikaa ihmisenä. Yhteiskunta ei vain ole kovin joustava erilaisille ihmisille. Jo koulussa kaikkien pitäisi pystyä samaan, kuin robotit. Vika on siinä, että emme ole robotteja vaan olemme ihmisiä ja jokaisen ihmisen ainutlaatuisuus tuo tähän maailmaan niin paljon enemmän rikkautta kuin mitä robottien keskuudessa voisimme kokea.

Jokainen ihminen voi opetella sallimaan itselleen omaan inhimillisyyteensä kuuluvia heikkouksia pikkuhiljaa. Sitä kautta elämänlaatu paranee ja armollisuus myös yhteiskunnassa lisääntyy.

Sisäiset tunteet ja ajatukset luovat pitkälti elämämme laadun. Jos koemme jatkuvasti, että meissä on jotain vikaa tai meidän tulee olla erilaisia elämä on yhtä ahdistavaa taistelua. Vastaan taistelemalla emme saa tuloksia. Hyväkynnän kautta asiat sen sijaan voi muuttua, pikkuhiljaa.

Itse trauman kokeneena ja sitä edelleen kehossani kantavana ihmisenä voin todeta, että elämä on hyvää omilla ehdoillani. Olen oppinut hyppäämään pois toisten odotuksista ja yhteiskunnan vaatimuksista ja löytänyt oman lahjani. Uskon, että moni trauman kokenut ihminen voisi löytää upeita voimavaroja itsestään kun sallii itsensä olla juuri tälläisinä keskeneräisinä epätäydellisen täydellisiä.

Trauma voi opettaa paljon siitä mitä hyvä elämä todella on. Trauma opettaa parhaimmillaan hyväksymään ja tulemaan sinuiksi oman inhimillisyytensä kanssa. Hyvä elämä rakentuu lopulta itsensä hyväksymisestä.