Luova ihminen. Onko se jotain jollaiseksi synnytään vai voiko luovuutta oppia?Omalla kohdallani pätee ainakin sanonta ”Luovuus kasvaa sitä mukaa kun sitä käytetään.”

En lapsena tai nuorempana pitänyt itseäni luovana, varmaan koska en pitänyt itseäni missään kovin hyvänä. Rakastin kyllä kirjoittamista ja näyttelemistä, mutta se ei omasta mielestäni kuvannut minua mitenkään luovaksi ihmiseksi. Luokallani oli paljon lahjakkaampia piirtäjiä ja laulajia, vain heillä oli mielestäni oikeaa taitoa.

Pidin siis itseäni luovissa asioissa melko surkeana tai keskivvertona pitkälle aikuisikään asti. Varmasti koska ajatuksissani vertasin itseäni muihin, lahjakkaampiin. Ajattelin, että luovuus on verrattavissa taitoihin.

Hasssua miten luovuuteen liittyy siis paineita siitä, että pitäisi heti olla hyvä tai jopa varsin lahjakas. Luovuudella kun ei oikeastaan ole mitään tekemistä lahjakkuuden kanssa, ne ovat eri asioita vaikkakin voivat kulkea käsi kädessä.

Luovuudessa ei ole kyse sen arvottamisessa teetkö jotain hyvin tai paremmin kuin joku toinen. Luovuudessa on kyse elämänilosta, seikkailusta, mahdollisuuksista, näkökulmista, itseilmaisusta, kauneudesta, uskaltamisesta, itseen tutustumisesta, uusien asioiden oppimisesta ja joskus tuntemattomaan hyppäämisestä.

Luovuus on elämäntapa ja asenne, ei meriitti tai taito.

Luovuuden kautta voi tehdä paljon asioita.
– Luovuutta voi käyttää kauppareissulla, ostaa ruokatarvikkeita joita ei ole ennen maistanut.
– Lenkkipolulla, mennä eri reittiä kuin koskaan ennen. 
– Pukeutumisessa, käyttää värejä entistä enemmän tai leikitellä eri tyyleillä. 
– Lasten kanssa, lähteä retkelle omaan olohuoneeseen.

Luovuutta voi ajatella kuin liikuntaa. On olemassa eri lajeja ja toiset tykkää enemmän hiihdosta kuin luistelusta ja toisinpäin. Lajia harrastaakseen ei tarvitse olla hyvä. Toiset juoksee ja harjoittelee maratonia varten, toiset käy sunnuntaikävelyllä. Yhtä kaikki he liikkuvat, pitävät kehostaan huolta.

Luovuus voi olla itsestä huolehtimista.

Itse alan heti voida huonosti jos elämä on muuttumatonta, menee vain samoja uomiaan. Jos en saa käyttää luovuuttani, jokin osa minusta on silloin tukossa ja alan voida huonosti. Silloin kun elämä on luovaa ja vaihtelevaa mitkään arjen rutiinit eivät vie voimia vaan ne tuntuvat silloin lähes aina mukavilta. Pikkuasiat eivät myöskään saa hermostumaan tai ärsyyntymään.

Luovuuden tuoma vaihtelun ja seikkailun tunne virkistää heti.

Luova voi olla missä tahansa, ihan vaan vaikka elämäntyylissä, pukeutumisessa, sisustamisessa tai ruoanlaitossa. Sen ei tarvitse olla mikään erityinen taidelaji, jota harrastaessaan voi pelkästään olla luova. Luovuus on myös kyky tehdä arjesta nautittavampaa.