Monilla ihmisillä on haave esiintyä ja olla näkyvillä. Tuo kaipuu on monissa suuri koska kaipuu yhteyteen muiden ihmisten pariin on luontaisestikin vahva. Esiintyvät taiteilijat saavat usein yhteyden yleisöönsä. Tuo kokemus on maagista, järisyttävää ja lähes tainomaista. Siinä saamme kokemuksen siitä mitä on elää ykseydessä, yhteydessä toisiin.

Kun muut ihmiset samaistuvat vaikka artistin sanoittamaan kappaleeseen ja laulavat tuhatpäisenä mukana niin mitä muuta se on kuin kollektiivisesti asioiden jakamista, yhteyden kokemista. Useat kappaleet ovat syntyneet ihmisen henkilökohtaisista kokemuksista, onnesta tai kipuilusta, joskus hyvinkin yksinäisistä hetkistä. Yleisön kanssa he tulevat tunteidensa kanssa näkyviin. Myös jokainen yleisöstä tulee samalla omien tunteidensa kanssa kohdatuksi.

Monet laulajat ja esiintyjät sanovat, että lavalla oleminen on parasta mitä he tietävät. Se, että tulet nähdyksi, kuulluksi, arvostetuksi ja isosti juhlituksi omien lahjojesi kanssa on varmastikin aivan super upea kokemus kun sen pystyy ottamaan vastaan. Toiset taas pelkäävät tuota kokemusta äärimmäisen paljon. Esillä olo altistaa aina muiden arvioille, mutta mikä oikeasti saa useimmat ihmiset sulkemaan itsensä kokonaan ja elämällä itseään rajoittavaa elämää vaikka potentiaalia olisi vaikka mihin?

En kirjoita pelkästään itseäni varten vaikka kirjoitan myös itseäni varten. Tätä kirjoitusta kirjoitan siitä syystä, että saisin paremman yhteyden siihen pikkutyttöön joka piilotti itsensä. Jaan tämän siksi, että uskon monen jakavan saman kokemuksen. En häpeä puhua vaikeistakin tunteistani, koska tiedän etten ole tunteineni yksin.

Monilla on samoja kokemuksia siitä kun meille on sanottu että ”älä laula”, ”puhu hiljempaa”, ”rauhoitu”, ”olet liikaa.” Joskus olemme voineet lukea tuon saman viestin pelkästä katseesta. Tuossa tilanteessa oma olemus on herättänyt kanssa ihmisissä sellaisia tunteita joita heidän on ollut vaikea itsessään kestää ja siksi he yrittävät kontrolloida muita.

Tunnistan tuon itsessänikin. Joskus minun on vaikea sietää toisten vahvaa  tunneilmaisua. Todellisuudessa suojelen vaistomaisesti itseäni häiritseviltä tunteiltani. Olen vain liian keskeneräinen osoittamaan itselleni (ja sitä kautta toiselle) hyväksyntää siinä hetkessä.

Olemme myös  voineet imeä itseemme menneen ajan uskomuksia kuten  ”vaatimattomuus kaunistaa” ja ”turha itsestään on tehdä numeroa” tyyppisiä latteuksia jotka tukahduttavat itseä liiankin kanssa. Nuo lauseet voivat olla suorastaan totuuksia jonka mukaan eletään ihan tiedostamattaan. Ihan kuin omana itsenä oleminen olisi itsensä tyrkyttämistä tai hävettävää. Suomalaisessa kulttuurissa tämä näkyy sosiaalisena jäykkyytenä, kun pelätään turhaan omana itsenä olemista. Se tuomitaan helposti myös muissa.

Sen lisäksi, että olemme voineet saada kuulla tälläisiä ajattelemattomia kommentteja perheenjäsenten, sukulaisten, tuttavien, ventovieraiden tai ystäviemme suusta olemme voineet oikeasti kokea fyysistä tai henkistä väkivaltaa tai niiden uhkaa.

Henkistä väkivaltaa on mm. haukkuminen, ohittaminen ja torjuminen. Suojellaksemme itseämme näiltä tukahdutamme jotain osia itsestämme kokonaan ehkä jo lapsena. Fyysinen väkivalta luo myös äärimmäistä turvattomuutta ja silloin alkaa tuntua, että pelkkä esillä oleminen asettaa meidät vaaraan.

Se osa meissä joka lapsena tilanteisiin reagoi, on edelleen alitajuisena meissä. Se hallitsee käyttäytymistämme jos emme mene katsomaan pintaa syvemmälle ja selvitä rajoittavien tunteidemme syytä.

Lue myös artikkelini: Kuka turvaa sisäistä lasta?

Itse olen saanut kannustusta lapsuudessani ja saanut ilmentää itseäni vapaasti. Olin eloisa lapsi, rakastin tanssimista, näyttelemistä ja laulamista. Kaikki luova tekeminen oli minulle tärkeää. Koulussa olin kuitenkin arvostelun alla, koska tein asioita eri tavalla. Erotuin joukosta ja  koin piikittelyn negatiivisena huomiona. Esille tuleminen tarkoitti minulle automaattisesti toisten tuomitsemista.

Uskon, että moni esiintymistä pelkäävä ihminen voisi päästä suurimmista peloistaan ymmärtämällä niiden alkusyyn.

Suhtaudumme itseemme usein ankarasti, pakotamme tekemään asioita,ohittamaan tosimpia tunteitamme niitä vähätellen ja sopeutumalla elämään joka ei tunnu omalta mutta se tuntuu turvalliselta. Joskus tunteiden suora kohtaaminen on ainoa tie tuosta vankilasta  vapauteen.

Tuo tie pakottaa meidät kohtaamaan pahimmat pelkomme ja tuskallisimmat tunteemme mutta se vapauttaa meidät elämään. Sen jälkeen uhkakuvia ei enää ole kaikkialla vaan uhat on kohdattu, tunteet menneestä on kohdattu ja ymmärretty. Tulee vahvistunut kokemus, että noille tunteille oli syynsä menneessä mutta ei  enää.

Esillä oleminen on todella haavoittuvainen paikka. Uskon, että yhteyden kaipuu on se mikä ohjaa suurimmiltan toimintaamme. Yhteys omaan sisimpään, omaan luovuuteen, muihin ihmisiin, rakkauteen ja tähän hetkeen. Kun sallit itsesi olla näkyvillä olet yhteydessä itseesi ja muihin. Mitä ikinä pelot ovatkaan tuon sallimisen edessä ne on mahdollista kohdata ja purkaa.

Kuvat: Noora Brandt Photography

Lue myös artikkelini: Häpeätutkija Brene Browinin mukaan ilo on haavoittuvaisin tunteemme.