Olen ollut sellainen aina. Lukenut erittäin herkästi muiden tuntemuksia. Joskus en tiennyt, että kaikki mitä tunnen ei ole aina omaa tunnettani vaan toisten. Vasta muutama vuosi sitten opin erottamaan mikä on omaa ja mikä toisen tunnetta ja siltikin sekoitin ajoittain näitä vielä erilaisissa tilanteissa toisiinsa.

Tätä aiemmin en voinut edes kuvitella, että tälläinen on oikeasti mahdollista. Tälläisistä kun ei koskaan yleisesti ole puhuttu. Lähinnä pidetty jonain sci-fi elokuvien supersankarien kykyinä. Siis pelkkänä mielikuvituksena.

Asiaa tarkemmin havainnoituani ja siihen kiinnittäessäni huomiota olen havainnut, että joskus kun minulle on tullut erinäisiä ahdistuksen tunteita, surua tai muita vaikeita olotiloja olen voinut saada todistuksia siitä, että kanssani oleva ihminen on itseasiassa kantanut näitä tunteita ja padonnut ne sisäänsä.

Tunneherkkänä ihmisenä on todella tukala olla toisen ihmisen kanssa samassa tilassa joka patoaa omia tunteitaan. Varsinkin jos ei osaa erottaa selkeästi mikä tulee toisesta ja mikä itsestä. Tuota erottelukykyä voi kuitenkin oppia.

Olen itse oppinut olemaan menemättä mukaan toisten tunteiseen koko ajan vähemmän. Nykyään usein voin vain havainnoida, että tuossa toisesa ihmisessä on paljon kohtaamatonta surua joka alkaa kuristaa omaa kurkkuakin, tai kyyneleet nousee silmiin.

Aina ei ole soveliasta puhua näistä ääneen ja puuttua toisen tunteisiin jos hän ei ole niitä valmis kohtaamaan. Silloin on hyvä antaa asian olla. Joskus tilanne kuitenkin menee siihen suuntaan, että omat aistimukset ikäänkuin laukaisevat tilanteen ja tunne voi tulla esiin toisen hyväksyvässä seurassa.

Kerran tälläisessä tilanteessa kun luokseni tuli vieras ja hetken juteltuamme tunsin valtavan surun nousevan olin ihmeissäni ja mainitsin ääneen, että tunnen yhtäkkiä vatavaa surua. Olin hämmentynyt, koska minulle se nousi ihan tyhjästä. Lähes samantien vieraani alkoi itkeä aivan hillitöntä itkua. Hän päästi tunteensa tulemaan aivan valtoimenaan. Kyynelten tulva oli valtava. Hän oli padonnut jotain kauan ja tietämättäni omat sanani antoivat ikäänkuin luvan hänen tunteille vaikka en aluksi edes ymmärtänyt tunteiden tulevan hänestä.

Heti kun toinen ihminen ilmaisee omaa tunnettaan vapaasti tunneherkkänä oma oloni keventyy. Olo keventyy myös kun osaan tiedostaa, että tämä tunne joka minuun hiipii ei ole omani. Joskus erottelukykyä opetellessani olen kuvitellut lasiseinän itseni ja toisen väliin jolloin minun on helpompi pitää itseni erillään toisen tunteista.

Varsinkin läheisten ihmisten kanssa, esimerkiksi parisuhteessa, tätä kykyä kyllä testataan paljonkin. Voi olla todella vaikea pitää itsensä erillään toisen tunnetiloista. Mitä läheisempi ihminen sen enemmän ihon alle myös toisen tunteet usein pääsee.

Jos kumppani on esimerkiksi masentunut juuri mitkään mielikuvaharjoitukset eivät välttämättä auta pitämään omaa mielialaa yllä kun toisen tunteet tarttuvat itseen. Olen kuitenkin huomannut, että yleensä kun toisen tunteet on vaikea pitää erillään itsestä, niihin liittyy vahvasti silloin joku omakin tunne. Ja kumppanin kanssa juuri niin yleensä on.

Sitä esimerkiksi toivoo, että toinen ei olisi masentunut ja haluaa hänen paranevan. Hyvin inhimillistä, mutta tunteiden maailmassa toimii parhaiten salliminen ja niiden kanssa myötäeläminen. Kun alkaa vastustaa tunteita ne yleensä tuntuu vain vahvemmin. Masentunut ei koe tulevansa hyväksytyksi jolloin hänelle ei mahdollistu paranemisen tilaa ja auttajan rooliin tahtomattaan ajatunut läheinen kärsii voimattomuudestaan.

On hirveän vaikea hyväksyä läheistensä pahaaoloa, koska luonnollisesti sitä haluaa toiselle hyvää. Masentuneen läheinen voi alitajuisestikin yrittää parantaa tilannetta ja tällöin tilanteesta tulee erityisen raskas.

Olen myös huomannut, että se on minulle todella raskasta henkisesti jos en saa olla avoin omista tunteistani. Salliva ja hyväksyvä tila muiden kanssa on melko harvinaista koska hyvin moni yrittää vastustaa omia tunteitaan, – samassa he vastustavat niitä myös muilla.

Tunneherkällä omatkin tunteet tuntuvat voimallisilta. Tätä ominaisuutta on ollut hirveän vaikea yrittää hyväksyä itsessäni, koska tunne-estyneessä kulttuurissamme tunteita pidetään yleisesti pelkästään lasten juttuna. Tai jotenkin lapsellisina. ”Pikkuasioista itkeminen” ei kuulu pärjääjien kulttuuriin.

Niin sanotuista ”pikkuasioista” aiheutuneista tunteista voi kuitenkin muodostua isoja yhteiskunnallisiakin ongelmia jos niitä ei sallita ilmaistavan. Tunteet kun eivät katoa vaan ne kasvavat sisällämme ottaen joskus erilaisia muotoja aina väkivallasta ja addiktioista itsemurhiin pitkittyessään.

Tunteet eivät oikeastaan koskaan ole pikkujuttu, eikä kukaan ulkopuolinen voi määritellä mikä on pikkujuttu jollekin.

Minulle tulee aiheeseen liittyen mieleen vertaus jossa opettaja kysyy oppilailtaan kädessään pitämästään puolillaan vettä olevasta vesilasista, että kuinka paljon tämä painaa. Oppilaat yrittivät veikata grammalleen oikeaa painoa. Kysymyksellä haettiin kuitenkin muuta. Opettajan vastaus oli, että paino riippuu lopulta siitä kuinka kauan vesilasia joutuu kannattelemaan. Vesilasi alkaa tuntua sitä raskaammalta mitä pidemmän ajan sitä on joutunut pitämään kädessä. Hetken aikaa lasi tuntuu kevyeltä ja tuntien kuluessa se alkaa tuntua mahdottomalta kannatella.

Sama on tunteiden kanssa. Jokin hetkessä syntynyt tunne on voinut olla pieni ja suht vaivatonkin, mutta jos sitä on joutunut kantamaan vuosikausia se on voinut muuttaa koko elämän raskaaksi selviytymiseksi.

Omiin tunteisiin ei mielestäni koskaan tulisi siis suhtautua mitätöiden. Ja varsinkin jos on erityisen herkkä tunteille, voi olla hyvä oppia kunnioittamaan niitä.

Vähitellen kun tutustuu omaan tunnemaailmaansa oppii myös ymmärtämään mikä tulee itsestä ja mikä toisista. Sillä tavalla myös toisten ihmisten seura ei välttämättä enää ole niin raskasta kuin mihin on tottunut aiemmin kun ei ole tiedostanut tunneherkkyytensä laajuutta.

Tunneherkän kannattaa kuunnella tarkasti itseään asiaa opetellessaan. Ainakin itselleni on tärkeää ladata itseäni mahdollisimman paljon luonnossa ja pitää muutenkin hyvää huolta omasta hyvinvoinnista. Kun omat rajat ja kyky huolehtia itsestään on selkeä, on helpompi vetää rajaa mitä tunteita kantaa ja lopulta mahdollista valita kantaako toisen tunteista mitään.

Kun oppii vetämään rajaa ja kunnioittamaan omaa jaksamista tunneherkkyys voi olla myös hyvä kompassi ja älyttömän iso työkalu.

Erottelemalla omat tunteet toisten tunteista voimme mielestäni myös auttaa. Oikeanlainen myötätunto ei mielestäni ole sitä, että menemme toisen tunteisiin mukaan. Tunteet ovat aina ihmisen omia. Suurimman palveluksen teemme kokemukseni mukaan pysyttelemällä irti toisten tunteista ja tukemala heitä mahdollisimman neutraaleina omassa energiassa. Tällöin mahdollistamme hyväksyvän läsnäolon tilan ja joskus pitkäänkin padotut tunteet saavat hyväksynnän tilan tulla esille. Joskus ihmisen elämä helpottuu sen jälkeen huomattavasti.

Nämä tilanteet voivat olla kanssakulkijalle pieniä mutta kokijalleen elämää mullistavia. Mitä enemmän opimme ymmärtämään ja kunnioittamaan omia tunteita, sitä enemmän annamme ympäristöön samaa.

Tunneherkkä osaa lukea itseään ja muita mutta oman kokemukseni mukaan sen ei tarvitse olla pelkästään taakka vaikka yleisesti niin koetaan. Se voi olla suuri lahja terveesti käytettynä.

Jos kaipaat herkkyyteen vertaistuellista lukemista Ronja-Ilona Junkkari on kirjoittanut e-kirjan Herkän ihon alle. Kirja sisältää 9 vertaistukea antavaa erityisherkän tarinaa. Mukana on myös Ronjan oma tarina. Puheenvuoro on jokaisessa luvussa annettu yksi kerrallaan herkille ihmisille jotka ovat halunneet jakaa tarinansa. Ne ovat kasvutarinoita siitä miten oman herkkyyden kanssa on opittu elämään ja miten herkkyys on valjastattu voimaksi.*Saat Herkän ihon alle e-kirjan nyt -10% alennuksella koodilla kultainensulka.
Osta kirja omaksi tästä. Alennus on voimassa 27.6.2018 asti.
*Affiliate-yhteistyö